Kirjasto muuttaa koululle esikoulun viereen – tavoitteena on muutot jo tämän vuoden aikana


Ristiinan kirjastolle remontoidaan tilat koulukeskuksen a-osaan, esikoulun viereen.

 

Kirjastoa lähdetään nyt tarkemmin suunnittelemaan koulun A-osaan. Tila on jonkun verran pienempi kuin nykyinen kirjasto Brahentiellä.

 

Mikkelin kaupunginhallitus päätyi lautakuntien kanssa samalle kannalle maanantain kokouksessaan.

Kaupunginjohtaja Timo Halosen esitys oli, että kaupunginhallitus hyväksyy hankesuunnitelmaksi ensimmäisenä selvitetyn vaihtoehdon, eli kirjaston muuton lukiolta jääneisiin tiloihin.

Keskustelun aikana Kirsi Olkkonen (kesk.) esitti Petri Pekosen (kesk.), Minna Pöntisen (vihr.), Armi Salo-Oksan (kok.) ja Pekka Pöyryn (kesk.) kannattamana, että kaupunginhallitus päättää suunnitelmaksi vaihtoehdon 2. Tämä tarkoittaa suunnitelmaa, jossa kirjasto muuttaa a-osaa. Olkkonen totesi, että kasvatus- ja opetuslautakunta, hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta sekä kaupunkiympäristölautakunta ovat olleet tällä kantilla, joten kaupunginhallituksen on syytä päättää asia samoin.

Olkkosta kannattivat edellä mainittujen lisäksi Arto Seppälä (sd.), Mali Soininen (kok.), Jarno Strengell (sd.) ja Soile Kuitunen (sd.).

Kaupunginjohtajan alkuperäisen esityksen kannalla olivat Jukka Pöyry (kd.) ja Jyrki Koivikko (kok.).

 

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seppälä kertoo, että asia ei enää mene hyväksyttäväksi kaupunginvaltuustoon. Hankesuunnitelmaa aletaan nyt viedä eteenpäin valitun vaihtoehdon mukaisesti. Valittu vaihtoehto on tässä vaiheessa budjetoitu 150 000 euroa kalliimmaksi kuin aiempi vaihtoehto.

– Tilahallinto tuo asian valtuustoon, jos heillä ei määräraha riitä ja he eivät saa rahoitusta esimerkiksi siirrettyä joltain toiselta hankkeelta. Mutta velaksihan sitä näitä tehdään, eli investointeihin otetaan velkaa, Seppälä toteaa.

Suunnitelmassa aikataulutavoitteena on, että koululle siirtyvien nuorisotilojen käyttöönotto olisi tämän vuoden elokuussa ja kirjaston tämän vuoden lokakuussa.

Elina Alanne

 

Lue lisää suunnitelmasta täältä.

 

Tilaa uudistunut Ristiinalainen! Tee tilaus verkkolehdestä täällä ja paperilehdestä täällä!