Takavuosien tangokuningas Saska Helmikallio kävi ilahduttamassa vanhusväkeä Vaarinsaaressa joulun alla.
Saska Helmikallio konsertoi joulun alla palvelukeskus Vaarinsaaressa.
Vaarinsaaren palvelukeskuksen hoitaja Sari Roth-Markevitsch kertoo tunteneensa vuonna 2005 tangokuninkaaksi kruunatun Saska Helmikallion jo ennen tämän nousua tunnetuksi iskelmälaulajaksi. Kun hän törmäsi jokunen aika takaperin laulajan sosiaalisen median päivitykseen, jossa hän itse tarjosi itseään esiintymään erilaisiin tapahtumiin, välähti pään päällä lamppu.
– Minulle tuli heti mieleen, että olisipa huippua, jos saataisiin Saska tänne Vaarinsaareen esiintymään ja piristämään asukkaidemme arkea!
– Aikataulu onnistui Saskalle, ja onneksemme saatiin myös kerättyä sponsoreita esiintymisen mahdollistajiksi! Roth-Markevitsch iloitsee.
Niinpä Helmikallio saapui Ristiinaan ja Vaarinsaareen keskiviikkona 18.12. Tilaisuutta olivat tukemassa yhteisöistä ja yrityksistä Lions Club Ristiina, K-Rauta Ristiina sekä Polaria Oy Mäntyharjulta. Lisäksi tukijoina toimi sponsoreita, jotka haluavat pysyä nimettöminä.
Pistettiinpä laulujen aikana myös jalalla koreasti!
Helmikallio itse oli selvästi iloisella tuulella esiintymässä (vaikka ensin jäikin autoon valot päälle ja puhelimen laturi meinasi olla hukassa!) ja hän jutusteli paikalla olleen yleisön kanssa rennon letkeästi.
– Onpas mukava olla täällä joulun alla laulamassa teille iloa päiväänne! Tähän iltapäivään mahtuu lauluja esimerkiksi Rautavaaralta ja Kari Tapiolta sekä tietysti joululaulujakin, joulu kun on jo ovella. Ja jos täältä sattuu tulemaan tuttuja lauluja, niin ilman muuta saa laulaa mukana. Se on jopa toivottavaa, etenkin joululauluissa! Helmikallio toivoi.
Aktiivisemman keikkailun lavoilla viime vuosina jättänyt Helmikallio muistutti paikalla ollutta väkeä siitä, että suomalaisessa iskelmässä on pohjauduttu tietynlaiseen melankoliaan ja surumielisyyteen jo ”varmaan sata vuotta”. Surumielisestä laulusta esimerkkinä kävi Rautavaaran ”Kulkuriveljeni Jan”, jonka jälkeen pyyhittiinkin kyyneleitä eräästäkin silmäkulmasta.
Kevyempiin tunnelmiin sen sijaan mentiin, kun ilmoille kajahti Matti Eskon ”Rekkamies”.
– Olin ehkä seitsemänvuotias, kun kuulin tämän laulun, ja heti siinä oli itselle jotain selittämätöntä voimaa ja miehisyyttä, Helmikallio kertoi omasta yhteydestään lauluun.
Tämän jälkeen yleisöstä tuli toiveena ”humppaa”. Ja sitä saatiin Jätkän humpan muodossa!
Mari Kujanpään Rumuuspäiväkirja on yksi kirjavinkeistä.
Kujanpää, Mari: Rumuuspäiväkirja
Otava 2023
Kaikilla muilla on päämäärä, ja ne kulkee sivuilleen vilkuilematta. Niitä odotetaan jossain. Mä en ole menossa minnekään eikä mua odoteta missään. Näin alkaa Mari KujanpäänRumuuspäiväkirja. Kirja kertoo 14-vuotiaasta koulukiusatusta Malvasta, jonka itsetunto on poljettu maahan. Malva kokee itsensä rumana, vääränkokoisena ja merkityksettömänä. Ihmisenä, jolla ei ole mitään väliä. Kun Malva sitten puolivahingossa tutustuu Runoon, jolla on samat kiinnostuksen kohteet, alkaa eheytyminen. Runon seurassa Malva rohkaistuu olemaan oma itsensä.
Vaikka kirja onkin suunnattu pääasiassa nuorille lukijoille, toivoisin siihen tarttuvan myös aikuisen. Maailma on kova paikka. Täällä pärjää, jos osaa huutaa lujaa ja saa toiset tykkäämään itsestään. Onko sen oltava niin?
Mikama, Anniina: Tulen ja tuhkan tyttäret
WSOY 2023
Tulen ja tuhkan tyttäret vie matkalle keskiaikaiseen Irlantiin ja lohikäärmetarujen jäljille. Uhkarohkea soturijoukko herättää vuoren uumenissa nukkuvan lohikäärmeen ikiunestaan ja saa surmansa. Ainoana eloon jää linnanherran tytär Isibéal. Pakomatkallaan Isibéal tutustuu neljään muuhun tyttöön ja he päättävät yhdessä yhdistää voimansa lohikäärmeen kukistamiseksi. Vastassa on kuitenkin kaksi toistensa kanssa kahinoivaa aatelissukua. Onnistuuko tyttöjen suunnitelma?
Anniina Mikama on tunnettu nuorten romaaneista, joissa historia ja fantasia kietoutuvat ällistyttävän kiehtovalla tavalla toisiinsa. Nappaa lukulistalle myös vuonna 2021 ilmestynyt Myrrys ja vuonna 2018 ilmestynyt Taikuri ja taskuvaras.
With, Mikko: Saakelin sieppaus
Myllylahti 2023
Mikä neuvoksi, jos löytää itsensä istumassa vangittuna saunan lauteilta ilman kännykkää? Lukion toista luokkaa käyvän Uuno Turhasen elämä on yhtä kohellusta. Arjesta ei menoa ja meininkiä puutu, kun koulu- ja kesätyökuviot sekä kaveri- ja seurusteluhuolet valtaavat ajan ja mielen. Hulvatonta huumoria ja sekoilua sisältävä helppolukuinen yläkouluikäisille suunnattu kirja on myös huikean hyvä jännäri. Uuno Turhaseen voit tutustua myös kirjassa Saakelin satanen.
Portin, Anja: Sumupuiden kirja
S&S 2023
Kun olin ihan pieni, äiti kertoi minulle tarinaa tytöstä, joka muutti puun alle asumaan. Tai oikeastaan se oli tarina puusta, jonka alle tyttö muutti asumaan. Ei ole ihan samantekevää, miten päin sanat asettelee, koska sanat osoittavat asioiden järjestyksen, niin kuin sen, mistä tarina alkaa tai kenestä se eniten kertoo.
12-vuotias Magda Mustalintu saa äidiltään lahjaksi puusta kaiverretun mystisen riipuksen, josta äiti lupaa kertoa lisää myöhemmin. Tuota aikaa ei kuitenkaan koskaan tule, kun äiti menehtyy maanvyörymän seurauksena. Magda jää yksin. Yhdessä Kastanja-koiransa kanssa Magda lähtee etsimään äidin siskoa, jota he eivät ole koskaan tavanneet. Sisko asuu Usvavuoren takana ja sinne päästäkseen on ylitettävä paksun sumun peitossa uinuva vuoren huippu. Onnistuvatko Magda ja Kastanja tehtävässään? Entä mitä ovat pelottavat Kaatajat, jotka uhkaavat vuoren ympärillä kasvavien sumupuiden juuria? Sumu haihtuu ja vesi uhkaa loppua. Miten käy puiden, ihmisten ja eläinten?
Sumupuiden kirja on oiva valinta kaikenikäisille satujen ja seikkailujen ystäville ja se sopii hyvin myös yhteiseksi ääneen luettavaksi kirjaksi. Unohtumattoman lukukokemuksen tarjoaa myös Anja Portinin vuonna 2020 ilmestynyt Radio Popov.
Teräs, Mila: Myyrä joka katsoi kuuta
Karisto 2023
Mila Teräksen kirjoittama ja Nora Surojeginin kuvittama Myyrä joka katsoi kuuta, on ihana kuvakirja pienestä Milli-Myyrästä ja metsän veikeistä asukeista, jotka valmistautuvat kukin tahoillaan talven tuloon. Kaiken kiireen ja touhun keskellä on kuitenkin hyvä hetkeksi pysähtyä ja istahtaa yhdessä ihailemaan kullanhohtoista täysikuuta, lausumaan haikuja menneelle kesälle ja rauhoittaa keho ja mieli. Tässäpä oiva kirja perheen yhteisiin iltasatuhetkiin!
Lampela, Hannele: Prinsessa Pikkiriikki ja hurmaava huvipuisto
Otava 2023
Vihdoinkin Prinsessa Pikkiriikki pääsee yökylään parhaan ystävänsä Pöjöläisen luokse. Ja se on kuulkaa aika jännittävää se! Täytyy miettiä mitä pakata mukaan ja suunnitella illan ja yön ohjelmaa. Tästä yökylästä ei ainakaan vauhtia puutu ja saattaapa siellä törmätä myös huikauhistuttaviin kummituksiin!
Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikki on valloittava henkilöhahmo, jonka seikkailuja saadaan seurata nyt jo kymmenennessä Pikkiriikki-kirjassa. Pikkiriikin nauruhermoja kutkuttavat edesottamukset saavat taatusti hymyn huulille niin lapsille kuin aikuisillekin. Anna palaa Pikkiriikki!
Ertimo, Laura & Ahokoivu, Mari: Mikä mahti! – Lotta ja Kasper luonnon puolella
Into 2023
Huoli luonnon ja maapallon tulevaisuudesta saa seiskaluokkalaiset Lotan ja Kasperin pohtimaan erilaisia valtarakenteita ja keinoja vaikuttaa asioihin. Kenellä on valta? Kuka päättää? Entä kuka on vastuussa?
Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun uusimassa tietokirjassa käsitellään ihmisten välistä vallankäyttöä – miten valtaa on aikojen saatossa käytetty ja millä tavalla valtaa voi käyttää vastuullisesti. Oivaltava kieli ja tekstiä elävöittävä sarjakuvamainen kuvitus luovat kirjasta mielenkiintoisen ja helposti lähestyttävän.
Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus (2021) ja Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu (2019).
Kirkkopelto, Katri: Mustan kuun majakka
Lasten Keskus 2023
Mustan kuun majakka jatkaa Katri Kirkkopellon vuonna 2022 ilmestyneen Mustan kuun majatalo -kirjan Saimi Salaperin ja salaväen tarinaa. Majatalo täyttyy kekriä viettävistä kummituksista mutta talon nurkilla notkuu salaväkeä vainoava P.Ö.S.I.L.Ö -kerho. Kun yksi salaväkeläinen yhtäkkiä katoaa, on Saimin ja muiden salaväkeläisten tehtävä kaikki mahdollinen sen eteen, että ystävä löydetään. Kansanperinteestä ja mytologiasta ammentava kirja sopii erinomaisesti alakoululaisille fantasian ystäville.
