Aati ja Ville Hokkanen muistelevat, mitä kaikkea lähivesiä kavereidensa kanssa snorklaillut Aati on vuosien aikana veden alta löytänyt.
Tänä kesänä Kissalahden puolelta, läheltä Hokkasten kotia löytyi kuitenkin kaikkien aikojen suurin löytö. Aati hyppäsi sup-laudalta sukeltamaan ja pinnan alla olikin aluksen hylky.
– Näin sen heti kun hyppäsin veteen. Kukaan muu ei oikein uskonut, että siellä on laiva, Aati kertoo ja lisää, että Alma-sisko taisi olla ainoa, joka uskoi.
Isä-Ville myöntää, että hän oli alkuun epäuskoinen.
– Ajattelin, että tämä on taas jotain höpöhöpö-juttuja ja sanoinkin, että ei varmasti siellä ole mitään laivaa.
Niin sitkeästi Aati kuitenkin kertoi näkemästään, että illalla oli Villenkin lähdettävä sukeltamaan.
Pinnan alla oli kuin olikin isohko alus.
Aatin löytämä hylky on noin 10 metriä pitkä ja kaksi metriä leveimmillään. Sen perä on hajonnut mutta monia rakenteita on näkyvissä. Muutama päivä löydön jälkeen Kimmo Kiljunen kävi kuvaamassa hylyn vedenalaisella dronella. Kiljunen ja Hokkaset myös mittasivat sitä kaikuluotaimella.
Kuvista vasta kunnolla alkoi hahmottua, mitä pohjassa onkaan.
– Ajattelin aluksi, että se on kirkkovene mutta tarkempi tutkiminen näytti, että siellä on palkkia ja lautaa sisällä, joten ei se ole kirkkovene, Ville miettii.
Aatikin on sitä mieltä, että alus on voinut olla purjevene.
– Siinä on ollut kansi. Ne lankut on valunut sinne pohjalle, Aati pohtii.
Ville laittoi löydöstä tiedon Museovirastoon ja hylky on nyt lisätty sen rekistereihin. Tässä vaiheessa Museovirasto määritti sen ”mahdolliseksi muinaisjäännökseksi”. Kuvien ja videon perusteella se toteaa, että hylky näyttää olevan tasasaumainen ja mittojensa perusteella se on liian pieni proomuksi. Hylyssä ei ole rautakaaria.
Hylky tai hylyn osa, jonka voidaan olettaa uponneen yli 100 vuotta sitten, rinnastetaan kiinteään muinaisjäännökseen. Tällaisesta hylkylöydöstä on ilmoitettava viipymättä Museovirastolle.
Hylkyjä saa kuvata niitä vahingoittamatta ilman lupaa, mutta esimerkiksi valojen tai muiden laitteiden kiinnittämiseen tai pystyttämiseen pitää hakea tutkimuslupa.
Ville miettii, että hylky voi hyvinkin olla 100-vuotias.
– Ihmettelen, jos se ei olisi niin vanha, hän toteaa.
Haastatteluhetkellä Ville oli lähettänyt Museovirastolle vielä lisää videota hylyn ja rannan välissä pohjassa olevista puutavaroista. Niistä ei ollut vielä kuulunut virastosta mitään.
– Joku tuoreempi vene on ehkä joskus palanut tässä jossain. Siellä on hiiltynyttä puutavaraa, Ville kertoo.
Hylyn tarina kiinnostaa sekä Aatia että Villeä. Mikä alus on kyseessä ja mitä sille tapahtui?
– Jos jollain on perimätietoa näiltä vesiltä, niin olisi kiva kuulla lisää, Ville sanoo.
Elina Alanne
Onko sinulla tietoa tai oletko kuullut tarinoita Kissalahdella uponneesta aluksesta? Kerro muistoista toimitus@ristiinalainen.fi tai p. 044 0211290.
Ollikkalan mehuasema sai viime syksynä lentävän lähdön.
Sanna Lopperin vanhemmat ihastuivat aikoinaan omenapuihin ja erityisesti niiden kukintaan. Tänä vuonna omenasato on heikko mutta päärynäpuut notkuvat hedelmistä.
Laatikollinen omenoita kolisee kuljettimelle ja kohti murskainta, joka muuttaa sadon mehuksi. Ollikkalan mehuaseman Sanna Lopperi virittelee mehustinta valmiiksi.
Juuri Mäntyharjun kunnan puolella, nimensä mukaisesti Ollikkalan kylällä toimiva mehuasema sai viime vuonna vauhdikkaan startin toiminnalleen, kun omenasato oli kaikkialla historiallisen hyvä.
– Viime vuonna pääsimme aloittamaan samalla viikolla kuin kovin omenasesonki oli päällä. Alku meni paremmin kuin ikinä uskalsin ajatella. En olisi pystynyt tekemään enempää töitä, Lopperi kertoo.
Seutukunnan ihmiset siis löysivät uuden mehuaseman hyvin. Sana kiiri puskaradiossa ihmiseltä toiselle.
– Kiva oli huomata, että ei oltu ihan väärässä siinä, että tälle on tarvetta.
Ollikkalan mehuasema toimii Lopperin kodin pihapiirissä. Kotipaikalla asuvat sekä Sanna perheineen että hänen vanhempansa.
Ajatus mehuasemasta syntyi alkujaan Lopperin veljelle.
– Meillä on yrittäjätaustaa paljon perheessä – ja 50 omenapuuta tällä tontilla. Omenat piti aina käydä tekemässä mehuksi jossain muualla, kuten esimerkiksi Kouvolassa. Veli sitten alkoi puhua, että perusta mehuasema, koska tällä seudulla on varmasti paljon muitakin, jotka joutuvat tekemään saman homman ja järjestelemään aikataulunsa päästäkseen mehustamaan jonnekin.
Idea syntyi siis puolivahingossa mutta mehuasemaa lähdettiin perustamaan tosissaan. Lopperi huomauttaa, että sääntö-Suomikin pitää huolen siitä, että ihan vahingossa mehuasemayrittäjäksi ei voi ryhtyä.
– Isä löysi minulle koneet, jotka kunnostimme. Heti oli selvää, että tila tehdään tähän lähelle kotia, kun minulla on kolme lasta ja varsinaiseen työhön työmatkaa aina ajettavana.
Lopperi työskentelee Mikkelin keskussairaalassa synnytysyksikön apulaisosastonhoitajana. Nyt syksyllä lomat ja vapaat kuluvat mehustaessa.
– Tämä on hyvä harrastus ja hyvää vastapainoa omalle työlle. Nythän omenoita on ihan murto-osa viime syksystä. Olen saanut paljon apua toiselta mehustamoyrittäjältä ja hän jo viime syksynä totesi, että varaudu siihen, että ensi syksy on hiljaisempi mutta aina jollekin tulee omenoita.
Loppereidenkin puissa omenoita on nyt vähän mutta päärynäpuut puolestaan pullistelevat hedelmistä.
– Ajattelin testata, millaista mehua tulee pelkästä päärynästä.
Mehuasemalla voi siis mehustaa omenoita ja päärynöitä. Lopperi toteaa, että marjojen mehustamistakin on kyselty mutta hänen pitäisi ehtiä perehtyä, mitä kaikkea se vaatisikaan.
– Omena kannattaa mehustaa silloin, kun se ei ole vielä aivan täysin kypsää. Jos omena on ylikypsää, niin se ei enää mehustu niin hyvin. Joten hyöty jää pieneksi, eikä sitä kannata tehdäkään, kun veloitan kilojen mukaan.
Mehuasemalle voi tuoda minimissään 30 kiloa hedelmää.
– Pienet lommot ei omenassa haittaa. Hedelmien pitää olla puhtaita, eli hiekkaa ja multaa ei saa olla mukana ja sairaat, kuten muumiotautiset omenat, pitää totta kai siivota pois. Jos omenassa on vähän mustelmaa, niin sitä ei pidä lähteä veitsellä leikkaamaan, koska omena alkaa heti sen jälkeen pilaantua, Lopperi neuvoo.
Mehu pastöroidaan ja pussitetaan, joten se säilyy jopa vuoden.
– Moni kertoi vievänsä sitä joululahjaksi, mikä on ihana ajatus, Lopperi tuumaa.
Kaiken kaikkiaan hän tykkää ajatuksesta, että voi omalla mehuasemallaan vähentää ihmisten tarvetta ajella kauemmaksi mehun perässä. Kiva on myös ajatus, että isompi osa sadosta saataisiin talteen.
– Ettei nyt kukaan ainakaan jäteasemalle omenoita kippaisi.
Ristiinalaisen ja Ristiinan Rinkan pyöräsuunnistuksessa voi liikkua myös lyhyemmän lenkin kylällä. Kävelläkin saa – tärkeintä on ulkoilun ilo.
Pyöräsuunnistus vie tänä vuonna Löydön kauniisiin maisemiin.
Pyöräsuunnistus kutsuu taas ulkoilemaan koko perheen voimin. Tapahtuma järjestetään 5.–7.9. Tuttuun tapaan kiertää voi joko pitkän tai lyhyen lenkin, tai miksi ei vaikka molemmatkin. Reiteille voi lähteä pyöräilemään jo perjantaina aamusta. Rastit ovat paikoillaan myös lauantaina 6. syyskuuta ja sunnuntaina 7. syyskuuta iltakuuteen saakka.
Pidempi lenkki on alle 20 km pitkä ja kiertää Löydönlammen. Reitti on suunniteltu kierrettäväksi vastapäivään. Alkumatkasta ajetaan Vanhaa Suurlahdentietä. Parkkilantieltä oikaistaan Pajapolkua pitkin Löydöntielle. Reitti kulkee Löydön kartanon pihapiirin läpi kulkevaa Löydönkartanontietä. Löydönkartanontie ja Punakalliontie ovat hiekkateitä. Pyöräillessään voi seurata syksyn edistymistä maisemassa kuviin verrattuna ja retkeillä kiireettömästi.
Lyhyt kirkonkylän lenkki on noin 5 kilometriä pitkä. Reitin voi myös kiertää kävellen, juosten tai lastenvaunujen kanssa kävellen. Reitin alussa ylitetään Suurlahdentie ja siirrytään Puustellintielle ja vähemmän liikennöidyille teille. Kissalammentieltä ajetaan Vanhaa Suurlahdentietä Muurikin alueen pyörätieliittymään ja edetään Juurilahdentietä Linnaniementielle ja Linnaniementien parkkipaikalle. Paluureitti Puistopolun kautta.
Lyhyestä reitistä on tehty oma verkkototeutus. Siihen pääsee yllä olevasta kuvasta tai tästä. Kun lähettää Ristiinalaisen verkkototeutuksen kautta kuvan itsestään lyhyeltä lenkiltä, osallistuu Ristiinalaisen arpomien palkintojen arvontaan.
Paperisesta Ristiinalaisesta löytyvän kupongin täyttämällä osallistuu arvontaan, jonka palkinnot Ristiinan Rinkka arpoo marraskuussa kokouksensa yhteydessä. Lipuke palautetaan Ristiinalaisen postilaatikkoon, Brahentie 34, viimeistään maanantaina 8. syyskuuta.
Paperikarttoja ja kuponkeja voi hakea myös Rinkan postilaatikosta Rantapuistosta. Laatikko sijaitsee lähellä matonpesupaikkaa.
Järjestäjät suosittelevat pyöräilemään valoisaan aikaan sekä käyttämään pyöräilykypärää. Lisätietoja Ristiinan Rinkka/Helena Turkki, puh. 040 827 6927.
Ristiinalaisjärjestöt muistuttavat, että harrastamisen voi aloittaa minkäikäisenä vaan.
Aktiivinen arki -tapahtumassa maanantaina pääsi muun muassa Bravon temppuradalle.
