Mummo laittoi Saimaan sekaisin

Saimaan Teatteri pisti Himalansaaressa jälleen parastaan. Asikaiset saapuivat katsomaan näytöstä Lappeenrannasta.

Mummo on kadonnut. Tai oikeastaan hänen tiedetään olevan Saimaan saaressa mökillään, mutta miksi ihmeessä saareen ja sen lähialueelle on saapunut myös suuri joukko ”mummomaisia” seuraajia sekä myös paljon nuoria lahkolaisia, jotka pitävät Kerttu Kälniäistä suurena johtajanaan? Mummoa ja äitiä lähtevät etsimään sekä tytär että lapsenlapsi ja myös salamyhkäisen tehtävän saanut hoitaja Rohkonen, Kälniäisen tyttären Makkiksen ehkä-puoliso.

Tässä pääpiirteittäin Saimaan Teatterin tämän vuotisen näytelmän ”Pieniä hetkiä joissa elimme” -näytelmän juonellinen asetelma. Kuten aiempinakin vuosina, juoni sinällään ei ole Saimaan Teatterin näytelmien ydin. Tärkeintä ovat henkilöhahmot ja heidän väliset suhteensa sekä sen välittäminen yleisölle dialogin sekä muiden tarinankerronnan välineiden myötä.

Sillä matkalla, jolla äiti ja mummo Kälniäistä pyritään näyttämöllä tavoittamaan, ratkotaan parisuhteen koukeroita, käsitellään äiti-lapsi suhdetta sekä yhden että kahden sukupolven yli ja esimerkiksi vinoillaan kuntien ja kaupunkien (johdon) strategiaintoiluille. Nuorisolaiset juovat aitoa ysärin Linda-siideriä, ja sitten sekä oksennetaan että myös vähän ihastutaan, muttei ujouttaan ihan uskalleta sitä suorin sanoin toiselle kertoa.

Tästä kaikesta Saimaan Teatterin ammattilaiset saavat kudottua kasaan tarinan ja näytelmän, jota katsoessa sekä hyvin monta kertaa sai nauraa kippurassa, mutta yhtä lailla herkistyä kyyneliin lopun koskettavassa mummon poislähdön kuvauksessa. Näyttämöllä nähtiin tällä kertaa huikeat Wilhelm Grotenfelt, Janna Räsänen, Paavo Kääriäinen ja Juho Keränen, kaikki useammassakin roolissa. Keränen toimi myös näytelmän käsikirjoittajana, ohjaajana oli Janne Pellinen. Saimaan Teatterille ominaispiirteisesti tälläkin kertaa lavastuksessa käytettiin sinällään pieniä asioita, mutta suuria oivalluksia, luomaan illuusiota milloin järvellä iskevään ukkoseen, ”vauhdilla” etenevään juoksemiseen tai soutamiseen, milloin viikatemiehen vierailuun.

Himalansaaren molemmat näytökset vetivät hyvin väkeä. Iltanäytökseen olivat saapuneet muun muassa lappeenrantalaiset Miia ja Jouni Asikainen sekä heidän Tampereella opiskeleva tyttärensä Venla Asikainen.

– Ollaan joku aiempi Saimaan Teatterin kiertävä esitys käyty katsomassa Joutsenossa. Ja sitten viime talvena oli se Ilta Saimaalla -näytelmä Lappeenrannan teatterissa, Asikaiset kertovat.

– Himalansaareen toi nyt se, että Joutsenon esitys ei osunut meidän aikatauluun. Sitten bongattiin tämä paikka, eihän tähän nyt niin hirveän pitkä matka Lappeenrannasta ole. Ja ihan mahtavaahan täällä on, ihmiset hyvällä tuulella, he tuumivat.

Asikaiset kehuvat Saimaan Teatterin perimmäistä ideaa, eli tehdä ammattitason teatteria pieniin paikkoihin.

– Tämä on aivan loistavaa! Ja näissä esityksissä on aina mukana jotain syvempääkin, ei mitään pelkää hömppää, Miia Asikainen toteaa.

Niko Takala