Herman Liikasen kuolemasta tulee 13. huhtikuuta kuluneeksi 100 vuotta. Hän nousi vaatimattomista oloista vapaustaistelijaksi ja yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi.

Ristiinalaisen Ponnan torpan poika Herman Liikanen nousi 1800-luvulla Euroopan sotanäyttämöille ja päätyi jopa Tanskan kuninkaan juhlapöytään. Hän taisteli Giuseppe Garibaldin joukoissa Italiassa ja Tanskan–Saksan sodassa. Palattuaan Suomeen Liikasesta tuli keskeinen fennomaanisen yhdistystoiminnan rakentaja.

Herman Liikasen sukulaiset, hänen elämäntyöhönsä vuosikymmeniä perehtynyt Pirkko Liikanen ja tämän kaksoissisar Helena Allahwerdi, pitävät hänen elämäntarinaansa poikkeuksellisena.

– Hän rikkoi monta estettä, jotka olisivat helposti nujertaneet ihmisen, Pirkko sanoo.

Liikanen nousi yhteiskunnassa aikana, jolloin se oli tavalliselle suomalaiselle hyvin vaikeaa. Sukulaisten mukaan Liikasta määritti ennen kaikkea halu auttaa heikoimmassa asemassa olevia.

Herman Liikanen syntyi Ristiinan kirkon vierustalla sijainneeseen torppaan vuonna 1835. Pellavan korjuun ja kudonnan opettajattarena toiminut äiti Helena loi pohjan Liikasen vankalle yleissivistykselle: hän opetti kaikki lapsensa esimerkiksi lukemaan ja kirjoittamaan suomeksi ja ruotsiksi. Nuorena Liikanen sai sekä yksityis- että kouluopetusta, mutta ylioppilastutkinto kariutui venäjän kieleen.

Jo 24-vuotiaana Liikanen alkoi kirjoittaa lehdistöön myös suomeksi. Tämä oli poikkeuksellista, sillä lehtien kieli oli pääasiassa ruotsi. Hän käsitteli teksteissään yhteiskunnallisia epäkohtia ja toimi erityisesti maaseudun ja maanviljelijöiden tulkkina. Hänen yhteiskunnallinen aktiivisuutensa ja tietämyksensä olivat jo tuolloin poikkeuksellisia.

– Maaseudulla elettiin eristyksissä, eikä tieto liikkunut samalla tavalla kuin nykyään, Pirkko kertoo.

Nuoruusvuosinaan Liikanen työskenteli kotiopettajana Karjalan Räisälässä ja seurasi tarkasti Euroopan tapahtumia.

– Monista hänen oppilaistaan tuli akateemisesti sivistyneitä, ja he pitivät häneen yhteyttä myöhemminkin, Pirkko sanoo.

Kotiopettajavuosien jälkeen Liikanen liittyi armeijaan ja opiskeli Turun aliupseerikoulussa. Ajan ihanteet – vapaus, veljeys ja tasa-arvo – ohjasivat häntä vapaustaistelijaksi Italiaan ja myöhemmin Tanskan armeijaan. Sotilasarvoltaan hänestä tuli luutnantti.

Tanskassa Liikanen haavoittui vakavasti ja lopulta hänet lyötiin ansioistaan Dannebrogin ritariksi vuonna 1864.

– Se oli epätavallinen kunnia. Arvo myönnettiin harvoin ulkomaalaisille, Pirkko kertoo.

Liikanen sai Tanskasta myös eläkkeen loppuelämän ajaksi. Hän solmi elinikäisiä suhteita akateemisiin piireihin, muun muassa kielitieteilijä Vilhelm Thomseniin.

Italiassa puolestaan on pieni muistomerkki Herman Liikaselle: rintapatsas Suomen Rooman-instituutin Villa Lanten edustalla olevassa puistossa.

Palattuaan Suomeen vuonna 1865 Liikanen aloitti työuran Suomen Hypoteekkiyhdistyksessä ja työskenteli siellä lähes puoli vuosisataa. Hänen esimiehenään toimi 12 vuotta valtiomies, filosofi ja kirjailija J. V. Snellman.

– Heistä tuli hyviä ystäviä, ja Herman vieraili usein Snellmanien luona päivällisellä, Pirkko kertoo.

Liikanen tapasi työssään paljon naisia, jotka olivat joutuneet taloudelliseen ahdinkoon. Naisen asema oli 1800-luvulla epävarma – joskus myös ylemmissä yhteiskuntaluokissa. Avioliitto oli taloudellinen järjestely ja esimerkiksi velat saattoivat johtaa naimattomuuteen.

Naisille ei ollut myöskään koulutusmahdollisuuksia tai työpaikkoja, joten yksinäisen naisen asema oli hankala. Liikanen auttoikin erityisesti leskiä, jotka olivat jääneet tyhjän päälle, ja järjesti heille eläkkeitä.

– Hän lainasi palkastaan monille, muttei kirjoittanut velkakirjoja – eikä luultavasti saanut rahojaan takaisin. Hän siis halusi vain auttaa hädässä olevia, Pirkko Liikanen kertoo.

Liikanen vaikutti aktiivisesti fennomaanien yhdistyksissä, jotka ajoivat suomen kieltä, koulutusta ja kansallista sivistystä. Hän oli mukana muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa, Kansanvalistusseurassa ja Suomalaisen kansakoulun ystävissä. Liikanen oli myös Suomalaisen klubin ensimmäinen kunniajäsen.

Liikanen ei koskaan perustanut omaa perhettä, mutta oli tiiviisti sidoksissa sukuunsa. Hän auttoi elämänsä varrella myös oman sukunsa jäseniä, mutta ikääntymisen myötä roolit vaihtuivat.  Eläköityneen Liikasen taloudellinen tilanne oli heikko, ja hän muutti Hirvensalmen Komppaan sisarensa Idan pojan luo.

– Hän ei varmastikaan osannut laittaa ruokaa tai hoitaa kotia. Suvun naisten täytyi siis ottaa vastuuta vanhenevasta Herman-sedästä, Helena kertoo.

Viimeiset vuotensa Liikanen vietti hiljaiseloa, mutta seurasi yhä yhteiskunnallista kehitystä ja kirjoitti lehtiin. Hän päätyi vielä vanhoilla päivillään Tanskan kuninkaan päivällispöytään Dybbölin taistelun muistojuhlassa.

Liikanen kuoli hieman alle 90-vuotiaana Pirkanmaan Kuhmalahdella 1926, ja sai valtiolliset hautajaiset Helsingissä. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.

Herman Liikasen muistolle järjestetään juhlaseminaari 13. huhtikuuta kello 12–17 Suomalaisen kirjallisuuden seuran juhlasalissa Helsingissä (Hallituskatu 3). Luvassa on muun muassa esitelmiä Liikasesta. Tilaisuuteen voi ilmoittautua täällä.

Milla Asikainen

Kuomiokoski Oy on aloittanut taas muutosneuvottelut, kertoo Yle. Toimitusjohtaja Sanna Kittelä vahvistaa uutisen, että koko yhtiön henkilöstöä koskevat neuvottelut ovat käynnissä mutta hän ei tarkemmin kerro Ylelle niiden sisällöstä.

Yhtiössä käytiin yt-neuvottelut myös loppuvuonna 2025. Ne johtivat 12 henkilön irtisanomiseen.

Ylen tietojen mukaan näissä neuvotteluissa tavoitteena on siirtää tuotantoa Ristiinan Kuomiokoskelta Mäntyharjun tehtaalle. Yle ei kerro tarkemmin, miten laajasta tuotannon siirrosta on kyse.

Tiloihin on tulossa ateljee ja näyttelytila. Suunnitelmiin lukeutuu myös pop up -kahvila ja taidekursseja.