Ristiinan yhtenäiskoulun pikkusalista raikui maanantai-iltana ajoittaisia kiljahduksia ja naurua, kun kouluikäiset ja muutama nuorempikin kiersivät Brahen Voimistelijoiden temppuradalla. Bravo oli yksi toimijoista, joka kertoi harrastusmahdollisuuksista Aktiivinen arki -tapahtumassa.
– Meillä on Ristiinassa sunnuntaisin kaksi ryhmää ja niihin molempiin mahtuu vielä mukaan. Samoin kaupungissa oleviin ryhmiin. Jos ryhmät tulevat täyteen, niin perustetaan uusia. Haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden harrastaa, kertoo Bravon puheenjohtaja Pasi Parviainen.
Hän jatkaa, että Bravolla menee oikein hyvin. Viime keväänä ylittyi ensimmäistä kertaa seuran historiassa 200 jäsentä.
– Nyt saamme Venla Kärkkäisen seuraan työntekijäksi Saila Parviaisen kaveriksi. Aloitamme soveltavan voimistelun ryhmän sekä ryhmän 15–16-vuotiaille, jotka eivät halua treenata ja kilpailla niin paljon mutta haluavat pysyä harrastuksessa, Parviainen kertoo.
Soveltava voimistelu on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville yli 7-vuotiaille lapsille.
Voimistelusalia rauhallisempaa maanantaina oli Ristiinan Urheilijoiden lentopallo- ja Ristiinan Pallon jalkapallokokeilussa. Ajoittainen sade hillitsi ulkona jalkapalloilua.
– Ripalla menee mukavasti. Rakennamme kasvua, eli olemme kouluttaneet ja saaneet uusia valmentajia ja ryhmiä alkaa koko ajan uusia, kertoo Ripan puheenjohtaja Tomi Honkanen.
– Meillä on nyt joukkueita alle 10-vuotiaille ja niihin mahtuu kaikkiin mukaan. Aloitamme toimintaa myös 2020- ja 2021-syntyneille, Honkanen vinkkaa.
Ripan joukkueet siirtyvät talvikaudeksi treenaamaan koulun sisätiloihin.
– Meidän ajatuksemme on, että jalkapalloa voi harrastaa tässä paikallisesti. Ei tarvitse lähteä kuljettamaan lasta kantakaupunkiin, Honkanen toteaa.
Aktiivinen arki kokosi maanantaina paikalle huomattavasti paljon vähemmän osallistujia kuin viime vuonna. Pallottelijoita piipahti kuitenkin myös lentopallon parissa.
– Me saamme näillä näkymin kaksi ryhmää pyörimään nyt syksyllä. Toimintaa on F-ikäluokalle, eli 1–3-luokkalaisille ja myös lentopallokerho alkaa jossain vaiheessa. Ilmoitamme Wilma-viestillä, kun asiat on varmistunut, kertoo RiUn Marko Ritolahti.
Vanhemmista B-ikäiset jatkavat ja osa C-ikäisistä pelaa heidän kanssaan.
– Varsinaiset D- ja C-joukkueet ovat jäämässä pois mutta tilanne voi vielä elää, Ritolahti kertoo.
Toimintaansa esitteli myös partiolippukunta Yöveden Waeltajat.
– Meillä menee oikein hyvin. Kaksi ryhmää toimii viikoittain ja yksi kuukausittain. Mukaan mahtuu kaikenikäisiä. Sudenpentuja, eli 7–9-vuotiaita, mahtuu ryhmään tosin enää muutama, kertoo lippukunnanjohtaja Oona Tuominen.
– Partion voi aloittaa hienosti vaikka 10-vuotiaana tai aikuisenakin. Nyt kun aloittaa, niin ensi kesänä on upea piirileiri Nurmeksessa, vinkkaa Järvi-Suomen Partiolaisten järjestökoordinaattori Nalle Velling.
Varkaantaipaleen Sampo Heiskanen suunnittelee jo täyttä päätä kesää 2026.
Varkaantaipaleen yrittäjä Sampo Heiskanen kuvailee tunnelmia kesän lopulla perinteisellä ”väsynyt, mutta onnellinen” -sananparrella. Varkaantaipaleen tapahtumahallin täyttää vielä tämän viikon lauantain Venetsialaiset, sen jälkeen kesä 2025 on paketissa.
Eihän tämä kesä vielä voi loppua!
Näin huokaisee Ristiinan Someenjärvellä toimivan kesäravintola Varkaantaipaleen yrittäjä Sampo Heiskanen. Elokuu on kääntynyt lopulleen, ja hän summaa mennyttä kesää aurinkoisessa säässä Varkaantaipaleen kanavan äärellä sijaitsevan ravintolan terassilla.
– Todella vauhdikasta oli, ja sillähän se kesä meni nopeasti. Meillä oli jälleen hirmu hyvä kesä. Alkukesä oli vähän viileä, mutta silloinkin erityisesti ruokamyynti oli vilkasta.
– Mutta sitten heinäkuussa, kun vielä tuli ne helteet, niin olihan se melkoista hullunmyllyä. Itselle tuli tietenkin pitkiä päiviä välillä, tulipa jonain tapahtumailtoina käytyä alkuillasta pakettiautossa ottamassa pienet nokkaunet, että jaksoi taas yöhön valvoa! Heiskanen naurahtaa.
Vilkasta on hyvä ollakin, kun sesonkialalla toimitaan. Varkaantaipale työllistää kesän aikana yrittäjä mukaan lukien kuusi täysiaikaista tekijää sekä puolenkymmentä ekstraajaa.
– Tosi iloisia ollaan siitä, että meidät on otettu näin hyvin vastaan, ja ollaan saatu paljon vakioasiakkaita. Suuri kiitos kuuluu myös lähialueen kyläyhteisölle ja esimerkiksi Someen Erä-ässille ja Someen kyläseuralle, Heiskanen kiittelee.
Heiskasella on tuntuma, että etenkin matkailijoita on tänä kesänä vieraillut ravintolalla aiempaa enemmän.
– Erityinen huomio oli se, että ulkomaalaisia turisteja on käynyt heti alkukesästä alkaen, eikä vain nyt loppukesästä. Kalliomaalausten läheisyys varmasti näkyy tässä. Ollaan lisätty tienvarsinäkyvyyttä ja toki vaikuttaahan sekin, että nyt on jo useampi kesä toimittu, niin sanakin kiirii.
Varkaantaipaleen ravintola on avoinna kesäkaudella jokaisena päivänä toukokuun avaamisesta elokuun viimeisen lauantain Venetsialais-juhliin saakka. Tämä on yrittäjän mukaan tietoinen päätös.
– Ollaan linjattu niin, että auki ollaan vaikka sataisi vanhoja mummoja. Joskus se voi tietää myynnillisesti huonompaa päivää, mutta asiakkaan kannalta on tärkeää, ettei tarvitse miettiä, että onkohan se ravintola avoinna.
– Meillä on se hyvä puoli, että tässä on säältä suojassa ihan kivasti asiakaspaikkoja. Ja jos vaikka terassille suunnitellun tapahtuman aikaan sataa, niin voidaan siirtyä tuohon hallin puolelle.
Mainitussa hallissa on tämänkin kesän aikana nähty todella monta esiintyjää tapahtumailloissa. Esiintymässä ovat olleet muun muassa Katri Ylander, Osmo Ikonen sekä Leevi & The Leavingsin ja Freukkareiden musiikkia esittävät tribuuttibändit.
– On ollut taas hienoja iltoja. Esimerkiksi Ylander oli itselle positiivinen yllätys ja sitten heinäkuun lopulla ollut Pääesiintyjät oli kyllä todella kova! Heiskanen kehaisee.
Nyt ollaan siis yhden tapahtumaillan päässä tämän kesän finaalista. Tämän viikon lauantaina Varkaantaipaleessa juhlitaan Venetsialaiset.
– Nyt jo uskaltaa sanoa, että porukkaa on hyvin tulossa. Bussikyyti on täynnä, eiköhän me saada jälleen ”ärreet kinkerit” aikaiseksi! Kuudelta alkaa karaoke, yhdeksän aikaan sytytetään kokko, ja Kylän Jätkät aloittaa puoli kymmeneltä soiton, joka jatkuu puolille öin. Senkin jälkeen dj vielä soittaa musiikkia. Lisäksi illan aikana Daikuri viihdyttää yleisöä lähitaikuudellaan.
Mutta, vaikka tätäkään vuotta ei ole vielä paketoitu, on Heiskasella jo täyttä päätä menossa ensi kesän suunnittelu.
– Esiintyjiä on jo sovittu, enää muutama tapahtumaviikonloppu on auki. Kaikille viikonlopuillehan ei esiintyjiä otetakaan, kun ei ole järkevää kilpailla esimerkiksi Puumalan Siltakemmakoiden kanssa, ravintolayrittäjä tietää.
Niko Takala
Myös laivakipparilla pitänyt kiirettä
Läntisellä Saimaalla nyt viisi kesää seilannut M/S Aino on kyntänyt Yöveden ja hieman laajemminkin Saimaan vesiä ”kiitettävällä kiireellä”, kertoo laivan yrittäjä ja kapteeni Otto Ravantti.
– Alkukesästä tehtiin vähän remppaa ja oli esimerkiksi pakollista telakkatouhua, mutta sitten kun päästiin risteilyjen vauhtiin, niin on ollut kiireinen kesä ja ollaan tehty pitkää päivää.
Ravantti kertoo, että lippuristeilyjä on tehty tänä kesänä paitsi Astuvansalmelle, niin myös Puumalaan, ja onpa uutuutena käyty myös Lappeenrannassa.
– Heinäkuussa tehtiin myös jonkun verran lähtöjä Mikkelistä, ja ne olivat kyllä todella suosittuja. Varmastikin helteet vaikuttivat sekä sitten se, että puskaradiossa sana kulkee. Osa risteilyistä oli jopa loppuunmyytyjä, hän iloitsee.
Loppuunmyyty on myös tämän viikon lauantain Venetsialaisristeily. Ainon kausi ei toki vielä tähän pääty, mutta aktiivisen lippuristeilysesongin päätös Venetsialaiset on.
– Kesään voi olla tyytyväinen, hienosti on mennyt. Se on sitten toinen asia, jääkö viivan alle mitään, kun oli tuo telakkakesäkin, mutta näiden ynnäilyjen aika on vähän myöhemmin! Ravantti hymyilee.
Kallioniemen kesä täytti odotukset
Perinteinen ristiinalainen kesäravintola Kallioniemi avautui tälle kesälle useamman välivuoden jälkeen. Kallioniemen Ravintolan Lisa Keinonen kertoo, että kesä meni lopulta paremmin kuin he osasivat odottaa.
– Alkukesä oli haastava sateiden ja koleiden kelien vuoksi. Silloin ehti jo käydä mielessä, tuleeko tästä yhtään mitään. Kun helteet heinäkuussa alkoivat, löysivät ihmiset Kallioniemeen, ja kesästä muodostui oikein onnistunut.
Keinosen mukaan moni oli kertonut odottaneensa pitkään, että Kallioniemi taas avautuisi.
– Vastaanotto olikin todella positiivista. Olemme kesään hirmu tyytyväisiä, ja ilman ihania asiakkaitamme kesä olisi ollut aivan toisenlainen, Keinonen ynnää.
Hänen mukaansa tämä kesä oli ”pilottikausi”, jossa päästiin tunnustelemaan, mikä toimii ja mikä ei, ja mitkä ovat suurimmat kehityskohdat.
– Kaupungin kanssa keskustelut jatkosta ovat vielä kesken, mutta mikäli toiminta jatkuu, tulee konsepti jonkin verran uudistumaan, mutta vielä tässä kohtaa emme paljasta enempää, Keinonen tuumaa tulevasta kysyttäessä.
Ainoa Wineryn ja Väänäsen marjatilan yhteistyö maistuu lennoilla.