Bagge, Tapani: Jäävuoren salaisuus
Karisto 2023
Jäävuoren salaisuus jatkaa alakoululaisille suunnattua, jännitystä ja historiaa mukaansatempaavalla tavalla yhdistelevää, Apassit-seikkailusarjaa. Eletään 1910-lukua. Elli, Nelli, Heikki, Samuli, Erik ja Otto on kutsuttu New Yorkiin amerikansuomalaisen miljonäärin luokse tutkimaan riivattua pilvenpiirtäjää. Ensin on kuitenkin ylitettävä Atlantin valtameri ja se tehdään Olympic-risteilyaluksella. Matka ei kuitenkaan suju ihan suunnitelmien mukaan. Vastassa on outoja tyyppejä, mustia kissoja, suljettu hytti ja lopulta myös jäävuori!
Parvela, Timo: Ella ja kaverit kadonneen tarinan metsästäjinä
Tammi 2023
Timo Parvelan Ella ja kaverit kadonneen tarinan metsästäjinä tarjoaa taattua laatua kaikille Parvelan lastenkirjojen ystäville. Ellan pulpetilla lojuu paperiliuska, joka osoittautuu tarinan aluksi. Mistä paperi on ilmestynyt ja kuka on paperille kirjoitetun tarinan takana? Siitä täytyy tietenkin ottaa selvää! Edessä on jälleen kerran uskomatonta menoa ja meininkiä, kun Ella kavereineen lyö viisaat päät yhteen ja päättää selvittää kadonneen tarinan mysteerin.
Viime lauantaina kuultiin Himalansaaren kyläkirkossa hieno kuorokonsertti, kun helsinkiläinen Philomela-naiskuoro kävi ilahduttamassa paikallisia musiikin ystäviä.
Philomela-kuoro ihastutti viime lauantaina Himalansaaren kirkossa. Kuoron parikymmentä laulajaa tarjosivat laadukkaan musiikkihetken yleisölle, jota oli saapunut paikalle kyläkirkon täydeltä.
Konsertissa kuultiin monenlaisia sävellyksiä, esimerkiksi erilaisia kansanrunoihin tehtyjä ja sovitettuja kuoroteoksia. Mitään yksioikoista kuoroesitystä ei todella kuultu, vaan konsertissa mentiin herkästä voimakkaaseen, perinteisestä uuteen. Konsertissa kuultiin muun muassa Anna-Mari Kähärän, Tellu Turkan ja Hanni Autereen sävellyksiä. Myöskään esiintymistyyli kuorolla ei ollut vain ”yleisön edessä pönöttämistä”, vaan kuoron jäsenet lauloivat välillä yleisön sivulla, keskellä ja takana.
Lukuisista kysymyksistä ja keskusteluista kuoron jäsenten kanssa jo ennen konserttia käy selväksi, että muitakin kuin allekirjoittanutta kiinnostaa kovasti seuraava asia: miten ihmeessä tällainen – kansainvälisiäkin esiintymisiä vyöllään kantava – laatukuoro on löytänyt tiensä Ristiinaan, ja vieläpä pikkuruiseen Himalansaaren kyläkirkkoon?
– No ihan rehellisesti sanottuna me katsottiin Google Mapsista, että minkä kirkon lähelle pääsee höyrylaivalla! nauraa Laura Aurola, kuoron jäsenenä yli 15 vuotta toiminut laulaja.
Kun sekä Aurola että kuoroa varajohtajana mestaroinut Mari Nieminen ovat hieman enemmän valottaneet asiaa, käy selville, että Philomela-kuoron kesäperinteisiin kuuluu Saimaalla liikkuminen puumalalaisella höyrylaiva Anterolla.
– Tämä on nyt neljäs kesä, kun Saimaalla seilataan. Viime vuonna käytiin reissun aikana esimerkiksi Sulkavan souduissakin. Nämä ovat meille vähän niin kuin kesälomareissuja, mutta kun ei osata laulamattakaan olla, niin sitten on ympätty mukaan myös konsertteja, Nieminen kertoo.
– Tämä yksi niin sanottu virallinen konsertti on ohjelmassa. Puumalasta kun lähdettiin, niin sellainen pikkuinen ”lähtölauluiksi” nimetty tilaisuus oli, kun lauloimme laivan kannelta laiturilla olleille ihmisille.
Tällä kertaa konsertti siis osui Himalansaarelle. Kun kuorolaiset olivat asian tiimoilta yhteydessä Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan, oltiin seurakunnasta ensin yhteydessä Philomelan suuntaan hieman epäuskoisesti.
– Seurakunnan johtava kanttori Jouni Vaaja oli meihin yhteydessä ja varmisteli että ”tiedättekö nyt varmasti mihin olette haluamassa”! Nieminen ja Aurola naurahtavat.
– Eihän tämä ole suurin kirkko eikä täällä ole esimerkiksi juoksevaa vettä, mutta todella tunnelmallinen ja upea paikka. Ja tosi hienoa, että paikallinen kyläyhdistys otti hoitaakseen tuon kahvion, he kiittelevät.
Viime vuonna esiintyminen osui Sulkavalla oltaessa sikäläiseen Lohikosken kirkkoon. Joko ensi vuoden paikka on valittu?
– Kyllä nämä reissut jatkuvat varmasti, porukka on tykännyt, nytkin meillä on yli kolmasosa koko kuorosta matkassa. Ensi vuoden kohteita ei vielä ole lyöty lukkoon, mutta niitäkin ryhdytään tässä suunnittelemaan, laulutaiturit toteavat.
Kesäkonserttien ja -reissujen perinteen laulajat kertovat alkaneen siitä, kun korona-aikaan kuorolaulaminen oli kiellettyjen asioiden listalla. Kirkkoveneellä sai kuitenkin soutaa.
– Ja ehkä siinä soutamisen ohella sitten tuli myös laulettua! Nieminen hymyilee.
Huipputasokkaan kuoroesityksen lopuksi myös Himalanpohjan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Katriina Kontinen kiitteli kuorolaisia.
– Suurkiitos mahtavasta konsertista, ja että päätitte saapua tänne meidän kirkkoomme iloksemme. Mielihyvin otetaan teidät vastaan jatkossakin!
Ja, jos kuoro ei saavu täysin samaan kirkkoon uudestaan, niin ilmaisena vinkkinä mainittakoon, että Ristiinan kirkonkylällä kirkko on vielä lähempänä laivalaituria kuin Himalansaarella!
Keskisuomalainen raskaamman musiikin aarreaitta onnistui jälleen hyvällä fiiliksellä
Tulta ja tappuraa Beast In Blackin malliin John Smithin lauantai-illassa! (Kaikki kuvat: Niko Takala)
John Smith -festaria on järjestetty Laukaan Peurungassa vuodesta 2016 saakka. Keskikokoinen raskaamman musiikin juhla on vakiinnuttanut paikkansa kävijöidensä sydämissä toimivilla järjestelyillä, kokoluokkaansa nähden oivilla esiintyjillä sekä Suomen hienoimmalla festarialueella! Tänäkään vuonna John Smithillä ei niitä ihan kovimpia maailmantähtiä nähty, mutta laadukkaita kotimaisia sekä ulkomaan eläviä, jotka rokkasivat paikalle saapuneiden festarivieraiden sydämet siihen asentoon, että festareilla myyntiin tulleet Blind bird -liput ensi vuoden tapahtumaan myytiin jo loppuun!
Allekirjoittanut oli mukana festareilla 2016-2018, joten nyt oli korkea aika tehdä paluu Peurunkaan. Reissu olikin varsin onnistunut, sillä sekä bändit että järjestelyt toimivat hienosti. Ja kaiken kukkuraksi kylpylän liukumäen PB parani jo lähelle 18 sekunnin haamurajaa..!
Alla ajatuksia ja kuvia niiden orkestereiden osalta, joita paikalla olin kuuntelemassa.
TORSTAI
Omnium Gatherum
Paikalle Peurunkaan ehdittiin siten, että loppuosa Omnium Gatherumin keikkaa ehdittiin tsekkaamaan. Tämä itseään ”maailman parhaaksi AOR-melodeath-bändiksi” mainostava retkue raapi jälleen kerran kovalla ammattitaidolla. Itselle sinällään tuttu bändi, mutta jäänyt aina sellainen tarkempi syventyminen jostain syystä tekemättä. Hyvältähän se taas kuulosti, joten lienee syytä napata nämä pitkän linjan tekijät tarkemmin haltuun!
Vokalisti Jukka Pelkosen ja bändin sielun, kitaristi Markus Vanhalan hellyyden hetki!
The Halo Effect
In Flames -fanina ei ole tietenkään voinut jättää rekisteröimättä The Halo Effectiä, jossa raapii IF:n entisiä jäseniä neljä, kun bändin vahvuuteen kuuluvat kitaristit Jesper Strömblad ja Niklas Engelin, basisti Peter Iwers ja rumpali Daniel Svensson. Heistä tosin Strömbladia ei tällä keikalla nähty, vaan häntä tuurasi (ilmeisesti jo melko pysyvä liveratkaisu?!) The Hauntedista tuttu Patrik Jensen. Lauluhommista vastaa Dark Tranquilityn Mikael Stanne, joka hänkin on itse asiassa ollut laulajana jonkinlaisessa In Flamesin esiasteessa 90-luvun alkupuolella.
Stanne on oikeastaan itselleni ”syypää” siihen, miksi tästä bändistä ei ihan niin paljon pääse innostumaan kuin In Flamesista. Vaikka musiikki itsessään on loistavaa ja sen jäljet johtavat sinne kuuluisalle sylttytehtaalle, niin sinällään mainion nokkamiehen Stannen hieman yksipuolinen laulanta (tai siis se puhtaan laulun puute) ei nosta biisien melodista vahvuutta niin kovaan lentoon kuin potentiaalia olisi! Kelpo rokkiahan tämä silti on, ja varsinkin hyväntuulisen Engelinin kitarointia oli ilo seurata!
Mikael Stanne (vas.), Niklas Engelin ja Patrik Jensen vauhdissa The Halo Effectin vedossa.
Solstafir
Tämä ”Islannin ihme” on jäänyt itselleni pelkäksi nimitutuksi. Tämän näkemisen perusteella en vielä syvempää rakkautta kokenut, mutta bändin fillistely-shamanistinen-hypnoottinen rockaava metallimusiikki onkin varmasti luonteeltaan sellaista, että siihen on syytä tutustua ennen livekokemusta. Tai sitten tulee olla oikeanlaisten dopingaineiden avustuksella liikkeessä. Joka tapauksessa, ymmärrän yleisöstä hyvin sekä heitä, jotka tanssivat ja/tai heiluivat transsia muistuttavassa tilassa koko keikan että heitä, jotka kävelivät lavan ohi vilkaisematta bändiä kohti.
