Leikkipuiston ranta kokonaan uintikieltoon – syytä bakteereille selvitetään edelleen
Leikkipuiston rannalla on enterokokkia.

Ristiinan uimalan leikkipaikan viereinen ranta on asetettu uintikieltoon.
Uimavedestä havaittiin tiistaina 30. heinäkuuta otetussa vesinäytteessä raja-arvot ylittäviä pitoisuuksia suolistoperäisiä enterokokkeja.
Uusintanäyte rannalta otettiin torstaina 1.8. ja niiden tulokset saatiin viikonloppuna. Terveystarkastaja Lasse Lähde kertoo, että bakteeripitoisuudet olivat pudonneet selkeästi alle toimenpideraja-arvojen, mutta kesällä aiemmin otettujen näytteiden tuloksiin nähden ne olivat vielä vähän koholla.
Lähde kertoi keskiviikkona, että ranta asetetaan uintikieltoon loppukaudeksi. Leikkipuiston ranta ei ole kaupungin virallinen uimaranta, vaan se on kaupungin lisäseurannassa, koska siellä käy runsaasti uimareita.
Todennäköinen syy enterokokille ovat hanhet.
– Emme tietenkään voi varmaksi sanoa mutta hanhet ovat todennäköisin syy, Lähde sanoi viime viikolla.
Rannan siivousta hanhien jätöksistä on nyt tehostettu.
Lähde kertoo, että kaupunki selvittää myös, voiko kohonneet bakteeripitoisuudet selittyä jollain muulla tapahtumalla. Näitä voisivat olla esimerkiksi jätevesien putkivuodet tai hulevesiverkoston vaikutukset.
Erityisesti taustasyyn epäselvyyden vuoksi uiminen päätettiin kieltää loppukaudeksi.
Lähde kertoo, että Mikkelin uimarannoilla enterokokkiarvot ylittyvät aina jossain kerran kesässä.
– Mutta erittäin harvoin on näitä toimenpiderajan ylityksiä. Raja-arvo on 400 ja Ristiinan näyte oli 550, Lähde sanoo.
Uikkalan saaren uimarannalla näyte oli 30. heinäkuuta normaali, eli siellä ei ollut näytteissä kohonneita bakteeripitoisuuksia.
– Nyt kannattaa ennemmin käyttää sitä rantaa, Lähde toteaa.
Elina Alanne