Joonas Väänäsen vadelmat paloivat paahteessa. Alaoksilta ja pensaiden sisältä löytyy kuitenkin kauniita ja makeita marjoja.
Finnairin lennolla bisnesluokassa matkustaessa voi maistella ristiinalaisen marjatilan satoa. Ainoa Wineryn Finnairille toimittama viini on nimittäin tehty Väänäsen marjatilan vadelmista.
Marjatilan omistaja Joonas Väänänen kertoo, että yhteistyötä on tehty jo kymmenisen vuotta.
– En enää edes muista, miten yhteistyö sai alkunsa, Väänänen sanoo.
David Cohen ja Paola Guerrero de Cohen perustivat Ainoa Wineryn vuonna 2014. Väänäsen tila on toimittanut viinitilalle marjoja alkutaipaleelta asti.
– David ja Paola tulivat tänne maistelemaan vadelmia ja tykästyivät Muskoka-lajikkeeseen, Väänänen kertoo.
Muskoka on Väänäsen mukaan metsäinen ja aromikas. Toisinaan sitä kutsutaan pikkuvatuksi pienen kokonsa takia.
Kauniin pyöreät marjat kerätään hieman ylikypsänä. Väänänen pakastaa marjat ja toimittaa ne viinitilalle talvikaudella, jolloin viini tehdään. Kypsät marjat tuovat viinille myös väriä.
– Vuosien saatossa he ovat alkaneet pyytää enemmän marjoja. Ehkäpä viini lyö itsensä läpi korkeuksissa, Väänänen pohtii.
Väänänen kasvattaa marjoja maku edellä. Vadelmat, mansikat ja mustaherukat kasvavat avomaalla.
– Nämä maistuvat ihan erilaiselta kuin tunnelissa kasvatetut, hän sanoo.
Väänänen on huomannut, että eri puolille Suomea toimitetaan erilaisia marjoja.
– Pohjoisemmassa, kuten Rovaniemellä, arvostetaan makeita marjoja. Etelämpään taas toivotaan isoja ja kauniita marjoja.
Kesä oli Väänäsen marjatilalle vaikea. Keväällä vaikutti, että sato jää maltilliseksi. Alkukesän sateet uhkasivat homehduttaa sadon, ja lopulta helle poltti kasvit.
– Sadetuskaan ei auttanut. Uskoisin, että kasvi tappoi tämän vuoden varren, jotta ensi vuoden varsi selviäisi, Väänänen osoittaa kuolleita vadelmanoksia.
Parhaimmat marjat löytyivät syvältä pensaan syövereistä. Ne olivat saaneet kasvaa auringolta suojassa lehtien alla. Päällimmäiset marjat jäivät hyvin pieniksi. Muskoka ei säily kokonsa takia suosiollisemmassakaan säässä kovin pitkään.
Kylmyyden takia satokausi alkoi kaksi viikkoa myöhässä. Helteessä marjat kypsyivät nopeasti, ja paras sesonki kesti vain viikon. Sen jälkeen marjat alkoivat olla jo ylikypsiä.
– Meillä ei ollut tarpeeksi työvoimaa poimimaan marjoja. Olisi tarvinnut puolet enemmän poimijoita. Arvioisin, että 30 prosenttia sadosta jäi peltoon, Väänänen sanoo.
Poimintaa helpottamaan ei saatu edes itsepoimintaa.
– Päätös siitä, että itsepoimintaa ei ole, tehtiin jo keväällä. Resurssit ovat rajalliset, joten emme pystyneet semmoista järjestämään.
Väänänen on alkanut kääntää katsettaan jo kohti seuraavaa kesää.
– Laitan ehkä uutta mansikkaa kasvamaan, hän pohtii.
Ennen seuraavaa kesää toimitetaan kuitenkin uusi satsi vadelmia Ainoa Winerylle.
Jukka-Pekka Närhinen sai tunnustuksen työstään hevosten parissa.
Jukka-Pekka Närhinen pitää edelleen pientä eläinklinikkaa kotipihassaan. Kuvassa Närhinen tarkistaa seitsemänviikkoisen kissan sukupuolta. Tuntuu kivekset, Närhinen kommentoi.
Kymmenvuotiaat pojat kiipesivät isolta kiveltä hevosen selkään. Ratsu yllytettiin vauhtiin, ja ilman satulaa ratsastaneet pojat tipahtivat kyydistä kuka missäkin vaiheessa, eikä elämä olisi voinut olla täydellisempää. Jukka-Pekka Närhisen rakkaus hevosiin oli syttynyt.
Nyt jo eläkeikäinen Närhinen on tehnyt pitkän uran eläinlääkärinä. Hän kertoo, että eläinlääketiede oli pienen pojan ”ainut vaihtoehto”. Vuosikymmeniä myöhemmin valinta ei kaduta.
Melkein 50 vuotta alalla toiminut Närhinen saikin St Michel -raveissa heinäkuussa Hippoksen kultaisen ansiomerkin. Se myönnettiin hänelle pitkästä ja ansiokkaasta työstä hevosten parissa.
– Olin pitkään Mikkelin raviradan hevosklinikalla, josta siirryin pyörittämään Pitkäjärven eläinklinikkaa. Jouduin lopulta lopettamaan hevosten kanssa työskentelyn, kun selkäongelmat pahenivat, Närhinen kertoo.
Närhinen on työskennellyt myös kunnaneläinlääkärinä. Eläinlääkärinä työskentelyn lisäksi Närhinen on muun muassa kasvattanut, valmentanut ja ohjastanut hevosia. Vaikka Närhinen onkin teknisesti ottaen eläkkeellä, hänellä käy edelleen pörröisiä potilaita.
– Minulla käy esimerkiksi vakioasiakkaita pitkältä ajalta. Minulla on vastaanotto omassa pihapiirissä, hän sanoo.
Yksi Närhisen vakioasiakkaista on Mira Malinen. Hän oli tuonut viiden kuukauden ikäisen Lily-koiran rokotettavaksi ja korillisen seitsemänviikkoisia kissanpentuja sirutettaviksi.
– Jukka-Pekka on meidän luottoeläinlääkäri, Malinen sanoo.
Yhdellä käynnillä hoituivat niin Lilyn rokotus, kissanpentujen tarkastus ja sirutus kuin kissaemon tarkastuskin. Kaikki karvakamut selvisivät eläinlääkärikäynnistä hienosti.
Pienen eläinklinikan lisäksi pihapiirissä asuvat Närhisen perheen hevoset.
– Muutimme tänne Sattilaan aikoinaan juuri siksi, että voimme pitää hevosia kotona, Närhinen kertoo.
Närhinen muistaa, että on lapsena päässyt mukaan perinteiseen heinäntekoon. Heinää kuljetettiin hevosilla, ja lapset pääsivät ratsastamaan. Hän on ollut myös tallipoikana.
– Hevoset koukuttavat. Tällä hetkellä meillä on viisi omaa hevosta, eikä määrä tunnu vähenevän, Närhinen nauraa.
Koko Närhisen perhe harrastaa hevosia. Yhteinen harrastus on opettanut esimerkiksi nöyryyttä.
– Hevosta ei voi pakottaa voittoon tai suoritukseen. Täytyy olla nöyrä, kun suoritus menee pieleen, Närhinen sanoo.
Hevosissa Närhistä kiehtoo juuri luonne. Hänen mukaansa orit ja ruunat ovat enemmän putkiaivoisia, mutta tammat painivat ihan omassa sarjassaan.
– Tammat ovat ihan omaa luokkaansa. Niiden kanssa toimiminen opettaa kärsivällisyyttä, koska niitä ei voi yhtään käskyttää. Niiden luonteeseen vaikuttaa esimerkiksi hormonitoiminta. Siksi tammojen suoritukset raveissa voivat olla tosi ailahtelevia, Närhinen kertoo.
Närhiselle tärkeintä on eläimen hyvinvointi, niin työnsä kuin harrastuksiensa puolesta. Yksi hevosista kärsii kesäihottumasta, jonka hoitaminen kävi edelliselle omistajalle liian raskaaksi. Närhisen luona se saa elää mahdollisimman täyttä elämää.
– Lemmikkejä yli-inhimillistetään nykypäivänä. Ei ole järkeä pitää väkisin ja kalliilla rahalla hengissä sairasta eläintä. Eläimen hyvinvoinnin pitäisi mennä etusijalle.
Tunnelma oli leppoisa, kun yhdessä muisteltiin kouluaikoja – ja sitäkin, kuka on kuka.
Vuoden 1975 ylioppilaat kokoontuivat Ristiinassa. Paikalla olivat Kari Hirvonen (vas.), Päivi Onttonen os. Pulkkinen, Marjukka Mäkelä os. Kervinen, Veli Kovanen, Reijo Kaunosalo, Sirpa Telkkä, Kari Pöntinen, Marja-Liisa Tegelberg os. Leisti, Aila os. Heinikainen, Merja Brandt os. Piispanen ent. Sundström, Jukka Hujala, Tuire Himanen ja Reijo Särkkä.
Mä en enää tunne ketään, naurahtaa Marjukka Mäkelä astellessaan muiden riemuylioppilaiden joukkoon Ristiinan koulun pihalla. Hetken rupattelun jälkeen naamat alkavat yhdistyä nimiin yli 50 vuoden takaa.
Vuonna 1975 Ristiinan lukiosta kirjoitti 23 ylioppilasta. Luku ei ole ihan täysin varma, mutta näin muistelevat ne 13 tuon vuoden ylioppilasta, jotka kokoontuivat viime lauantaina Ristiinaan. Yhdessä muisteltiin menneitä, tutustuttiin Ristiinan yhtenäiskouluun ja sotakouluun.
– Tässä päässä salia oli näyttämö. Olimme keskikoulun kolmannella vai neljännellä kouluvuoden siellä esiripun takana, kun luokkahuoneista oli pulaa. Tämä on ensimmäinen tila, joka näyttää vähän tutulta, kertoo koulun pikkusalissa Kari Pöntinen.
Yhtenäiskoulun rehtori Laura Rummukainen kierrätti riemuylioppilaita tutustumassa kouluun. Kun puheeksi tulee, että pikkusalin lattia vaihdettiin viime vuonna, toteaa joku, että lattiassa oli varmaan 1970-luvulla kirjoittaneidenkin DNA:ta. Jos ihmisiässä 50 vuotta hurahtaa hetkessä, niin rakennusteknisesti on oikeastaan pelkästään hyvä, että mikään pinta ei näytä riemuylioppilaista tutulta, tuumataan yhdessä.
– Pikkusalissa meillä oli aina aamuhartaudet, joissa piti seistä. Aina joku pyörtyi, Pöntinen muistelee.
Toinen aavistuksen tuttu tila on iso sali. Siellä nimittäin vuoden 1975 ylioppilaatkin saivat lakkinsa, kuten moni vuosikerta tämän jälkeenkin. Ja arvosanathan luettiin ääneen kaikkien edessä.
– Aika karua! huudahtaa Rummukainen.
Riemuylioppilaat muistelevat, olivatko he neljäs vuosikurssi, joka kirjoitti Ristiinasta. Näin todetaan mutta kaikkien polku ylioppilaaksi ei suinkaan ollut suora. Jos opettajat kokivat, että oppilaalla on edessä repuutus ylioppilaskokeissa, niin hänelle sanottiin suoraan, että jää kakkoselle.
– Minulla oli ruotsissa nelonen ja sanottiin, että nyt ei kannata jatkaa. Lähdin sitten peltotöihin kotitilalle. Myöhemmin kiitin, että se oli ihan oikea ratkaisu. Jos olisin edennyt suoraan, niin olisin kirjoittanut A:n paperit, muistelee Reijo Särkkä.
Myöhemmin kirjoittamalla Särkälle aukeni opinnot Viikissä Helsingissä ja myöhemmin työ pankinjohtajana Ristiinassa.
