Johanna Lastuniemi vaihtoi vanhukset nuoriin. Mutta oli ihminen minkäikäinen vaan, hänet pitää kohdata aidosti.

Ehkä se oli se perinteinen tilanne: Kun täyttää 40 vuotta, alkaa miettiä, mitä elämässään tekisi. Näin kuvaa opiskelemaan hakeutumistaan Johanna Lastuniemi.

Marraskuussa hän valmistui yhteisöpedagogiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta. Nuorisokasvatuksen opinnot Lastuniemi aloitti syksyllä 2022.

– Aiemmin hain sosionomiksi, en päässyt ja olin ihan hirveän pettynyt. Kun nuorimman, nyt esikouluikäisen, lapsen jälkeen palasin töihin, heräsi taas ajatus, että kaipaan jotain uutta.

Lastuniemi on nuorena opiskellut lähihoitajaksi ja teki noin 20 vuotta hoitajan työtä vanhusten kanssa. Hän korostaa, että vanhukset ovat aivan ihania mutta ajatus jonkin toisen ammatin opiskelusta alkoi houkutella. Selvää oli, että tulevienkin opintojen pitää liittyä ihmisten kanssa työskentelyyn.

– Yhteisöpedagogi oli lopulta paras ratkaisu. Se on enemmän minua kuin sosionomi, Lastuniemi tuumaa nyt.

Aikuisena opiskelu oli erilaista kuin aikoinaan noin parikymppisenä. Lastuniemi kuvaa, että varsinkin alussa tieteellinen kirjoittaminen oli vaikeaa, kun vuosia oli kirjoittanut lähinnä vain raportteja hoitajana.

– Toisaalta opiskelu oli aikuisena paljon helpompaa, kun on elämänkokemusta. Siihen osaa suhtautua toisella tavalla, eikä asiat hävetä niin hirveästi kuin parikymppisenä. Olen uskaltanut hakeutua ihan eri lailla tilanteisiin, joihin en olisi nuorena uskaltanut hakeutua.

Lastuniemi opiskeli päiväopintoina nuorten kanssa. Nuorimmat opiskelukavereista olivat suoraan lukiosta tulleita, eli hyvin samanikäisiä kuin hänen oma esikoisensa.

– Olin luokkamme vanhin. Hyvin pian sain lempinimen mamma ja muiden joukossa roolin, että ”mamma fiksaa”. Kun on itse jo äiti, niin ihan tykkäsin siitä, Lastuniemi kertoo hymyillen.

Opintojen aikana Lastuniemi harjoitteli muun muassa sairaalakoulussa ja Parikanniemen lastenkodissa. Parikanniemestä avautui myös viimeinen harjoittelupaikka, työvuoroja ja niiden jälkeen nyt meneillään oleva määräaikainen työsopimus.

– Tykkään tosi paljon tästä, mitä nyt teen. Minun juttuni on se, että saan olla nuorten kanssa tekemisissä. Vahvuuteni on yhteyden luonti nuoriin. Se on minulle helppoa.

Lastuniemi pohtii, että toki hänellä on edelleen meneillään uuden ammatti-identiteetin kasvattamisen aika.

– Työ on toisenlaista kuin vanhusten kanssa mutta toisaalta siinä on samaa. Ihan samalla lailla jokainen meistä haluaa tulla kohdatuksi ja nähdyksi, oli sitten vanha tai nuori. Se ei muutu matkan varrella, Lastuniemi pohtii.

Hän tykkää siitä, että työtä tehdään omalla persoonalla.

– Muistisairas vanhus aistii, jos hoitajalla on jokin rooli päällä. Samalla lailla nuoret näkevät läpi ja tarkkailevat hyvin tarkasti, millainen heidän kanssaan oleva aikuinen on. Jos uskaltaa olla oma itsensä, niin helpompi nuorenkin on olla sitä.

Johannan puoliso Jani Lastuniemi työskentelee Mikkelin kaupungilla nuorisosihteerinä. Johanna naurahtaa, että ainakaan tietoisesti se ei vaikuttanut hänen opiskelualan valintaansa.

– Mutta kyllä meillä paljon puhutaan nuorista, nuorten tapahtumista ja siitä, miten nuoret voivat.

Johanna on todella tyytyväinen, että uskalsi hypätä uuteen.

– Siihen turvalliseen, eli vakipaikkaan, jossa oli jo pitkät lomat ja muut, olisi ollut helppo jäädä. Mutta joskus on tehtävä isompia steppejä. Tosi harmi, että aikuisena opiskelua on nyt vaikeutettu, kun aikuiskoulutustukea ei enää saa.

Kun nuorena työelämässä tavoitteena oli vakipaikka, nyt tärkeältä tuntuvat toiset asiat.

– On kivaa, että tässä hetkessä on työtä, joka tuntuu hyvältä. Ja kun on hyvä tasainen arki muutenkin, niin sitä jaksaa olla parempi työntekijäkin, Lastuniemi summaa.

Elina Alanne

Matalalla oleva Saimaa nopeutti Pelloksen paineviemärin uusimista. Riskinä on, että putki vuotaa vesistöön.

Pellosniemellä aloitellaan Saimaan pohjassa kulkevan paineviemärin uusimista. Viemäri kuljettaa Pellosniemen asukkaiden ja tehtaiden jätevesiä Ristiinan puhdistamolle. Sen pituus on kaksi kilometriä. Putken uusiminen maksaa vajaat 300 000 euroa.

– Saimaan vedenpinnan lasku viimeistään paljasti, että viemäriä ei ole toteutettu lupaehtojen mukaisesti. Sitä ei siis ole tehty niin kuin pitäisi esimerkiksi rantaa ruoppaamalla, selventää Mikkelin vesilaitoksen verkostopäällikkö Antti Kauhanen.

Hän toteaa, että putki on tehty joskus 1970-luvulla ja tiedossa oli, että se pitää joskus pian uusia.

– Nyt nopeutamme aikataulua, eli työ alkoi nyt. Riskinä on, että putki hajoaa jäihin talvella. En ota riskiä ympäristöhaitoista, Kauhanen sanoo.

Putki ei siis saisi näkyä vedenpinnalla niin kuin se nyt on näkyvissä.

– Se on -70-luvun muoviputki, eli tässä samalla se vaihdetaan nykyaikaiseksi kolme kertaa vahvemmaksi putkeksi.

Alkuviikosta sukeltajat kävivät kartoittamassa tilannetta. Uusi putki rakennetaan vanhan viereen ja tämän jälkeen vanha putki kerätään pois. Urakoitsija ennakoi työn valmistuvan tammikuussa 2026.

– Leuto sää on nyt tämän kannalta ihan hyvä. Meillä oli tuuria, kun urakoitsija oli Suomussalmella ja sinne tuli 15 asteen pakkaset. He olivat joka tapauksessa siirtämässä kalustoa etelään, niin he pystyvät tämän nyt tekemään, Kauhanen kertoo.

Paineviemärin uusimisesta kertoi ensin Yle.

Elina Alanne

Historiallinen suojelupäätös tukee alueen reittisuunnitelmia.

Etelä-Savon ely-keskus on lunastanut Astuvansalmen kalliomaalaukset käsittävän alueen. Arvokkaan suojelukohteen omistus siirtyi Suomen valtiolle 5.9.2025 päättyneen lunastuksen myötä luonnonsuojelualueen perustamiseksi. Omistusoikeuden muutoksen jälkeen alueen hallinnointi siirtyi Metsähallitukselle. Lunastuksella turvataan muinaismuistolain nojalla rauhoitetun alueen ainutlaatuisia luonto-, maisema- ja kulttuuriarvoja. Asiasta tiedotti Miksei Mikkeli 9. joulukuuta.

Astuvansalmen arvo on maakunnassa tiedostettu jo pitkään. Alue on tunnistettu valtakunnallisesti arvokkaana muinaismuistona ja luonnonsuojelualueena sekä maakunta- että yleiskaavoituksessa. Pääosat maalausaluetta vastapäätä sijaitsevasta Astuvansaaresta on jo aiemmin hankittu valtiolle.

– Itse maalausalueen suojelusta ei valtion ja maanomistajan kanssa kuitenkaan päästy
sopimukseen, joten Etelä-Savon ely-keskus haki valtioneuvostolta alueeseen lunastuslupaa
heinäkuussa 2020. Lunastuskäsittely oli pitkäkestoinen prosessi asiaan kuuluneine
muutoksenhakuvaiheineen. Tämän vuoden syyskuussa lunastus saatiin päätökseen ja
Astuvansalmen maalauksia ympäröivä noin 8 hehtaarin alue tuli valtion omistukseen ja
siirrettiin valtion luonnonsuojelualueita hallinnoivan Metsähallituksen hallintaan, kertaa
luonnonsuojeluasiantuntija Pasi Ryhänen ely-keskuksesta tiedotteessa.

