ViaDia aloittaa ison avustushankkeen – saatu rahoitus mahdollistaa myös tuotteiden ostamisen avustuskasseihin


Avun tarve on lisääntynyt tänä syksynä huomattavasti. Samaan aikaan kaupoista tulee vähemmän hävikkiruokaa. 

 

Viadian ruokakassit kulkevat myös Pellosniemelle tiistaisin.

 

Vasta perustettu ViaDia Etelä-Savo ry aloittaa marraskuussa ison hankkeen, jolla autetaan ihmisten mahdollisuuksia selvitä arjessa. Rahoituksen saaneessa hankkeessa toteutetaan esimerkiksi ruoka-apua, yhteisöllisiä ruokailuja ja velkaneuvontaa. Yhteisöllisissä ruokailuissa on tavoitteena saada jakoon esimerkiksi koulujen ylijäämäruokaa. Yli 400 000 euron rahoituksen on myöntänyt Etelä-Savon ely-keskus Euroopan sosiaalirahastosta.

ViaDia Mikkeli on tehnyt avustustyötä Mikkelissä jo vuosia. Nyt perustettiin uusi järjestö, jotta avustustyöllä voidaan paremmin tavoittaa koko maakunnan ihmiset. Hankkeeseen palkataan seitsemän ihmistä Mikkeliin, Pieksämäelle ja Savonlinnaan.

– Tämä on ihan valtava juttu. Ajatus siitä, että jotain on tehtävä, heräsi heti alkuvuodesta, kun sota alkoi, kertoo ViaDia Mikkelin perustaja, ristiinalainen Sami Järvinen.

Avustusjärjestössä tiedettiin heti, että tilanne tulee entisestään heikentämään vähäosaisten pärjäämistä. Sitäkin jo osattiin ennakoida, että keskituloisia tulee myös enemmän avun tarvitsijoiksi.

– Heti oli selvää, että tilanteesta tulee varmaan pahempi kuin osataan edes oikein ajatella, Järvinen sanoo.

 

Järvisen rooli oli selvittää mahdollisia rahoituksia, ja toimia nyt viestintävastaavana.

– Käytännön työtä lähtevät nyt tekemään muut. Iso asia tässä hankkeessa on, että ruokaa ja hygieniatarvikkeita voidaan myös ostaa suoraan teollisuudelta. Koska minulla on työni puolesta osaamista hankinnoista, niin niiden tekemisessä tulen varmaan vielä olemaan mukana, Järvinen kertoo.

ViaDian ruoka-apua jaetaan viikoittain yhdessä seurakunnan kanssa myös Ristiinassa. Ruoka-apua tarvitsevat seudulla myös useat ukrainalaispakolaiset.

Kaikkiaan avun tarve on Mikkelissä jo kasvanut voimakkaasti. Järvinen kertoo, että kesän jälkeen uusia ruoka-avun hakijoita on tullut lisää 30 prosenttia ja samaan aikaan kaupoista tuleva ruokamäärä on vähentynyt saman 30 prosenttia.

– Korona-aikakaan ei tehnyt tällaista kasvua avun tarpeessa. Nyt merkittävää on myös se, että ihmiset ostavat kaupoista enemmän laputettuja tuotteita. Totta kai näin tehdään, kun kaikki on kallistunut. Mutta se tarkoittaa, että kauppojen hävikkiruokaa ei tule niin paljon jaettavaksi kuin tarve olisi, Järvinen kertoo.

Järvinen iloitsee myös siitä, että hankkeen yksi osa on velkaneuvonta.

– Se iskee nimenomaan tähän hetkeen, hän toteaa.

Elina Alanne

 

Ristiinassa Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyö toteuttaa yhteistyössä ViaDian kanssa ruokajakoa tiistaisin seurakuntakeskuksella, os. Kissalammentie 3. Ruokakassi tilataan etukäteen soittamalla diakoni Taru Rantalaiselle, puh. 0400 143 251. Ruokajaon yhteydessä on myös ilmainen Soppatiistai kello 11. Sinne voi saapua ilman ennakkoilmoittautumista.