Oli heitäkin, joille sanottiin suoraan jo heti lukion alussa, että teistä ei ole ylioppilaiksi. Kelpo kansalaisia ja muun muassa yritysjohtajia tuli heistäkin.
– Minun kaksoissiskoni pistettiin koulusta ulos. Hänestä tuli toimitusjohtaja, joka on ansainnut kolme kertaa enemmän kuin minä, naurahtaa ulkomaantoimittajana työuransa tehnyt Merja Brandt.
Kirjoita, että opiskelu kannattaa, huikkaa eräs riemuylioppilas. Vuoden 1975 ylioppilaissa on monia laajasti kielitaitoisia. On muun muassa opettajia, toimittajia, viulisti, metsänhoitaja ja sotilasuran tehnyt.
Ristiinassa koulussa kiertely herättää muistoja. Joku muistelee ruokalan ovella, että kouluruuista suosikki oli helmivelli. Mieleen palaavat myös eri opettajat ja kasviot, joihin kerättiin kahtena kesänä 40 kasvia. Niiden kaikki latinalaiset nimetkin piti osata. Joku tuumaa, että nyt kasvitiedoilla voi brassailla lapsenlapsille.
– Kari, kerro se lunttaushomma, heittää Veli Kovanen.
Sen tarinan Pöntinen säästää kuitenkin pois julkisuudesta.
Ristiinan urheilukenttä houkuttaa jalkapalloilijoita ja saa kiitosta hyvästä kunnostaan.
”Meillä on hyvä tunnelma joukkueessa”, totesivat MiPK P13-joukkueen ristiinalaisnuoret, joista osa on pelannut yhdessä RiPasta asti. Kuvassa pallon kanssa Juhana Rantalainen ja takana mukana hyökkäyksessä Eemil Kotanen.
Hyvä! Hyvä yritys!
Mikkelin Pallo-Kissojen P13-joukkueen pelaajan kannustus kuuluu Ristiinan urheilukentällä. Maalia ei tuosta tilanteesta tullut mutta ottelun lopputuloksena oli 5-2 voitto.
– Molemmat syksykauden pelit ollaan voitettu, kertovat Kissoissa pelaavat ristiinalaiset Julius Tuulasjärvi, Luukas Roponen, Paul Laasonen, Eemil Kotanen, Topi Virtanen ja Juhana Rantalainen.
P13 pelaa useita kotipelejä Ristiinassa. Valintaan on syynä muun muassa se, että joukkueessa enemmän ristiinalaisnuoria kuin muualla asuvia. Pojat ovat kenttävalintaan tyytyväisiä.
– Tämä on paras kenttä Mikkelissä, toteaa tyynesti Rantalainen.
– Tätä huolletaan hyvin. Nurmi on hyvä, täällä ei ole kiviä eikä kuoppia, perustelee Laasonen.
Joukkueen huoltaja Niilo Laasonen ja valmentajat Olli Korvenpää ja Jesper Voutilainen kehuvat myös Ristiinan olosuhteita.
– Mikkelin kentät on kovalla kuormituksella ja kulahtaneempia. Täällä on hyvä luonnonnurmi. Kun se on pehmeä, niin pysyy pelaajat terveenä, joukkueen taustajoukot summaavat.
Voutilainen korostaa myös sitä, että Ristiinan pojat kulkevat aina treeneihin Mikkeliin, niin on reilua pelata pelejä Ristiinassa.
– Meillä on sarjassa Lappeenrannan joukkueita, niin heillehän on tähän myös lyhyempi matka kuin Mikkeliin.
Esimerkiksi lauantaina 23.8. joukkue kohtaa Ristiinassa Kultsun Joutsenosta.
Ristiinan Pallon juniorijoukkueiden lisäksi tänä kesänä myös esimerkiksi MP:n P17 on käynyt Ristiinassa sekä PU-62:n T15 saapuu pelaamaan ottelun 5. syyskuuta. PU-62:n puheenjohtaja Susanna Liljander kertoo, että joukkue tulee Ristiinaan hyvien olosuhteiden vuoksi. Hänninkenttä on poissa käytöstä huoltorakennuksen remontin vuoksi ja joukkueen taustajoukot eivät halunneet millekään kaupunkialueen kentistä.
– Pystyttiin onneksi valitsemaan paras, eli Ristiina. Hienoa, että kenttää ylläpidetään. Mikkelissä on määrällisesti kenttiä paljon mutta niissä on omat juttunsa. Raviradan nurmi on esimerkiksi niin epätasainen, että vastustajat valittaa, Liljander kertoo.
Kenttävalintaan vaikuttaa myös se, missä on hyvät pukukopit lähellä kenttää. Ristiinassa tämäkin on kunnossa.
Liljander korostaa, että ennen kaikkea T15 halusi nurmelle. Tekonurmi olisi hyvä, jos kenttä olisi kunnossa mutta oikea nurmi on paras kasvaville nuorille.
– Tekonurmi on kova. Siinä joutuu polvet koville ja loukkaantumisriski nousee. Etenkin tytöillä kasvupyrähdys on nuorena kova ja siinä on muutenkin nivelet kovilla, Liljander sanoo.
Sekä Liljander että Pallo-Kissojen toiminnanjohtaja Tuomo Pöyry ovat samaa mieltä, että kesäaikaan Mikkelissä riittää jalkapallon harrastajille hyvin kenttiä. Tekonurmissa alkaa kuitenkin olla jo uusimisen tarpeita.
– Talvella on sitten harjoituspaikkojen kanssa tiukempaa, Pöyry toteaa.
Myös yleisurheilua torstaina
Ristiinan Urheilijoiden yleisurheilukisat on tuttu näky Ristiinassa, mutta torstai-iltana urheilukentän valtaa Mikkelin Kilpa-Veikkojen ABC kisa 4. Kilpa-Veikkojen puheenjohtaja Juha Putkonen toteaa, että on oikeastaan aika luonnollista, että kilpailu järjestetään Ristiinassa.
– Urheilupuistossa on huoltotoimenpiteitä, niin silloin luonnollinen valinta on Ristiina, jossa on lähin, toimiva ja hyväkuntoinen urheilukenttä, Putkonen sanoo.
Hän toteaa, että ainoat luokittelukelpoiset kentät Mikkelissä ovat Urheilupuisto ja Ristiina.
– Ristiinan Urheilijoiden kanssa teemme seuracupeissa hyvää yhteistyötä, niin hyvä senkin puolesta tulla Ristiinaan. Torstain kilpailu on vanhoilla termeillä siis piirikunnallinen. Kannattaa tulla katsomaan. Mukana on aikuissarjat ja osallistujia Saudi-Arabiasta asti, Putkonen vinkkaa.
Putkonen harmittelee, että Mikkelissä voisi kaupunkialueella olla Urskin lisäksi toinen hyvä kenttä yleisurheiluun.
– Jos esimerkiksi Kalevan kisoja haluaisi järjestää, niin lähellä pitäisi olla lämmittelykenttä. Ristiina on siihen vähän liian kaukana, Putkonen toteaa.
Anne Mäkeläisestä kertovan dokumenttielokuvan voi nähdä lauantaina.
Astuvan amatsoni -näyttely on avoinna Kenkäverossa elokuun loppuun saakka.
Ristiinalaisesta monitaiteilija Anne Mäkeläistä kertova dokumenttielokuva Annen amatsoni on mahdollista nähdä tulevana lauantaina kahteen kertaan Kenkäverossa. Dokumentti esitetään Kenkäveron aitassa kello 11 ja kello 14.
Vuonna 2023 valmistunut dokumentti kertoo Mäkeläisen taiteilijanurasta ja teoksista, mukaan lukien hänen tunnetuksi tekemänsä Astuvansalmen amatsoni -brändi. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Päivi Kapiainen-Heiskanen ja musiikista vastaa Tapani Rinne.
Näytökset ovat maksuttomia, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.
Kenkäveron aitassa on esillä Astuvan amatsoni -näyttely, joka juhlistaa Mäkeläisen 30-vuotista uraa. Näyttely on avoinna 31. elokuuta saakka.
Koulussa lähdettiin hyvillä mielin lukuvuoteen, joka toi tullessaan muutamia valtakunnallisia muutoksia.
Jännitys poreili Ristiinan yhtenäiskoulun pihalla keskiviikkoaamuna, kun 39 ekaluokkalaista aloitti koulutaipaleensa. Kaikkiaan koulussa on 5. elokuuta saadun tiedon mukaan 360 oppilasta.
– Viime vuoden ysiluokkalaisia oli kolmisarjainen ikäluokka, joten nyt koulun oppilasmäärä on vähän pienempi, kertoo yhtenäiskoulun rehtori Laura Rummukainen.
Rehtori toteaa, että uuteen lukuvuoteen voi koulussa lähteä hyvillä mielin.
– Henkilökunnassa on vain pieniä vaihdoksia ja määräaikaisiin paikkoihin on saatu tuttuja tekijöitä.
Koulurakennuksessa tehtiin kesän aikana pieniä parannuksia. Ruokalan käsienpesupiste vaihtui uuteen ja L-osassa, eli entisen lukion päädyssä toteutettiin viime kesältä odottamaan jääneet parannustyöt. L-osassa muun muassa maalattiin seiniä, uusittiin alakatot ja valaistusta sekä nuohottiin ilmanvaihto.
– Muutos oli itse asiassa yllättävän iso, kun sisäkatot vaihdettiin, maalattiin ja valaistus muuttui. Tuli tosi raikas ilme, Rummukainen toteaa.
Koulussa remontoitiin laajemmin kesällä 2024. Sisäilmatilannetta on seurattu edellisen lukuvuoden aikana ja seurataan edelleen.
– Tarkkailemme tilannetta. Tämä on vanha rakennus, niin saa olla valppaana. Mitään aktiivista ei ole nyt käynnissä.
Peruskouluissa astui elokuun alussa voimaan muutama muutos, jotka vaikuttavat kaikkien arkeen koulussa. Yksi muutoksista on kännykkäkielto. Kunnat saivat itse päättää kiellon tarkemman toteuttamisen. Mikkeli linjasi, että kännykät ja niihin rinnastettavat laitteet, kuten älykellot, pysyvät repuissa kaikilla peruskoululaisilla koko koulupäivän. Naapurikunnista esimerkiksi Hirvensalmella yläkoululaiset saavat käyttää kännyköitä välitunneilla.
Rummukainen toteaa, että Ristiinassa alakoululaiset ovatkin jo olleet hyvin pitkälti ilman kännyköitä mutta yläkoululaisten käsissä niitä on välitunneilla ollut.
– Muutamme nyt niin, että myös yläkoululaiset alkavat viettää välitunnit hiekkakentän puolella. Siellä on enemmän pelitilaa ja haluamme myös häivyttää ala- ja yläkoulun jakoa. Yhdessä oppilaskunnanhallituksen ja oppilaiden kanssa mietimme touhua välkille ja täytyy myös katsoa budjettia, olisiko varaa ostaa välitunneille lisää välineitä, jotka kannustaisivat toimimaan, Rummukainen sanoo.
Yläkoululaiset viettivät aiemmin välituntinsa L-siiven pihalla, eli entisen lukion päädyssä.
Toinen muutos kouluissa käynnistyy hitaammin. Eduskunnan päätöksellä oppimisen tuki uudistuu elokuusta alkaen niin, että lukuvuosi 2025–26 on siirtymäaikaa. Uudistuksen tavoitteena on selkeyttää ja yhtenäistää tuen muotoja. Kouluissa on oltu tyytyväisiä siihen, että erilaiset palaverit ja kirjaamiset tukeen liittyen vähenevät, jolloin aikaa on mahdollista antaa enemmän oppilaalle. Perusopetuksessa luovutaan käytössä olleesta kolmiportaisesta tuen mallista (yleinen, tehostettu ja erityinen tuki) ja tukea järjestetään jatkossa ensisijaisesti ryhmäkohtaisesti.