Cradle of Filth
Yksi lajinsa pioneereista ja edelleen porskuttavista legendoista päätti John Smithin avausillan. Yli 30 vuotta bläkkis- ja ylipäätään äärimetalligenren altaalla vapaata tyyliä vedellyt brittiyhtye veti settinsä ammattimaisesti, ja ainakin omaan silmään näytti mukavalta se, ettei bändi ota itseään liian tosissaan. Vai kuinka pitäisi tulkita se, että bändin spiikkasi sisään Ismo Leikola?! Joka tapauksessa, soitto surrasi ja jyräsi sekä ainoana alkuperäisjäsenenä mukana oleva vokalisti Dani Filth päästeli tavaramerkkikiljumisiaan niin että korviin kävi vähintään yhtä paljon kuin sieluun. Eli ymmärtääkseni onnistunut veto! Tämän jälkeen oli hyvä vetäytyä kämpille saunan lämmitykseen.
Em. bändien lisäksi torstaina esiintyivät Marianas Rest, Smackbound ja Lord of the Lost
PERJANTAI
Fear of Domination
Suomalaisen industrial metallin soihtua väkevästi kannatteleva Fear of Domination sai allekirjoittaneen osalta päräyttää perjantai käyntiin festivaalialueen osalta. Ja rouheastihan tämä tapahtuikin! Huolimatta muutamista (ilmeisesti) sähköongelmista, kun välillä hävisi rokettirolli kuulumasta PA:sta muutamiksi sekunneiksi. Joka tässä tapauksessa muuten kuulosti liki absurdilta, kun oikeasti tuli hiljaista hetkeksi, kun bändi vetelee korvamonitoreilla eikä lavalla ole äänenlähteitä (rumpujen peltejä lukuun ottamatta). Näistä katkoksista kuitenkin päästiin eroon ja festaripäivä reippaalla poljennolla käyntiin!
Fear of Dominationin toinen laulaja, bändin tuorein jäsen Jessica Salmi “kisa-asussaan”.
Freedom Call
Saksalainen Freedom Call oli vuosituhannen vaihteen aikaan ihan virkistävä tulokas power metal -kentälle. Alkuperäisessä kokoonpanossahan muuten oli tuolloin myös Gamma Rayssa kannutellut Dan Zimmermann sekä sittemmin Helloweeniin rekrytty kitaristi Sascha Gerstner. Jo tuolloin bändi oli useimpiin tilanteisiin omaan korvaan vähän turhankin pirteä. Livenä tämä pirteys oli sinällään nyt ihan leppoisaa vaihtelua kaiken maailman synkistelylle! 😉 Bändin ainoa alkuperäinen jäsen, eli kitaristi-laulaja Chris Bay piti yllä hyvää tunnelmaa välispiikeissään ja paikalla olleet viihtyivät. Laulullisesti Bay ei ihan lajinsa eliittiä ole ollut koskaan, mutta ainakin miehellä on tunnistettava ääni. Eniten bändin esiintymisessä itseäni häiritsi se, että rumpali Klaus Sperlingille näytti biiseistä suoriutuminen olevan välillä hieman haastavaa. Liekö sitten taustanauhat vai mikä, mutta hankalaa jotenkin oli paikoin, etenkin nopeampien biisien äärellä. Noh, ehkä tämä asia ei osunut ei-rumpalien silmiin tai korviin samalla tavalla. Päivän oppitunti: Metal is for everyone!
Freedom Call eli Francesco Ferraro (vas.), Klaus Sperling, Chris Bay ja Lars Rettkowitz.
Sonata Arctica
Meri-Lapin miehet jaksavat pyörittää power-sorviaan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Ja mikä ettei, bändi on livenä ainakin omaan korvaan aivan hyvässä iskussa yhä edelleen. Hyvää fiilistä lavalla loivat etenkin rumpali Tommy Portimon hyväntuulisuus sekä tietenkin bändiliideri, laulaja Tony Kakon valovoimainen sekä välitön olemus. Setissä oli osapuilleen kaikki bändin hitit Full Moonista Paid in Fulliin sekä I Have a Rightista Don’t Say a Wordiin. Itselleni mukava yllätys oli (käsittääkseni?) harvemmin livenä kuultu debyyttilevyn Replica. Myös setin balladivalinta Last Drop Falls osui omaan sieluun kovasti kovaa…
Sonata Arctican Tony Kakko meni peijakas hymyilemään ja levitti hyvää tunnelmaa koko festarikansaan!
Swallow the Sun
Keski-Suomen tunnelmallisen kuolometallin ehdottomat valtiaat meinasivat mennä itseltä sivu suun, kun piti käydä tässä välissä tekemässä matkaretkueemme ennalta sovittu vierailu tuttujen luona. Swallow the Sunin setistä ehdin valitettavasti näkemään vain kaksi viimeistä biisiä, eli These Woods Breathe Evil ja Swallow (Horror, Part 1). STS pitäisi kyllä ehdottomasti päästä vielä näkemään omalla keikalla klubiolosuhteissa, ei ole bändi toistaiseksi valitettavasti osunut kohdalle kuin festareilla.
Swallow the Sunin keikan päätöshetkiä.
Soilwork
Yksi pitkän linjan ruotsalaisista ”Göteborgin soundin” melodeath-jääristä, eli Soilwork veti varmaankin perjantai-illan taidokkaimman setin. Björn ”Speed” Strid on varmasti yksi monipuolisimmista vokalisteista, ja kyllähän Speediltä lähtivät niin puhtaat kuin murinatkin tuttuun laatutyylin. Bastian Thusgaard puolestaan on rumpujen takana ilmiömäisen taitava, eikä toki tietysti muutakaan bändiä pääse osaamattomuudesta syyttää… Ei tarvinnut miettiä, että lähteekö vai ei! Toki rumpali Thuusgardin teknisen briljeerauksen kääntöpuolena voi pitää sitä, että A. Aallon rytmiorkesterinkin rumpali riehuu enemmän kuin hän…! Setistä itselle kolisi eniten heti alkuun kuullut Övergivenheten ja Stabbing the Drama sekä puolen välin tietämillä kuultu Sworn to a Great Divine.
Soilworkin Rasmus Ehrnborn (vas.), Björn Strid, Simon Johansson ja Sylvain Coudret (sekä jossain taustalla olevat rumpali Bastian Thusgaard sekä kiipparisti Sven Karlsson) pistivät hyvät melodeath-humpat pystyyn!
Näiden bändien lisäksi perjantaina esiintyivät: Kaunis Kuolematon, Suotana, Equilibrium, Perturbator sekä D-A-D.
LAUANTAI
Alkuun pakko purnata itselleni anteeksiantamattomasta turaamisesta. Lauantain aloitti mahtava Vorna, jonka kaksi uusinta albumia (Sateet palata saavat, 2019 ja Aamunkoi, 2023) ovat iskeneet omaan pirtaan todella kovaa. Noh, voitte arvata miten kävi. Oman töhöilyn vuoksi jäi bändi näkemättä. Kun älysin että festarialueella soi mahtava ”Tyhjyys on tyyni”, niin kaikuja siitä kuuntelin liki tippa linssissä kämppämme parvekkeella, kun älysin että siellä ne nyt vetää, ja näkemättä jäi… Tulen korjaamaan tilanteen. Ja (valjuksi) lohdutukseksi ostin t-paidan.
Red Eleven
Jyväskylän miehet avasivat nyt sitten omalta osaltani lauantain musiikillisen annin, kun avaajan kanssa kävi kuten kävi. Red Elevenin debyyttilevyn ”Idiot Factory” julkaisusta on muuten tänä vuonna kulunut tasan kymmenen vuotta. Hyvä osoitus siitä, että nykyisin asioista, joista ajattelee olevan maksimissaan viisi vuotta, on mennyt tuo kymmenen…! Bändi on ainakin omaan korvaan pirteämmässä kunnossa kuin koskaan. Tästä osoituksena tuoreet, mukavasti möyrivät singlet ”Blackbird” ja ”Destination Unknown”, jotka itselleni osuivat parhaiten myös livenä bändin lauantai-iltapäivän setistä.
Tämän kuvallisen todistusaineiston mukaan Red Elevenin basisti Petteri ”Spöde” Vaalimaa oli keikalla aivan liekeissä! Lavalla vauhdissa myös laulaja Tony Kaikkonen sekä rumpali Samuli Saari.
Danko Jones
Itselle yksi festarin kohokohdista, vaikka kanadalaisartisti bändeineen sinällään ei ole mitenkään kovassa kuuntelussa itsellä. Se vaan on niin, että kun rehellistä rokkia soitetaan triopohjalta (Jonesin lisäksi JC Calabrese (basso) ja Rich Knox (rummut) a) helvetin hyvin, b) helvetillisellä asenteella, c) hyvällä meiningillä ja d) riittävän tarttuvilla biiseillä, niin lopputulos on ehtaa parhautta! Levyltä kuunneltuna ehkä jopa aavistuksen tylsää musaa muutamaa biisiä enemmän kuunneltuna, mutta livenä loistoa! Omaan korvaan ja hymynkareeseen parhaat vaikutukset tekivät Code of the Road sekä First Date. Positiivisella tavalla huvittivat myös Dankon ”mouhuavat” välispiikit, jossa sivuttiin sekä bändin vaikeudet päästä paikalle ajoissa että se että he ”soittavat rokkia”. Eikä Kanadan mies olisi vauhtiin päästyään tainnut malttaa lopettaa. Kun soittoaika oli loppunut pari hetkeä aiemmin ja viimeinen biisi loppui, olisi Danko vielä lähtenyt raapimaan kitarastaan lisää mekkalaa, mutta lavamanu oli ehtinyt vetää virrat irti Jonesin Marshallista… Rock!
Danko Jonesin esiintymisestä ei meininkiä ja asennetta puuttunut!
Kyyria
Tänä kesänä monelle ”pornometallin” ystävälle koitti kissanpäivät, kun pitkän tauon jälkeen oli mahdollista nähdä livenä 25 vuotta sitten lähellä kansainvälistä(kin) breikkausta liki ollut, kulttibändin maineeseen noussut Kyyria. Itse olen kyseisen bändin nähnyt viimeisimmäksi joskus 90-luvun lopulla Nummirockissa, joten olihan se aika päivittää muistot orkesterista! Nostalgia-arvo jäikin omalta osaltani suurimmaksi anniksi Kyyrian keikasta, kosketuspinta bändiin kun on lähinnä sieltä neljännesvuosisadan takaa ja nimenomaan keikoilta. Taitavaa musisointia ja onhan Ville Tuomi mahtava nokkamies orkesterille! Rumpalina Mika ”Gas” Karppisen tanakkaa työskentelyä tuli erityisesti seurattua. Erityishuomiona myös Santeri Kallio kiippareissa, joka soitti lauantaina siis kahteen otteeseen John Smithissä, mies kun veivaa myös Amorphiksen riveissä. Ja onhan Kyyrialla toinenkin kytkös Amoihin, kun basisti Niclas Etelävuori soitti Amorphiksessa 2000-2017. Bändin oman ilmoituksen mukaan comeback koskee vain tätä kesää. Mutta saas nähdä, onhan näitä ”väliaikaisia paluita” nähty pidempinäkin versioina!
ps. retkikuntamme sai vihiä, että myös vuoden päästä saatetaan nähdä joku comeback, joka liittyy erääseen tämän bändin jäseneen…
Kyyria oli monelle festarivieraalle tänä kesänä tärkeä bongattava. Bändi teki yhden kesän mittaisen comebackin 25 vuoden tauon jälkeen!