Mikkelin kaupungissa Ristiinassa sijaitsevat Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat osa
valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin kuuluvaa Ristiinan veskansan
kulttuurimaisemaa. Lisäksi alue lukeutuu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi
kulttuuriympäristöksi määriteltyihin Toijolan kylän historiallisiin kohteisiin.

Nuoremmalle kivikaudelle ajoittuvat kalliomaalaukset ovat yksi Pohjoismaiden tunnetuimmista
kalliotaidekohteista ja matkailullisesti kiinnostava vierailukohde.
– Olemme tehneet pitkäjänteistä yhteistyötä tämän Mikkelin alueen tunnetuimman ja
omaleimaisimman matkailukohteen hyväksi. Omistusoikeuden siirtyminen valtiolle
mahdollistaa maalausalueella kävijäkokemuksen kehittämisen entistä turvallisemmaksi ja asiakasystävällisemmäksi – suojeluarvot huomioiden, kertoo Päämaja – Mikkelin matkailun
kehittämishankkeen projektipäällikkö Tarja Pönniö-Kanerva tiedotteessa.

Mikkelin kaupunki pitää tilanteen kehittymistä myönteisenä ja valmistelee tahollaan
ulkoilureittisuunnitelmaa Suurlahdentieltä kalliomaalauksille.
– Kaupungilla on valmius päivittää aiempia ulkoilureittisuunnitelmia. Toivoaksemme saamme
ne käsittelyyn Lupa- ja valvontavirastolle ensi talven tai kevään aikana. Aikataulu varmentuu
sen myötä, millainen henkilöresurssi meillä on prosessissa käytössä, toteaa tiedotteessa kaupungin maankäyttöjohtaja Topiantti Äikäs.
– Onneksi pohjatyötä on tehty ely-keskuksen asiantuntijoiden ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksein
matkailutoimijoiden kanssa. Arvioimme, että saisimme toimitettua reittisuunnitelman kesään
mennessä Lupa- ja valvontavirastolle. Asiaa helpottaa nyt saatu hallinto-oikeuden päätös
sekä alueen maanomistajan positiivinen suhtautuminen viralliseen ulkoilureittiin, Äikäs
jatkaa.

Mariska Malmilinna alkoi muutama vuosi sitten toden teolla miettiä, että maalaamisesta voisi tulla ammatti.

Kun Mariska (aiemmin Kati) Malmilinna kertoi ystävälleen lähtevänsä yli 40-vuotiaana opiskelemaan, ystävä kyseenalaisti asian järkevyyden.

– Mutta hänkin myöhemmin muutti mieltään, kun hän näki, miten innoissani olin ja miten hyvin opiskelu sujui, Malmilinna kertoo.

Elokuussa Ristiinaan muuttanut Malmilinna valmistui noista aloittamistaan opinnoista rakennusmaalariksi tavoiteaikataulua nopeammin.

– Vuonna 2019 se haave tuli aiempaa isompana haaveena elämääni. Asuin omakotitalossa ja siellä oli aina jotain laitettavaa. Aloin miettiä, että maalaamisesta voisi tulla ammattini.

Malmilinna kertoo, että käsillä tekeminen on ollut hänelle aina luontaista ja kivaa. Nuorena hän opiskeli parturi-kampaajaksi, mutta ei ole koskaan varsinaisesti tehnyt niitä töitä. Elämä kuljetti muun muassa myyjäksi ja kokoonpanolinjalle.

– Tätini oli sisustussuunnittelija ja yrittäjä. Muistan lapsena katselleeni, kun hän sekoitti maaleja ja se oli minusta ihanaa, Malmilinna kertoo.

Maalariopinnoissaan Malmilinna löysi oman intohimonsa elementtisaumauksesta.

– Maalaaminenkin on kivaa, mutta elementtisaumaaminen on aivan mahtavaa. Siinä on monia eri työvaiheita, saa käyttää eri työkoneita ja olla nostimella, Malmilinna kertoo hymyillen.

Hän muutti Lappeenrannasta Mikkeliin töihin Maalipinta Meriläiselle. Kun työt syksyllä hiljenivät, Malmilinna päätti perustaa oman yrityksen. Elementti- ja pintatyöt Malmilinna aloitti toimintansa maanantaina. Sen asiakaskuntaa ovat yksityiset ihmiset, yritykset, huoltoyhtiöt ja taloyhtiöt. Yrityksen pääpaino on elementtisaumaus, mutta Suomessa talvi haastaa ulkotöitä, joten Malmilinna tekee myös kaikenlaisia maalaustöitä sekä sisällä että ulkona.

– Nyt olen viisi viikkoa käynyt yrittäjäkoulutusta. Niin paljon on tullut asiaa, että osaa pitää vielä sisäistää.

Malmilinna kertoo, että lapsena Varkaudessa hän oli koulukiusattu hiljainen tyttö. Yrityksen perustaminen tuntuu isolta askeleelta, kun miettii tuota tyttöä.

– Enää en ole ollenkaan se sama tyyppi, vaan ihan puhelias ja sosiaalinen, mutta kyllä tämä tuntuu jännittävältä, uusi yrittäjä tuumaa.

Aikuisena opiskellessaan hän halusi mahdollisimman paljon oppia yrityksissä. Ison osan opinnoistaan hän suorittikin oppisopimuksella.

– Halusin nähdä käytännössä, miten työtä tehdään eri yrityksissä. Siellä oppikin paljon. Tein opintojen näyttönikin työelämässä, Malmilinna kertoo.

Mikkelissä häntä pyydettiin Esedulle arvioimaan pintakäsittelijöiden näyttökokeita.

Elementtisaumaus tarkoittaa rakennuksen ulkoseinän elementtien saumojen tiivistämistä.

– Niihinhän ei kukaan kiinnitä huomiota, en minäkään aiemmin, Malmilinna tuumaa.

Todennäköisesti meistä jokainen kiinnittää niihin huomiota silloin, kun saumat ovat päässeet huonoon kuntoon. Saumojen uusiminen parantaa kiinteistön ilmettä.

– Lisäksi ne ovat tärkeä osa rakennuksen sääsuojausta ja energiatehokkuutta. Ne vaikuttavat asumismukavuuteenkin, koska kunnossa olevat saumat ehkäisevät vedontunnetta ja parantavat äänieristystä, Malmilinna luettelee.

Uuden yrityksen perustamiseen Malmilinnaa kannusti myös se, kun hän huomasi, ettei Mikkelin alueella ole pelkästään elementtisaumauksiin keskittynyttä yritystä.

– Tässä yhdistyy tarve ja minun intohimoni, hän summaa.

Elina Alanne

Työ alkaa helmikuussa 2026.

Puumalan kunnan uudeksi elinkeinokehittäjäksi on valittu yrittäjä Niko Takala Ristiinasta. Takala on toiminut yli 15 vuoden ajan media- ja viestintäalan yrittäjänä, päätoimittajana ja yrittäjäjärjestön aktiivina. Hän omisti aiemmin Ristiinalainen-lehden.

Takala kertoo, että hän haki Puumalan paikkaa hieman jopa itsensä yllättäen.

– Oli niin hyvin omaan osaamiseen osuvat kriteerit, että se sai hakemaan. Ja Puumalasta oli jo aiemmin hyvä kuva, ja hyvä vaikutelma vain lisääntyi työpaikkahaastattelussa, Takala kertoo.

Puumalan kunta tiivistää tiedotteessaan, että Takalalla on pitkä omakohtainen kokemus yrittäjyydestä ja yrityksen elinkaaren eri vaiheista, yrittäjäyhdistyksen toiminnasta sekä markkinoinnista ja viestinnästä. Takala omaa hyvät suulliset ja kirjalliset vuorovaikutustaidot sekä tunnistaa hyvin kuntaorganisaation päätöksentekoprosessit.

– Haastatteluryhmälle muodostui Takalasta kuva ratkaisukeskeisenä toimijana, joka tunnistaa hyvin toimintaympäristön ja sidosryhmäverkoston sekä eri rahoituslähteet, sanoo Puumalan kunnanjohtaja Niina Kuuva tiedotteessa.

Takala kertoo, että toki helmikuussa 2026 alkava uusi työ myös jännittää.

– Totta kai vähän jännittää, koska olen niin pitkään ollut yrittäjänä. Mutta samalla myös innostaa ja kiinnostaa lähteä tekemään töitä Puumalan ja miksei samalla koko Saimaan seudun eteen, hän tuumaa.

Koti vahvasti ristiinalaisella Takalalla pysyy edelleen Ristiinassa.

– Auto kulkee. Jos vaikka nyt alkaisi kuunnella äänikirjoja.

Puumalan kunnan elinkeinokehittäjäksi haki 28 henkilöä, joista seitsemän kutsuttiin haastatteluun.

Elina Alanne

Silmukan uusi yrittäjä Kati Nuutilainen jakaa jatkossa arkensa Helsingin ja Ristiinan välillä. Se ei juurikaan eroa siitä, miten hän on elänyt jo nyt.