Kolmas muutos on lisäykset perusopetuksen tuntimäärään. Hallitus halusi panostaa luku-, kirjoitus- ja laskutaitoon ja lisäsi perusopetuksen vähimmäistuntimäärää kolmella vuosiviikkotunnilla. Mikkeli otti tunnit käyttöön niin, että ekaluokkalaisilla ja 3.-luokkalaisilla on aiempaan verraten yksi vuosiviikkotunti enemmän äidinkieltä ja kirjallisuutta. 2.-luokkalaisille lisättiin yksi vuosiviikkotunti matematiikan oppimiseen.
Mikkelissä aloittaa lukuvuoden peruskoulussa yhteensä 4580 koululaista. Eniten ekaluokkalaisia astelee kouluun Rantakylässä, 63 oppilasta, ja Saimaanportin kouluun 56 oppilasta. Otavassa ekaluokkalaisia on 21 ja Ristiinassa 39. Haukivuorella ja Anttolassa on molemmissa 10 ekaluokkalaista. Vähiten aloittajia on Rämälän koulussa, jossa aloittaa kahdeksan ekaluokkalaista. Kaikkiaan ekaluokkalaisia aloittaa Mikkelin kouluissa nyt 415 oppilasta. Tällä hetkellä Mikkelissä peruskoulussa olevista lapsista suurin ikäluokka on 8.-luokkalaisia, joita on yhteensä 587.
Mikkelin kouluissa eniten oppilaita on Saimaanportin yhtenäiskoulussa, jossa on yhteensä 848 oppilasta. Seuraavaksi suurin yhtenäiskoulu (1–9. luokat) on Rantakylä 696 oppilaalla. Kalevankankaan koulussa on 591 oppilasta, Ristiinan yhtenäiskoulussa 360, Haukivuoren yhtenäiskoulussa 150 ja Anttolan yhtenäiskoulussa 122.
Pelkistä alakouluista suurimmat ovat Lähemäen koulu (393) ja Päämajakoulu (389). Alakouluista pienin on Rämälän koulu, jossa aloittaa 47 oppilasta. Kaikkiaan Mikkelissä on 14 koulua.
Oppilasmäärät on saatu kaupungilta 5. elokuuta. Niissä ei ole mukana perusopetukseen valmistavassa opetuksessa olevia oppilaita.
Lopettaminen on käsityöihmiselle paha paikka. Silmukan yrittäjä Tuula Luostarinen toivoo liiketoiminnalle jatkajaa. Kuva: Iida Joela
Käsityötarvike- ja korjausompeluliike Silmukka etsii jatkajaa. Yrittäjä Tuula Luostarinen pyörittää liikettä enää vuoden loppuun.
– Joudun lopettamaan terveysongelmien takia. Vuokrasopimus päättyy vuoden lopussa, Luostarinen kertoo.
Yli 20 vuotta Silmukkaa pitänyt Luostarinen on lopettamisesta harmissaan. Viralliseen eläkeikään olisi ollut vielä pari vuotta. Käsityöläiselle terveyshaasteet ovat paha paikka.
– Työ on kivaa, ja jatkaisin mielelläni. Pystyisin kyllä myymään tarvikkeita, mutta korjausompelu ei onnistu enää kunnolla.
Pelkällä myynnillä ei kuitenkaan elä. Luostarisen mukaan suurin osa tuloista tulee nimenomaan korjausompelusta. Tällä hetkellä ompelu sujuu hitaasti omalla painollaan.
Yhteensä melkein 40 vuotta Ristiinassa toimineella Silmukalla on vakiintunut asiakaskunta ja paikka paikallisten ja kesäasukkaiden sydämissä.
– Kun olen kertonut asiakkaille lopettamisesta, on tullut kysymyksiä, että ”kuka mun vaatteet nyt korjaa”, Luostarinen sanoo.
On kuitenkin mahdollista, että Silmukka palvelee jatkossakin, vaikkakaan ei Luostarisen voimin. Luostarinen pisti liikkeensä myyntiin vähän aikaa sitten.
– Enhän minä menetä mitään kokeilemalla, Luostarinen sanoo.
Hänen yllätyksekseen liikettä kohtaan on jo osoitettu kiinnostusta.
– Toivottavasti kiinnostusta olisi tarpeeksi. Olisi tosi kiva, jos joku jatkaja löytyisi, hän sanoo.
Jos kauppoja ei synny, katoaa Ristiinasta jälleen yksi kivijalkaliike. Luostarinen harmittelee perinteisten myymälöiden kuolemaa.
– Kaiken voi nykyään tilata netistä, Luostarinen huokaa.
Luostarisen mukaan asiakkaita kuitenkin riittää. Erilaisia tarvikkeita ja lankoja menee tasaisesti, kankaitakin välillä. Pieni liiketila hankaloittaa esille laittoa.
– Toivon, että mahdollinen jatkaja säilyttäisi tässä nimenomaan korjausompelun. Sitä kun ei netistä ainakaan vielä saa, Luostarinen sanoo.
Saimaan Teatteri pisti Himalansaaressa jälleen parastaan. Asikaiset saapuivat katsomaan näytöstä Lappeenrannasta.
Saimaan Teatterin tekijäryhmä kiittämässä yleisöä tämän kesän vihoviimeisen esityksen jälkeen. Vasemmalta Wilhelm Grotenfelt, Janna Räsänen, Sanna Ryynänen, Janne Pellinen, Tinni Torikka (selin), Pietu Wikström, Juho Keränen ja Paavo Kääriäinen. Kuvat: Niko Takala
Mummo on kadonnut. Tai oikeastaan hänen tiedetään olevan Saimaan saaressa mökillään, mutta miksi ihmeessä saareen ja sen lähialueelle on saapunut myös suuri joukko ”mummomaisia” seuraajia sekä myös paljon nuoria lahkolaisia, jotka pitävät Kerttu Kälniäistä suurena johtajanaan? Mummoa ja äitiä lähtevät etsimään sekä tytär että lapsenlapsi ja myös salamyhkäisen tehtävän saanut hoitaja Rohkonen, Kälniäisen tyttären Makkiksen ehkä-puoliso.
Tässä pääpiirteittäin Saimaan Teatterin tämän vuotisen näytelmän ”Pieniä hetkiä joissa elimme” -näytelmän juonellinen asetelma. Kuten aiempinakin vuosina, juoni sinällään ei ole Saimaan Teatterin näytelmien ydin. Tärkeintä ovat henkilöhahmot ja heidän väliset suhteensa sekä sen välittäminen yleisölle dialogin sekä muiden tarinankerronnan välineiden myötä.
Sillä matkalla, jolla äiti ja mummo Kälniäistä pyritään näyttämöllä tavoittamaan, ratkotaan parisuhteen koukeroita, käsitellään äiti-lapsi suhdetta sekä yhden että kahden sukupolven yli ja esimerkiksi vinoillaan kuntien ja kaupunkien (johdon) strategiaintoiluille. Nuorisolaiset juovat aitoa ysärin Linda-siideriä, ja sitten sekä oksennetaan että myös vähän ihastutaan, muttei ujouttaan ihan uskalleta sitä suorin sanoin toiselle kertoa.
Tästä kaikesta Saimaan Teatterin ammattilaiset saavat kudottua kasaan tarinan ja näytelmän, jota katsoessa sekä hyvin monta kertaa sai nauraa kippurassa, mutta yhtä lailla herkistyä kyyneliin lopun koskettavassa mummon poislähdön kuvauksessa. Näyttämöllä nähtiin tällä kertaa huikeat Wilhelm Grotenfelt, Janna Räsänen, Paavo Kääriäinen ja Juho Keränen, kaikki useammassakin roolissa. Keränen toimi myös näytelmän käsikirjoittajana, ohjaajana oli Janne Pellinen. Saimaan Teatterille ominaispiirteisesti tälläkin kertaa lavastuksessa käytettiin sinällään pieniä asioita, mutta suuria oivalluksia, luomaan illuusiota milloin järvellä iskevään ukkoseen, ”vauhdilla” etenevään juoksemiseen tai soutamiseen, milloin viikatemiehen vierailuun.
Tuttuun Saimaan Teatterin tapaan kontaktia yleisöön otettiin myös väliajalla. ”Hipiksi hurahtanut kesätoimittaja” (Juho Keränen, näytelmän käsikirjoittaja) jutusteli yleisön kanssa.
Himalansaaren molemmat näytökset vetivät hyvin väkeä. Iltanäytökseen olivat saapuneet muun muassa lappeenrantalaiset Miia ja Jouni Asikainen sekä heidän Tampereella opiskeleva tyttärensä Venla Asikainen.
– Ollaan joku aiempi Saimaan Teatterin kiertävä esitys käyty katsomassa Joutsenossa. Ja sitten viime talvena oli se Ilta Saimaalla -näytelmä Lappeenrannan teatterissa, Asikaiset kertovat.
– Himalansaareen toi nyt se, että Joutsenon esitys ei osunut meidän aikatauluun. Sitten bongattiin tämä paikka, eihän tähän nyt niin hirveän pitkä matka Lappeenrannasta ole. Ja ihan mahtavaahan täällä on, ihmiset hyvällä tuulella, he tuumivat.
Asikaiset kehuvat Saimaan Teatterin perimmäistä ideaa, eli tehdä ammattitason teatteria pieniin paikkoihin.
– Tämä on aivan loistavaa! Ja näissä esityksissä on aina mukana jotain syvempääkin, ei mitään pelkää hömppää, Miia Asikainen toteaa.
Jouni, Venla ja Miia Asikainen saapuivat katsomaan näytöksen Himalansaareen Lappeenrannasta.
Rantauimakouluissa ollaan aina sään armoilla. Vesipetoilua opeteltiin urhoollisesti kelillä kuin kelillä.
Mikkelin kaupungin uimakouluissa kesätyöntekijänä ollut Peppi Kauppila ei ollut uskoa silmiään, kun Edit Lastuniemi otti nopeasti haltuun selkäuinnin alkeet.
Kyllä nämä meidän oppilaat ovat olleet tosi urheita. Paikalle on tultu joka kerran ja aina on osallistuttu tekemisiin, vaikka olisi ollut mikä keli. Esimerkiksi tiistaina, kun tuli vettä kaatamalla ja lämmintä ei ollut kuin vähän yli kymmenen astetta.
Näin kiitteli viime viikon torstaina Ristiinan rantauimakouluihin osallistuneiden lasten omistautumista asialleen uimakouluissa vastuullisena uimaopettajana toiminut Tino Huhtanen. Sään haltijat eivät toden totta olleet uimakoululle suosiolliset.
– On tässä itsellekin vähän tullut välillä kylmä, mutta kun näkee miten lapsetkin ovat touhussa mukana, niin kyllä sitä sitten jaksaa. Heidän takiaanhan tätä tehdään, hän muistutti.
Viime viikolla pulikoidut rantauimakoulut mentiin läpi pääsääntöisesti viileissä keleissä. Osallistujat olivat silti innolla mukana.
Ristiinan rantauimakoulun alkeisryhmässä oli seitsemän lasta, jatkoryhmässä vähemmän. Ei varmaan kovin vaikea arvella, että osallistujamäärään vaikutti kylmät ja epävakaiset kelit.
Yksi kelejä uhmannut uimakoululainen oli viisivuotias Edit Lastuniemi. Edit oli iloisella tuulella – vaikka selvästi myös hieman kylmissään – kun hän oli nopeasti oppinut alkeisselkäuinnin liukumiset ja potkut. Ensin lötköpötkön kanssa ja sitten ilman.
– Aika vaikeata oli ensin, mutta sitten helppoa. Tai niinku se oli vaikeaa, että piti pysyä pinnalla! nuori uimarin alku kuvaili itse, kun oli päässyt vedestä rannalle kuivattelemaan ja lämmittelemään.