Beast In Black
Jos viehätti Danko Jones rehellisellä ja riisutulla rokkenrollilla, niin Beast In Black on sitten sieltä janan toisesta ääripäästä. Sekä bändin musiikissa että lavaesiintymisessä mitään ei tapahdu vahingossa, ja ilmaa ei ole missään muussa kuin turboahdetussa muodossa! Tällä kertaa tosin heti keikan alku oli hieman epäturboinen, kun alkunauhan pyöriessä rumpali Atte Palokangas ei saanut kuunteluaan toimimaan, joten hetkellinen antikliimaksi koettiin, kun bändi oli jo lavalla valmiina aloittamaan, mutta pitikin ottaa uusi startti. Noh, tämän luokan ammattilaiset eivät moista hätkähtäneet, vaan kun tekniset ongelmat saatiin hetken kuluttua ratkottua, niin ei muuta kuin nauha uudelleen pyörimään ja sitten 110 lasissa paahtaen eteenpäin! Beast In Blackin musiikissa kaikki on ”täydellistä”, virheitä ei ole sen enemmän soitossa, soundeissa kuin siinäkään miltä bändi näyttää lavalla. Ehkä siinä sitten piilee se ilmeinen ”liian paljon kaikkea” -vaara, mutta huipputarttuvia biisejä, jotka ovat vielä höystettyjä Yannis Papadopouloksen loisteliaalla laululla, jaksaa kyllä hienosti tunnin mittaisen festarisetin! Itselle parhaiten kolisivat Sweet True Lies sekä keikan lopulla kuullut Blind and Frozen sekä One Night in Tokyo.
Beast In Black on viimeisen päälle mietitty live-akti. Show-miehinä tässä basisti Mate Molnar (vas.), kitaristi Kasperi Heikkinen sekä Heikkistä tässä ”avustava” vokalisti Yannis Papadopoulos.
Bloodred Hourglass
Mikkelin kovat melodeath-vääntäjät ovat saaneet vuosien kovalla työllä ja tasokkaalla musiikilla jatkuvasti paremman jalansijan suomalaisten metalliystävien sydämissä sekä sitä myöden myös festareiden esiintymisissä. Ja tämähän otettiin ilolla vastaan, kun pistettiin suuren väkijoukon kera jalalla koreasti tunnin mittaiset tykitykset! BRHG:n setti painottui bändin uudempaan tuotantoon, kun setissä kuultiin viisi biisiä edelliseltä pitkäsoitolta Your Highness sekä kaksi uutta sinkulaa eli ”The Sun Still In Me” ja ”The End We Start From”. Ja tämähän ainakin allekirjoittaneelle kelpasi. Oma suosikkiralli bändiltä myös kuultiin, kun vauhdikas Veritas raikui festarikansalle kolmanneksi viimeisenä biisinä.
Mikkelin ja BRHG:n Jarkot eli rummuissa Hyvönen ja laulussa Koukonen pistivät porukkaan vauhtia ja yleisössä lähti pitti pyörimään!
Amorphis
Itselleni selkeästi festarin musiikillisesti odotetuin ja tärkein bändi. Muistan joskus 90-luvun lopulla ja vuosituhannen alussa harmitelleeni sitä, että Amorphis oli jotenkin kuolettavan tylsä (ei välttämättä siis mitenkään musiikillisesti huono) livebändi. 2006 ilmestyneen Eclipse-albumin ja sitä edeltäneen täysosuman, eli laulaja Tomi Joutsenen bändiin liittymisen, jälkeen suunta oli onneksi täysin toinen. Nyt voikin hyvällä syyllä sanoa, että Amot ovat kuin laatuviini, joka vain paranee ikääntyessään. Bändin viimeisimmät albumit ovat olleet silkkaa rautaa, ja livenäkin bändissä on paitsi virtaa, niin myös selkeästi jonkinlaista sisäistä rauhaa, jonka aistii kuulijankin tasolla! Tälläkin kertaa kuulijat saivat aimo lastin Amorphis-hoitoa, ja ainakin itselleni sopii hienosti tämä panostaminen esitettävissä biiseissä bändin tähän nykyiseen – Joutsenen aikaiseen – kultakauteen. Tähtihetkenä Amongst Stars, jossa Anneke van Giersbergenin vokaaliosuudet saavat aina ihon kananlihalla, myös taustanauhalta kuultuna! Muita huippuhetkiä itselle olivat Silver Bride, House of Sleep, The Bee sekä tietenkin klassikko jo 27 (!) vuoden takaa, My Kantele.
Amorphis paranee vanhetessaan, tuumaa tämän jutun kirjoittaja. Bändi veti John Smithissä hienon festarit päättäneen keikan.
Amorphiksen shown (ja taas kerran näyttävän ilotulituksen!) jälkeen oli hyvä paketoida festarialueen esiintymiset ja sitä myöden koko John Smith vuodelta 2023. Vielä mentiin jatkoille hotellille, mutta Antony Parviaisen mainiota kuusihenkistä (!) trioa tulkitsemassa Iron Maidenia akustisina versioina ei pystynyt (ainakaan kolmen päivän festivalisoinnin jälkeen…) kuuntelemaan kuin muutaman biisin. Tähän siis syynä äärimmäinen ahtaus ja helvetillinen kuumuus sisällä ja siitä syntyneet subtrooppiset olosuhteet hotellilla. Siis kämpille ja saunan kautta unten maille.
Antony Parviainen Trio esiintyi jatkoilla. Maidenia akustisena olisi jaksanut kuunnella lisääkin, mutta ”subtrooppiset olosuhteet” tässä vaiheessa festaria eivät houkuttaneet muutamaa biisiä pidempään tutkailuun! (Kaikki kuvat: Niko Takala)
Kiitos John Smith, mahtavaa oli, mitä luultavimmin vuoden päästä palataan!
Lauantaina esiintyivät em. bändien lisäksi Scar Symmetry, Rotting Christ, Before the Dawn ja Vola
Niko Takala
ps. samana viikonloppuna Ristiinassa järjestettiin elektronisen musiikin kulttifestari Kosmos Festival. Paasosen Vilman jutun Kosmokselta voit lukea täältä!
Kosmos Festival on kolmipäiväinen vaihtoehtomusiikin ja -kulttuurin tapahtuma, joka järjestetään vuosittain Närhilässä, Ristiinassa.
Kosmos Festivalin ”sisustukseen” kuuluvat näyttävät koristeet ja valot. Närhilän metsissä toteutettava tapahtuma järjestettiin jo kahdeksatta kertaa. Kuva: Vilma Paasonen
Kosmos on järjestetty kahdeksan kertaa ja tänä vuonna Kosmosta juhlittiin viime viikonloppuna 21.-23. heinäkuuta. Tapahtumaan ottaa osaa vuosittain tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa. Jo pelkästään kolmen päivän lippuja myydään festivaaleille 2000 kappaletta. Kosmos onkin Suomen suurin metsäfestival.
Kosmos Festival on yhdysvaltalaiselle, Tampereella asuvalle 34-vuotiaalle Kandace Hawleylle tuttu festivaali. Hän ottaa osaa Kosmokseen kolmatta kertaa. Ensimmäistä kertaa Kosmos Festivalista Hawley kuuli ystävältään. Kosmoksesta erityisen tekee sen ainutlaatuinen kulttuurinsa.
– Tänne ihmiset tulevat pitämään hauskaa, ei somettamaan, sanoo Hawley.
Tänä vuonna hän tarkastelee festivaalia erilaisten lasien läpi. Hän on nimittäin raskaana.
– Tänään tavoitteenani on syödä hyvin, tanssia ja valvoa yli puolen yön, Hawley naurahtaa.
Raskaus on vienyt Hawleylta voimia, eikä hän edellisiltana jaksanut valvoa kovinkaan myöhään. Nyt Hawley istuu penkillä ja luonnostelee vaatteita, joita hän suunnittelee tekevänsä. Hänen miehensä on osallistumassa lähellä olevassa teltassa järjestettävään hengitysharjoitustyöpajaan. Hawley ei ole varma, osallistuuko ensi vuonna Kosmos Festivaaleille.
– Olisi kiva tulla päiväksi tai kahdeksi, jos se onnistuu vauvan kanssa hyvin, sanoo Hawley lopuksi.
Yhdysvaltalainen, Tampereella asuva Kandace Hawley kehui festivaalia. Hänen festarireissunsa on tällä kertaa hieman erilainen, sillä hän on raskaana. Kuva: Vilma Paasonen
Jai Royall on 24-vuotias australialainen, joka on ensimmäistä kertaa Suomessa.
– Olen aina halunnut käydä Suomessa ja kun ystäväni suositteli Kosmosta, ajattelin että nyt olisi hyvä hetki tulla tänne, kertoo Royall.
Royall järjestää Australiassa vaihtoehtokulttuurin ja -musiikin tapahtumia.
– Olen todella onnellinen, että olen täällä. Täällä on todella kaunista. Tosi hienoa nähdä miten Suomessa tehdään ja järjestetään.
Royall kertoo kiinnittävänsä erityisesti huomiota yksityiskohtiin.
– Upeaa saada kuunnella uusia, itselle tuntemattomia artisteja, sanoo Royall.
Ilona Oja on 28-vuotias oululainen. Oja on ensimmäistä kertaa Kosmos Festivalilla.
– Minulla ei olisi tänä vuonna ollut varaa ostaa lippuja, mutta ystäväni kautta sain mahdollisuuden tulla tänne vapaaehtoiseksi, kertoo Oja.
– Täällä on tosi hyvä meininki. Ihmiset hymyilevät ja ovat iloisia. Täällä on todella turvallinen ja hyvä olla! Jonka lisäksi täältä löytyy myös monipuolinen kattaus erilaisia työpajoja ja artisteja.
Tekemistä ja kokemista siis löytyy. Ojalta kiitosta saavat myös onnistuneet kimppakyyti- ja bussijärjestelyt, joiden myötä tapahtumaan on helppo tulla.
Oulussakin järjestetään aktiivisesti vaihtoehtokulttuurin ja -musiikin tapahtumia, muun muassa festivaali Taikasaari.
– Meiltä lähti Oulusta 24-40-vuotiaiden porukka tänne Kosmoksille, kertoo Oja.
Kosmos kiinnostaa monia ihmisiä ja tapahtuman liput myydäänkin usein todella nopeasti.