Romanttinen haave omasta käsityö- ja sisustuspuodista. Se ristiinalaislähtöisellä Kati Nuutilaisella on ollut vuosia. Eikä haave ole ollut vain piilossa, koska kun Ristiinalainen kesällä kertoi Käsityötarvike- ja korjausompeluliike Silmukan Tuula Luostarisen etsivän yritykselleen jatkajaa, niin Nuutilainen sai heti useita viestejä sukulaisiltaan.

– Heti tuli viestejä, että Kati, eikös tämä ole nyt sun juttu, hän kertoo hymyillen.

Silmukan hän muisti jo omalta kouluajaltaan, kun silloin Mestausaholla olleesta liikkeestä sai käydä valitsemassa kankaita koulun käsityötunnille.

– Muistan vieläkin hyvin, millaista viskoosikangasta valitsin housuihin, Nuutilainen muistelee.

Nuutilainen on tehnyt työuransa projektisisustamiseen erikoistuneessa yrityksessä. Aikoinaan työhön kuului myös sisustustekstiilien ompelua. Käsityöt ovat olleet hänelle aina tärkeä harrastus kaikissa muodoissaan.

Silmukassa yhdistyikin helppo mahdollisuus päästä kokeilemaan nuoruuden unelman kantavuutta.

– Onhan se helpompi aloittaa, kun tässä on jo hyvä pohja ja asiakaskunta valmiina, hän sanoo ja lisää, että toki uudella yrittäjällä on myös vähän painetta, koska Luostarinen on tehnyt niin hyvää työtä.

– Kassakone minulle on se, missä on eniten opeteltavaa, Nuutilainen hymyilee.

Silmukan toiminta jatkuu siis samalla pohjalla, eli sekä kivijalkamyymälä että korjausompelupalvelu säilyvät. Nuutilainen asuu Helsingissä, eikä ainakaan heti heittäydy kokonaan yrittäjäksi. Jatkossa arki rytmittyy niin, että hän on alkuviikot pääkaupunkiseudulla ja loppuviikot Ristiinassa.

– Se ei paljon eroa nykyisestä. 30 vuotta olen asunut pääkaupunkiseudulla, mutta Ristiinassa ovat kesämökki ja sukulaiset, niin kaikki lomat ja vapaat olen käytännössä viettänyt aina täällä. Mutta onhan se haaveena ja toiveena, vaikka joskus kokonaan palata, hän summaa.

Vielä maanantaina uusi yrittäjä pohti, miten liikkeen tarkat aukiolopäivät muodostuisivatkaan. Todennäköisesti Silmukan ovi on avoinna jatkossa torstaista lauantaihin.

– Joulukuuhan on tässä joka tapauksessa vähän rikkonainen muutenkin. Mutta ilmoittelen aukioloajoista. Ja joka tapauksessa jos valo on päällä muinakin päivinä, niin saa tulla koputtelemaan ja aina voi olla yhteyksissä, Nuutilainen sanoo.

Luostarinen joutuu luopumaan Silmukasta terveyshaasteiden vuoksi. Kipeiden sormien vuoksi korjausompelu muuttui hitaaksi ja hankalaksi.

– Nyt on katseltava, mitä sormille alkaa kuulua, kun en tee mitään. En varmastikaan osaa olla jatkossakaan käsitöitä tekemättä, mutta nyt niitä voi tehdä harrastuksena omaan tahtiin, hän kertoo.

Luostarinen kertoo, että Silmukan jatkamisesta oli useampi kiinnostunut. Osa heistä ei kuitenkaan voinut edetä asiassa, koska rahoitusta yrityskauppaan ei järjestynyt. Nuutilaisen löytymisestä hän on hyvillä mielin.

– Heti kun Kati kävi tässä ensimmäistä kertaa, niin ajattelin, että hän on hyvin potentiaalinen. Kyllä sen vaan näkee ihmisestä. Olen tosi tyytyväinen, että tämä järjestyi näin, Luostarinen sanoo.

Kun Luostarinen kertoi Silmukan Facebook-sivulla viikonloppuna yrittäjävaihdoksesta, moni toivotteli hänelle hyviä eläkepäiviä. Korjataanpa lopuksi vielä yksi väärinkäsitys:

– En minä ole vielä eläkeläinen, Tuula sanoo ja nauraa hersyvästi.

Elina Alanne

Laivaluokan koko parantaa sekä matkustajien että alusten miehistön turvallisuutta. 

Mikkelin kaupunki uusii Kallioniemen laivalaiturin. Kallioniemen sataman ja satamapalveluiden kehittäminen sai maakuntaliiton myöntämää EU:n ja valtion tukea 248 675 euroa. Hankkeen hyväksytty kustannusarvio on 355 250 euroa. Tukipäätös tehtiin 29. lokakuuta.

Kaupunki on valmistellut hanketta jo tovin ja esimerkiksi tarvittava vesilupa laiturin uudistamiseen on jo kunnossa.

– Kallioniemen aluetta on määrätietoisesti kehitetty ja tämä hanke liittyy myös Astuvansalmeen niin, että laivamatkailijoita saadaan sujuvasti ja turvallisesti vietyä kalliomaalauksille. Kallioniemeen voi tulla bussillinen porukkaa ja he pääsevät siitä hyvin laivaan, kertoo Mikkelin kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä.

Tällä hetkellä Kallioniemestä puuttuu laivaluokan laituri. Riihelä kuvaa, että ongelma on erityisesti siinä, että nykyinen laituri ui niin matalalla, että laivoihin nouseminen ei ole matkustajille esteetöntä, eikä turvallistakaan. Laiturille on jouduttu tekemään kaikenlaisia virityksiä.

– Se on nykyään välillä aika hurjannäköistä se laivaan meneminen. On myös alusten miehistöille turvallisempi ja mielekkäämpi, kun siellä pystyy paremmin työskentelemään, Riihelä sanoo.

Uusi laivalaituri tulee nykyisen kohdalle. Riihelä toteaa, että laivaluokan laituri antaa myös veneilijöille selkeämmin vihjeen siitä, että he rantautuisivat rannansuuntaiseen laituriin. Nyt sekä Kallioniemessä että Astuvansalmen maalauksilla on toisinaan ongelmana, että laiturissa on huviveneitä, kun esimerkiksi Aino-laivan pitäisi päästä laituriin.

Tavoite on, että uusi laituri on ensi kesänä käytössä.

– Talven aikana järjestämme urakkakilpailutuksen ja rakentaminen alkaa, kun jäät lähtee, Riihelä kertoo.

Kaupunki jatkaa myös Kallioniemen huvilan perusparannuksia. Riihelä toteaa, että parannuksilla pyritään siihen, että alueella olisi yrittäjällä kannattava mahdollisuus toimia.

Astuvansalmen osalta alueen lunastaminen valtiolle on edelleen kesken.

– Tämän talven aikana odotamme, että ratkaisu tulisi. Jos asiat etenee oikeusasteissa keskivertomittaisesti, niin sen pitäisi tulla, Riihelä sanoo.

Kun alue siirtyy Metsähallituksen hallintaan, on myös Astuvansalmelle mahdollisuus saada rakennettua muun muassa nykyistä parempi laituri.

Elina Alanne

Osuuskauppa ei edistä Ristiinaan suunniteltua kylmäasemaa.

Osuuskauppa Suur-Savo on päättänyt luopua suunnitelmastaan toteuttaa Ristiinaan ABC-tankkausaseman, jonka yhteyteen olisi tullut myös veneiden tankkauspiste. Toimialajohtaja Sami Kovanen kertoo, että hankkeesta luovutaan, koska sitä ei nähdä kannattavana.

– Siellä olisi tullut niin pieniä tankkauslitroja, että tankkauspistettä ei ole Ristiinaan tulossa.

Tankkausasemaa varten on tehty kaava Ristiinan Kaukaanrantaan, eli torin alueelle. Kaavasta valitettiin Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset.

Korkein hallinto-oikeus kertoi Ristiinalaiselle tiistaina, että asiasta on haettu valituslupaa / valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tällaisten asioiden käsittelyaika korkeimmassa hallinto-oikeudessa on tällä hetkellä runsaat viisi kuukautta.

Suur-Savon Kovanen sanoo, että kaavan hidas eteneminen ei vaikuttanut osuuskaupan päätökseen.

– Tietyt litratavoitteet tähän vaikuttivat, hän sanoo.

Polttoaineliiketoiminta on tällä hetkellä muutoksessa Suomessa. Teboilin tarina voi päättyä kokonaan. Yhdysvallat asetti pakotteita sen omistavalle öljyjätti Lukoilille ja Teboil hakeutui yrityssaneeraukseen. Polttoaine on loppunut myös Ristiinan kylmäasemalta.

Kovanen sanoo, että Suur-Savo ei ole käynyt keskusteluja tästä, eikä muistakaan alueen Teboilin asemista.

– Aikoinaan katsomme tilannetta. Nyt ei ole mitään uutta suunnitelmissa. Ei myöskään uutta venetankkausasemaa minnekään. Siinä on niin lyhyt se sesonki, Kovanen toteaa.