Rantauimakoulut ovat Mikkelin kaupungin liikuntatoimen järjestämiä.
Toimittaja lähti Kosmos Festivalille selvittämään, mitä Närhilän metsien festariyössä tapahtuu.
Tulitaiteilijoiden esitys valaisi kesäyötä. Kuvat: Iida Joela
Tunnelma pimeässä metsässä on surrealistinen. Puiden lomassa häälyy ihmisten hahmoja, jostain pilkistää neonvaloja. Korviin kantautuu elektroninen musiikki. Tätä kaikkea on Kosmos Festival.
Kosmos Festival järjestettiin 10.–13. heinäkuuta. Kymmenennen kerran järjestetty festivaali keräsi Närhilän metsiin tuhansia kävijöitä. Elektronisen musiikin vaihtoehtofestivaali oli tänäkin vuonna hyvin suosittu tapahtuma. Liput myytiin loppuun tunneissa.
Halusin selvittää, mitä festareilla tapahtuu yön pimeydessä. Lähdin tutustumaan Kosmoksen yöhön aika lailla sokkona. Festaria oli kuvailtu minulle ilmaisulla ”vähän hippi”, joten minulla oli pieni aavistus siitä, mitä voisi olla luvassa.
Lähdinkin siis festareille lauantai-iltana vähän ennen puoltayötä.
Kosmoksessa käyminen vaatii tiettyä asennetta. Nelipäiväinen festivaali järjestettiin kirjaimellisesti keskellä metsää. Maaseudulta ei noin vain lähdetty nukkumaan kaupunkiin hotelliin, vaan yöpyminen tapahtui matkailuautoissa ja teltoissa.
– Ootko saanut yhtään nukuttua täällä? kysyi festarikävijä kaveriltaan.
En saanut vastauksesta selvää, mutta pohdin samaa itsekin. Musiikki raikasi aamuun asti, sillä osa esiintyjistä aloitti settinsä vasta auringonnousun jälkeen. Majoitusalueilla tuntui kuitenkin olevan käynnissä omat bileet, vaikkakin pienemmällä volyymilla kuin festarialueella. Toisaalta majoituksessakin pystyi nauttimaan festarien tarjonnasta, sillä yön hiljaisuudessa musiikki kantoi hyvin parkkialueelle.
Kävelymatka parkista alueelle oli tunnelmallinen mutta haastava. Viestintävastaava Teija Maksimainen kertoo, että festivaalin sääolosuhteet vaihtelivat rankkasateesta helteeseen. Polku oli siis aikamoista mutavelliä sateiden ja tuhansien jalkaparien jäljiltä.
Tunnelma oli katossa esiintymislavojen edustoilla.
Alueella oli mukava tunnelma. Kävijät olivat iloisia ja selvästi nauttivat olostaan. Toki päihteiden nauttimisella oli varmasti osuutta asiaan, mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, että Kosmoksessa viihtyi vesiselvänäkin.
Musiikin lisäksi Kosmoksen henkeen kuuluvat muutkin aistiärsykkeet. Metsässä oli nähtävillä jokseenkin psykedeelistä taidetta ja värivaloja, jotka loivat pimeyteen aivan omanlaisensa tunnelman. Väitän, että samaa kokemusta ei voi saada kokematta sitä itse.
Myös kävijät toivat oman mausteensa kokemukseen. Monien asuihin kuului loistavia elementtejä, kuten valorenkaita tai kokonaisia valoketjuja. Toisilla taas oli uv-valossa hohtavaa kasvomaalia.
Kävijät kantoivat myös valomiekkoja ja hohtavia palloja. Leikkimielinen valomiekkataistelu oli kuin oma ohjelmanumeronsa, vaikka taistelijat taisivatkin olla tavallisia festarikävijöitä. Näin joukossa ilmielävän velhonkin, joten tavallisuus taitaa olla suhteellista.
Viestintävastaava Maksimainen kertoo, että esiintyjillä ja kävijöillä oli tänä vuonna erityisen positiivinen ja innokas meininki. Myöskään vapaaehtoisia ei sovi unohtaa.
– Erityisesti kovissa sääolosuhteissa paikallisten apu ja sujuva yhteistyö on kultaakin kalliimpaa. Olemme siitä todella kiitollisia, Maksimainen sanoo.
Festivaalialueelta löytyi useampi esiintymislava. Kun yhden lavan musiikki lakkasi kuulumasta, toisen alkoi. Puolenyön ja aamukahden välillä jokaisen lavan edessä oli käynnissä perinteiset reivit. Bassonjytkeessä heilumiseen lisää tunnelmaa toivat erilaiset valot, jotka vilkkuivat musiikin tahdissa.
Jos musiikin kuuntelu ja bailaaminen ei houkuttanut, löytyi myyntikojujen läheltä sirkusareena. Jäin joksikin aikaa katselemaan, kuinka esiintyjät taiteilivat tulen kanssa. Erilaiset temput saivat yleisön kohahtelemaan ihastuksesta.
Yön pikkutunteinakin osa alueen kojuista oli auki. Suurin osa myyjistä oli lopettanut myynnin yöksi, mutta erityisesti ruokakojut olivat auki. Myös esimerkiksi pieniä eläinfiguureita ja käytettyjä vaatteita sai ostettua.
Kosmos Festivalin julisteessa lukee vapaasti suomennettuna ”elektronisten heimojen kohtaaminen”. Kieltämättä hiukan kultahtavan kuuloista, mutta teemaan sopivaa. Olihan alueella erilaisia temppeleitäkin, joiden ympärillä oli yöllä hyvin tilaa rauhoittumiseen ja hengailuun. Temppelit, psykedeeliset kuviot ja avaruusteemaiset nimet loivat henkevää tunnelmaa.
Luonnehdinta ”vähän hippi” oli kuin olikin osuva, ja nautin tunnelmasta täysin rinnoin. Ehkäpä Kosmoksessa voisi vierailla joskus uudestaankin.
Sotakoululla toimiva kalliotaiteen opastuskeskus palvelee kesän ajan. Astuvasta löytyy muun muassa oppaita ja karttoja sekä lippuja veneretkille kalliomaalauksille.
Projektipäällikkö Tarja Pönniö-Kanerva sekä opastuskeskuksen toisena kesätyöntekijänä toimiva Eero Marttinen toivottavat ihmiset tervetulleiksi tutustumaan Astuvaan. Viime viikolla avattu opastuskeskus on avoinna kesän ajan.
Kuten kaikki kunnon projektit, myös tämä meni melko lailla kalkkiviivoille. Ristiinan vanhalla sotakoululla päästiin kuitenkin viime viikolla avaamaan ovet suunnitellun aikataulun mukaisesti Kalliotaiteen opastuskeskus Astuvassa.
Erityisesti Astuvansalmen kalliomaalauksia käsittelevä vierailutila avattiin kulttuurihistoriallisesti merkittävässä rakennuksessa, entisessä everstin virkatalossa, kertoo Mikkelin kehitysyhtiö Miksein projektipäällikkö, ristiinalainen Tarja Pönniö-Kanerva.
– Vielähän tässä edellisviikolla oli kieltämättä vähän sellainen tilanne ja tunne, että mitenhän tässä käy. Ja osin edelleen on esimerkiksi opasteita sekä yksi infonäyttö vaiheessa. Mutta asioilla on tapana järjestyä, joten päästiin avaamaan niin kuin oli suunniteltukin, eli kesäkuussa! hän naurahtaa, viitaten siihen, että ovet avautuivat 30.6.
Kesätyöntekijänä opastuskeskuksessa työskentelevä Eero Marttinen iloitsee niin ikään siitä, että Ristiinassa on taas matkailun neuvontapiste.
– On hienoa, että saatiin tämä nyt toteutumaan. Saadaan Ristiinan historiakohteista nyt paikallisesti tietoa jaettua ja opastettua ihmisiä niiden ääreen, hän toteaa.
Ristiinassa Yövedellä sijaitsevat Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat maailmallakin laajasti tunnettu kalliotaidekohde. Astuvansalmesta kertova informatiivinen näyttely opastuskeskus Astuvassa perustuu arkeologien Antti Lahelman ja Marja Aholan kokoamaan näyttelykäsikirjoitukseen.
Opastuskeskuksessa voi tutustua myös ”Face – Kohdata” -tilalliseen kokemukseen. Kyseessä on immersiivinen, Astuvansalmen kalliomaalauksista kertova taide-elämys, jonka on toteuttanut mikkeliläinen OiOi Collective Oy. Teoksessa on mukana puurakenteiselle seinälle heijastettua kuvaa sekä äänimaisemaa.
– Tämä avaa kalliomaalausten merkityksiä ja sitä, että jokainen ihminen ja sukupolvi voi tulkita niitä omalla tavallaan. Inspiraatiota taiteelliseen teokseen on ammennettu arkeologien käsikirjoituksesta sekä omakohtaisista vierailuista kohteessa, kertoo Sami Kämppi OiOi Collectivesta.
– Pääsemme esittelemään kalliotaidekohdetta uudella, elämyksellisellä tavalla, myös Pönniö-Kanerva hehkuttaa.
Yksi huone opastuskeskuksesta on varattu tälle teokselle, tila on esimerkiksi suojattu päivänvalolta pimennysverhojen avulla.
Astuvassa pääsee kokemaan esimerkiksi ”Face – Kohdata” -teoksen, jonka on toteuttanut mikkeliläinen OiOi Collective Oy.
Astuva toimii myös yleisemmän tason matkailuneuvontapisteenä, josta löytyy karttoja ja esitteitä alueen matkailukohteista. Keskuksesta voi niin ikään ostaa lippuja Astuvansalmelle tehtäville veneretkille. Opastuskeskuksessa vierailijoita auttavat ja neuvovat kesätyöntekijät Marttinen ja Elina Brohez.
Astuvan viikko-ohjelmassa on maanantaisin ja tiistaisin maksullisia retkiä Astuvansalmen kalliomaalauksille, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 13 opastettuja Kreivinpolun kierroksia Ristiinan kylän kohteissa sekä joka toinen torstai teematuokioita everstin virkatalon pihapiirissä.
– Ristiinassa jo vuosikymmeniä sitten ollut Kreivinpolku haluttiin elvyttää henkiin tässä samalla. Tässä on kuitenkin ihan pienen kävelymatkan päässä monta mielenkiintoista kohdetta, Pönniö-Kanerva tuumaa.
– Teematuokioissa taas voidaan tehdä esimerkiksi tuossa sotakoulun pihamaalla pieniä kalliomaalauksia kiviin ihka oikealla punamultamaalilla.
Astuvan ohjatuilla teematuokioilla voi päästä tekemään vaikka oman kalliomaalauksen ihka oikealla punamultamaalilla.
Muun muassa Brahelinnan raunioilla, suomen sodan sankari J.Z. Dunckerin muistokivellä sekä Gränna-talolla vierailevan Kreivinpolun opastukset sekä niin lapsille kuin aikuisille soveltuvat teematuokiot ovat maksuttomia ja toteutetaan säävarauksella. Teematuokioita on ohjelmassa vielä 17.7. ja 31.7. klo 13.
Kalliotaiteen opastuskeskus palvelee maanantaista perjantaihin klo 10–17 ja lauantaisin klo 10–15, elokuun loppuun saakka. Keskuksen toteuttaminen on yksi Päämaja – Mikkelin matkailun kehittämishankkeen toimenpide. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja Etelä-Savon maakuntaliiton valvoma hanke.
Kesäkemuilta veti liki tuhat henkeä Metsälinnaan. Ilmaistapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa Ristiinan kesässä. Myös maakuntajohtaja Heini Utunen toi tervehdyksen kemukansalle.
Taikuri Roope Ylitalon ohjelmanumeroa oli viihdyttävä seurata. Ylitaloa pääsi yleisöstä avustamaan Kerttu.
