Otto vaihtui Nostoon – Ristiinassa on nyt kaksi pankkiautomaattia


Käteisen nosto onnistuu uusilta automaateilta tuttuun tapaan.

 

Otto-automaatti vaihtui Nostoksi Brahentiellä Osuuspankintalon seinässä. 

 

Ristiinan Brahentien Otto-automaatti on poistunut. Tilalle on tullut Nokas Finland Oy:n Nosto-automaatti. Yhtiön toimitusjohtaja Anssi Kuusisto kertoo sen etsivän aktiivisesti uusia paikkoja automaateilleen.

– Käteisautomaattien verkosto ollut suppea Suomessa. On tärkeää, että käteisen käyttöön on mahdollisuus.

Loomis Automatia Oy:n Otto löytyy nykyisin S-Marketin sisäpuolelta.

Käteisnostosta ei aiheudu ylimääräisiä kuluja automaattiyhtiön puolelta. Pankkikohtaisia eroja voi silti olla.

Kuusiston mukaan on tärkeää, että kylältä löytyy kumpikin automaatti.

– Ne käyttävät eri alustoja. Jos yhteen tulee häiriö, toista voi käyttää. Laaja automaattiverkosto on huoltovarmuustekijä.

Milla Asikainen