Elina Alanne

Konsertti on kirkossa  7. joulukuuta.

Joulun Rauhaa -hyväntekeväisyyskonsertit tuovat joulun tunnelman ja auttamisen ilon jälleen Mikkeliin ja Ristiinaan. Konsertit pidetään keskiviikkona 3. joulukuuta kello 18 Mikkelin Pitäjänkirkossa ja sunnuntaina 7. joulukuuta kello 18 Ristiinan kirkossa.

Vuonna 2017 alkanut Joulun Rauhaa -konserttiperinne on vakiinnuttanut asemansa yhtenä joulunajan odotetuimpana tapahtumana. Viimeisimmät vuodet konsertteja on järjestetty yhteistyössä Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan sekä vapaaehtoisten toimijoiden kanssa.

Avustuskohteena on ollut seurakunnan diakoniatyö, josta tuotot on ohjattu apua tarvitseville. Aiemmista vuosista poiketen hyväntekeväisyystuotto kerätään tänä vuonna konserteissa vapaaehtoisella kolehdilla, joka lahjoitetaan lyhentämättömänä diakoniatyöhön.

Konsertit toteutetaan täysin vapaaehtoisvoimin, jossa esiintyjät, järjestäjät ja tukijoukot ovat mukana ilman palkkiota.

– Olemme halunneet tarjota laadukkaan konserttielämyksen jokaiselle. Tästä syystä konserttiin ei ole pakollista pääsymaksua. Osallistumalla vapaaehtoiseen kolehtiin voi kuitenkin olla mukana auttamassa, selvittää konsertin yhtenä laulusolistina toimiva Elisa Suominen.

Vuonna 2024 konserttien keräystuotto oli noin 3000 euroa, mikä kertoo ihmisten auttamisen halusta.

Konsertin ohjelmisto koostuu perinteisistä ja uudemmista joululauluista, joiden tuoreet sovitukset tuovat tarinoihin uudenlaista näkökulmaa. Mukana on myös yllätyksiä ja versioita, joita ei ole aiemmin konserteissa kuultu. Illan musiikillinen ohjelma yhdistyy näyttävään valotaiteeseen, jonka toteutuksesta vastaa Janne Pajarinen.

Konsertin esiintyjäkaarti muodostuu musiikkia rakastavista ystävyksistä. Illan musiikista vastaavat Elisa Suominen (laulu), Tuuli Anikari (laulu), Pirkka Ohlis (koskettimet/laulu), Matti Pasanen (kitara/laulu), Pasi Möller (akustinen kitara), Pia Kontio (viulu), Niko Takala (rummut) ja Jukka Matilainen (basso).

Ristiinalaislähtöinen Pilvi Mäkeläinen sai nuoren mikkeliläisen taiteilijan apurahan. Hän haluaa tuoda erityisesti nykytanssia Mikkeliin.

Kun 24-vuotias Pilvi Mäkeläinen oli lapsi, tanssi tuntui luontevalta tavalta liikkua.

– Olen aina kaivannut liikettä kehooni, enkä ole voinut olla paikallaan. Tanssi on aina tuntunut ihanalta. Jostain sieltä lapsuudenkodin keittiössä tanssimisesta se on lähtenyt, Mäkeläinen tuumaa.

Perjantaina hän pokkasi Mikkelin joulun avauksen yhteydessä nuoren mikkeliläisen taiteilijan apurahan, jonka summa on 2000 euroa.

Ennakkotiedotteessa määriteltiin, että Mäkeläisen taiteenalat ovat tanssi, äänitaide ja videotaide. Hän kertoo, että se on hyvin tiivistetty.

– Minulla on koulutus tanssista ja usein esittelen itseni tanssitaiteilijana. Mutta tällä hetkellä äänitaide kiinnostaa minua ehkä eniten. Tuntuu kivalta laittaa kaikkea yhteen, Mäkeläinen sanoo.

Hän kävi peruskoulun Ristiinassa sekä Mikkelin lukion. Lapsuuteen ja nuoruuteen kuului tanssimisen lisäksi myös teatteriharrastus.

– Lähdin Helsinkiin lauluntekijälinjalle mutta se ei tuntunut omalta. Oli korona-aika, eikä oikein päästy tekemään mitään, joten ajoituskin oli huono.

Tämän jälkeen Mäkeläinen suoritti Outokummun Riveriassa tanssialan perustutkinnon.

– Nyt olen tehnyt yksittäisiä tutkinnon osia media-alan puolelta liittyen nimenomaan äänen kanssa työskentelyyn.

Mäkeläinen kävi vielä hetken asumassa Helsingissä mutta nyt hän on asettumassa Mikkeliin.

– Itä-Suomi on se, missä näen itseni olemassa. Luonto ja järvet kiehtovat. Tämä on minulle tärkeä alue, niin täällä haluan tehdä työtä sen eteen, että tuon taidetta paikkoihin, joissa sitä ei niin paljon nähdä.

Mäkeläinen haluaa rakentaa ja tuoda erityisesti ammattimaista tanssitaidetta Mikkeliin.

– Tanssi, varsinkin nykytanssi, voi olla monesta haastava taiteenlaji. Haluan tuoda sitä tosi lähelle ihmisiä, helposti saavutettavaksi. Niin että monenlaiset ihmiset pääsisivät sitä katsomaan.

Hän luetteleekin tulevaisuuden tavoitteekseen rakentaa, edistää ja kehittää taidekenttää Itä-Suomessa ja tehdä paljon erilaisia yhteistöitä.

– Haluan tehdä tärkeistä asioista taidetta. Esimerkiksi luonto ja luonnonsuojelu ovat asioita, joita haluan tuoda esille.

Mäkeläinen työskentelee syksyllä Taidekeskus Salmelan residenssissä.

– Siellä on tosi ihanat tilat työskennellä. Jännä, että meitä on siellä joulun alla kolme tanssijaa. Tietääkseni siellä ei ole aiemmin ollut tanssijoita, ja nyt on sitten kolme.

Helmikuussa hän siirtyy Outokumpuun residenssiin ja alkaa työstää KevätKeiju-videoteosta.

– Siihen tulee minun lisäkseni kolme tanssijaa. Ensimmäistä kertaa ohjaan koreografiaa muille.

Teos on tarkoitus näyttää Mikkelissä toukokuussa 2026. Videoteoksesta osa kuvataan myös Mikkelissä.

– Teoksen julkaisemisen yhteyteen saattaa tulla myös livenä tapahtuvaa tanssia. Se olisi siis tavallaan tuplaesitys, Mäkeläinen pohtii.

Elina Alanne

Ristiinan kirjastossa kuultiin neljää mikkeliläiskirjailijaa. 

Liioittelu on kirjoittajan lahja ja oikeus. Näin tiivistivät mikkeliläiskirjailijat Aleksi Ikonen, Marja-Liisa Kakkonen, Riitta Simola ja Ulla-Maija Vänttinen harrastuksestaan maanantaina Ristiinan kirjaston kirjailijaillassa.

Kirjastossa oli koolla monipuolisten tekijöiden joukko. Ikonen määrittelee oman esikoisteoksensa Maailmanpeiton fantasiahenkiseksi satiiriksi, Kakkonen on julkaissut ristiinalaismökille sijoittuvan Kesämökin sekä 1800-luvun Mikkeliin sijoittuvan historiallisen romaanin Fionan. Simola on julkaissut tietokirjoja ja rikosromaaneja, Vänttisen alaa ovat runot ja novellit.

Nelikkoa yhdistää Mikkelin Kirjoittajat ry. Se on ollut teosten syntyessä myös tärkeä palautteen kanava.

– Minulla on seuraava romaani jo 80-prosenttisesti valmis. Se lähti proosaryhmässä tehdystä harjoituksesta, josta jäi olo, että tuotahan voisi kirjoittaa enemmänkin, Ikonen kertoo.

Vänttinen tuumaa, että kirjailijaksi ei synnytä vaan tullaan elämällä. Moni kirjailijoista kertoo kirjoittamisen olleen helppoa ja mukavaa jo lapsena. Toisilla se tuntui myöhemmin hankalammalta tai jäi esimerkiksi työkirjoittamiseksi.

Palo luovaan kirjoittamiseen voi syttyä eri tavoilla.

– Minä olen aina rakastanut rikosromaaneja, joten tuli mieleen, että kokeilen myös kirjoittaa sellaisen. Kun alkoi olla aikaa, niin rohkaistuin aloittamaan, kertoo Simola.

Eläkeläisinä Simola, Kakkonen ja Vänttinen voivat nykyään kirjoittaa hyvän flown ollessa päällä vaikka kahdeksan tuntia putkeen. Vänttinen kertoo luomisvimman iskevän iltamyöhällä, Simola taas käy aamulenkillä ja istuu sen jälkeen kirjoittamaan. Kakkosella ajat, hetket ja menetelmät vaihtelevat.

Työelämässä olevalla Ikosella luovaa vapautta ei ole.