Jo vuodesta 2008 järjestetty ilmaistapahtuma Ristiinan Kesäkemut houkutteli tänäkin vuonna hyvin kävijöitä Metsälinnaan. Säiden haltijakin oli armollinen, kun varsin vaihtelevassa säässä menneen viime viikon perjantai saatiin nauttia poutaisesta kelistä.
– Nyt jo perinteiset Kesäkemut on noussut yhdeksi kesän ristiinalaiseksi kohokodaksi ja erääksi suurimmista tapahtumista täällä, kiitteli nykyisin järjestelyistä päävastuun kantavan Ristiinan Urheilijat ry:n puheenjohtaja Petri Tikkanen avaussanoissaan.
Tapahtuman jälkeen Tikkanen ynnäili, että kokonaiskävijämäärä illan tanssit mukaan lukien nousi lähelle tuhatta kävijää. RiU:n lisäksi tapahtuman takana olivat Ristiinan aluejohtokunta, Mikkelin kaupunki, tapahtumassa pullakahvit tarjonnut K-Rauta Ristiina sekä lukuisia pienempiä tukijoita.
Kemuilla oli paitsi ohjelmaa Metsälinnan lavalla, myös pihamaalla, jossa paikalliset toimijat esittäytyivät.
Ohjelma kemuilla alkoi taikuri Roope Ylitalon hauskuutta ja taikuutta sisältäneellä esityksellä. Metsälinnan estradin ottivat seuraavaksi haltuun Rento -tanssiryhmän esiintyjät, jotka näyttivät, mitä rennolla otteella otettu tanssiharrastus voi tarkoittaa. Ristiinan uuden, kesäkuun alussa aloittaneen, aluejohtokunnan jäsenet esittäytyivät ja tuore maakuntajohtaja Heini Utunen käytti puheenvuoron. Musiikkiesitys puolestaan kuultiin Mikkelin Musiikkijuhlat On the Move -ryhmän toimesta, kun festivaalijohtaja Mirva Helske (piano) sekä Jenni Peltoniemi (saksofoni) ja Juhana Juutilainen (sello) esiintyivät Astor Piazzollan sävelin.
Perinteisesti myös Metsälinnan pihamaalla oli esittäytymässä useat paikalliset yhdistykset, yritykset ja muut toimijat. Esimerkiksi kesäteattereita oli paikalla jopa kolmin kappalein, kun omista kesän esityksistään olivat kertomassa niin Ristiinan, Mikkelin kuin Mäntyharjunkin kesäteatterit.
Rento-tanssiryhmä esiintyi kemuilijoille.
Yksi Kesäkemuilla vuodesta toiseen viihtyvä paikallinen yritystoimija on ristiinalainen Anne Suomalainen, joka oli jälleen paikalla Oriflame -tuotteiden edustajana.
– Olen ainakin kymmenen kertaa ollut. Tästä taitaa nyt 12 vuotta olla, kun olen muuttanut Ristiinan alueelle, niin aika lailla siitä lähtien olen Kesäkemuilla käynyt.
– Aina täällä on kauppaakin tehty, mutta enemmänhän tämä on ihan pr-hommaa. Eikä tänne tietysti mukaan mahdukaan kuin murto-osa tuotteista mitä tarjolla on, Suomalainen tuumaili.
Illan päätteeksi tanssittiin kunnon lavatanssit Tommi Seppäsen & Amoradan tahtiin.
Anne Suomalainen on ollut Kesäkemuilla esittelemässä Oriflame-tuotteita ”ainakin kymmenen kertaa”.
”Yhteisöllisyys ei synny itsestään”
Etelä-Savon maakunnalla on ollut uusi johtaja nyt kolmisen kuukautta. Tehtävässään alkuhetket varsin vilkkaissa merkeissä ja paljon maakuntaa kiertäen viettänyt Heini Utunen on ehtinyt jo ottaa kantaa maakunnan ja koko Itä-Suomen kannalta suuriin asioihin. Hän on esimerkiksi ajanut voimakkaasti sitä, että valtakunnan tasolla saataisiin paljon puhuttu Itä-Suomi -ohjelma sanojen tasolta tekoihin muun muassa erityistalousalueen muodostamisella.
Utunen vieraili Ristiinan Kesäkemuilla viime viikon perjantaina. Kesätapahtumaan sopien tällä kertaa puheenvuorossa nousi esille hieman leppoisammat, mutta toki silti Ristiinan, seudun ja koko maakunnan kannalta oleelliset asiat.
– Onpa mahtava olla tällaisella upealla tanssilavalla, jotka ovat ihan parasta Suomea. Ihana, että tanssilavaperinne edelleen elää täällä! Utunen iloitsi.
Heini Utusella on vierähtänyt maakuntajohtajana ja eteläsavolaisena kolme kuukautta. Hän on kiertänyt ahkerasti seudun tapahtumissa. Ristiinassa hän kävi viime perjantaina Kesäkemuilla.
Hän summasi, että juuri kemujen kaltaiset kesätapahtumat sekä ylipäätään eri tahojen monenlaiset yhteiset tekemiset ja talkoot ovat merkityksellinen tekijä eteläsavolaisuudessa korostuvassa yhteisöllisyydessä.
– Tulee muistaa, että yhteisöllisyys ei synny itsestään. Se nousee kaikista niistä tilanteista, joissa me kohtaamme toisemme ja teemme asioita yhdessä.
– Ja me eteläsavolaisethan olemme oikein kunnon kokoon kasaajia. Täällä väkiluku moninkertaistuu kesän ajaksi, kun vapaa-ajan asukkaat saapuvat seudulle. Voisikin esittää toiveen teille vapaa-ajan asukkaille, että viivyttehän pitkälle syksyyn saakka. Täällä on laitettu palvelut kuntoon, Utunen linjasi.
Ristiinassa on kisattu mölkyssä jo vuosia. Tällä kertaa mukana oli 20 joukkuetta.
Ristiinalaisjoukkueista parhaiten pärjäsi Team Köpsät, jonka Juho Martikainen tässä heittää. Joukkueen toinen jäsen Jouni Väisänen kuvassa vasemmalla.
Rantapuiston kansainvälinen mölkynheittoareena oli viime lauantaina sakeanaan paitsi lentäviä puupalikoita, niin myös iloista puheensorinaa sekä tietenkin puujalkavitsejä ja leikkimielistä viisastelua kanssakilpailijoiden tai omista heittotaidoista.
– Mölkkyä on heitetty jo vuosia. Alkaisikohan olla 15 tapahtumaa täynnä? laskeskeli tapahtumaa järjestävän ristiinalaisen Trampbikersin Harri Hyyryläinen.
– Osallistujia on ollut vaihtelevasti. Koronavuosiin homma meinasi vähän töpätä, mutta nyt pyritään saamaan tapahtumaan uutta eloa!
Järjestelyissä vahvasti vuosien varrella mukana ollut Jake Ropponen Lahdesta kertasi osallistujille turnauspäivän kulkua ennen pelien alkua.
– Mukana on 20 joukkuetta. Ensin pelataan lohkopelit ja sitten jatketaan eteenpäin. Pidemmälle en vielä tässä vaiheessa kuviota avaa, kun sitä ei sitten alkupelien jälkeen kukaan muista kuitenkaan! Ropponen nauratti osallistujia.
Veljekset Matti (vas.) ja Kari Mikkola saapuivat mölkyn heittoon Asikkalasta. Heillä on lajitaustaa jo neljännesvuosisadan verran.
Pelaajia ja joukkueita oli mukana paitsi kotikyliltä Ristiinasta ja Suomenniemeltä, niin suurin osa muualta. Päijät-Häme tuntui korostuvan joukkueiden kotiseutuna. Sieltäpäin, eli Asikkalasta, olivat paikalle saapuneet muun muassa veljekset Matti ja Kari Mikkola.
– Onhan tässä lajista ehtinyt kertyä 25 vuotta kokemusta. Matkan varrella on saavutettu muun muassa MM-hopeaa 2015 ja SM-hopeaa hallissa vuonna 2018, he luettelevat.
– Täällä Ristiinan turnauksessa pelataan leikkimielellä, mutta toki sinällään tosissaan. Nämä kun eivät ole mitään virallisia pelejä, niin ei tarvitse turhia jännittää, SiTi Karma -joukkuetta edustaneet Mikkolat kuvailevat.
Niin, onko se muuten tällaisissa hupipeleissä helpompi heittää se 12 pisteen heitto kuin arvokisoissa?
– Kyllä sitä arvokisoissa vähän enemmän sitten puristaa. Eli ehkä joo!
Niko Takala
Tulokset:
Ristiina-Mölkky, 28.6.2025
1) AD, Hämeenkoski, Tiia Hiljanen/Joosua Hiljanen, 2) JOKESA, Nastola, Sakari Yrjänheikki/Jouko Siira 3) JP, Heinola, Pasi Tervala/Jake Ropponen, 4) MAPE, Lahti, Pietu Ranta/Make Vinni 5) P&I, Lahti, Pultsu Kallio/Ilkka Henrik Horttanainen, 6) TEAM KÖPSÄT, Ristiina, Juho Martikainen/Jouni Väisänen 7) SITI KOVALUU, Asikkala, Oiva Tammi/Maija Silen 8) TAPE, Ristiina/Kuomiokoski, Tapani Turkki/Pentti Peltonen, 9) KIKI, Kouvola, Kirsi Pöntinen/Kimmo Pöntinen, 10) SITI KARMA, Asikkala, Kari Mikkola/Matti Mikkola 11) JALLUFANIT, Joroinen, Esko Puustinen/Vellu Pulliainen 12) MÖLKKYMIMMIT, Ristiina, Tiina Tuhkainen/Mia Koskimäki 13) JJ, Suomenniemi, Jussi Sukura/Jyrki Väänänen 14) BEAST, Mikkeli, Kai Iivanainen/Teemu Rinne 15) NAPEROT, Hämeenkoski, Justiina Hiljanen/Heppu Hiljanen 16) SUSANNA, Helsinki, Niina Nummelin/Satu Mouhu, 17) YÖVEDEN ENKELIT, Mikkeli, Päivi Iivanainen/Anne Rinne 18) HEMULIT, Mikkeli Iida Iivanainen/Leo Iivanainen 19) TEAM MIAU, Ristiina, Auvo Urpilainen/Minna Urpilainen 19) PIHISEVÄT SUMPIT, Lahti, Riina Leppäsalo/Susa Kokkonen
Puuhatupana tunnettu toiminta supistui ja supistui, ja loppuu nyt kokonaan.
Avoin varhaiskasvatus on viime vaiheessa toiminut Ristiinan uuden päiväkotirakennuksen tiloissa. Kuva on otettu helmikuussa 2024. Taustalla varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Maarit Rutanen.
Mikkelin kaupunki keskittää avoimen varhaiskasvatuksen Mikkelin keskustaan. Tämä tarkoittaa, että nyt Ristiinassa, Lähemäellä, Kattilansillassa ja Rantakylässä toimineet avoimen varhaiskasvatuksen yksiköt loppuvat kokonaan.
Ristiinan toiminta tunnetaan Puuhatupana. Viime aikoina Ristiinan avoimen varhaiskasvatuksen nimi on ollut Metsätähdet. Toimintaa on ollut yhtenä aamupäivänä viikossa Ristiinan päiväkodin tiloissa. Aiemmin Puuhatupa oli avoinna jopa neljänä päivänä viikossa. Avoin varhaiskasvatus on toimintaa, johon perheet osallistuvat yhdessä.
Uusi tila toiminnalle avataan syksyllä osoitteessa Porrassalmenkatu 28. Sinne muuttaa myös pääkirjaston alakerrassa toimiva lapsiperheiden avoin kohtaamispaikka Koppa.
Ristiinan päiväkodinjohtaja Jaana Vartiainen on harmissaan avoimen toiminnan loppumisesta Ristiinassa.