– Aion tulla tänne myös ensi ja sitä seuraavanakin vuonna! kertoo Oja.
–Tämä on mieletön festivaali, erityisesti illalla pimeällä, kun musiikki soi ja värit valaisevat pimeää, tuntuu kun ei olisikaan täällä!
Ilona Oja saapui Kosmokseen vapaaehtoistyöntekijäksi Oulusta. Hänen mukaansa Kosmos on hyvä ja turvallinen festari, jossa ihmiset ovat iloisia.
Vilma Paasonen
ps. samaisena viikonloppuna jytisteltiin Laukaassa John Smith – Rock festival. Takalan Nikon laajan raportin festareilta pääset lukemaan täältä!
Saimaan Teatteri etsi tämän kesän tolkuttoman hauskassa näytelmässään maaseutua ja sen henkeä.
Saimaan Teatterin tämänvuotinen näytelmä oli Maaseutua etsimässä. Näytelmässä tehtiin ”maaseudun kansanteatteria”, jonka tarkoituksena oli sen ohjaaja Matin (Paavo Kääriäinen, vas.) mukaan löytää maaseudun henki. Jemi (Pietu Wikström, oik.) hurahtaa ohjaajan visioihin, mutta Alma (Janna Räsänen) ei ole yhtään niin varma lehmänlannan romantisoimisesta. Kuvassa taustalla myös Kari (Jonnakaisa Risto). Kuva: Mitro Härkönen
Saimaan Teatteri on nimensä mukaisesti Saimaan alueella sijaitsevia seurojentaloja ja vastaavia kiertävä teatteri. Ammattitekijöistä koostuva teatteri on viihdyttänyt Saimaan alueen pienempien pitäjien asukkaita, mökkiläisiä ja satunnaisia matkailijoita jo vuodesta 2014 alkaen.
Tämän vuoden näytelmänä Saimaan Teatterilla on Maaseutua etsimässä. Esityskiertue alkoi kesäkuun lopulla Sulkavalta, ja tätä luettaessa jäljellä on enää kaksi näytöstä, tänään illalla ja huomenna päivällä Juvalla nähtävät esitykset. Ristiinassa Saimaan Teatteri vieraili tutusti Himalansaaren seurojentalo Koivulassa, jossa nähtiin tupaten täyteen myydyt esitykset päivällä ja illalla viime sunnuntaina 16.7. Kaikkiaan kiertue koostui noin 20 esityksestä.
Maaseutua etsimässä oli taattua Saimaan Teatteri -laatua, näytelmän oltua sekä komedia, mutta myös ajatuksia herättävä. Tällä kertaa tosin oltiin ehkä ryhmän tekemisten ”keskiarvoon” verrattuna tavallistakin selkeämmin yksiselitteisesti komedia. Vaikka erilaisia mystisiä ja absurdeja käänteitä näytelmässä riittikin! Näytelmän toteutus sekä näyttelijäntyön, ohjauksen, käsikirjoituksen, musiikin, lavastuksen ja valaistuksen osalta oli jälleen juuri sitä mihin on totuttu, eli huippulaatua.
Esitys oli (tästäkin voisi kai sanoa, että jälleen kerran!) eräänlaista meta-teatteria, kun näytelmä kertoi näytelmän tekemisestä. Matti (Paavo Kääriäinen) toteuttaa suurta visioitaan ”maaseudun kansanteatterista”, ja saakin Karin (Jonnakaisa Risto) sekä Jemin (Pietu Wikström) hurahtamaan omaan utopiaansa Boodi Kabbanin mystisen jänishahmon avulla. Näytelmän teossa mukana oleva ainut oikeasti maalainen, Alma (Janna Räsänen) on porukasta ainut, joka ei vakuutu siitä, että maaseudun henki olisi joku tavoittelemisen arvoinen seikka, tai edes ylipäätään olemassa… Näytelmää kasattaessa (ja maaseudun henkeä etsittäessä) saadaan luonnollisesti sekä näkemykset, talousasiat että henkilösuhteet solmuun, joista revitään lukemattomat hersyvät naurut.
Pietu Wikström (vas.) on jo Saimaan Teatterin konkari. Paavo Kääriäinen oli ensi kertaa mukana. Helsingin kaupunginteatterissa työskentelevä Kääriäinen kertoi suurimman osan tekijäryhmästä olleen tuttuja, ja siksikin hän oli haaveillut jo pidempään pääsevänsä mukaan. Kuva: Niko Takala
Tekijäryhmään kuuluvat näyttelijät Pietu Wikström ja Paavo Kääriäinen kertovat, että tiivis kiertue elämä on ollut paitsi vaativaa, niin myös valtavan palkitsevaa.
– Jo pelkästään se on tehnyt tämänkertaisesta kiertueesta upean, että näytökset ovat olleet pääsääntöisesti loppuunmyytyjä, ja yleisö on selvästikin tykännyt, jokaisessa Saimaan Teatterin esityksessä vuodesta 2017 saakka ollut Wikström iloitsee.
– Minullehan tämä on ollut ihan unelmapesti. Olen jo pidempään haaveillut, että pääsisin mukaan, ja tälle vuodelle onneksi onnistui! iloitsee vakituisella kiinnityksellä Helsingin kaupunginteatterissa oleva Kääriäinen.
– Minulla oli tänä vuonna vapaampi ohjelma keväällä, ja olen jäämässä vuoden virkavapaalle, niin tämä mahtui ohjelmaan. Kai se on jonkinlainen hulluus, joka vetää teatterin pariin vapaallakin! Kääriäinen nauraa.
Wikström näkee, että Maaseutua etsimässä -näytelmä on monellakin tapaa Saimaan Teatterin ytimessä. Esityksessä vinoillaan (lempeästi) menneen maaseudun hengen perään haikailemisesta sekä yhtälailla perinteisten kansannäytelmien paatoksellisuudelle.
– Ja onhan tässä paljon matkassa myös itseironiaa, olemmehan itse julistaneet tekevämme eräänlaista uuden ajan ”maaseudun kansanteatteria”, jonkalaiselle tässä näytelmässä sitten juuri nauretaan, Wikström pohtii.
Haastattelua sunnuntaina tehtäessä edessä tekijöillä on vielä viisi näytöstä. Sekä Wikström että Kääriäinen myöntävät, että haikeus jo hiipii mieleen.
– Tässä ollaan niin tiivis yhteisö näiden viikkojen ajan. Elämä laivalla ja tämän mahtavan porukan kanssa työskentely on tosi hienoa, näyttelijät pohtivat ja tuumivat, että siitä irrottautuminen reaalimaailmaan ottaa taas aikansa.
Niin, se laivaelämä, kuinka yhteiselo onnistuu kolmen viikon ajan, kun sekä työskennellään, ollaan vapaa-ajat ja vielä asutaankin yhdessä?
– Meillä on ihan selvät pelisäännöt sille, kuinka laivalla esimerkiksi työtehtävät jaetaan. Ja se on sanoitettu heti alusta alkaen, että jokaisella on mahdollisuus ottaa omaa aikaa ja tilaa, jota väistämättä tarvitsee välillä, Kääriäinen kertoo.
Saimaan Teatteri viihdytti totutusti yleisöään myös väliajalla. Henri Lyysaari kitarassa ja Jonnakaisa Risto laulussa vetäisivät riipaisevan tulkinnan kappaleesta L’italiano..! Kuva: Niko Takala
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä kertoo tarinan kasvusta ja ystävyydestä. Arto Paasosen rooli vaati tunteiden kaivamista.
Niilan perhe on uskonnollisempi, Matin perhe hieman vapaampi asenteiltaan. Populäärimusiikkia Vittulajänkältä kertoo nuorten elämästä ja maailmaa muuttaneesta musiikista 1960–70-luvuilla. Arto Paasonen kuvassa keskellä kädet ylhäällä.
Tuuli vähän haastaa meitä, eli nyt saa käyttää ääntä, Tuuva teatterin tämän kesän esityksen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä ohjaaja ja visualisoija Jani Lastuniemi saattelee työryhmän tiistai-iltana aloittamaan näytelmän läpimenoa. Yli puoli vuotta jatkunut projekti on saapunut ensi-iltaviikkoon, eli esitykset alkavat sunnuntaina.
Ristiinan nuorisoseuran Tuuva Teatteri on tänä kesänä todellakin nuorisoseura. Esityksessä on mukana runsaasti nuoria ja myös lapsia. Populäärimusiikkia Vittulajänkältä kertoo kahden pojan kasvutarinaa. Mattia ja Niilaa lapsina esittävät komeasti ristiinalaiset Asko ja Eki Kiljunen. Nuorena samainen kaksikko ovat Leo Gynther ja Nooa Nousiainen. Heistä voi lukea lisää tästä jutusta.
Nuoren voiman lisäksi lavalla nähdään myös ristiinalaisittain tuttuja esiintyjiä. Lastuniemi huikkaa, että Niilan isää esittävä Arto Paasonen tekee näytelmässä elämänsä roolin.
– No, yhden niistä, Paasonen myhäilee.
Takana on nuorisoseuran näytelmiä vuodesta 1993 asti, monologeja ja muuta.
– Varmaan aika lähellä 30 näytelmää on ollut. Tämä on kyllä näytelmänä mielenkiintoinen. Populäärimusiikkia Vittulajänkältä on yksi elämänmakuisimpia juttua, joissa olen ollut mukana. Tämä kertoo aika suoraan sen, mitä elämä on. Siinä on hyviä ja pahoja asioita, ja epävarmuutta. Mitä kaikkea elämään kuuluu, kun kaksi nuorta veijaria kasvaa, Paasonen toteaa.
Paasosen esittämä Niilan isä on uskonnollinen ja ankara mies.
– Tämä on rooli, jossa joutuu kaivamaan tunteita, joita ei normaalisti näytetä mutta mitä meiltä kaikilta löytyy. Luulen, että katsoja voi löytää hahmosta monia eri asioita. Sehän kuuluukin teatteriin, että jokainen bongaa mitä haluaa.
Paasonen pohtii, että esityksen kantava idea on, että jokainen haluaa tulla hyväksytyksi.
– Varsinkin nuoressa kaartissa se näkyy. On pieni maalaiskylä, jossa ei ole tulevaisuutta ja haaveita pitää hakea kauempaa. Samalla on kuitenkin myös kaipuu takaisin. Se kai kuuluu ihmisluontoon, että ikinä ei ole hyvä missään, Paasonen summaa.
Asko ja Eki Kiljunen ovat Matti ja Niila lapsina.
Mikael Niemen alkuperäisteos Populäärimusiikkia Vittulajänkältä sijoittuu 1960–1970-luvuille Tornionjokilaaksoon. Ristiinaan näytelmän puvustuksen on tehnyt yksi nuorista esiintyjistä Reetta Kinni.
– Aikakausi oli tuttu, koska sehän näkyy populäärikulttuurissa edelleen koko ajan. Katsoin myös tarinasta tehdyn elokuvan ja omien sukulaisten kuvia -60–70-luvulta, Kinni kertoo.