– Työn ja muun elämän takia minulla on aamuisin kello 6–7 se rako, milloin voin kirjoittaa. Siinä ei ole mitään tekemistä inspiraation tai flown kanssa, Ikonen summaa.

Jokainen neljästä kirjailijasta on siis lähiaikoina julkaissut teoksen mutta jatkoakin on luvassa.

Kakkosen Kesämökki julkaistaan seuraavaksi englanniksi. Hän on lisäksi alkanut kirjoittaa Thaimaassa tapahtuvaa suomalaisen nuoren naisen kasvutarinaa, johon liittyy reppureissaajan kohtaaminen.

– Fionakin saa jatkoa. Olen jo tehnyt sitä varten tutkimustyötä. Vuosi tulee olemaan 1890, Kakkonen kertoo.

Vänttisen Elän, ymmärtääkseni -runokokoelma saa jo pian jatkoa toisesta runokokoelmasta. Simolan kolmas dekkari on parhaillaan kustantajakierroksella.

– Siinä on mukana harrastukseni sotilaskotisisaruus. Teos alkaa siitä, että Naisvuoren tornissa on Nato-porukkaa. Kahvilaa pitää sotilaskotisisar. Tapahtuu räjähdys, jossa kuolevat Mikkelin naiskaupunginjohtaja ja Nato-upseeri, Simola paljastaa alkua.

Hän on myös alkanut kirjoittaa omakohtaista tarinaa Aurinkotyttö.

Ikosella seuraava romaani on siis jo hyvin valmis. Kun esikoisteoksessa piti kirjoittaessa koko ajan olla tarkkana tyylin jatkuvuuden ja hallinnan kanssa, kertoo Ikonen seuraavan kirjoitusprojektin tuntuneen suorastaan helpolta.

Kirjailijoista osa kertoi opiskelleensa paljonkin kirjoittamisen teoriaa. Joku pystyi heti nimeämään, mitä hankalia kohtia kirjoittamiseen liittyy, kun toiselle kirjoittaminen on vain ihanuutta. Yhdelle henkilölle illassa annettiin kehuja useampaankin kertaan.

– Anne Leinonen on valtavan hyvä kirjoittamisen ohjaaja, Vänttinen lähetti terveiset ristiinalaiskirjailijalle.

Elina Alanne

Nuoren mikkeliläisen taiteilijan apurahan on saanut ristiinalaislähtöinen Pilvi Mäkeläinen. Apurahan summa on 2000 euroa. Apuraha luovutettiin perjantaina 22.11. joulun avauksen yhteydessä Mikkelin torilla.

Mikkelissä asuva Pilvi Mäkeläinen määrittelee taiteenaloikseen tanssin, äänitaiteen ja videotaiteen. Hän on suorittanut muun muassa Outokummun Riverian tanssialan perustutkinnon. Mäkeläinen on loppuvuodesta työskentelemässä Taidekeskus Salmelan residenssissä.

Apurahan Mäkeläinen aikoo käyttää KevätKeiju -videoteoksensa työstämiseen. Teoksessa Mäkeläinen toimii koreografina, äänisuunnittelijana, kuvaajana, editoijana sekä esiintyjänä, yhdessä muun esiintyjäryhmän kanssa ja teos on tarkoitus näyttää Mikkelissä toukokuussa 2026.

Nuoren mikkeliläisen taiteilijan apuraha myönnetään 17–30-vuotiaalle mikkeliläiselle nuorelle, jonka kotikunta on Mikkeli ja jolla on näyttöä taiteellisesta toiminnasta sekä hakijan taiteenalallaan osoittamasta lahjakkuudesta.

Nuoren mikkeliläisen taiteilijan apuraha oli haettavissa 31.10.2025 mennessä. Määräaikaan mennessä hakemuksia tuli yhteensä neljä kappaletta. Hakemuksissa oli nuoria lahjakkaita hakijoita kuvataiteen, tanssin sekä musiikin aloilta.

20.11. julkaistun Ristiinalaisen jutussa ”Tila puoleen Ristiinassa” on virhe. Ikäihmisten päivätoiminta ei ole muuttanut Vaarinsaareen, vaan Saarelma-nimisen Vaarinsaaren vieressä sijaitsevan rakennuksen kerhohuoneeseen.

Ensimmäisenä joulu avataan Mikkelin keskustassa perjantaina.

Perinteisiä joulutapahtumia vietetään tulevina viikonloppuina. Ensimmäisenä joulu avataan Mikkelin keskustassa perjantaina 21.11.

Koko perheen joulun avausta vietetään perjantaina 21.11.2025 klo 17.30 alkaen Mikkelin torilla. Tapahtuma koostuu perinteisistä elementeistä kuten kaupunginjohtajan puheesta, joulukuusen valojen sytyttämisestä, joulupukin vierailusta, tulishowsta sekä rapsuteltavista eläimistä.

Suomenniemellä vietetään Joulukatu-tapahtumaa lauantaina 22. marraskuuta. Kello 11–14 tapahtuma levittäytyy muun muassa koululle, kirjastoon, nuorisoseurantalolle ja seurakuntakotiin. Tapahtuma- ja myyntipisteitä on myös muualla kylän alueella. Ohjelmassa on esimerkiksi myyjäisiä, valokuvanäyttely, piparileivontaa ja askartelua.

Ristiinassa joulu avataan lauantaina 29. marraskuuta torilla. Toiminta alkaa rinkkalaisten tonttupolulla kello 14.30. Kello 15 alkaen vuorossa on perinteisesti joulupuuroa, ohjelmaa ja jouluvalojen sytytys. Joulupukinkin voi kohdata.

Elina Alanne

8.-luokkalaiset pääsivät kokkaamaan laadukkaista raaka-aineista MTK:n Ristiinan tukemana.

Onko tämä lanttu? Mikä on lanttu?

Ristiinan yhtenäiskoulun 8.-luokkalaisille kotimaisista raaka-aineista vaikeimmin tunnistettava on perinteinen juures. Kasiluokkalaisten ryhmä on aloittamassa kotitaloustuntia, jossa tällä kertaa kokataan kotimaista. Reseptit ja raaka-aineet tarjosi MTK Ristiina.

Pöydällä odottaa houkuttelevan näköisesti kotimaisia yrttejä, kasviksia, maitotuotteita ja lihaa. Opettaja Minna Hämäläinen kertoo, että MTK:n Kokkaa kotimaista -kampanja tarjoaa tunnille paremmat ainekset kuin yleensä. Myös annoskoot ovat reilumpia.

– Haluaisin monesti ostaa tunneille enemmän kotimaista kuin on mahdollista. Hinta valitettavasti ratkaisee. Ei voi valita aina sitä, mitä haluaisi, Hämäläinen kertoo.

Lihat hän kuitenkin pyrkii aina ostamaan kotimaisina. Marjoja kouluun ostetaan syksyllä isompi satsi suoraan Ristiinasta ja myös kerätään yhdessä oppilaiden kanssa.

Ennen kokkaamisen aloittamista Hämäläinen herättelee oppilaita pohtimaan, mitkä pöydän tuotteista voisivat olla Ristiinasta. Yhdessä tullaan tulokseen, että maitotuotteissa voi olla hyvinkin täällä tuotettua maitoa ja porkkanat ovat Pyyltä. Kananmunat ja jauhotuotteet ovat puolestaan läheltä Juvalta.

MTK Ristiinan Sari Häkkinen kertoo, että he halusivat lähteä mukaan valtakunnalliseen kampanjaan, koska on valtavan tärkeää, että tulevatkin kuluttajat ymmärtäisivät laadukkaan kotimaisen tuotannon merkityksen.

– Siinä on niin monta puolta. Sekä tuottajien että koko huoltovarmuuden kannalta. Tässä tulee kivasti ajatus, että kokkaa itse kotimaista, älä osta ulkomaista einesruokaa, Häkkinen pohtii.

Häntä viehättää erityisesti, että MTK:n ohjeissa nuoret saavat reseptit muun muassa pitaleipiin ja possunleikkeisiin japanilaiseen tapaan.

– Kotimaisilla aineksilla voi tehdä kansainvälistä ruokaa. Aina ei tarvitse sitä riisiä tai tortilloja. Meillä on laajaa kotimaista tuotantoa, mistä voi kokata mitä vaan, Häkkinen pohtii.

Hän toivoo, että opeista jää nuorille mieleen myös tulevaisuuteen.

– Että he opiskeluaikoinakin jaksaisivat kokata itse. Halvin kilohintahan ruualle tulee itse tehtynä, Häkkinen summaa.

Kotitalousluokassa maanantain ryhmä valmistaa possunleikkeitä lisukkeineen sekä vispipuuroa kaurakeksien kanssa. Tottuneesti ja tehokkaasti nuoret kaivavat kattilat, leikkuulaudat ja muut tarvikkeet esiin. Yksi viipaloi punakaalia, toinen alkaa keittää puuroa. Emma Vahvaselkä ja Elisabet Alanko saavat tehtäväkseen lihan leikkaamisen.