Melina Minkkinen vilkuttaa Otto von Fieandtin tien ja Brahentien risteyksessä sijaitsevan rakennuksen portailta. Vaalean rakennuksen ulkoasu on nostalginen ja ilmapiiri kotoisa.

Säteilevästi hymyilevä Minkkinen kertoo silmäilleensä tilaa jo viime talvena. Hän ihastui rakennuksen markiiseihin ja siihen, miten kauniisti aurinko paistaa pihaan.
– Mietin silloin, että tuohon kun pääsisi. Tässä rakennuksessa on sellaista vanhaa, kivaa tunnelmaa.

Jutun teon aikaan Minkkisellä on jäljellä enää yksi työpäivä Ristiinan terveyskeskuksessa, jossa hän on työskennellyt sairaanhoitajana. Sen jälkeen edessä on täysin uusi arki yrittäjänä.
– Olen aina ollut palkkatöissä. Tuntuu kummalliselta, ettei tiettynä kellonlyömänä lähdekään töihin.

Intohimo taiteeseen vei lopulta mukanaan, vaikka aiempikin työnkuva oli mieluisa. Erityisesti työkaverit ja asiakkaat piristivät päiviä. Työ ja talon rakentaminen Ristiinassa veivät aikaa maalaamiselta, ja Minkkinen totesi, ettei halua enää vastaavaan tilanteeseen.
– En halua vanhana miettiä, miksi en toteuttanut unelmiani.

Myös Minkkisen isä ja avopuoliso ovat yrittäjiä, joten yrittäjyys ei ole aivan vierasta. Uuden suunnan ottaminen on jännittänyt, mutta Minkkinen suhtautuu siihen luottavaisesti. Hän on valmis tekemään paljon töitä unelmansa eteen.

Oma työskentelytila on ollut Minkkisen pitkäaikainen haave. Ateljee mahdollistaa keskittyneen työskentelyn ilman jatkuvaa maalausten siirtelyä paikasta toiseen.

Tilasta ei kuitenkaan ole tulossa pelkkä työhuone, vaan sinne on jo sovittu taidenäyttelyitä. Minkkinen suunnittelee myös pop up -kahvilaa sekä taidekursseja.
– Keramiikkakurssi olisi ihana toteuttaa, mutta uuni vaatisi suuremman investoinnin. Aloitamme luultavasti akryylimaalauskursseilla. Olen haaveillut myös lasten taidekerhosta.

Toistaiseksi avara ateljee on tyhjillään, mutta ei enää kauaa. Minkkisen tavoitteena on tehdä tilasta rento ja olohuonemainen. Sisustukseen on tulossa puuta, luonnonmateriaaleja ja luultavasti vintage-elementtejä. Kesällä kahvilavieraat voivat nauttia kahvista pihalla auringossa.

Ateljeessa on tarkoitus myydä myös Minkkisen itse valmistamia, aidoista kukista tehtyjä korvakoruja. Hän on myynyt niitä aiemmin Puumalassa hyvällä vastaanotolla.
– Tämä oli minulle itsellenikin uusi juttu, ja hurahdin siihen täysin, hän kertoo.

Minkkinen kuvailee itseään idearikkaaksi taiteilijaksi. Hän maalaa sekä realistisia, pikkutarkkoja teoksia että abstraktimpia maalauksia. Minkkinen on tehnyt myös suuren muraalin kotinsa makuuhuoneen seinälle.
– Se oli aivan ihana projekti. Olisi hienoa päästä maalaamaan niitä lisää.

Luonto on keskeinen teema Minkkisen töissä. Lisääntynyt aika antaa mahdollisuuden hioa omaa, tunnistettavaa tyyliä.
– Kun aikaa on ollut vain tunti siellä tai täällä, ei työhön ehdi syventyä niin intensiivisesti.

Taide on kulkenut Minkkisen mukana lapsuudesta asti. Hänestä on kuvia piirtämässä ja maalaamassa jo ajalta, jota hän ei itse muista. Kesäisin kuvataide kulki mukana jopa perheen matkustusveneessä.
– Jos jossain oli paperia ja kyniä, jäin siihen kiinni.

Nykyään kotikin muistuttaa välillä näyttelytilaa – muutenkin kuin makuuhuoneen muraalin puolesta.
– Maalauksia on huonekalujen päällä ja lattioilla, ja ne valtaavat välillä keittiön pöydänkin, Minkkinen naurahtaa.

Hän on kotoisin Ristiinasta, ja rakkaus maalaamiseen syntyi juuri siellä. Minkkinen jäi usein koulun jälkeen kuvataidekerhoon, jota veti kuvaamataidon opettaja.
– Meillä oli aivan ihana opettaja, Saija. Hänellä on varmasti ollut iso merkitys siinä, että taide on kulkenut mukana näin pitkään.

Välillä Minkkinen asui muualla, mutta palasi lopulta takaisin Ristiinaan. Hän on rakentanut yhdessä kumppaninsa kanssa modernin puutalon Saimaan rannalle. Ristiinalla on suuri paikka hänen sydämessään.
– Täällä minun on hyvä olla. Luonto on lähellä, ja Saimaa on minulle todella rakas. Peruspalvelut riittävät, enkä käy kaupungissa kovin usein.

Milla Asikainen

Ristiinan Löydöntiellä asuva Etti Raappana teki elämäntapamuutoksen kaupungista omavaraisempaan arkeen.

Ristiinan Löydöntiellä avautuu pääsiäisenä Torpakan pop up, jossa yhdistyvät designpuoti ja kahvikioski. Torpan emäntä Etti Raappana kertoo, että puodista löytyy muun muassa vintage-vaatteita, asusteita, kodin pientavaraa ja luonnonkosmetiikkaa.

– Valikoima koostuu sekä omista että muiden kotimaisten pienyrittäjien valmistamista tuotteista, joista monet ovat uniikkeja, Raappana kertoo.

Saatavilla on myös Torpakan hittituotetta, kierrätysmateriaaleista valmistettuja Rimssu-asusteita. Kahvilan puolella on tarjolla esimerkiksi leivonnaisia ja itse tehtyä sitruunalimonadia. Kahvittelu tapahtuu pääosin torpan pihapiirissä, mutta sateen sattuessa myös tupa on avoinna.

Raappanan mukaan Torpakan missiona on tuoda maailmaan lisää väriä, iloa ja persoonallista ilmettä mahdollisimman ekologisesti. Sateenkaaren sävyissä hehkuvat värit ovat läsnä kaikkialla torpassa, ja katse kiinnittyy nopeasti omaleimaisiin sisustusesineisiin.

– Nimi Torpakka syntyi sattumalta projektin alkuvaiheessa, kun paikallinen remonttimies tokaisi minulle, että “sie olet sellanen torpakka emäntä”. Nimi oli osuva, ja siinä on myös sanaleikki: torppa ja akka.

Pääsiäisen pop up toimii samalla kokeiluna Ristiinassa. Raappana on aiemmin järjestänyt pop up -tapahtumia Helsingissä ja osallistunut omalla valikoimallaan muiden tapahtumiin sekä tehnyt yhteistyötä mikkeliläisen Kuplas Second Handin kanssa. Nyt tavoitteena on testata, millainen vastaanotto torpalla järjestettävällä toiminnalla on.

Löydöntien torppa ei ole vain puoti, vaan myös Raappanan ja hänen koiransa Vupin koti. Alun perin Lapista kotoisin oleva Raappana muutti torppaan noin kuusi vuotta sitten. Välissä hän asui 20 vuotta Helsingissä ja työskenteli tuona aikana myymäläsuunnittelijana ja visualistina muun muassa Stockmannille ja Iittalalle. Vähitellen työ suuntautui kohti kotimaisia pienyrityksiä sekä ekologisempia ja eettisempiä ratkaisuja.