– Olemme tuoneet esiin, että perheille luo isoja haasteita liikkua Ristiinasta kaupungin keskustaan, Vartiainen toteaa.
Hänen tiedossaan ei ole, että asiasta olisi tehty lapsivaikutusten arviointia tai kuultu vanhempia.
– Lapsivaikutukset pitäisi arvioida, kun toiminta oleellisesti muuttuu. Tietääkseni sitä ei ole tehty.
Vartiainen toteaa myös, että hänestä toiminnan keskittämistä ei voi kunnolla perustella sillä, että kävijöitä avoimessa varhaiskasvatuksessa on ollut vähän.
– Jos meillä Ristiinassa on ollut toiminnan piirissä 4–5 vanhempaa lastensa kanssa, niin minusta se on Ristiinan alueella ihan hyvin. Monelle vuosien varrella Puuhatupa on ollut henkireikä ja siellä on varhaiskasvatuksen ammattilaiselle puhuttu vaikeistakin asioista, Vartiainen sanoo.
Matalan kynnyksen toiminta onkin voinut olla apu siinä, että perheet eivät ole tarvinneet esimerkiksi sotepuolen palveluita niin paljoa.
– Mutta avoin varhaiskasvatushan ei ole lakisääteistä toimintaa. Siihen voi aina vedota, Vartiainen harmittelee.
30-vuotisjuhlanäyttely Kenkäverossa ei suinkaan ole mikään loppunäytös, monitaiteilija Anne Mäkeläinen tuumaa.
Anne Mäkeläinen yhdistää töissään esimerkiksi puuta ja keramiikkaa. Kesänäyttely Kenkäverossa jatkuu elokuun loppuun saakka.
Ristiinalaisen monitaiteilija Anne Mäkeläisen 30-vuotista uraa juhlistava näyttely on avautunut Kenkäverossa.
– Huhhuh, kyllähän tämä taas menee tunteisiin. Aikaa on mennyt 30 vuotta, joten kaikkea ei todellakaan voi laittaa esille, Mäkeläinen kertoo.
Näyttely avattiin keskiviikkona, jolloin näytettiin myös Mäkeläisestä tehty dokumentti. Paikalla oli myös kirjailija Helena Waris, jonka runoja on mukana kesän näyttelyssä.
Mäkeläisen puutaidenäyttelyn teoksissa yhdistyy puu, keramiikka ja rottinki. 30-vuotisjuhlanäyttely nostaa esiin myös Astuvan Amatsonin tarinaa ja mihin kaikkialle se on Mäkeläisen vienyt. Näyttelyyn kuuluu myös audiovisuaalisuutta runonlausunnan ja tanssivideon muodossa.
– Jos intohimoa ei olisi, niin ei tätä varmaan olisi kolmeakymmentä vuotta tehnyt. Elämäntapa tämä on ollut. Kaikkinensa tämä on tehty selkänahasta mutta siinä on myös ollut hyviä puolia, että en ole esimerkiksi juurikaan apurahoja saanut. Siitä olen kiitollinen, että ympärilläni on muita kulttuurintekijöitä, jotka ovat myös uskoneet asiaan, Mäkeläinen pohtii.
Päivi Kapiainen-Heiskasen ohjaama Annen amatsoni -dokumenttifilmi kiertää edelleen aktiivisesti filmifestivaaleilla ympäri maailmaa. Mäkeläinen on laskenut, että sitä on esitetty jo noin 20 maassa.
– Se on yllättävän hyvin löytänyt yleisöä. Se on kuudes dokumenttini, niin vuosien varrella sitä on itsekin oppinut lisää dokumenttien markkinoinnista ja festivaaleille ilmoittautumisesta, Kapiainen-Heiskanen kertoo.
Hän toteaa, että erityisesti dokumentti on kiinnostanut latinalaisessa Amerikassa.
– Ehkä siinä on tietyllä tapaa lattarimeininkiä, ohjaaja tuumii.
Sekä Kapiainen-Heiskaselle että Mäkeläiselle oli merkityksellistä, kun Travel Beyond -filmifestivaali valitsi alkuvuodesta dokumentin festivaalin parhaaksi kansainväliseksi filmiksi. Festivaaliorganisaatio haastatteli tekijäkaksikko noin tunnin suorassa lähetyksessä ennen valintaa.
– Heillä oli todella hyvin mietittyjä kysymyksiä, mistä huomasi, että he olivat ottaneet filmin ihan tosissaan, Kapiainen-Heiskanen kertoo.
Mäkeläinen toteaa myös, että oli merkityksellistä, että ihmiset, jotka ovat nähneet paljon, olivat dokumentista aidosti kiinnostuneita.
– Sehän on ihan tavatonta tällaiselle tekijälle, Mäkeläinen naurahtaa.
Mäkeläinen miettii, että 30-vuotisjuhlanäyttely ei suinkaan ole mikään loppunäytös.
– Kaikenlaista sitä voi vielä tehdä. Paikallishistoria on minuun juurtunut, hän toteaa.
Ristiinalaislähtöinen Veikka Lindqvist nousi lentopallon maajoukkueeseen. Kultaisen liigan lopputurnauksen jälkeen tavoitteena on MM-kisapaikka.
Ristiinalaislähtöinen Veikka Lindqvist oli lomailemassa Ristiinan mökillä juhannuksen maajoukkuepelien jälkeen. Uikkalan biitsikentällä kuvattua 206-senttistä hakkuria kutsuu maajoukkue taas reilun viikon kuluttua. Uudessa – vielä julkaisemattomassa – seurajoukkueessa pelit jatkuvat syksyllä.
Ristiinasta lentopallomaailmaan ponnistanut, tänä vuonna 22 vuotta täyttävä Veikka Lindqvist on kivunnut hakkurin tontilla Suomen maajoukkueeseen, ”Veljeksiin”. Näin Lindqvist on toinen ristiinalaislähtöinen lentopalloilija, joka on edustanut Suomea aikuisten maajoukkueessa. Ensimmäinen oli Tuukka Anttila, joka pelasi maajoukkueessa nelisenkymmentä ottelua ja teki parinkymmenen vuoden pääsarjauran Suomen ja muun muassa Saksan liigoissa 1997–2016.
Lindqvist sanoo olevansa iloinen siitä, että Suomi saavutti paikan lopputurnauksessa juhannuksena Nokialla pelattujen lohkovaiheen otteluiden jälkeen.
– Hienoa joukkueelta, että sinne Final Fouriin päästiin. Minun mielestäni meillä on tosi potentiaalinen jengi kasassa, hän tuumii tämän viikon alussa Ristiinan beach volley -kenttien äärellä, jossa jututan yli kaksimetriseksi venähtänyttä nuorta urheilijaa.
Mutta totta kai kovatavoitteinen huippu-urheilija haluaisi itse pelata mahdollisimman paljon. Tällä kertaa Lindqvist oli maajoukkuevalmentaja Olli Kunnarin papereissa kakkoshakkuri, kokeneemman Joonas Jokelan oltua ykköshyökkääjän roolissa.
– Luonnollisesti sitä itse haluaa aina kentälle. Mutta pitää vain olla kärsivällinen ja koko ajan valmiina, ja sitten käyttää omat paikat hyvin, kun tilaisuuden saa, Lindqvist tuumii.
Kultaisen liigan pelit sujuivat sen verran mallikkaasti, että Suomi nappasi paikan liigan lopputurnauksessa Final Fourissa, joka pelataan heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Tshekissä. Suomi pelaa lauantaina 5.7. välierässä Kreikkaa vastaan. Voitto vie loppuotteluun, tappio pronssipeliin. Vastustaja ratkotaan toisesta välieräparista Tshekki–Israel.
– Hyvillä mielin lähdetään hakemaan revanssia Kreikasta, joka voitti meidät nyt juhannusturnauksessa. Itse ajattelen, että noista neljästä joukkueesta isäntämaa Tshekki on kaikkein kovin, Lindqvist arvelee.
Suomen maajoukkue on käynyt läpi melkoisen sukupolvenvaihdoksen, ja joukkue koostuu pääosin nuorista pelaajista. Juhannuksena pelatun turnauksen joukkueen keski-ikä on alle 24 vuotta. Edellisen sukupolven pelureita ei juuri enää ole mukana.
– Toki voi hyvin olla että (passari) Eemi Tervaportti tulee MM-kisoihin. Ja myös varmastikin Niko Suihkonen. Muutoin ollaan vahvasti uudempien pelaajien voimin menossa eteenpäin.
Noh, heistäkin Suihkonen on vasta 26-vuotias, maajoukkueen veteraani ja pitkäaikainen tukipilari Tervaportti toki täyttää heinäkuussa jo 36.
– Itse toivon tietysti, että saan annettua niin hyviä näyttöjä nyt, että tulen valituksi myös syyskuussa Filippiineillä pelattaviin MM-kisoihin, Lindqvist linjaa.
MM-kisoissa vastus tulee olemaan heti alkulohkosta alkaen raudanluja. Suomi pelaa samassa alkulohkossa Ranskan, Argentiinan ja Etelä-Korean kanssa. Ranska on maailman rankingissa kakkosena, Argentiinakin sijalla yhdeksän. Suomi on vastaavalla listalla sijalla 19.
Oman taipaleensa lentopallon parissa Veikka Lindqvist aloitti Ristiinassa RiU:n pallokoulussa ja sittemmin Mikkelissä, jossa Passareissa alkoi varsinainen lajiharjoittelu sekä syttyi suuri kipinä lentopalloon. Niinpä Lindqvist lähti – yhdessä toisen ristiinalaisen, Niilo Pöyryn, kanssa – Kuortaneelle lentopallon perässä jo yhdeksättä luokkaa käymään.
– Siellä jatkettiin sitten lukioonkin. Niilo joutui valitettavasti jättämään myöhemmin touhun kesken, kun hänellä tuli ongelmia selän kanssa. Itse kävin Kuortaneella kaksi vuotta lukiota, kunnes tein sopimuksen lentopalloliigaan Kuopion Savo Volleyn kanssa.
– Savo Volleyssa meni pelit oikeinkin hyvin. Itse asiassa ajattelin jo sen toisen Kuopion kauden jälkeen, että voisi tulla näytön paikka maajoukkueessa, mutta sitten iski polvivamma, joka vaati leikkaushoitoa.
Hyvä kausi pistettiin kuitenkin merkille, ja Lindqvist äänestettiin kauden läpimurtopelaajaksi lentopalloliigassa kaudella 2022–2023.
Kahden Kuopion vuoden jälkeen ura siirtyi kaudeksi 2023–2024 ulkomaille, Belgian Maaseikiin. Belgian jälkeen nokka siirtyi pykälää enemmän länteen ja Ranskaan, jossa Lindqvist pelasi nyt keväällä päättyneen kauden Montpellierin hakkurina.
– Montpellierissä meillä oli ihan selkeä ykköshakkuri, mutta sain suht mukavasti peliaikaa, ja omasta mielestäni silloin kulki hyvin, kun vastuuta tuli. Kauden kohokohta oli Ranskan cupin finaali, joka kylläkin harmittavasti hävittiin.
– Itselleni tuo matsi oli siksikin suuri, että meidän ykköshakkurimme oli pelistä sivussa, ja pelasin koko pelin. Olihan jo siihen valmistautuminen aika erilaista normaaliin verrattuna, kun tosi moni kävi ennen peliä vähän muistuttelemassa että ”nyt sitten pitäisi onnistua”! Lindqvist naurahtaa.
Sopimus ranskalaisseuran kanssa päättyi tähän kauteen. Pelipaikka ”eurooppalaisessa seurassa” on jo selvillä, mutta Lindqvist ei voi vielä asiasta puhua tarkemmin, koska tuleva seura ei ole asiaa julkaissut.
– Mutta sen verran uskallan sanoa, että on ihan taatusti mielenkiintoinen vuosi edessä!