Hämäläinen kertoo leikkaajille ensin, miten possun ulkofilee leikataan. Leikkaamisen jälkeen on nuijimisen vuoro.

– Tässähän voi purkaa raivoa, Alanko naurahtaa muille leikkeitä nuijiessaan.

Alanko ja Vahvaselkä pohtivat, että heidän perheissään ruoan kotimaisuuteen kiinnitetään huomiota.

– Kyllä meillä käytetään aina kun pystyy. Varsinkin maitotuotteissa ja kasviksissa sitä katsotaan. Ja mansikat ostetaan tietysti tästä läheltä, Alanko sanoo.

– Meilläkin yritetään tukea kotimaista. Maitotuotteissa ja lihassa ainakin kotimaisuus on tärkeää, Vahvaselkä toteaa.

Elina Alanne

8.-luokkalaisille suunnatun MTK:n Kokkaa kotimaista -kampanjan reseptit ovat myös netissä.

Eloisa ja Mikkelin kaupunki pääsivät sopuun kiinteistöistään. Ristiinassa soteasemalla tilaa vähennetään, mikä voi näkyä palveluihin pääsyssä.  

Mikkelin kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina neuvottelunäkemyksen kaupungin ja Eloisan kiinteistösopimuksesta.

Soteasemista muutos on tulossa Ristiinaan, jossa Eloisa luopuu noin puolesta käytössään olevista tiloista. Eloisan terveyspalvelujen toimialajohtaja Kimmo Kuosmanen totesi tiistaina, että vielä on liian aikaista kertoa, mitä ja miten tiivistetään.

– Mutta lähinnä tiivistys kohdistuu niihin toimintoihin, jotka eivät asiakkaille suoraan näy, Kuosmanen sanoo.

Eloisa on jo noin vuosi sitten siirtänyt terveyskeskuksen tiloista ikäihmisten päivätoiminnan Vaarinsaaren vieressä sijaitsevan Saarelma-rakennuksen kerhohuoneeseen. Sekä Kuosmanen että ikääntyneiden palvelujen toimialajohtaja Niina Kaukonen kertovat, että nyt mietitään muun muassa kotihoidon toimiston tilaratkaisuja.

Kuosmanen toteaa, että palveluvalikoimaan ei Ristiinassa tule muutoksia. Kaikki nytkin toimivat palvelut jatkuvat näillä näkymin.

– Mutta kun tiloja tiivistetään, niin paikalla voi mahdollisesti olla vähemmän henkilöstöä. Tämä voi näkyä asiakkaille niin, että palveluiden saatavuus laskee, Kuosmanen sanoo.

Suun terveydenhuollon jatko on Kuosmasesta ainoa asia, mitä pitää enemmän miettiä.

– Se huone ei ole samalla lailla siirrettävissä kuin muut. Mutta kuten sanottua, pyrimme pitämään palveluvalikoiman samanlaisena, hän sanoo.

Mikkelin ja Eloisan sopuun kuuluu, että Eloisa jatkaa nykyisten vuokrasopimusten mukaisesti kaupungin kouluissa ja muissa integroiduissa tiloissa. Vuokrasopimuksissa sovelletaan 12 kuukauden irtisanomisaikaa.

Säästöjen lisäksi kiinteistöneuvotteluihin liittyy soteuudistuksen yhteydessä muuttunut lain tulkinnan tilanne. Kuntalain mukaan sellainen toiminta, jota on markkinoilla muutoin saatavissa, pitää järjestää yhtiömuotoisesti viimeistään vuoden 2025 loppuun mennessä. Hyvinvointialueiden alkamiseen liittynyt siirtymäkausi siis päättyy.

Jos kunnalla ja hyvinvointialueella oli esimerkiksi määräaikainen 10 vuoden vuokrasopimus kiinteistöstä hyvinvointialueen aloittaessa, yhtiöittämisvelvoite on vasta tuon sopimuksen päättyessä.

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Eloisalle valtuutuksen hankkia palo- ja pelastuslaitosten käytössä olevat kiinteistöt hyvinvointialueen omistukseen. Esimerkiksi palvelutalojen osalta vastaavaa valtuutusta ei ole annettu.

Mikkelin kaupungin kaikki seitsemän käytössä olevaa palo- ja pelastuskiinteistöä rakennuksineen siirtyvät hyvinvointialueen omistukseen kiinteistökaupalla tase- ja maanarvoon perustuen.

Annikinkadulla sijaitseva vanha paloasema säilyy nykyisessä käytössään ja nykyisen sopimuksen piirissä, kunnes toisin päätetään, neuvotteluratkaisussa todetaan.

Eloisa jatkaa Mikkelin palvelutaloissa nykyisillä vuokrasopimusehdoilla. Vuokrasopimukset ovat toistaiseksi voimassa olevia ja niissä noudatetaan 12 kuukauden irtisanomisaikaa. Kuntalain mukaisesti kiinteistöomistus on tarkoitus yhtiöittää.

Kaupunki valmistelee kolmen palvelutalon siirtämistä Kiinteistökehitysyhtiö Naistingin omistukseen. Samassa yhteydessä kaupunki valmistelee siirtävänsä Jalavakatu 5:ssä sijaitsevan asuinkiinteistön Mikkelin Vuokratalot Mikalo Oy:n omistukseen. Kiinteistö säilyy nykyisessä käytössään, eli vuokra-asuntoina.

Kaupungin taseessa vielä olevia viimeisiä asuinkohteita siirretään samalla Mikalon omistukseen.

Graanin palvelutalo on ARA-rahoitteinen kohde, jossa on noin miljoonan euron Valtiokonttorin laina. Kohteeseen haetaan yhdessä Eloisan kanssa ratkaisu, joka tukee hyvinvointialueen kiinteistövuokriin liittyviä taloudellisia tavoitteita, neuvotteluesityksessä todetaan.

Elina Alanne

Muokattu 20.11. kello 14.25 ikäihmisten päivätoiminnan paikkaa. Se ei ole nykyisin Vaarinsaaressa, vaan sen viereisessä Saarelma-rakennuksessa. 

Surevan kohtaaminen on monelle vaikeaa, vaikka mitään ihmetekoja siinä ei tarvita. Kokemusasiantuntija Tuula Backman muistuttaa, että rinnalla oleminen riittää.

Kun ihminen kuolee, osanottoja ja kukkia tulee pilvin pimein hautajaisiin saakka. Hautajaisten jälkeen ei tule enää kukaan – paitsi hiljaisuus.

– Silloin sitä tarvitsisi toista ihmistä, kuvaa surusta ja surujärjestöistä maanantaina Ristiinassa puhunut Tuula Backman.

Miksi meidän on vaikeaa mennä ja sanoa jotain? Moni myös miettii, mitä voi sanoa.

– Aina ei tarvitse puhua. Sekin on osanottoa, että uskaltaa katsoa kadulla silmiin, kun kohtaa surevan, Backman toteaa.

Ristiinalainen Backman on yksi Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry:n kokemusasiantuntijoista.

– Minun elämän korkeakouluni alkoi vuonna 1999, kun tyttäreni kuoli henkirikoksen uhrina. Siinä menee elämä alkutekijöihinsä. Osa itsestäkin kuolee äitinä, naisena, ihmisenä, Backman kertoo.

Backman kertoi Ristiinassa Eläkeliiton kutsumana Surevan kohtaaminen -toiminnasta. Neljän eri surujärjestön kokemusasiantuntijat pitävät puheenvuoroja lapsen menetyksestä, puolison menetyksestä tai läheisen menetyksestä itsemurhan tai henkirikoksen kautta.

– Yksi tärkeä paikka, jossa käymme puhumassa, on Poliisiammattikorkeakoulu. Kerromme opiskelijoille, kuinka läheinen kannattaa kohdata.

Backman kertoo, että hänen muistonsa Hanne-tyttären kuoleman jälkeisistä muutamasta ensimmäisestä vuodesta ovat satunnaisia.

– En syönyt, en juonut ja olin varma, että sekoan. Mietin sitäkin, haluanko jatkaa elämääni vai en.

Käänteentekevä hetki oli, kun Backman sattumien kautta löysi vasta perustetun henkirikosten uhrien läheisten järjestön ja sen vertaistukiviikonlopun.

– Siellä huomasin, että kaikki tuntemukseni kuuluvat tähän prosessiin. Nyt jo 25 vuotta olen ollut mukana yhdistyksessä ja tapaamisissa. Vertaistuki on arvokasta siksi, että kukaan ei arvostele toista. En voi sanoa kenellekään, että tiedän miltä sinusta tuntuu, mutta voin aavistaa.

Hannen kuoleman jälkeen Backmanin hyviin muistoihin kuuluu paikallinen poliisi, joka piti huolta. Huonoja muistoja taas ovat hetket, jolloin joku vaihtoi esimerkiksi kadulla puolta, kun surevan äidin kohtaaminen ilmeisesti tuntui liian hankalalta.

