”Teevettä ainakin keitän ja pottujakin joskus” – miesten kokkauskurssilla on viihdytty Vitsiälässä
Yhdessä kokkaaminen antaa kaikille uusia ohjeita, vinkkejä ja ennen kaikkea hyvää seuraa.

Ja kourallinen suolaa, myhäilee Hemmo Kurki kastikkeen äärellä.
– Mehän ollaan puhuttu siitä suolan käytöstä! Ripaus riittää, puuttuu peliin Savon Marttojen kotitalousasiantuntija Satu Räsänen ja katsoo Kurjen kanssa sopivan suolan määrän.
Kun Räsänen kääntää selkänsä ja lähtee tarkkailemaan muiden puuhia Vitsiälän kylätalolla, Kurki virnistelee, että hän kyllä pikkuisen lisää sitä suolaa ja ripsauttaa vähän lisää. Ei sentään kourallista kuitenkaan.
Vitsiälässä kokoonnuttiin tiistaina kolmatta kertaa miesten ja Marttojen kokkauskurssille. Tasapuolisuuden nimissä naisiakin on tosin päästetty mukaan mutta pelisääntö on, että miehet tekevät aina pääruoan ja naiset muut lisukkeet.
Miesten ruokakurssin alkuinnostaja ja -järjestelijä oli Sulo Liukkonen.
– Ensin ajattelimme, että tämä voisi olla jonkun kotona mutta naiset kuulivat suunnitelman ja olivat, että kylätalolle, Liukkonen kertoo samalla kun hämmentää jauhemaksapihvien seosta.

Kurssikerroille Räsänen suunnittelee ruokalistan ja tuo tarpeet.
– Suunnittelen aina ruokailukokonaisuuden, eli on pääruoka, salaatti ja tietysti jälkiruoka. He saavat ohjeet mukaan, jotta voivat hyödyntää niitä myöhemminkin. Ensimmäisellä kerralla teimme keittoja, sitten oli karjalanpiirakoita ja muita perinneruokia, tälle kerralle kurssilaiset halusivat maksaa ja viimeisellä kerralla on vielä kalaa, Räsänen kertoo.
Tiistain valmistettavien ruokien lista olikin pitkä. Syntymässä oli perunamuussia, jauhemaksapihvejä ja maksaa muutenkin, kastiketta, salaattia, pikkuleipiä, kerroskiisseliä…
– Tämä on aivan ihanaa! Täällä vain heitetään huulta ja sitten syödään näitä ruokia vielä viikko kotona, Liukkonen sanoo.
Hänen kanssaan jauhemaksapihvejä tekee Jaakko Kurki. Molemmat miehet toteavat, että ruokaa tulee tehtyä myös kotona, koska yksin asuvalle se on myös välttämättömyys.
– Teevettä ainakin keitän ja pottujakin joskus, vitsailee Kurki ja jatkaa Liukkosen kanssa, että kyllä he tekevät keittoja ja paistelevat pihvejä.
– Ihanaa, kun kädet vielä toimii ja muutenkin kiva, että ollaan vielä tässä kunnossa. Ikähän se pakkaa päälle, naureskelee Liukkonen Kurjelle ja kertoo olevansa vuonna 1935 syntynyt.
– Ollaan jo poikien kanssa suunniteltu, että kokataan yhdessä kesällä. Moni on yksin asuva, Liukkonen kertoo.
Hemmo Kurjen kanssa kastikkeen parissa on Matti Viskari, joka ei ole juurikaan kotona kokannut.
– Kaverit pyysivät tänne mukaan ja eihän tämä ole työtä kummempaa, hän tuumii ja pohtii, että voisi seuraavaksi kysyä Räsäseltä, onko silputtu tuorepersilja nyt tarpeeksi hienoa kastikkeeseen.
– Ihan täydellistä, siunaa Räsänen.
Elina Alanne