Oman haasteensa puvustukseen toi, että Niilan uskonnollinen suku ei vaatetukseltaan ole aikakauden muodissa.
– Siis hehän ovat melkein jossain 1800-luvun puolella. Paljon kauempana kuin -60-luvulla, Kinni sanoo ja muistuttaa, että muutenkaan Ruotsin Lapissa ei ehkä tuohon aikaan aina oltu heti muodin huipulla.
Näytelmän puvustaminen on ollut mielenkiintoinen haaste, johon Kinni voisi tarttua toistekin. Näyttelemistä hän on harrastanut jo useamman vuoden mutta kesäteatteri on isompi projekti kuin mikään aiemmin.
Paasonen kiittää, että Populäärimusiikkia Vittulajänkältä tekee mukava ja hyvin hitsautunut porukka.
– Ja vielä porukka tästä paljon hitsautuu. Viimeisen näytöksen jälkeen luututaan kyyneleitä lavan lattialta, konkari ennustaa.
Elina Alanne
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä Linnankorvalla 9.–27.7.2023. Lisätietoja www.ristiinankesateatteri.fi. Liput netistä 18 / 10 e. Portilta 2 euroa enemmän.
Ristiinan nuorisoseuran Tuuva Teatteri on uudistunut kesän esitykseen voimakkaasti.
Leo Gynther ja Nooa Nousiainen esittävät nuorta Mattia ja Niilaa.
Kaunis, hullu tarina. Näytelmä, joka tarjoaa katsojalle tunteiden vuoristorataa. Tänä kesänä Ristiinassa nähtävä Populäärimusiikkia Vittulajänkältä on kahden nuoren pojan kasvutarina.
– Tämä on kaunis nuorten kasvutarina ja tarina siitä irtaantumisesta pienestä kylästä, mikä jokaisen on pakko tehdä, kertoo esityksen ohjaaja ja visualisoija Jani Lastuniemi.
Ristiinan nuorisoseuran Tuuva Teatteri on uudistunut kesän esitykseen voimakkaasti. Lavalla ei nähdä juurikaan tuttuja näyttelijöitä vaan runsaasti nuoria. Tarinan pääosassa olevia Mattia ja Niilaa nuorina esittävät Leo Gynther ja Nooa Nousiainen.
Gyntherin päätyminen pääosan esittäjäksi on oma, hauska tarinansa. Hän tekee näytelmässä myös 35-vuotiaan kertojan roolin.
– Jani oli nähnyt minut kadulla, kun olin kävelemässä koulusta kotiin. Kaverini kautta hän otti yhteyttä, että olisi tämmöinen homma, Gynther kertoo.
Lastuniemi kertoo, että Leon habituksessa oli jotain iätöntä, jota näytelmään tarvittiin.
– Kuulin lisäksi, että Leo on tehnyt teatteria. Tarvitsimme myös teatteria harrastaneita, koska musiikkiopiston kautta tuli mukaan sellaisia, jotka eivät ole tehneet teatteria, Lastuniemi kertoo.
Täysin uusi kokemus teatterin tekeminen on Nousiaiselle. Hän on soittanut vuosia sähköbassoa Mikkelin musiikkiopistossa ja näytelmän musiikkiohjauksesta vastaava Juho Puikkonen on hänen opettajansa.
– Juho kertoi, että tällaiseen olisi mahdollista päästä mukaan. Ajattelin heti, että tämä olisi ainutlaatuinen kokemus, Nousiainen kertoo.
Näytelmän tarinaan kuuluu siis olennaisesti musiikki, jota kuullaan bändiltä väliajan jälkeen.
Näytelmän harjoittelu on ollut kokemuksena sellaista kuin Nousiainen oli ajatellutkin – uutta, mielenkiintoista ja jännittävää. Aiemmin lapsi- ja nuorisoteatterissa mukana ollut Gynther sanoo, että hänelle näytteleminen ei poikkea aiemmasta.
– Mutta tämä teksti on oma lempparini kaikista, missä olen ollut mukana. Tosi hauska tehdä tällaista, hän tuumaa.
Porukalla on treenattu ensin yksittäisiä kohtauksia ja kesäkuun alussa alkoivat koko näytelmän läpimenot.
– Tätä tekemässä on ihan huikea jengi, jota ei olisi voinut edes lotolla saada. Mukana on Ristiinaan juuri muuttaneita ja ihmisiä ympäri maata. Harjoitteleminen on ollut tosi hedelmällistä. Nuoret haluavat usein pohtia ja analysoida kohtauksia, eivätkä vain tehdä, Lastuniemi kertoo.
Linnankorvan lavalla nähdään 20 eri esiintyjää. Joukossa on kaikenikäisiä: nuorin on alle 1-vuotias ja vanhin 78-vuotias.
– Nuorten poikien ystävyystarinassa seurataan kahta kotia. Toinen on valoisampi ja toinen synkempi, Lastuniemi kertoo.
Mikael Niemen alkuperäisteokseen perustuva Populäärimusiikkia Vittulajänkältä sekoittaa Gyntherin ja Nousiaisen mielestä taitavasti vakavia aiheita ja huumoria.
– Tähän on helppo samaistua. Uskon, että tämä voi olla monellekin puhutteleva esitys. Tämä ei ole ihan kevyt vaan mukana on syviäkin juttuja, Nousiainen miettii.
Lastuniemi toivoo, että katsojat eivät liikaa säikähdä näytelmän nimeä.
– Lopulta tämä on aika traditionaalinen kesäteatteriesitys, jos varsinkin massakohtauksia miettii. Muutama kohtaus voi olla vähän ahdistava mutta olemme jättäneet tarinasta esimerkiksi kirosanoja pois, Lastuniemi sanoo.
Lauantai-iltapäivää pääsee Ristiinassa viettämään jazz-jamittelun merkeissä, kun Pepe Teirikari Group viihdyttää musiikilla Sotakoululla.
Lauantain jazz-jameissa ovat saksofonisti Risto Salmen lisäksi mukana Pepe Teirikari (kontrabasso), Heikki Tolari (piano) ja Joni Volanen (rummut).
– Toivotaan että keli on kohdallaan, jotta voidaan soittaa ulkona! Teirikari tuumaa.
Kontrabassoa soittavan Teirikarin lisäksi musisoimassa kuullaan Risto Salmea saksofonissa sekä myöskin paikallisia voimia, kun pianon ääressä häärää Heikki Tolari ja rummuissa Joni Volanen.
– Mukavaa että sain Tolarin ja Volasen houkuteltua mukaan, niin päästään vähintään puolipaikallisen kvartetin voimalla virittämään tunnelmaa. Riston kanssa olen tehnyt vuosien varrella paljonkin keikkoja, näillä seuduilla ollaan soitettu muun muassa Kallioniemessä.
– Mikkelin seudulla omista entisistä soittokavereista varmasti tuttu mies monelle on Jerzy Dubiel. Hänellä on valitettavasti kunto mennyt sellaiseksi, ettei enää soittelut onnistu.
Ristiinassa Himalanpohjalla jo 80-luvun lopulta saakka mökkeilleen Teirikarin oma musiikkiura on alkanut jo 1960-luvulla, jolloin hän kiersi aktiivisesti eri tanssibändeissä. Sen jälkeen kokemusta on tullut lähinnä jazzin soittamisesta, vaihtelevilla kokoonpanoilla.
– Mutta melko vähän täällä seudulla on tullut soiteltua. Nyt on mukava päästä musisoimaan, toivotaan tietenkin kaikki esiintyjät, että kuuntelijoitakin tulisi runsaasti paikalle!
Jazz-jamit sotakoululla (Brahentie 54) la 23.7. klo 15. Vapaa pääsy, puhvetti, vapaaehtoinen kahvimaksu. Järjestäjänä Ristiina-seura ry.
Tänä iltana torstaina viimeiseen näytökseen tuleva Ristiinan kesäteatterin Maailman pihamaat keräsi kolmen näytösviikon aikana yhteensä reilusti yli 3000 katsojaa.
Ristiinan kesäteatterissa nähty kantaesitys Maailman pihamaat oli toivotunlainen menestys. Viimeinen näytös on tänään torstaina.
Näin kantaesitetty, Tanja Puustinen-Kiljusen käsikirjoittama ja Tarja Pyhähuhdan ohjaama näytelmä tavoitti hienosti sille asetetut tavoitteet.
– Ihan tarkkoja katsojamääriä ei tietysti vielä ole, kun on tänään ja huomenna vielä näytökset jäljellä. Mutta kyllä voi huoletta sanoa, että menestys tämä oli! iloitsee näytelmän tuottaneen Ristiinan nuorisoseura y:n puheenjohtajana toimiva Puustinen-Kiljunen keskiviikkona haastattelua tehtäessä.
– Toki tiedettiin, että kantaesitys on seuralle riski, mutta aiempien vuosien kokemusten perusteella hallitus uskalsi sen ottaa. Ja nyt on hyvä fiilis meillä koko porukalla siitä, että yleisöä saapui näin sankoin joukoin.
Useampikin esitys näytelmästä oli loppuunmyyty, ja Puustinen-Kiljunen kertoo huomionaan, että tänä vuonna poikkeuksellisen paljon oli ensimmäistä kertaa Ristiinan kesäteatterissa käyneitä.
– Meillä kävi vieraita sekä ryhmämatkoilla hieman kauempaa, mutta myös esimerkiksi Mikkelistä henkilöitä, jotka juttelivat, että ovat Ristiinan kesäteatterissa ensimmäistä kertaa. Moni oli ihmeissään, että näin pienellä pitäjällä tehdään kesäteatteria näin isosti ja katetussa katsomossa ja niin edelleen.
Maailman pihamaat paikkaa Puustinen-Kiljusen mukaan melko mukavasti parin koronavuoden mukanaan tuomaa ”kassavajetta”. Tämä on nuorisoseuralle tärkeää, jotta esimerkiksi talviteatteria päästään toteuttamaan.
– Taloudellisen menestyksen lisäksi äärimmäisen hyvä asia oli se, että näytelmän lukuisten lapsiroolien myötä saimme nuorta väkeä mukaan tiimiimme. Sieltä kautta saadaan sitten jatkuvuutta toimintaan!
Ristiinan kesäteatterissa nähdään jälleen kantaesitys, kun Maailman pihamaat saa ensi-iltansa sunnuntaina. Tekijät näkevät esityksen ylistyksenä elämälle.
Maailman pihamaat -näytelmään lisättiin alkuperäiseen tekstiin lapsirooleja. Esitystä piristääkin nyt monta lapsinäyttelijää hyvällä roolityöllä. Laulun ja tanssin pyörteissä Janna Taivalantti (vas.), Inna Rouhiainen, Asko Kiljunen, Tuula Rantala ja Essi Paasonen. Taustalla Asta Vuorio (vas.), Tiina Rouhiainen ja Päivi Orava.