– Kohtaaminen on vaikeaa. Mutta tässäkin salissa oleville todennäköistä on leskeytyminen. Ajattelen, että meillä on velvollisuus pitää naapurista tai tuttavasta huolta ja uskaltaa koputtaa ovelle, Backman totesi Setälä-salin kuulijakunnalle.

Kun läheinen kuolee henkirikoksen uhrina, se vie hänen läheisiltään turvallisuuden tunteen ja luottamuksen ihmisiin. Backmankin kertoo, että hänelle oli vaikeaa lähteä ulos ja esimerkiksi pissattaa koiria. Silloin tarvitaan muilta rohkeutta, että uskaltaa tarttua tilanteeseen ja mennä auttamaan.

– Ihanalta se tuntui, kun joku tuli ja hänellä oli pullapussi mukana. Surevassa lapsiperheessä voi vaikka laittaa tiskit samalla kun kuuntelee ja juttelee.

Jokaisen suru on omanlaisensa, eikä oikeita tai vääriä tapoja surra ole. Backman toteaa, että oikeastaan ainoa asia, missä kohtaamisessa voi mennä vikaan on vertaaminen. Esimerkiksi lapsen kuolemaa surevasta tuntuu tökeröltä, kun joku kertoo, kuinka minunkin läheiseni kuoli 95-vuotiaana.

– Ei vertailla, eikä puhuta sitä omaa surua, Backman sanoo ja korostaa kuuntelun tärkeyttä.

Suru ei estä iloa, eikä ilo surua. Surra ei tarvitse pukeutumalla vain mustaan. Backman muistuttaa, että syvässä surussa vertaistuen lisäksi kannattaa hakea apua lääkkeistä ja terapiasta, jos tunne kieppuu ja kieppuu vaikeammaksi.

– Minua on auttanut ajatus, että millaisen loppuelämän tyttäreni olisi minulle halunnut. Ja kun mietin, mitä itse haluaisin kuolemani jälkeen läheisilleni. Sanoisin heille, että muistele lämmöllä mutta älä kuole siihen suruun.

Nykyisin Backman on kiitollinen siitä, että tytär oli hänen elämässään melkein 20 vuotta.

– Hanne elää muistoissamme ja on jatkuvasti läsnä. Tämmöisen tien kulkenut oppii arvostamaan elämää ja ymmärtää, että huomisesta ei tiedä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tekoa tarvitsee koskaan hyväksyä, Backman sanoo.

Elina Alanne

Nettisivuilta www.surevankohtaaminen.fi löytyy tietoa surusta, surevan kohtaamisesta ja sureville suunnatusta tuesta ja avusta. 

Liki 40 vuotta yhtenä Ristiinan maamerkkinä toiminut S/S Warkaus siirtyy Saimaan itäisemmille vesille Punkaharjulle.

Pökkäänlahdella on 1980-luvun lopulta saakka kotisatamaansa pitänyt S/S Warkaus. Alun perin Ahlströmin Varkauden telakalla hinaajaksi vuonna 1910 rakennettu laiva on ollut 1970-luvulta saakka Löppösen suvun omistuksessa. Matkan varrella se on nähnyt monenlaista, kuten ollut sekä Venäjän armeijan (ensimmäisessä maailmansodassa) että Suomen armeijan (jatkosodassa) käytössä!

Ristiinaan Warkaus päätyi syksyllä 1987 tehdyn päätöksen myötä.

– Isäni Jaakko Löppösen kanssa tuolloin hallinnoimme laivaa ja sitä ajoimme. Satamapaikka oli aiemmin ollut Mikkelissä, mutta isä sanoi minulle, että ”nyt loppui sinne kuralätäkköön ajaminen!”, naurahtaa Pauli Löppönen, joka on huolehtinut laivasta Ristiinassa pitkään.

Tuon päätöksen seurauksena muutaman vaihtoehdon joukosta valikoitui kotisatamaksi nimenomaan Ristiina ja Pökkäänlahti.

– Tämä talo oli silloin myynnissä, ja minä ostin paikan. Pikkuhiljaa vuosien varrella Ristiinasta tuli sitten yhä enemmän ja enemmän myös koti, kertaa Löppönen, joka teki tuolloin konsultin töitä, jotka veivät häntä paljon ympäri Suomea ja maailmaakin.

Löppönen muistelee, että kaupat tehtiin loppuvuodesta 1987. Talven aikana paikalle rakennettiin ensimmäinen laivalaituri. Tuolloin laivan osalta pääpuuhamiehenä oli isä-Jaakko.

– Isä kuitenkin menehtyi seuraavana keväänä yllättäen. Siinä olikin sitten miettimisen paikka, että mitä laivan kanssa tehdään. Onnekas olin, kun Ristiinan suuri poika Niilo Kurvinen, joka oli ollut jo laivalaituriammekin suunnittelemassa, tarjoutui avuksi.

– Niilo tiesi, että minä hallitsisin konemestarin hommat. Hän sanoi sen verran Saimaan vesillä liikkuneensa, että josko ottaisi kipparin pestin vastaan.

Nyt on siis Warkauden Ristiina-aikakausi tulossa päätökseen. Warkaus on löytänyt uuden omistajatahon, ja laiva matkaa vielä tämän loppusyksyn aikana Punkaharjulle. Laivaa hallinnoi seuraavaksi taho, jolla on nykyisessä aktiivikäytössään useita nykyaikaisia hinaajia.

– Minun ymmärrykseni mukaan heidän ajatus on se, että kun he tuovat tässä lähiaikoina Pelloksen tehtaille puukuormaa hinaajilla, niin paluukyydissä he ottavat sitten Warkauden kylkihinaukseen.

– Warkaus pääsee siis vertaistensa joukkoon, mutta hinaajien senioriosastolle! Löppönen hymyilee.

Löppösen kanssa jutustellessa hymyn takaa näkyy selkeästi myös haikeus, joka yhden elämänvaiheen päättymiseen liittyy. Tämän hän myöntää auliisti itsekin.

– Onhan tämä ollut valtavan suuri osa elämää itselleni. Olen siitä kyllä ylpeä, että itse olen neljättä polvea laivurisukua, ja sinä aikana, kun Warkaus on Ristiinassa ollut, niin tähän laivurien ketjuun on saatu vielä kaksi sukupolvea lisää, Löppönen ynnää hieman herkistyen.

Eikä taatusti turhaan. Laiva on ollut merkittävässä roolissa paitsi etenkin Löppösten suvulle, niin myös esimerkiksi laivan miehistönä olleille. Heistä viimeisimpinä Löppönen luettelee kippari Miikka Mäenpään, konemestari Jari Tukiaisen sekä miehistön jäsenenä pitkään toimineen Elsi Haapiaisen.

– Ja onhan Warkauden kannella moni ristiinalainenkin käynyt Saimaata ihastelemassa, Löppönen huomauttaa.

La 22.11. klo 12 Pauli Löppönen kertoo laivan historiasta. Lipantie 4, Ristiina.

Mammu Koskelo esitti toiverunoista tekemiään kappaleita.

Lauantaina Nallikalliolla kuultiin myös runonlaulantaa, kun rääkkyläläinen kansanmuusikko Mammu Koskelo esitti toiverunoista tekemiään kappaleita. Koskelon piti alkujaan esiintyä Pien-Toijolan kekrijuhlassa mutta tuo esiintyminen peruuntui hänen sairastuttuaan, joten tilaisuuteen valmistuneet laulut kuultiin nyt Ristiinassa.

Koskelolta oli toivottu muun muassa Eeva-Liisa Mannerta, Mirkka Rekolaa, Aaro Hellaakoskea ja Kirsi Kunnasta.

– Olen osana Kulttuuri Itää -hanketta kiertänyt maakuntien alueella ja tämä on keikkani numero 19/20. Kaikkiaan olen säveltänyt 162 runoa, Koskelo kertoi keikkansa aluksi.

Konserttikanteleellaan Koskelo vei kuulijat rauhallisista luonto- ja järvitunnelmista kiivaampiin rytmeihin. Hän kertoi, että runokeikkojen projekti on ollut valtavan mielenkiintoinen. Häneltä on toivottu klassikkotekstejä esimerkiksi Eino Leinolta mutta myös eläköitymisruno ja ruokareseptejä.

– Olen saanut paljon palautetta, että tämä on ollut ihanaa. Tekstiä kuunnellaan eri tavalla, kun se on laulettu kuin se olisi vain luettua. Parin viikon päästä meillä on Joensuussa yhteisesiintyminen lausuntataiteilijan kanssa. Jännä nähdä, miten se toimii, Koskelo kertoi.

Someen seudun kyläseura kokoaa kuvia ja tarinoita. Erityisesti Suurlahdentien Ristiinan päästä kaivataan materiaalia.

Miksihän heillä on huivit? pohtivat Tarja Cederström ja Arja Kiesilä vanhan valokuvan äärellä. Kiesilä toi viime lauantaina mummoltaan perimiään vanhoja valokuvia digitoitavaksi Someen seudun kyläseuran järjestämään tilaisuuteen Nallikalliolle.