Raappana oli pitkään haaveillut rauhallisesta maalaiselämästä ja mahdollisimman omavaraisesta arjesta. Lopulta elämäntilanne mahdollisti unelman toteuttamisen. Sukua asui jo valmiiksi Mikkelissä, ja Ristiina teki heti vaikutuksen.

– Olin aina ollut täysin kerrostalon tyttö enkä osannut edes lämmittää puu-uunia tänne muuttaessani, Raappana kertoo.

Torppa ei ollut nykyisessä muodossaan hänen muuttaessaan. Hirret oli peitetty laminaateilla ja ilme modernisoitu. Raappana purki rakenteita ja ennallisti tilaa. Remontissa ja sisustuksessa hän on suosinut kierrätysmateriaaleja.

– En olisi pystynyt tähän ilman naapureitani, jotka ovat auttaneet minua valtavasti. Paikallinen nuohooja sanoi ennen kauppoja, että jos ostan torpan, saan kaupan päälle maailman parhaat naapurit. Hän oli aivan oikeassa.

Raappana elää torpassa ilman monia nykyajan mukavuuksia. Sisävessaa ei ole, ja vesi kannetaan kaivosta. Ensimmäiset talvet olivat raskaita, mutta arki on vähitellen rutinoitunut. Sähkö tuotetaan aurinko– ja tuulivoimalla ja varastoidaan akkuihin. Lämmitys hoituu hellalla ja pönttöuunilla.

Torppavuosiin mahtuu runsaasti tarinoita, joita Raappana kertoo mielellään asiakkaille halutessa.

– Mutta minun kanssani ei myöskään ole pakko höpöttää. Tänne saa tulla rauhassa kahville tai ostoksille, Raappana naurahtaa.

Torpalta avautuu kaunis näkymä pelloille, ja erityisesti talviöiden tähtitaivas on tehnyt vaikutuksen pitkään kaupungissa asuneeseen Raappanaan. Aiemmin pimeää pelännyt on oppinut nauttimaan siitä.

– Täällä luonto tulee ihan eri tavalla lähelle. Kuulin kerran vertahyytävän, aavemaisen huudon metsästä. Hetken googlailun jälkeen selvisi, että se oli naarasilves. En ole koskaan aikaisemmin kuullut sellaista ääntä.

Luonto ja eläimet ovat muodostuneet tärkeäksi osaksi arkea. Pihapiirissä on vieraillut myös harvinaisempia lintulajeja, kuten uhanalainen hömötiainen.

Torpakka järjestää pop up -tapahtumia pitkin kesää ja myy tuotteitaan myös paikallisissa tapahtumissa. Keväällä ja loppukesästä torppa on avoinna valikoituina viikonloppuina, ja juhannuksen jälkeen heinäkuun loppuun asti 3-4 päivää viikossa ja sopimuksen mukaan.

Torpalla voidaan tilauksesta järjestää myös teematapahtumia ja räätälöityjä tilaisuuksia. Raappanan voi myös kutsua kertomaan elämäntapamuutoksestaan myös muihin tapahtumiin. Lisäksi Torpakka tarjoaa visuaalisen markkinoinnin ja pop up -tapahtumien suunnittelua sekä muoti- ja sisustusstailausta kiertotalouden periaattein.

Milla Asikainen

Saimaan Lakemotors muutti samalla tontilla toiseen rakennukseen ja muitakin uudistuksia on luvassa. Janne Auvinen jakaa aikansa usean yrityksen kesken.

Saimaan Lakemotorsin myymälässä tuoksuu tuore maali. Yrittäjä Janne Auvinen kertoo, että mönkijöitä on haastatteluhetkellä vain yksi paikalla, koska tilan lattia on vasta maalattu kauniin hohtavaksi. 14 mönkijää odotti pääsyä kasaukseen, varusteltavaksi ja myymälään.

– Muutimme tähän uudempiin tiloihin. Tässä saa veneet ja vesijetit paremmin esille. Tien kupeessa saa myös näkyvyyttä enemmän. Jo nyt joku on sanonut, että nyt tiedämme, että tässä on tällainen myymälä, Auvinen kertoo.

Lakemotorsin ja Ristiinan Ammattirealisoinnin tontilla tapahtuu nyt muitakin muutoksia. Vanhat Lakemotorsin tilat ovat pian vapaat vuokrattavaksi erikokoisina tiloina.

– Myös huoltohallissa on jollekin valmiit työtilat ja lukittu aitaus. Esimerkiksi pienkonehuollollehan Ristiinan seudulla olisi kysyntää, Auvinen vinkkaa.

Tiloissa huoltoja tehnyt Maucca Marko Paunonen jatkaa toimintaansa pihapiirissä toisaalla, joten hänen palveluidensa karkaamista kauemmaksi ei tarvitse säikähtää. Myös muita tiloja vapautuu vuokrattavaksi tai Lakemotorsin omaan käyttöön esimerkiksi talviaikaiseen veneiden säilytykseen.

– Tavoitteena olisi saada tähän mahdollisimman paljon toimijoita, jotka tukisivat toisiaan, Auvinen sanoo.

Auvinen on syksyllä ollut yrittäjänä 33 vuotta. Jos vapaa-ajan ongelmia ei ole muulloinkaan, varsinkin huhtikuusta syyskuuhun saa tehdä pitkää päivää.

Lakemotorsin ja realisoinnin lisäksi Auvisen Suojain Agentit Oy välittää Suomessa Safety Jogger -suojavaatteita ja turvajalkineita. Niitä jälleenmyy monet isot kauppaketjut ja myynti laajenee pian myös Ruotsiin. Tuotteita tulee myyntiin myös Lakemotorsiin.

Ajatuksena on, että syksyllä Auvisen poika Niclas Qvist ottaa entistä enemmän vastuuta Ristiinassa Lakemotorsin liiketoiminnasta, jolloin Jannelta vapautuu aikaa muuhun yritystoimintaan.

– Parhaillaan Trumpin sota pelottaa varmasti kaikkia kaupan alalla. Nyt ei ole montaa menestyjää. Siitä kertoo jo kaatuneet isot huonekaluketjutkin, Auvinen sanoo.

Erityisesti vene- ja vesijettikaupassa viime vuodet ovat olleet eriskummallisia. Koronavuosina kauppa kävi kuumana ja kaikki meni, mitä myyntiin sai. Sen jälkeen tuli iso pudotus.

– Erityisesti vuosi 2024 oli todella vaikea. Viime vuosi oli jo normaali ja nyt alalle odotettiin nousua, mutta taas polttoaineen hinta nousee. Me olemme pärjänneet, kun teemme pienellä porukalla ja toimimme omissa tiloissa, Auvinen sanoo.

Eikä Auvinen halua muutenkaan synkistellä. Hänellä on vahva tahto kehittää toimintaa ja lisätä vireyttä koko Ristiinassa.

Kesällä Lakemotorsin pihamaalla järjestetään kolme pihakirppistapahtumaa, jotka ovat ilmaisia kaikille myyjille. Tuolloin pihamaalla järjestetään myös tuottajantori, johon toivotaan paikallisia tuottajia ja yrityksiä myymään tuotteitaan.

– Hienoa olisi, jos saataisiin tapahtumissa piha täyteen porukkaa. Heinäkuussa pidämme suurhuutokaupan, Auvinen vinkkaa jo.

Sähkö veneidenkin tulevaisuus

Saimaan Lakemotorsin Janne Auvinen kertoo, että yritys myy koko ajan enemmän mönkijöitä.

– Traktorimönkijällä voi 15-vuotias jo ajaa, joten monelle nuorelle ei nykyään osteta mopoa vaan mönkijä. Lisäksi niitä menee metsätalous- ja lumihommiin.

Perämoottoreissa puolestaan sähkö on lyönyt läpi.

– Enemmän menee sähköperämoottoreita kuin polttomoottoreita. Se on tulevaisuus. Sähköperämoottori on helppoja ja huoltovapaita.

