Palavasydäminen fennomaani Savon perukoilta – Ristiinasta ponnistaneen Herman Liikasen kuolemasta 100 vuotta
Herman Liikasen kuolemasta tulee 13. huhtikuuta kuluneeksi 100 vuotta. Hän nousi vaatimattomista oloista vapaustaistelijaksi ja yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi.
Ristiinalaisen Ponnan torpan poika Herman Liikanen nousi 1800-luvulla Euroopan sotanäyttämöille ja päätyi jopa Tanskan kuninkaan juhlapöytään. Hän taisteli Giuseppe Garibaldin joukoissa Italiassa ja Tanskan–Saksan sodassa. Palattuaan Suomeen Liikasesta tuli keskeinen fennomaanisen yhdistystoiminnan rakentaja.
Herman Liikasen sukulaiset, hänen elämäntyöhönsä vuosikymmeniä perehtynyt Pirkko Liikanen ja tämän kaksoissisar Helena Allahwerdi, pitävät hänen elämäntarinaansa poikkeuksellisena.
– Hän rikkoi monta estettä, jotka olisivat helposti nujertaneet ihmisen, Pirkko sanoo.
Liikanen nousi yhteiskunnassa aikana, jolloin se oli tavalliselle suomalaiselle hyvin vaikeaa. Sukulaisten mukaan Liikasta määritti ennen kaikkea halu auttaa heikoimmassa asemassa olevia.
Herman Liikanen syntyi Ristiinan kirkon vierustalla sijainneeseen torppaan vuonna 1835. Pellavan korjuun ja kudonnan opettajattarena toiminut äiti Helena loi pohjan Liikasen vankalle yleissivistykselle: hän opetti kaikki lapsensa esimerkiksi lukemaan ja kirjoittamaan suomeksi ja ruotsiksi. Nuorena Liikanen sai sekä yksityis- että kouluopetusta, mutta ylioppilastutkinto kariutui venäjän kieleen.
Jo 24-vuotiaana Liikanen alkoi kirjoittaa lehdistöön myös suomeksi. Tämä oli poikkeuksellista, sillä lehtien kieli oli pääasiassa ruotsi. Hän käsitteli teksteissään yhteiskunnallisia epäkohtia ja toimi erityisesti maaseudun ja maanviljelijöiden tulkkina. Hänen yhteiskunnallinen aktiivisuutensa ja tietämyksensä olivat jo tuolloin poikkeuksellisia.
– Maaseudulla elettiin eristyksissä, eikä tieto liikkunut samalla tavalla kuin nykyään, Pirkko kertoo.
Nuoruusvuosinaan Liikanen työskenteli kotiopettajana Karjalan Räisälässä ja seurasi tarkasti Euroopan tapahtumia.
– Monista hänen oppilaistaan tuli akateemisesti sivistyneitä, ja he pitivät häneen yhteyttä myöhemminkin, Pirkko sanoo.
Kotiopettajavuosien jälkeen Liikanen liittyi armeijaan ja opiskeli Turun aliupseerikoulussa. Ajan ihanteet – vapaus, veljeys ja tasa-arvo – ohjasivat häntä vapaustaistelijaksi Italiaan ja myöhemmin Tanskan armeijaan. Sotilasarvoltaan hänestä tuli luutnantti.
Tanskassa Liikanen haavoittui vakavasti ja lopulta hänet lyötiin ansioistaan Dannebrogin ritariksi vuonna 1864.
– Se oli epätavallinen kunnia. Arvo myönnettiin harvoin ulkomaalaisille, Pirkko kertoo.
Liikanen sai Tanskasta myös eläkkeen loppuelämän ajaksi. Hän solmi elinikäisiä suhteita akateemisiin piireihin, muun muassa kielitieteilijä Vilhelm Thomseniin.
Italiassa puolestaan on pieni muistomerkki Herman Liikaselle: rintapatsas Suomen Rooman-instituutin Villa Lanten edustalla olevassa puistossa.
Palattuaan Suomeen vuonna 1865 Liikanen aloitti työuran Suomen Hypoteekkiyhdistyksessä ja työskenteli siellä lähes puoli vuosisataa. Hänen esimiehenään toimi 12 vuotta valtiomies, filosofi ja kirjailija J. V. Snellman.
– Heistä tuli hyviä ystäviä, ja Herman vieraili usein Snellmanien luona päivällisellä, Pirkko kertoo.
Liikanen tapasi työssään paljon naisia, jotka olivat joutuneet taloudelliseen ahdinkoon. Naisen asema oli 1800-luvulla epävarma – joskus myös ylemmissä yhteiskuntaluokissa. Avioliitto oli taloudellinen järjestely ja esimerkiksi velat saattoivat johtaa naimattomuuteen.
Naisille ei ollut myöskään koulutusmahdollisuuksia tai työpaikkoja, joten yksinäisen naisen asema oli hankala. Liikanen auttoikin erityisesti leskiä, jotka olivat jääneet tyhjän päälle, ja järjesti heille eläkkeitä.
– Hän lainasi palkastaan monille, muttei kirjoittanut velkakirjoja – eikä luultavasti saanut rahojaan takaisin. Hän siis halusi vain auttaa hädässä olevia, Pirkko Liikanen kertoo.
Liikanen vaikutti aktiivisesti fennomaanien yhdistyksissä, jotka ajoivat suomen kieltä, koulutusta ja kansallista sivistystä. Hän oli mukana muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa, Kansanvalistusseurassa ja Suomalaisen kansakoulun ystävissä. Liikanen oli myös Suomalaisen klubin ensimmäinen kunniajäsen.
Liikanen ei koskaan perustanut omaa perhettä, mutta oli tiiviisti sidoksissa sukuunsa. Hän auttoi elämänsä varrella myös oman sukunsa jäseniä, mutta ikääntymisen myötä roolit vaihtuivat. Eläköityneen Liikasen taloudellinen tilanne oli heikko, ja hän muutti Hirvensalmen Komppaan sisarensa Idan pojan luo.
– Hän ei varmastikaan osannut laittaa ruokaa tai hoitaa kotia. Suvun naisten täytyi siis ottaa vastuuta vanhenevasta Herman-sedästä, Helena kertoo.
Viimeiset vuotensa Liikanen vietti hiljaiseloa, mutta seurasi yhä yhteiskunnallista kehitystä ja kirjoitti lehtiin. Hän päätyi vielä vanhoilla päivillään Tanskan kuninkaan päivällispöytään Dybbölin taistelun muistojuhlassa.
Liikanen kuoli hieman alle 90-vuotiaana Pirkanmaan Kuhmalahdella 1926, ja sai valtiolliset hautajaiset Helsingissä. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.
Herman Liikasen muistolle järjestetään juhlaseminaari 13. huhtikuuta kello 12–17 Suomalaisen kirjallisuuden seuran juhlasalissa Helsingissä (Hallituskatu 3). Luvassa on muun muassa esitelmiä Liikasesta. Tilaisuuteen voi ilmoittautua täällä.
Milla Asikainen