Paljon musiikkia, vahvaa kasvutarinaa ja elämän vakavien aiheiden pohdintaa vahvasti komediallisin keinoin. Maanantai-illan harjoitusten seuraamisen pohjalta voi tehdä johtopäätöksen, että ainakin näistä aineksista on tehty Ristiinan kesäteatterin tämänvuotinen näytelmä Maailman pihamaat.
Esitys on kantaesitys, ja sen on kirjoittanut Tanja Puustinen-Kiljunen ja ohjaajana toimii Tarja Pyhähuhta. Musiikista vastaa Arto Kivekäs ja koreografiat on suunnitellut Mimmi Rantala.
– Totta kai jännittää, että kuinka näytelmä otetaan vastaan, onhan kantaesitys aina riski. Mutta kyllä minä ja koko tekijäporukka uskotaan vahvasti näytelmään ja että tämä menestyy, Puustinen-Kiljunen linjaa.
– Tekstissä olen peilannut paljon itseni ja esimerkiksi omien vanhempieni kautta, mutta ei tämä silti minun tarina ole, vaan siihen on kirjoitettu paljon draamaa ja fiktiota.
Tarja Pyhähuhta sanoo olevansa erittäin otettu että pääsi tämän esityksen ”puikkoihin”.
– Onhan tämä minulle ihan unelmatyö. Näytelmässä katsotaan lapsuudesta aikuisuuteen ja ylipäätään pohditaan elämää ylisukupolvisesti. Hyvin syvällisesti, mutta kuitenkin äärimmäisen komediallisesti, ohjaaja kuvailee.
Musiikki on esityksessä suuressa roolissa. Kappaleiden valintaan on käytetty paljon ajatustyötä.
– Halusimme että kappaleet osuvat just eikä melkein. Musiikki nimittäin syventää roolihahmojen sielunmaisemaa.
– Näytelmässä on taustalla syvä rakkaustarina, joten oikeiden biisien valinta tehtiin huolella. Näin päästiin hahmojen sielun syövereihin syvemmälle, Pyhähuhta tuumii.
Hän sanoo, että jo näytelmän avauslaulu Elämä on lahja on täysosuma.
– Ei mitenkään kuuluisa biisi, mutta osuu tähän täydellisesti, ja kertoo mistä tässä on kyse. Että sitä se elämä on. Lahja, ohjaaja painottaa.
Mimmi Rantalan ja Harri Tammiruusun roolihahmoilla on ilmassa ”vispilänkauppaa”. Välillä kommunikointi ei kuitenkaan suju ongelmitta.
Näytelmässä on mukana myös useita lapsirooleja. Näitä ei alun perin tekstissä ollut, mutta Pyhähuhta nimenomaisesti halusi lapsia mukaan.
– Lapset tuovat paljon iloa niin näyttämölle kuin elämäänkin. Ja myös sitä yli sukupolvien tehtävää elämän pohdintaa ihan konkreettisesti.
– Lapsirooliemme tekijät ovat aivan ihastuttavia. He täydentävät tämän meidän koko porukan, joka toimii yhteen kuin unelmatiimi, Pyhähuhta ja Puustinen-Kiljunen hehkuttavat.
He molemmat myös korostavat Jani Lastuniemen roolia näytelmässä. Hän kun tekee paitsi toisen pääroolin yhdessä Tiina Rouhiaisen kanssa, myös on tehnyt suuren työn muun muassa lavasteiden kanssa.
– Jani on kerta kaikkiaan ihan super! Hän on paitsi tehnyt valtavan taustatyön muutenkin, niin myös hänen kokemuksensa ja ammattitaitonsa näyttelijäntyössä on ihan poikkeuksellista, Pyhähuhta hehkuttaa.
Puustinen-Kiljunen taas nostaa esille positiivisena seikkana sen, että mukaan on muutenkin saatu useampiakin uusia kasvoja.
– Tämä on toimintamme jatkuvuuden kannalta ihan ensisijaisen tärkeää. Vanhoillakin tekijöillä tulee uutta intoa kun saadaan uutta verta mukaan!
– Yhtä lailla on tärkeää, että mukana on vanhoja konkareita, jotka toimivat tietyllä tavalla tekemisen kivijalkoina, Pyhähuhta muistuttaa.
Maailman pihamaat Ristiinan kesäteatterissa Linnankorvalla 3.7.–21.7. Esitykset ma-to klo 19 ja su klo 16. Lisätietoja www.ristiinankesateatteri.fi.
Ristiinalaisen lukija Seppo Rantalainen kävi sunnuntaina Joulun rauhaa -konsertissa, ja piti kuulemastaan.
Joulun rauhaa -konsertit toteutettiin tänä vuonna viidettä kertaa. Hyväntekeväisyyskonserteilla tuettiin Mikkelin alueen vähävaraisia seurakunnan diakoniatyön kautta. Kuva: Paula Takala
Lukijalta
Kiitokset Joulun rauhaa -konsertista!
Ristiinan kirkon 3. adventti-illan musiikillinen tunnelma oli hieno. Esiintyjät olivat vireessä – soitto soi oivallisesti ja Tuuli Anikarin sekä Elisa de Boerin pääosin solisteroimat kappaleet olivat kooste tutuista ja hiukan uudemmista joululauluista. Hyvin soi – herkät äänet yhdistettyinä taitavaan orkesteriin olivat kuulemisen arvoinen ja ilahduttava kuuntelukokemus.
Laulujen lisäksi Matti Pasasen kitarasoolot olivat komeaa kuultavaa, samoin Pia Kontion viuluosuudet. Kapellimestariksi nimetty Pirkka Ohlis oli sovittanut joululaulut sopiviksi joulutunnelmaiseen kirkkoympäristöön. Erityisesti mieleeni jäi kaikkialla soivan ja lauletun Varpunen jouluaamuna -laulun hiukan tummasävyinen musiikki. Solistien herkkä laulu yhdistettynä jykeviin Niko Takalan rumpuosuuksiin kuvasivat esimerkinomaisesti ehkä kuluneen vuoden kohtalaisen synkkää korona-aikaa.
Ja tuon raskaanoloisen tunnelman jälkeen toivoa herättävä Tämä maailma tarvitsee rakkautta -laulu yhdessä kuvannevat oivallisesti alkaneen jouluajan tunnelmia – tautiuutisia ja toisaalta yhteistä iloa.
Lämmin kiitos kaikille esiintyjille ja heidän taustatekijöilleen sekä luonnollisesti kaiken maksajille. Kuulijoita oli jouluisessa kirkossa varsin lukuisa joukko – kiitokset myös meille kaikille.
Ristiinan kesäteatteri kertoo musiikin voimalla tanssiravintolan tarinaa.
Suklaasydämessä on mukana sekä Ristiinassa tuttuja näyttelijöitä että kesäteatterin ensikertalaisia.
Josef, Josef, palannut et koskaan…
Laulu soi Linnankorvalla, kun näyttelijäporukka harjoittelee Ristiinan tämän kesän teatteriesitystä. Harjoituksista on Suklaasydämen ensi-iltaan tasan kaksi viikkoa. Esitykset alkavat sunnuntaina 4. heinäkuuta.
– Aika loppuu aina, naurahtaa katsomossa ohjaaja Ismo Kotro ja jatkaa, että kohtausharjoituksia on tehty paljon ja nyt on edessä työtä siinä, että näytelmä saadaan rullaamaan kokonaisuutena.
Suklaasydän kertoo kolmesta laulajattaresta, jotka yrittävät pelastaa tanssiravintolan ulosottomiehen kynsistä. Esitykseen kuuluu vahvasti 1960-luvun musiikki.
Suklaasydän valmistuu kohti ensi-iltaan tiukalla harjoitustahdilla. Näytelmän piti olla vuorossa alkujaan kesällä 2020. Ohjaaja Ismo Kotro kertoo, että kuukausien varrella on koettu turhautumista ja motivaation puutetta.
– Mutta sitten kun se ratkaisu keväällä tuli, että esitetään, niin sen jälkeen helpotti. Porukka on tosi motivoitunutta – vielä, Kotro nauraa.
Harjoitustahti on tiivis, mutta joukkiosta huokuu into tekemisestä.
– Meillä on hirmu hyvä bändi ja todella hyvät laulajat, Kotro kehaisee joukkoaan.
Tiina Rouhiainen, Anu Taivalantti ja Essi Henttonen etsivät näytelmässä keinoa pelastaa tanssiravintola.
Päärooleissa nähdään Essi Henttonen, Anu Taivalantti ja Tiina Rouhiainen.
Maanantai-iltana naiskolmikko kokoontui tanssiharjoituksiin. Harjoitustahti on näin loppuvaiheessa tiivis ja tänä vuonna sitä on tiivistänyt normaaliin verraten koronatilanne, joka ei sallinut yhteisharjoituksia muutamaan kuukauteen.
– Huomattavasti luottavaisempi olo on nyt kuin viikko sitten, Taivalantti naurahtaa muiden nyökytellessä vieressä.
Henttonen jatkaa, että aikataulu on ollut tiukka siitä hetkestä, kun esitys päätettiin toteuttaa. Rouhiainen on Ristiinassa lavalla ensimmäistä kertaa. Hän on näytellyt muun muassa Revyy-teatterissa mutta kesäteatterikokemus on ensimmäinen.
– Täältä laitettiin viestiä, että tuletko mukaan. Se oli tarjous, josta ei voinut kieltäytyä, Rouhiainen kertoo.
Laulajakolmikko toteaa, että vaikka jokainen on harjoitellut paljon yksin, niin ei se todellakaan ole sama asia kuin päästä harjoittelemaan yhdessä.
– Kokonaisuus tehdään porukalla, vaikka jokainen ottaa vastuun, Taivalantti miettii.
Jarmo Koivumäki on tanssiravintolaa piinaava ulosottomies. Essi Henttonen yksi laulajattarista, jotka haluavat pelastaa ravintolan.
Suklaasydämen musiikin on sovittanut ja näyttelijöitä harjoittanut Arto Kivekäs. Hänen lisäkseen bändissä soittavat Juho Puikkonen ja Arttu Kivekäs.
– Arto on tehnyt valtavan työn näytelmän musiikin kanssa. Ilman Artoa ei olisi musiikkia, Kotro toteaa.
Kivekäs sanoo, että Ristiinan porukkaan oli kiva tulla mukaan.
– Esitys on toisaalta kesäteatteria tyypillisimmillään. Nimenä Suklaasydän sanoo varmasti monelle jo heti, millä aikakaudella liikutaan.
Kotro muistuttaa, että vaikka kesäteatterilla saattaa olla kepeä leima, niin esitykset tehdään yhtä tarkasti kuin muutkin.
– Kukaan ei pääse yhtään helpommalla. Kesäteatteri on myös siitä jännää, että muuttuvia tekijöitä on enemmän kuin sisällä. Alueelta saattaa tulla häiriötekijöitä ja ollaan luonnon armoilla.