Auvinen miettii, että sähköveneetkin varmasti yleistyvät, kunhan hinta ja latausverkosto asettuvat kohdilleen. Mikkelin seudullahan Saimaalla veneiden latausasemat jo on.

– Se harmittaa, että täällä ei ole veneiden tankkausmahdollisuutta. Paljon kaatuu varmasti polttoainetta kanistereista vesistöön. Toivoisi, että asia jotenkin ratkeaisi, Auvinen miettii ja jatkaa, että kun tankkausmahdollisuutta ei ole, ei veneilijöillä ole juurikaan syitä tulla Ristiinaan.

Elina Alanne

Paljas raivausnäkymä hätkähdytti kävijöitä huvilan ympäristössä. Kaupungin mukaan kyse on hoitotoimista, joilla palautetaan Setälöiden aikainen näkymä.

Ristiinan Kallioniemen metsätyöt ovat herättäneet kiivasta keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Professori Emil Nestor Setälä rakennutti Kallioniemen huvilan puolisonsa, kirjailija Helmi Krohnin, kanssa 1800-luvun lopulla. Huvilan ympärille rakennettiin näyttävä puutarhakokonaisuus Krohnin suunnitelmien pohjalta.

Kaupungin tekemät metsänhoitotyöt ovat herättäneet huolta siitä, onko alueen maisemaa vaurioitettu. Mikkelin kaupunginpuutarhuri Marko Vuorisen mukaan näin ei ole.

– Näkymä on vielä aika hurja, koska on talvi ja työt on vasta tehty.

Hänen mukaansa toimenpiteet perustuvat Museoviraston hyväksymään käyttö- ja hoitosuunnitelmaan, jonka tavoitteena on avata näkymiä ja palauttaa alueen historiallinen ilme.

Vuorisen mukaan Kallioniemi on vuosikymmenten aikana metsittynyt voimakkaasti. Setälän ja Krohnin aikaan alue oli nykyistä avoimempi. Alkuperäistä kasvillisuutta ei ole juuri säilynyt.

– Esimerkiksi kuvissa näkyviä perennoja ei ollut enää lainkaan jäljellä.

Krohnin aikaisista lajeista alueella kasvoi enää pihtakuusi, jota on poistettu vieraslajina. Puustossa pyritään suosimaan muun muassa koivuja, joita alueella kasvoi viime vuosisadan vaihteessa. Vieraslajeista ongelmia on aiheuttanut myös lupiini, jonka torjunta jatkuu edelleen.

Suunnitelmaan kuuluu lisäksi kivirakenteiden, kuten muurien ja tekoraunion, säilyttäminen ja turvallisuuden varmistaminen. Hoitotoimilla pyritään estämään alueen umpeenkasvu.

Vuorisen mukaan kaupunki on tarkastellut myös LUMOAVA-hankkeen yhteydessä, miten alueen monimuotoisuutta saadaan tuettua ja parannettua.

Edellisen kerran kaupunki teki alueella kunnostustöitä vuoden 2010 käyttö- ja hoitosuunnitelman yhteydessä, jolloin alueelle palautettiin muun muassa orapihlajaa.

Uusi, vuosina 2023–2024 laadittu käyttö- ja hoitosuunnitelma ei ota kantaa ranta-alueisiin.

Miltä Helmi Krohnin puutarha näytti?

Vuoden 2010 käyttö- ja hoitosuunnitelman mukaan Helmi Krohnin suunnittelemaan puutarhaan kuului kivimuurein pengerrettyjä terasseja, orapihlaja-aitoja, kivinen tekoraunio sekä kaarevia puutarhapolkuja.

Puutarhan keskeinen osa oli niin sanottu ”paratiisi”. Ympärillä kaartuvat tiet yhdistyivät sen keskiössä toisiinsa. Paratiisiin oli istutettu muun muassa kääpiöomenapuita.

Huvilan pohjoispuolella hiekoitettua pihamaata myötäili pitkä ruusureunus. Eteläpuolella rinteen alla sijaitsi varsinainen keittiöpuutarha. Siihen liittyi omenapuita, marjapensaita ja mansikkamaa.

Paikalta avautui kolme päänäkymää: laaja näkymä puutarhan yli lounaaseen järvelle, kapeampi näkymä Someenjärven pohjoisselän suuntaan sekä laivarannasta koivikon läpi vähitellen avautuva näkymä.

Huvilan ympärillä oli lisäksi nurminiittyjä sekä yksittäisiä ja ryhmissä kasvaneita riippakoivuja. Alkuperäinen saapuminen huvilalle tapahtui järveltä, valoisan koivikon läpi. Rannassa oli suuri laituri sekä pienempi venelaituri.

Milla Asikainen

Keväinen kelirikko paljasti taas tiessä jo vuosia kyteneet ongelmat. Autoalan yrittäjä Samppa Härkönen ei lähtisi esimerkiksi Taavelintielle sähköautolla.

Tervetuloa, minä voin tarjota keväisen elämysmatkan! huikkaa Samppa Härkönen ja kapuan Härkösen kyytiin Taavelintielle.

Pian käy selväksi, että soratie on järkyttävän huonossa kunnossa varsinkin Ristiinan päästä, eli Parkkilantien risteyksestä lähtiessä.

– Ajonopeus on nyt 40 kilometriä tunnissa. En yhtään kovempaa ajaisi. Sen huomaa, kun me paikalliset ajamme täällä, niin on ihan eri nopeus kuin muilla, Härkönen kertoo.

Hän itse asuu tien keskivaiheilla. Siitä voi päivittäin arpoa, kannattaisiko matkaan lähteä Parkkilantien vai Anttolantien kautta. Omat monttunsa, liejunsa ja kiharansa on molemmissa suunnissa.

– Tie on niin huonossa kunnossa, että ajaminen ei ole enää turvallista. Kaikkien on pakko ajaa yhtä kaistaa.

Paikalliset osaavat ajaa tiellä rauhallisesti siksi, koska muun muassa useammassa kohdassa koko tien leveydeltä kuopalle painuneet siltarumpujen kohdat hajottavat herkästi auton. Satunnaiselle ajajalle kohdat tulevat kalliina yllätyksinä.

– Meilläkin meni alle 150 000 kilometriä ajetusta Volvosta iskunvaimentimet ja alapallonivelet vaihtoon. Sähköautolla en lähtisi tänne ollenkaan, koska niiden alustassa on niin paljon herkkiä kohtia, Härkönen kertoo.

Nimenomaan autojen alustat ovat hänen erikoisalaansa. Ruoste-estokeskuksen yrittäjä tuumiikin, että nykyinen teiden kunto asettaa maaseudun ihmiset täysin eriarvoiseen asemaan.

– Autot kuluvat nopeammin ja korjaukset vievät rahaa.

Härkönen toteaa, että tiealan ammattilainen hän ei ole mutta on oppinut Taavelintiellä asuessa asiasta aika paljon. Koko tien ongelma on sen pohja, joka on muun muassa savea.

– Tämä vaatisi ihan kunnon kunnostuksen, eli koko tien uudelleen muotoilun ja esimerkiksi reunojen puhdistuksen. Nyt vesi jää seisomaan tielle. Nythän tämä ehkä kerran vuoteen höylätään traktorilla, mutta se on vähän sama kuin pissisi housuun. Helpottaa siis vain hetkisen.

Härkönen ja muut tienkäyttäjät ovat olleet tien kunnosta ahkerasti yhteydessä Tienkäyttäjän linjalle ja Itä-Suomen elinvoimakeskukseen. Härkönen miettii, että Suomessa on nykyisellään saavutettu pohja siinä, miten halvalla hinnalla teitä ylläpidetään.