– Minun mummoni Iida Kiesilä, omaa sukuaan Halinen oli tällä seudulla syntynyt. Siksi halusin tuoda tänne erityisesti kaksi ryhmäkuvaa, Kiesilä kertoo.

Toisessa ryhmäkuvassa on vakavailmeisiä hattu- ja huivipäitä, toisessa ollaan todennäköisesti koulussa. Mitkähän ovat takana olevat rakennukset, saavat kuvat pohtimaan.

– Halusin nämä tuoda, enkä viedä kuvia minun mukanani arkkuun. Ei näitä taivaassa tutkita vaan täällä elävien parissa on kivempi pähkäillä, että kuka on kuka, Kiesilä tuumaa.

Someen seudun kyläseuralla on käynnissä Astuvan perilliset 2.0 – Someen seudun kulttuurihistorian digitalisointihanke, jonka osana viime lauantain kuvien ja tarinoiden keräämistilaisuus järjestettiin. Hanke on syntynyt huolesta, että tarinat ja muistot häviävät samalla kun kyliltä kuolee vanhimpia ihmisiä.

– Meillä on Astuvan perilliset -kirja mutta nyt keräämme uusia kuvia ja juttuja. Paljon onkin jo löydetty. Kirjassa on paljon tietoa esimerkiksi tiloista mutta nyt olisi kiva saada ihan tavallisia juttuja. Sitä, millaista elämä oli täällä, Cederström kyläseurasta kertoo.

Muistoja kerätään Suurlahdentien seudulta, eli kylältä Suurlahteen saakka.

– Sieltä alkupäästä, eli kylän läheltä ei ole vielä materiaalia niin paljon. Esimerkiksi kunnalliskodin tienoolta olisi hyvä saada vanhoja kuvia ja myös tarinoita heiltä, jotka ovat kunnalliskodissa olleet, Cederström sanoo.

Kyläseura on saanut hankkeen toteutukseen leader-rahaa. Kuvien digitointiin on hankittu skanneri ja uusien kuvien ottamiseen drone.

– Kuvat laitetaan siis nettisivuille ja niitä pääsevät katsomaan paikalliset, vapaa-ajan asukkaat ja matkailijat. Tarkoitus on siis kuvata myös ”ennen ja nyt” -kuvia, mitä varten hankimme dronen, Cederström kertoo.

Suunnitelmissa on myös tuoda tarinat ja kuvat maastoon. Alueen historiaa kootaan kävelyreiteiksi ja maastoon tulee tolppia, joista pääsee qr-koodilla katsomaan paikkaan liittyviä kuvia ja tarinoita. Myös luonnosta löytyviä kauniita paikkoja nostetaan esiin. Hanke jatkuu vuoteen 2027 saakka.

Cederström tuumaa, että historian penkominen on kivaa.

– Tämä on tosi hauskaa. Kiva saada uusia kuvia ja uusia tarinoita.

Digitointitapahtumia on tulossa myös jatkossa. Cederströmiin voi olla myös suoraan yhteydessä, jos itsellä on arkistoja tai muistoja jaettavaksi.

Elina Alanne

Tarja Cedeströmiin voi olla yhteydessä sähköpostilla tarja.cederstrom@icloud.com. Jos tunnistat tämän jutut yhteydessä olevista kuvista henkilöitä tai paikat, niin nämäkin tiedot voi kertoa Tarjalle.

Veli-Pekka Johansson on kohdannut kymmeniä lapsia sekä perhehoitajana että harrastustoiminnassa. Isyys on ollut hänelle luontainen osa elämää.

Lapset ovat kasvaneet meikäläisestä huolimatta, tuumaa Veli-Pekka Johansson hymyillen. Omaa isyyttään hän toteaa olevansa jäävi arvioimaan, mutta ei se varmaan ihan pieleen ole mennyt, koska Anni-tytär haki Veli-Pekalle kunniamerkkiä kasvatustyöstä.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb ojentaa Johanssonille ja 47 muulle isälle Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein valtakunnallisessa isänpäiväjuhlassa tulevana sunnuntaina Presidentinlinnassa.

Johanssonilla on neljä omaa lasta, seitsemän lastenlasta ja perhehoitajana hän on ollut osa kymmenien lasten elämää.

– 1990-luvun puolivälissä aloitimme perhehoidon. Puoliso sitä ensin mietti, enkä pistänyt vastaan. Olemme toteuttaneet perhehoitoa kaikilla malleilla, eli meillä on ollut lapsia kiireellisesti sijoitettuina tai avohuollon toimenpiteenä lyhyemmän aikaa ja osa on ollut huostaanoton kautta pidemmän aikaa. Olemme toimineet myös tukiperheenä. Lapsia on ollut kaikkiaan yli 40, Johansson kertoo.

Vuonna 1959 syntynyt Johansson pohtii, että on saanut elää mukavan elämän.

– Aika herrankukkarossa sitä on saanut Suomessa olla. On ollut töitä ja rauha maassa. -90-luvun lama oli toki valtava tragedia kansakunnalle, mutta itselläni oli hyvä työpaikka silloinkin.

Isyys olikin hänelle luontainen osa elämää.

– Nykyään ihmiset pohtivat paljon kaikkea. En varmasti nuorena ajatellut, että päätyisin tähän missä olen nyt, mutta elämä kulkeutuu tavallaan ja isyys on aina ollut siinä luonteva juttu.

Johansson ei ole somessa ja on tyytyväinen ilman sen painetta.

– Tuntuu, että sieltä tulee paine, että pitäisi olla jonkunlainen ja pitäisi löytää itsestään jotain. Tylsyydestä sen löytää.

Johanssonin äiti kuoli juuri kun Veli-Pekka oli täyttänyt 18 vuotta. Hän miettii, että omat vanhempansa jokainen oppii kunnolla tuntemaan ihmisinä vasta aikuisena, joten äiti jäi siksi ihmisenä arvoitukseksi. Moni kantaa omista vanhemmistaan mukana asioita, joita haluaa tai ei halua siirtää eteenpäin.

– Minun isälläni oli omat mielipiteensä, mutta hän ei ollut tuomitseva. Ehkä häneltä on tullut ajatus, että ”elä ja anna toistenkin elää”.

Perhehoitajana Johansson on kohdannut kymmeniä lapsia mutta toki myös heidän perheensä.

– Ihmisillä on kaikenlaisia tilanteita ja se voi kohdata ketä vaan. Tuomitsevuus pitää jättää pois, jos haluaa perhehoitajaksi. Jos alkaa tulla ”minkä takia he toimivat noin” -ajatuksia, niin silloin pitää katsoa peiliin, Johansson toteaa.

Johansson toimii aktiivisesti luottamustehtävissä myös perhehoidon yhdistystoiminnassa Suomen Perhehoitajat ry:ssä. Hän iloitsee, että lastensuojelun stigma on vähentymässä.

– Se on hyvä, koska toivottavasti jokainen hakee tarpeeksi ajoissa apua.

Johansson toteaa, että oli hyvä oivallus presidentiltä palkita virallisesti myös isiä. Aiemmin isille on ollut Vuoden isä -palkintoperinne ja äideille kunniamerkkejä on jaettu jo vuodesta 1946. Kunniamerkin on saanut myös muutama Johanssonille tuttu perhehoitaja.

–  Varsinkin tässä toimintaympäristössä on hyvä, että on tasa-arvo. Molemmillahan on lapsista 100-prosenttinen vastuu. Se sitten vaihtelee, mitä se perheessä tarkoittaa.

Paras urheilusuoritus junnujen kanssa

Yksi peruste Veli-Pekka Johanssonin kunniamerkille oli myös hänen aktiivinen työnsä jalkapallojunnujen kanssa Ristiinan Pallossa.

– RiPan vuosilta on kaksi minun parasta urheilusuoritustani, eli se, että valmensin Reijo Särkän ja Arto Vartiaisen kanssa samoja poikia 7-vuotiaista täysi-ikäisyyteen ja lisäksi valmensin tyttöjoukkuetta muutaman vuoden.

Johansson kertoo, että erityisesti poikajoukkueen jäsenten kasvun seuraamisesta jäi mukavat muistot.

– Meidän tavoitteenamme oli hyvä joukkuehenki ja se, että kaikki pelaa. Ehkä siksi pojat pysyivät hyvin mukana. Nyt he ovat noin 40-vuotiaita ja aina on mukava nähdä heitä, ja kuinka he elävät jo elämäänsä esimerkiksi isinä, Johansson tuumaa.

Hän miettii, että lapset kasvavat hetkessä aikuisiksi. Urheilussa olisi hyvä, ettei kenenkään huipuksi tulemista estettäisi mutta tärkeintä olisi hyvä kokemus toiminnasta lapselle ja nuorelle.

– Kunpa olisi enemmän ihmisiä, jotka lähtevät valmentamaan, niin olisi lapsille toimintaa.

Elina Alanne