Kevätrieha tuo riemua Uikkalaan
Tapahtumassa on erilaisia toimintapisteitä sekä leikkimielinen perhepilkkikisa.

Lauantaina 22. maaliskuuta Uikkalan edustalla pilkitään. Tässä perhepilkkikilpailussa ei kuitenkaan tarvitse jännätä – eikä myöskään pettyä – sitä, kuka saa isoimman kalan.
– Pilkkikisassa on erilaisia voittokategorioita. Ne voi olla ihan mitä tahansa ja kerrotaan paikan päällä. Olemme saaneet yrityksiä loistavasti tukemaan ja lahjoittamaan palkintoja, eli luvassa on tosi kivoja palkintoja, vinkkaa Essi Henttonen.
Hän jatkaa, että pilkkiaikakin pidetään maltillisena, koska lasten jaksamisaika ei välttämättä ole kovin pitkä. Järjestäjillä on jonkin verran lainavälineitä mutta omat kannattaa ottaa mukaan, jos sellaisia on.
Rento perheiden pilkkikisa on osa Kevätriehaa, jonka järjestävät Ristiinan yhtenäiskoulun 4A-luokka ja Ristiinan Rinkka. Mukana järjestelyissä on myös Ristiinan SPR:n osasto.
Tapahtumalla kerätään varoja 4A-luokan leirikouluun mutta tavoitteena on myös järjestää mukava puuhapäivä koko kylälle.
4A-luokkalaisen vanhempi Henttonen ja Rinkan Helena Turkki toteavat, että erilaisia toimintapisteitä on suunniteltu paljon ja niitä myös muokataan sen mukaan, millaisia lähiajan säät ovat.
– Tapahtumaa ei missään nimessä peruta vaan tarpeen mukaan muutetaan konseptia. Mutta toimintapisteitä on tulossa paljon. Toivottavasti kaikki lähtisivät ulkoilemaan ja mukaan, Henttonen tuumaa.
Hän lisää, että jää on vielä paksua ja sen turvallisuus varmistetaan ennen tapahtumaan yhdessä pelastuslaitoksen kanssa.
Rinkkalaiset ovat innolla järjestämässä tapahtumaa. Taustalla on yhtä tapahtumaa laajempi alkanut yhteistyö.
– Me olemme jo jonkin aikaa etsineet kummiluokkaa, jotta löytäisimme lapsiperheitä, ja nyt se löytyi. Tämän kummiluokan kanssa tulee toivottavasti jatkoa, eli jotain nuotiojuttuja tai muuta, Turkki tuumaa.
Henttonen sanoo, että löytynyt 4A-luokan ja Rinkan yhteys on lottovoitto molemmille.
– Toive on, että saataisiin taas kylälle yksi tällainen isompi tapahtuma, Henttonen sanoo.
Toiveena onkin, että Kevätrieha saa jatkoa myös tulevina vuosina.
4A-luokan vanhemmat ovat keränneet luokalle rahaa erilaisilla tapahtumilla. Ristiinalainen kertoi jo aiemmin (6.2.2025) luokan vanhempien mietteitä varainkeruusta.
Kevätriehassakin Henttonen ja luokan vanhempiin kuuluva Jukka Taivalantti pitävät tärkeänä, että myös lapset itse ovat toteuttamassa tapahtumaa.
– On iso asia, että lapset ovat mukana ja he oppivat, että hekin voivat tehdä tällaista yhteisöllistä toimintaa. Samalla he oivaltavat itsekin, että raha ei tule kuin Manulle illallinen, Taivalantti tuumaa.
Kevätriehassa nelosluokkalaisia voi kohdata muun muassa avustamassa moottorikelkka-ajelulle lähtöä sekä juontajina.
Elina Alanne
Kevätrieha la 22.3. klo 12–15 Ristiinan Rantapuistossa, Brahentie 33. Perhepilkkikisa alkaa klo 13.30 ja sen osallistumismaksu on 4 e. Tapahtumaan on vapaa pääsy, mutta osa aktiviteeteista on maksullisia (2–4 e). Kahvio.