– Urakoitsijat on kilpailutettu ihan hengiltä ja tehdään vain auttavia toimenpiteitä. Tielle saa tasauksen silloin kun tarpeeksi moni valittaa ja talvella aurausta saa odotella 4–5 päivää. Ei täällä ilman korkeampaa nelivetoa voi asua.

Mutta palataan elämysmatkalle Taavelintielle. Yhtäkkiä tiessä on valtava monttu. Jotain, ehkä kivi, on tien pohjalla ja keväinen routa heiluttelee kohdalle autoilijan yllättävän kraaterin.

Härköstä Taavelintien kunto harmittaa tienkäyttäjänä ja alueen yrittäjänä. Hänelle tulee Taavelintietä pitkin hiekkapuhallukseen painavia ajoneuvokuljetuksia, joiden kanssa saa aina miettiä ajoreittejä ja aikatauluja.

Mutta asukkaita pelottaa myös yleisen turvallisuuden kannalta.

– Ei tänne aja taksit, jos jonkun pitää vaikka lääkäriin päästä, asukkaiden äänitorveksi ryhtynyt Härkönen toteaa.

Ambulanssit varmaan pääsevät perille, koska surkeisiin teihin on Etelä-Savossa totuttu. Mutta kyyti makuulla on avuntarvitsijalle kaikkea muuta kuin miellyttävä.

– Tuossa on kohta yksi töyssy, josta poikani sanoo, että pää osuu aina koulukyydissä kattoon, Härkönen näyttää.

Elina Alanne

Ilmoita montuista

Taavelintie ei ole ainoa kelirikosta nyt kärsivä tie. Tien kunnosta kannattaa aina ilmoittaa eteenpäin. Alueelta tulleet ilmoitukset vaikuttavat muun muassa tulevien korjaushankkeiden suunnitteluun.

Akuuteissa asioissa palvelee 24/7 Tienkäyttäjän linja numerossa 0200 2100. Tänne ilmoitetaan esimerkiksi vaarallisista kuopista ja liukkaudesta. Fintraffic Mobiili -sovelluksen kautta näkee, millaisia ilmoituksia teiltä on tehty.

Liikenteen asiakaspalvelun palauteväylä vastaa arkisin 9–16 numerossa 029 502 0600 ja verkossa aina palautevayla.fi. Tänne voi laittaa palautetta tien hoidosta, kysymyksiä ja kehitysehdotuksia.

Juttua korjattu 27.3. Samppa Härkönen on Ruoste-estokeskuksen yrittäjä, ei Mikkelin Ruoste-eston. 

Vaikka talvet ovat kiviveistämöllä hiljaisia, on Tero Haiminen edelleen tyytyväinen päätökseensä hypätä yrittäjäksi. Käsityöläisammatissa uuden opeteltavaa riittää edelleen.

Mitä kuuluu, tekijä?

Kun kevätaurinko paistaa, alkaa Tero Haimisen puhelin soida. Haiminen on Ristiinan kiviveistämön yrittäjänä nyt viidettä kevättä ja naurahtaa, että oikeastaan se on vähän hassuakin, miten aurinkoisena kevätaamuna voi jo ennustaa, että töitä alkaa tulla.

– Sehän on vain ihmisten päässä, että hautakiviä voisi kunnostaa vain keväällä ja kesällä. Talvella voi hyvin tehdä kaiken muun paitsi asennuksen. Kunnostuksia kannattaisi teettää talvella, niin voisi saada sen edullisempaan hintaankin, Haiminen muistuttaa.

Kiviveistämö tekee hautakiviä, niiden kaiverruksia ja kunnostuksia. Lisäksi yrityksen kautta saa esimerkiksi pöytätasoja, pihakiviä ja muita kivitöitä.

– Pihakivien asennuksia en tee, koska ne olisivat samaan kiireiseen aikaan, jolloin on muutenkin paljon töitä.

Keväästä syksyyn hautakivet työllistävät Haimista niin, että apuna on myös toinen työntekijä. Eniten asiakkaita on Mäntyharju–Ristiina-akselilta mutta myös muualta lähiseudulta.

Haimisesta tuli kiviveistämön yrittäjä maaliskuussa 2022. Edellisen yrittäjän Tapani Pippurin kanssa vaihdosta valmisteltiin muutamia kuukausia ja Pippuri oli myös uuden yrittäjän apuna alussa.

– Puoli vuotta teimme aktiivisesti yhdessä ja sen jälkeen Tapani oli välillä apuna. Sen jälkeen hän ei ole kesätöitä kysellyt, Haiminen myhäilee.

Haiminen kertoo, että ei olisi hypännyt täysin uudelle alalle ilman runsaat 20 vuotta yritystä pyörittäneen Pippurin tukea.

– Tässä on niin paljon pieniä kikkoja. Jos niitä olisi lähtenyt kantapään kautta opettelemaan, niin olisi ollut tuskallista.

Oikeastaan mikään ei ole päässyt uutta yrittäjää yllättämään, mutta kaiken kallistuminen vaikuttaa myös kivialalla.

– Kivien ja kullan hinta ovat nousseet. Edellisen kerran kun olin tilannut kultaa, niin paketti maksoi 550 euroa, nyt se oli 920 euroa. Sellainen kevyt nousu siihen, Haiminen kertoo.

Yrittäjänä Haiminen on tykännyt päivien vapaudesta.

– Myös haasteet ovat mukavia. Välillä saa pähkäillä ja ei auta lähteä kuin kokeilemaan, että onnistuuko.

Talvisin kiviveistämöllä on siis hiljaisempaa. Silloin on aikaa opetella uusia taitoja. Haiminen on ostanut uuden laserkoneen, jolla voi tehdä kiveen kuvan esimerkiksi valokuvasta. Näin voi tehdä esimerkiksi lemmikkien muistokiviä.

– Omien pupujen kuvasta olen tehnyt kiveä mutta pitäisi saada siitä vielä vähän siistimpi. Vielä on laserkoneen kanssa opeteltavaa, että mitä kaikkea sillä saakaan tehtyä.

Elina Alanne

Ristiinalaisen juttusarjassa tavataan yrittäjiä ja muita aktiivisia, joiden kuulumisia lehdessä ei ole toviin kerrottu. Kenestä haluaisit lukea? Vinkkaa toimitus@haumedia.fi.

Suomen DA-Tuotteen Sari Hostila on erikoistunut haastavalle alalle, jonka tekijöitä on vähän.

Mitä kuuluu, tekijä? 

Sari Hostila aloitti Ristiinassa erityisesti nahkatakkeja ja turkiksia valmistavana ompelijana vuonna 1989. Sovittelu ja mittailu vaativat asiakkaan läsnäoloa, ja työ oli nykyistä enemmän asiakaspalvelua.

Nykyisin Hostilan saattaa nähdä kiipeilemässä venesatamissa mittanauhan kanssa. Takit ovat vaihtuneet veneiden kuomuihin, ja työ tapahtuu usein omassa rauhassa – milloin työpisteellä, milloin asiakkaan veneellä.

Suomen DA-Tuote on yhden naisen veneverhoilu- ja ompeluyritys. Pääasiassa Hostila valmistaa, korjaa, puhdistaa ja entisöi veneiden kuomuja. Hän ei alun perin suunnitellut työskentelevänsä veneiden parissa, mutta sijainti Saimaan rannalla ohjasi kysyntää.

Suomessa on kaksi suurta veneiden kuomuja valmistavaa toimijaa, VA-valmiste ja MP-Venekuomu. Hostila tekee yhteistyötä kummankin suuren valmistajan kanssa ja muokkaa tarvittaessa valmistajan kuomun asiakkaalle sopivaksi. Se tarkoittaa usein kiinnityksen muokkausta, sillä kiinnikkeiden paikat vaihtelevat veneittäin.

Kaikkiin veneisiin valmis malli ei kuitenkaan sovi, vaikka asiakkaasta saattaa aluksi tuntua siltä.

