Hyvä mieli lipun hinnalla – Suomenniemellä nähdään Muistilääke
Suomenniemen Nuorisoseuran Muistilääke-näytelmä on komedia kyläyhteisöstä. Sen toteuttaa tiivis ja sitoutunut porukka.
Nyt ne saavat kerrankin sitä, mitä tilaavat! Naurahtaa Sirkku Salmensuo miettiessään Suomenniemellä perjantaina ensi-iltaan tulevaa Muistilääke-näytelmää.
– Ihmiset kaipaavat sitä, että he saavat katsoa ja nauraa, ja hetkeksi unohtaa muun, Salmensuo pohtii.
Suomenniemen Nuorisoseuran näytelmässä matkataan kyläyhteisöön ja seurataan erityisesti kaupastaan luopumaan joutunutta Paavoa ja hänen vaimoaan Kerttua.
– Tämä on komedia kyläyhteisöstä. Joku voi ajatella, että se on Suomenniemi mutta se on oma maailmansa. On Paavo, jolla epäillään muistisairautta ja hänen puolisonsa Kerttu. Tarinassa seurataan heidän edesottamuksiaan, ohjaaja Sami Sivonen kertoo.
Lavalla nähdään isoimmissa rooleissa kuusi näyttelijää, jotka kaikki ovat tuttuja Suomenniemen näytelmistä. Kerttua esittää Sirkku Salmensuo ja Paavoa Jukka Halttunen.
– Komedian tyylilajissa siis ollaan, mutta tilanteet eivät aina mene siihen suuntaan kuin ajattelisi, Sivonen sanoo.
Terveydenhoitaja Leenaa näyttelevä Iida Juopperi pohtii, että näytelmässä on sarjakuvallista tunnelmaa. Muistilääke on näytelmänä erilainen kuin viimevuotinen Aukko.
– Mutta ei välttämättä sen helpompi näyttelijälle. Hauskakaan ei tekemättä tule vaan se pitää saada näyttämään luonnolliselta, Juopperi ja Salmensuo pohtivat.
He naurahtavat, että kaikilla porukassa alkaa jo olla reilusti kilometrejä teatterintekijöinä. Jokin vetää aina mukaan, vaikka teatterin tekeminen vaatii ja vie aikaa.
Sivonen kiittää, että Suomenniemellä on sitoutunut ja pitkäjänteinen porukka, jota on helppo ohjata.
– Jotenkin meillä on löytynyt yhteinen kieli tai sitten omat puhelahjani ovat parantuneet. Täällä on arvostettavaa pitkäjänteisyyttä. Tämänkin näytelmän harjoitukset aloitettiin jo syksyllä. Lyhytjänteisyys ja sitoutumattomuus ovat yleisiä tänä päivänä mutta ei näytelmiä tehdä parissa viikossa kasaan, Sivonen sanoo.
– Kyllä tähän niin paljon vapaa-aikaa menee, että kai tästä täytyy tykätä, Salmensuo pohtii.
Muistilääkettä esitetään Suomenniemellä kuutena viikonloppuna. Viimeinen esitys on pääsiäissunnuntaina. Ensi kesänä esitys nähdään myös Suomenniemi-päivillä.
Elina Alanne
Muistilääkkeen ensi-ilta on pe 16.2. kello 19. Liput 20 e. Lisätietoja www.suomenniemennuorisoseura.fi.
Lue Suomenniemen nuorisoseurasta lisää 15.2. Ristiinalaisesta. Lehden voit tilata paperisena täältä tai diginä täältä.