– Minulle tulee aika paljon sähköposteja, joissa asiakas kertoo, että hänellä olisi täällä kuomu, jonka mukaan voisin tehdä uuden. En lähde sellaiseen, jos tiedän, että kuomua joutuu kuitenkin lopulta korjaamaan, Hostila kertoo.

Hostilan asiakkaisiin lukeutuu paljon esimerkiksi puuveneiden ja amerikkalaistyyppisten veneiden omistajia. Heitä tulee melko suurelta alueelta: Mikkelin lisäksi esimerkiksi Leppävirralta, Kotkasta ja Lappeenrannasta.

Omalta kylältä asiakasvirtaa tulee kuitenkin rajallisesti, sillä laadukas kuomu voi kestää kymmeniä vuosia.

Jotkut työkeikat ovat jääneet erityisesti Hostilan mieleen. Niihin lukeutuu esimerkiksi erityisen haastavan kuomun valmistaminen rautaveneeseen, jonka omistajaksi paljastui kirjailija Jukka Leskinen. Sittemmin Hostila on tehnyt Leskiselle muitakin töitä.

Asiakkaiden toiveet ovat muuttuneet vuosien varrella jonkin verran. Nykyisin suomalaiset hankkivat kuomuja myös sellaisiin veneisiin, joihin ei perinteisesti ole sellaisia tehty. Niillä saatetaan hakea esimerkiksi suojaa kuumalta kesäauringolta.

Kuomujen korjaaminen – saati valmistaminen – ei ole helppoa. Hostila arvelee, ettei Suomessa ole siihen erillistä koulutusta. Pohjakoulutuksena toimivat esimerkiksi ompelualan tai suutarin koulutukset.

–  Tällainen raskaamman puolen työ, jossa työskennellään todella kolmiulotteisten asioiden kanssa, täytyy oppia itse, Hostila toteaa.

Työssä tarvitaan kärsivällisyyttä ja sitä Hostilalla myös on – läheisten mukaan toisinaan jopa liikaakin. Hänen mukaansa juuri haaste tekee työstä mielekästä.

–  Pidän siitä, että saan rakennettua kuomun sellaiseksi, että se toimii – niin minun kuin asiakkaankin mielestä.

Työ on paitsi haastavaa myös raskasta käsille. Moni tekijä joutuu lopettamaan ennen varsinaista eläkeikää. Kun Hostila alkoi erikoistua venepuolelle, seudulla lopetti kaksi kuomuvalmistajaa.

–  Koskaan ei tiedä, miten kauan tätä pystyy tekemään, hän tiivistää.

Vaikka työ on raskasta, se on myös palkitsevaa. Hostila kertoo saavansa työstään paljon positiivista palautetta, vaikka käsityön arvostus ei hänestä Suomessa ole kovin korkealla.

Hostilan toiveena on jatkaa ammatissaan mahdollisimman pitkään. Sen vuoksi hän pyrkii pitämään itsensä kunnossa. Uraa on mahdollista pidentää myös työnkuvaa muokkaamalla.

– Kun ikää tulee, on selvää, etten enää kiipeile veneiden päälle. Silloin työ on enemmän esimerkiksi kuomujen korjaamista.

Tällä hetkellä hän on kuitenkin täydessä terässä. Kalenterissa ei ole enää vapaita aikoja lähiviikoille. Kesäkuulle mahtuu vielä jokunen vene.

– Ihmiset toivovat usein työn valmistuvan juhannukseen mennessä, Hostila hymähtää.

Milla Asikainen

Ristiinalaisen juttusarjassa tavataan yrittäjiä ja muita aktiivisia, joiden kuulumisia lehdessä ei ole toviin kerrottu. Kenestä haluaisit lukea? Vinkkaa toimitus@haumedia.fi.

Ecosalon Edenin ensimmäiset vuodet ovat sujuneet hyvin. Asiakkaita käy niin Ristiinasta kuin Mikkelistä ja Lappeenrannastakin.

Kun astun sisään ekokampaamo Ecosalon Edeniin, huomioni kiinnittyy ensimmäiseksi kirjavissa väreissä säihkyviin vintagemekkoihin. Kampaamon uusi koti on avara ja harmonisen sävyinen. Tunnelma on luonnonläheinen.

– Muutto johtui lisätilan tarpeesta. Oli mukava päästä isompiin tiloihin ja saada mekotkin paremmin esille, kertoo yrittäjä Eveliina Tevala.

Myös uusi sijainti kylän keskiössä on Tevalan mieleen. Hän avasi kampaamon aiempiin tiloihin kaksi vuotta sitten.

Sitä ennen Tevalalla oli ekokampaamo Lappeenrannassa. Ristiina on kampaajalle tuttu kylä, sillä hän asuu naapuripitäjässä Suomenniemellä.

– Ristiinalaiset ovat olleet ihania ja olen tuntunut itseni todella tervetulleeksi, hän kertoo.

Tevalan mukaan asiakkaita käy Ristiinasta, Mikkelistä ja Suomenniemeltä sekä Puumalan suunnalta ja Lappeenrannasta.

Tevala nauttii työssään siitä, että jokainen päivä on erilainen. Työssä näkee kätensä jäljen ja saa palautteen heti. Kampaaja arvelee, että hänen suurin asiakasryhmänsä koostuu perinteisten kampaamoiden käyttämille aineille allergisoituneista ihmisistä. Osa taas haluaa ehkäistä allergiariskiä jo ennakkoon. Monet ovat myös huolissaan perinteisten kampaamojen ympäristövaikutuksista.

Osalla asiakkaista hiusten kunto on kärsinyt runsaan kemikaalivärjäämisen seurauksena. Tevalan mukaan hän ei ole kuitenkaan koskaan joutunut käännyttämään asiakasta oveltaan, vaikka hiukset olisivat puhki blondatut.

– Silloin ei ehkä voida tehdä heti niin suurta muutosta kuin asiakas haluaisi, vaan tarvitaan siirtymävaihe. Silti jotain voidaan aina tehdä.

Tevala ei kuitenkaan suosittele kasvivärjäystä henkilöille, jotka tekevät hiuksilleen usein radikaaleja muutoksia esimerkiksi vaaleasta tummaan.

Kasviväreillä onnistuvat nykyään monenlaiset värjäykset. Vaalennukseen niitä ei kuitenkaan voi käyttää. Tevala käyttää hiusten kirkastukseen hiukselle ja ympäristölle ystävällisempää savivaalennusta. Jos asiakas tavoittelee suurempaa muutosta, voidaan tehdä vähemmän allergisoiva vaalennuskäsittely.

Kasviväreillä voidaan tehdä myös shokkivärjäyksiä, mutta Tevala ei itse tee niitä. Hänen mukaansa värien valikoima on suppea eivätkä sävyt pysy hiuksessa kovin hyvin. Sen vuoksi hän käyttää shokkivärjäyksiin Elumen-värejä.

Hiusten värjäyksen ja leikkausten lisäksi Tevala tekee myös ripsien ja kulmien värjäyksiä perinteisesti sekä erilaisilla ekologisemmilla valmisteilla. Vintagemekot taas ovat erikoisuus, joita ei monesta kampaamosta löydy. Tevala on myynyt niitä esimerkiksi Kosmos-festivaaleilla.

– Niissä kiehtoo erityisesti laatu. Kankaat ovat vahvoja ja saumat vankkaa tekoa. Minua viehättävät myös kuosit ja mallit, jotka ovat olleet suosittuja esimerkiksi 70-luvulla.

Tevala on työskennellyt ekokampaajana jo kymmenen vuotta, ja ala on muuttunut sinä aikana paljon. Aikaisemmin käytössä oli vain muutama perusväri, joihin saatiin variaatiota sekoittamalla niitä keskenään. Mukaan voitiin lisätä myös sitruunaa tai kahvia. Enää elintarvikkeita ei voi käyttää, koska ne eivät ole rekisteröityjä kosmetiikkatuotteita. Vaikutukset ovat kuitenkin olleet myös positiivisia.

– Nykyisin erilaisia sävyjä saa suoraan valmistajilta. Ihmiset voivat ostaa niitä myös erilaisista kaupoista, Tevala kertoo.

Milla Asikainen

Koko ilmiö näkyy yhä enemmän myös Suomessa ja Mikkelissä.

Eteläkorealainen popmusiikki, tai oikeastaan koko K-popiin liittyvä kulttuuri on koko ajan suositumpaa lasten ja nuorten parissa. Oma osa-alueensa K-popissa on tanssi. Yhtyeiden kappaleiden koreografioita fanit ympäri maailman opettelevat esimerkiksi Youtube-videoiden avulla.

– Minua kiehtoi K-popissa se kokonaispaketti, eli musiikki ja tanssi, koska harrastin jo tanssia. Länsimaisesta musiikista oli ehkä jo jäänyt pois tyttö- ja poikabändit, mutta Koreasta niitä tuli, pohtii Silja Savisalo, joka viime viikonloppuna ohjasi K-pop-tanssikurssin Tanssikoulu Carmencitan tiloissa Mikkelissä.

Hän innostui K-pop-tanssista kymmenen vuotta sitten ystäviensä kanssa niin, että he perustivat oman ryhmänsä tanssikoulun alle.

Nyt K-pop-tanssia voi Mikkelissä harrastaa myös Etelä-Savon tanssiopistossa. Savisalo saapuu Mikkeliin vetämään lyhytkurssin taas myöhemmin keväällä. Myös Mäntyharjussa järjestettiin lyhytkurssi talvilomaviikolla.

Savisalo kertoo, että hän tykkää K-pop-tanssissa monipuolisuudesta.

– Tässä sekoitetaan genrejä. Koreografeina on isoja staroja. Artistithan laulavat ja tanssivat samaan aikaan, niin koreografian pitää sopia siihen. Monissa K-pop-bändeissä on jäseniä, jotka ovat edenneet esimerkiksi balettiopinnoissa pitkälle, Savisalo sanoo.

Tanssin opettaja Carme Rodergas kuvaa, että K-pop-tanssissa yhdistyy katutanssin tyylejä.

– K-pop-tanssi on tosi yläkehopainotteista, hän selventää.

K-popin takana on valtava bisnes ja koneisto. Idoliksi pääsee pääsykokeiden ja valmennuksen kautta.

– Se on kokonainen kulturellinen ilmiö, jossa yhdistyvät musiikki, muoti, ilmaisu, kosmetiikka…. Rodergas luettelee.

Savisalo pohtii, että K-pop on muuttunut kymmenessä vuodessa paljon.

– On se hyvin erilaista nykyään, enemmän kansainväliseksi suunnattua.

Kansainväliseksi suunnattuun musiikkiin on ehkä helpompi tarttua myös suomalaislasten. Savisalon tanssitunneille osallistuivat myös Ristiinasta ainakin Mila Luhanko, Kerttu ja Martta Alanne sekä Aliisa ja Elli Pakarinen.

Mila, Kerttu ja Martta pohtivat, että k-pop-tanssit ovat sopivan haastavia opetella.

– Ne on kivan vaikeita, summaa Mila.

– K-pop-musiikki on hyvää. Se jää päähän soimaan, pohtii Kerttu ja kannustaa kaikkia tutustumaan siihen, jos genre ei ole vielä tuttua.

Myös Aliisa kertoo, että hyvät biisit aiheuttavat tunteen, että tekee mieli tanssia.

– K-pop-tanssit on niin vaikeita, että sitten kun sen osaa, niin tuntuu hyvältä ja tekee mieli oppia lisää ja lisää.

Elli muistuttaa, että tansseissa on paljon erilaisia vaikeustasoja, joten aloittelijasta edistyneempään riittää opeteltavaa.

– K-pop on myös tosi energistä ja siitä tulee hyvä mieli, Elli summaa.

Myös Silja Savisalo kuuntelee K-popia edelleen, vaikka se onkin paljon muuttunut sieltä fanittamisen alkuajoista.

– Ensi kesänä olen menossa BTS:n keikalle. Vihdoin 10 vuoden jälkeen, Savisalo kertoo.

K-pop näkyy myös uutuuskirjoissa

K-popin suosio näkyy myös tämän kevään lapsille ja nuorille suunnatuissa uutuuskirjoissa.

Karisto on suomentanut Mina Finchin K-pop-akatemia-kirjasarjan, jossa seurataan Soulin arvostetuimmassa k-pop-koulussa opiskelevia idolikokelaita. Sarjan kolme osaa ilmestyvät tänä keväänä ja loput kesällä. Ensimmäiset osat ovat jo ilmestyneet.

Kansainvälisesti valtava musiikki- ja elokuvailmiö on ollut KPop Demon Hunters. Ilmiö on levinnyt korealaisesta HUNTR/X-bändistä kertovasta elokuvasta erilaisiin tuotteisiin.

Otava julkaisee tänä keväänä kolme virallista KPop Demon Hunters -kirjaa, joiden lisäksi uutuuksia on luvassa myös tulevana syksynä.

K-popin parissa seikkaillaan myös Paula Norosen kirjassa Rasva-Antero heittää keikkaa.

Elina Alanne

Työelämävalmentajan missiona on inhimillinen työelämä. 

Ristiinalaisen Tarja Cederströmin tavoitteena on rakentaa inhimillistä työelämää, jossa huolehditaan mielen hyvinvoinnista ja johdetaan ihmisiä vastuullisesti. Cederström toimii osana luovien työelämäkehittäjien ja valmentajien tiimiä, LuovaNostetta.

– Uupunut tekee helpommin virheitä ja työteho on alhaisempi stressaantuneena. Kun mielen hyvinvoinnista pidetään huolta, tuottavuus kasvaa, Cederström sanoo.

Työterveyslaitoksen tuore Miten Suomi voi? -tutkimus kertoo, että suomalaisten työuupumusoireilu on kasvanut. Cederströmin mukaan ilmiön taustalla on monenlaisia syitä.

Hankala taloustilanne on johtanut irtisanomisiin, jolloin työtaakka kasaantuu jäljelle jääneiden harteille. Samalla työ on pirstaloitunut jatkuvan viestitulvan ja multitaskaamisen vuoksi.

– Yksi todella selkeä, tutkimuksissa todettu uupumisen riskitekijä on myös heikko johtaminen, Cederström sanoo.

Hänen mukaansa myös nykyajan korostunut yksilöllisyys voi lisätä kuormitusta. Psykologi Liisa Keltikangas-Järvisen tuore kirja ”Itsekkyyden aika” on herättänyt viime aikoina keskustelua äärimmilleen viedyn individualismin vaikutuksista.

– Työelämässäkin tulisi korostaa enemmän yhteisöllisyyden merkitystä ja yhteenkuuluvuutta ”mulle heti kaikki nyt”-asenteen sijaan, Cederström sanoo.

Cederströmin mukaan työuupumusta ehkäistään voimavaroja lisäämällä ja palautumisesta huolehtimalla. Työn sujuvuus ja hyvä vuorovaikutus ovat tärkeitä tekijöitä. Omia tunteita ja tarpeita tulisi opetella sanoittamaan sekä pyrkiä ymmärtämään toisten näkökulmia.

Cederström kertoo, että monissa työpaikoissa nousee esiin kokemus arvostuksen puutteesta.

– Huomiota tulisi kiinnittää myönteiseen: vahvuuksiin ja onnistumisiin. Muuten puhe muuttuu helposti ongelmakeskeiseksi.

Mielen hyvinvoinnista puhutaan hänen mukaansa julkisuudessa paljon – seuraavaksi teemat pitäisi saada konkreettisesti työpaikoille.

– Ei esimerkiksi riitä, että tietää vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden merkityksen yleisellä tasolla. Sitä täytyy miettiä konkreettisesti omassa työporukassa.

(Koronapandemia muutti työn tekimisen tapoja pysyvästi. Tilastokeskuksen mukaan koti on yhä useammalle suomalaiselle pääasiallinen työnteon paikka. Cederström pitää hybridimallia parhaana.

– Etätyössä on enemmän vapautta rytmittää omaa työpäivää, ja työmatka-ajan voi käyttää esimerkiksi palautumiseen. Toisaalta yksinäisyys on lisääntynyt etätyön myötä.

Hänen mukaansa työpaikoilla olisi hyvä sopia yhteisiä toimistopäiviä esimerkiksi tiimipalavereita varten.

Cederström käyttää valmennuksissaan myös luovia ja luonnon hyvinvointivaikutuksia hyödyntäviä menetelmiä. Hänen mukaansa ne auttavat palautumaan ja tekevät aivoille hyvää.

Cederström ohjaa muun muassa taideterapiaa ja puutarhaterapiaa. Samat keinot tukevat hänen omaa jaksamistaan.

– Yrittäjänä voin esimerkiksi pidentää ruokatuntia hieman ja lähteä talvella hiihtämään. Myös koirani ja läheiset auttavat jaksamaan, hän kertoo.)

Milla Asikainen

Näin ehkäiset työuupumusta:

1. Älä luovu harrastuksistasi

Moni luopuu uupuneena harrastuksistaan. Pitkällä aikavälillä se voi kuitenkin pahentaa tilannetta, sillä mielekäs tekeminen antaa voimavaroja.

2. Nuku riittävästi

Duodecimin Terveyskirjaston mukaan aikuisen ihmisen unentarve on noin 7,5 tuntia. Digitaalisten laitteiden valo voivat häiritä nukahtamista, joten ruudut kannattaa sulkea 1,5–2 tuntia ennen nukkumaanmenoa

3. Liiku luonnossa

Luontoympäristö auttaa aivoja palautumaan ärsyketulvan keskellä.

4. Pidä mikrotaukoja

Lyhytkin tauko – esimerkiksi pieni ulkoilu tai musiikkikappaleen kuuntelu – voi palauttaa.

5. Älä pidennä työpäiviä uupuneena

Heikentynyt työteho ja töiden kasautuminen houkuttelee helposti pidentämään työpäivää, mutta se voi pahentaa uupumiskierrettä.

Lähde: Tarja Cederström

Useat tutkimukset ja korjaustoimet eivät ole ratkaisseet tilannetta. Koulun sisäilmatyöryhmä kokoontuu huhtikuussa.

Ristiinalaisen toimituksen saamien tietojen mukaan osa koulun henkilökunnasta kärsii yhä sisäilmaoireista.

Lähteen mukaan koulussa tehdyt sisäilmatutkimukset ja korjaustoimenpiteet eivät ole ratkaisseet tilannetta. Oireita on koettu useissa luokissa rehtorin huoneen ja kirjaston välillä sekä isossa salissa ja opettajainhuoneessa.

Osalla oireet ovat voimistuneet ajan myötä. Niitä koetaan erityisesti kostealla säällä.

Myös rehtori Laura Rummukainen vahvistaa, että oireita koetaan yhä.

– Jotkut oppilaat ja henkilökunnan jäsenet ovat kertoneet niistä. Ei ole yksittäistä paikkaa, jossa kaikki oireilisivat, vaan oireita on koettu eri osissa koulua.

Rummukaisen mukaan oireita on erilaisia: esimerkiksi silmien ärsytystä ja iho-ongelmia. Osa on kertonut myös tunkkaisesta ilmasta.

– Asiaa tutkitaan koko ajan. Kun oireista raportoidaan, ilmoitamme niistä kaupungin kiinteistöpuolelle. Ilmoituksiin on reagoitu ja olemme saaneet kattavasti tutkimuksia.

Rummukaisen mukaan yksittäistä selittävää tekijää ei kuitenkaan ole löytynyt, ja ilmenneet puutteet on korjattu.

Koululla tehtiin kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus keväällä 2023. Ilman laadun kannalta merkittävimmät havainnot liittyivät ilmanvaihtojärjestelmään. Merkkiainekokeissa havaittiin ilmavuotoreittejä sisäilmaan. Kahdessa ulkoseinärakenteista otetuista näytteistä todettiin mikrobikasvustoa.

Koululla on tehty tutkimuksen jälkeen mineraalivillakuitujen poistoja, pienen liikuntasalin lattian korjaus, alakattolevyjen uusimisia, kotitalousluokan ulkoseinän uusiminen, koko kiinteistön nuohous sekä ilmanvaihdon mittaukset ja säädöt.

Osassa luokkatiloista on tutkittu myös mineraalivillakuituja, VOC-pitoisuuksia, paine-eroja rakennuksen ulkovaipan yli sekä sisäilmaolosuhteita.

Tiedotteen mukaan paine-eroissa havaittu poikkeama korjattiin. Muissa tutkimuksissa ei havaittu poikkeavuuksia. Helmikuussa 2026 rakenteita kuvattiin lämpökameralla mahdollisten ilmavuotojen paikantamiseksi. Ilmanpuhdistimia käytetään useissa luokkatiloissa.

Kaupungin kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttisen mukaan tilannetta seurataan. Mikäli oireilu ei vähene tai esimerkiksi lämpökamerakuvauksissa ilmenee jotain poikkeavaa, tutkimuksia ja korjaustoimenpiteitä tehdään lisää.

Hyttisen mukaan talven aikainen oireilu voi kuitenkin selittyä muillakin syillä kuin sisäilmaongelmalla.

– Talvella ilma on kuivaa. Jo se voi aiheuttaa ärsytysoireita. Emme voi suoraan sanoa, mikä johtuu mistäkin, Hyttinen sanoo.

Seurantajakso päättyy Ristiinan koulun sisäilmatyöryhmän kokoontumiseen huhtikuussa. Ryhmä käsittelee kokouksessaan lämpökamerakuvausten tuloksia, mahdollisia jatkotoimenpiteitä sekä kiinteistössä ilmennyttä oireilua.

– On ikävää, että emme ole saaneet tilannetta kuntoon. Puutteita on ollut paljon ja niitä on myös korjattu runsaasti. Minulla on kuitenkin täysi luotto siihen, että asia korjaantuu. Muissakin kohteissa syyt ovat ennen pitää löytyneet ja oireilu saatu loppumaan, Hyttinen sanoo.

Nimettömän tietolähteen henkilöllisyys on salattu aiheen arkaluontoisuuden vuoksi. Henkilöllisyys on Ristiinalaisen toimituksen tiedossa.

Milla Asikainen

Käteisen nosto onnistuu uusilta automaateilta tuttuun tapaan.

Ristiinan Brahentien Otto-automaatti on poistunut. Tilalle on tullut Nokas Finland Oy:n Nosto-automaatti. Yhtiön toimitusjohtaja Anssi Kuusisto kertoo sen etsivän aktiivisesti uusia paikkoja automaateilleen.

– Käteisautomaattien verkosto ollut suppea Suomessa. On tärkeää, että käteisen käyttöön on mahdollisuus.

Loomis Automatia Oy:n Otto löytyy nykyisin S-Marketin sisäpuolelta.

Käteisnostosta ei aiheudu ylimääräisiä kuluja automaattiyhtiön puolelta. Pankkikohtaisia eroja voi silti olla.

Kuusiston mukaan on tärkeää, että kylältä löytyy kumpikin automaatti.

– Ne käyttävät eri alustoja. Jos yhteen tulee häiriö, toista voi käyttää. Laaja automaattiverkosto on huoltovarmuustekijä.

Milla Asikainen