Näyttelijät toivovat, että yleisöä saapuu esityksiin.
– Se on se palkinto tässä hommassa, Henttonen toteaa.
Elina Alanne
Suklaasydäntä esitetään Ristiinassa 4.–22.7. Esitykset ma–to klo 19, su klo 16. Lipunmyynti www.nettilippu.fi.
Winterblood on kunnianosoitus Helena Wariksen Pohjankontu-kirjoille
Dyecrest julkaisi viime perjantaina uuden musiikkivideon Winterblood-kappaleen akustisesta versiosta. Bändi julkaisee kokonaan uutta musiikkia ensi vuoden puolella. Kuva: Sami Romppainen
Pari vuotta vahvaa paluuta metallimusiikin maailmaan tehnyt ristiinalainen Dyecrest julkaisi viime viikon perjantaina uuden musiikkivideon, joka löytyy nyt YouTube-videopalvelusta. Osin joukkorahoituksella toteutettu video julkaistaan biisin Winterblood akustisesta versiosta. Videon on toteuttanut tuotantoyhtiö Gallacas Films, ja sen on ohjannut ja käsikirjoittanut Saara Leutola.
Videolla ja kappaleella on bändin kotipaikan lisäksi myös muuta Ristiina-kytköstä, sillä biisi perustuu sanoituksensa osalta ristiinalaisen fantasiakirjailija Helena Wariksen Pohjankontu-trilogiaan, erityisesti sen päätösosaan Talviverinen. Videon ohjaaja Leutola on tehnyt Wariksen kanssa yhteistyötä jo aiemmin, kun hän on ohjannut kirjailijan teoksiin pohjautuvan lyhytelokuvan Noidantuli.
Dyecrestin osalta yhteistyö Leutolan kanssa alkoi keväällä 2018, kun hän ohjasi bändille videon biisiin Fading/Reaching. Nyt Winterbloodin videossa yhdistyy kolmen tahon taiteelliset näkemykset yhteistyönä!
Winterbloodin akustinen versio löytyy helmikuussa 2019 julkaistulta digitaaliselta The Stage Is Set -EP:ltä. Alkuperäinen versio biisistä julkaistiin Are You Not Entertained? (Inverse Records 2018) -levyllä.
Bändin rumpali Niko Takala kertoo, että akustinen versio biisistä syntyi kahdesta pyynnöstä. Ensinnäkin Leutola ja Waris ehdottivat Winterbloodista ”jotain mitä voisi käyttää joskus vaikka leffan soundtrackilla”. Toisekseen, EP:n julkaissut Inverse Records kehotti lisäämään sille muutakin materiaalia alkuperäisen kahden biisin suunnitelman sijaan.
– Ja onneksi lähdettiin tekemään. Winterbloodin alkuperäinen versiokin on kova, mutta jotenkin tähän akustiseen versioon saatiin vangittua se talviverisyyden tunne vielä vahvemmin. Ja videobiisiksihän se sopi kuin nenä päähän!
Astuvansalmi ja Pien-Toijola näkyvät
Winterblood-video on kokonaan luonnonlokaatioissa kuvattu. Tuttuja maisemia ristiinalaisille ovat ainakin Astuvansalmen kalliomaalauksilla ja Pien-Toijolan talonpoikaismuseolla kuvatut pätkät, sekä moni tunnistanee myös Puumalan Pistohiekan.
Kuvauksia tehtiin muun muassa Pien-Toijolan talonpoikaismuseolla. Filmiryhmä helmikuun raskaan kuvausviikonlopun viimeisten otosten jälkeen. Kuva: Venla Reponen
Näyttelijöinä videolla nähdään Peik Carpelan, Pilvi Mäkeläinen ja Minni Lilja. Videon toteuttamiseksi järjestettiin joukkorahoituskampanja, johon osallistui noin 30 tukijaa.
– Kertakaikkisen hienoa, että näin suuri joukko ihmisiä lähti tukemaan tätä projektia, joka olisi kyllä muuten jäänyt tässä laajuudessa tekemättä! Takala kiittelee.
– Näin päästiin toteuttamaan video, joka on sekä meiltä bändinä että ohjaaja Saaralta ennen kaikkea kunnianosoitus Helenan upealle kirjatrilogialle.
Kirjailija Helena Waris itse oli mukana videon suunnittelutyössä alusta saakka.
– Oli mielenkiintoista nähdä romaaninsa henkilöiden heräävän eloon. Varsinkin kun miesosan esittäjäksi valikoitui kirjoitusprosessin aikana muusana toiminut Peik Carpelan. Myös videon maisemat ovat pitkälti samoja, joita olen mielessäni käyttänyt Talviveristä kirjoittaessani! Waris kertoo.
– Oli mahtava kunnia saada näin hieno nimikkobiisi ja -video trilogialle, hän hehkuttaa.
Videon pääosan näyttelee Peik Carpelan. Kuva: Venla Reponen
Videon ohjaaja Saara Leutola sanoo, että Winterblood oli ”hankala mutta palkitseva ja opettavainen projekti”.
– Päällimmäisenä ajatuksena projektista on, että kunnianhimoisesti lähdettiin toteuttamaan ja sen vuoksi työskentely osoittautuikin erittäin haasteelliseksi. Lisää vaikeuskerrointa toi helmikuun kuvausviikonlopun sää (Pistohiekan rannalla raivoisa tuuli) ja esimerkiksi maskeerauksen kanssa koetut haasteet. Mutta samalla Winterblood oli opettavaisin projekti, jossa olen ollut mukana. Pohjankonnun matka ei varmasti jää tähän! Leutola lupaa.
Gallacas Films suunnitteleekin uusia elokuva- tai tv-tuotantoja Wariksen ilmestymisvuosinaan Suomen parhaina fantasiakirjoina (Kuvastaja-palkinto, Suomen Tolkien-seura) palkituista Pohjankontu-kirjoista.
Dyecrest äänittää parhaillaan materiaalia uudelle albumille, joka tullaan julkaisemaan vuoden 2021 aikana. Kuuteen kappaleeseen on jo pohjat tallessa, äänitysprojekti jatkuu syyskuussa.
Sisko Honkala ja muut talkoolaiset liikuttivat viime viikolla harjoja Metsälinnassa. Sunnuntaina alueella päästään jo tanssimaan parin kanssa.
Ristiinan Urheilijoiden talkoolaisten joukko harjaa huvi- ja tanssikeskus Metsälinnan pihaa. Liian läheltä lavan rakennuksia on kaadettu useita isoja puita, joten vielä viikko sitten siivottavaa riitti.
– Muuten täällä on ollut nyt lähinnä hiljaiseloa. Kävi hyvä tuuri, että jo viime syksynä päätimme, että nyt ei tehdä mitään isompia investointeja, lavaisäntä Petri Tikkanen kertoo.
Ja jatkaa samaan hengenvetoon, että onhan sitä kyllä ravintolan terassille tehty uusi aita, lippukoppi maalattu ja piha-alueita kaikkiaan siistitty. Ihan kokonaan talkoolaiset eivät siis ole osanneet olla lomalla, vaikka tanssikausi alkaa koronatilanteen ja rajoitusten vuoksi vasta tulevana sunnuntaina 2. elokuuta.
Tikkanen kertoo itse ehtineensä kesällä lenkkeilemään aiempaa enemmän.
– Ei se kyllä missään näy, RiU:n puheenjohtajanakin toimiva mies nauraa.
Joka sunnuntai hän kertoo seuranneensa säätä.
– Joka tanssikerta olisi ollut hieno sää! Olen minä aina miettinyt, että nyt se ja se orkesteri soittaisi ja ihmiset tanssisivat.
Ensi sunnuntaina tanssitaan oikeasti Finlandersin tahtiin. Tikkanen kertoo, että vielä heinäkuussa tanssijärjestäjillä oli paljon velvollisuuksia mutta elokuun alusta alkaen asiat ovat suosituksia. Metsälinna ja RiU ovat halunneet olla vastuullisia tanssien järjestäjiä, joten kautta ei ole aloitettu aiemmin.
– Muutamat lavat ovat jo auenneet heinäkuussa. Mutta minusta olisi ollut hyvin hankala toteuttaa sitä, että valvoisimme, että ihmiset tanssivat vain oman parin kanssa ja pitävät 1–2 metrin etäisyyttä tanssiessa toisiin pareihin, Tikkanen kertoo.
Metsälinnassa tanssijoille on laadittu selkeät ohjeet. Tikkanen muistuttaa, että lavan tilanne on moneen muuhun kesälavaan verrattuna hyvä, koska siellä on juokseva vesi ja käsienpesupisteitä normaalistikin useita. Tälle kesälle ravintolan istumapaikkoja väljennetään ja muun muassa lipputiski ja ravintolapisteet saivat pleksit.
– Se on sekä meidän henkilökunnan, eli talkoolaisten, että asiakkaiden suoja.
Normaalisti tanssijoille on lavalla paikka, jossa voi pitää omaa juomamukia. Kaiken varuiksi tämä piste ei ole nyt käytössä.
Jokaiseen tanssi-iltaan myydään enimmillään 475 lippua. Talkoolaisia on sunnuntaisin hommissa noin 20 henkilöä.
– Nythän meillä on vain yhdeksät tanssit. Normaalisti on viisi kuukautta tansseja, jolloin on iso ruljanssi täyttää työvuoroja. Meillä on hyvin talkoolaisia, joten tänä kesänä esimerkiksi järjestyksenvalvojia on tansseissa enemmän ja heidän tehtävänään on myös siivota paikkoja säännöllisesti, Tikkanen kertoo.
Kukaan ei vielä tiedä, miten tanssikansa käyttäytyy, eli tullaanko Metsälinnan tansseihin.
– Normaalisti jo sunnuntain sääkin vaikuttaa paljon väkimäärään, Tikkanen kertoo.
Tansseihin tullaan noin 200 kilometrin säteeltä. On olemassa myös oma tanssikaravaanareiden joukko, joka kiertää Suomea tanssien perässä.
– Me olimme harvoja lavoja, jotka nostivat viime kesänä lipunostaneiden keskiarvoa. Tammikuun Matkamessuilla Helsingissä arvoimme lavalle 250 vapaalippua ja moni oli innoissaan, että on kuullut paikasta ja nyt tullaan käymään. Jos olisi ollut normaali kesä, niin olisi ollut mielenkiintoista nähdä, moniko vapaalippu olisi palautunut, Tikkanen miettii.
Koronatilanteen ja rajoitusten epävarmuus aiheutti sen, että Metsälinnan tanssikalenteri meni tämän vuoden aikana moneen kertaan uusiksi. Petri Tikkanen nauraa, että sen säätäminen on pitänyt mielen virkeänä.
– Ensin jäi toukokuu pois ja sieltä siirrettiin esiintyjiä, joiden haluaisimme olevan kesän aikana. Ja niin se eteni aina uudelleen. Nyt jäljellä olevat tanssit ovat oikeastaan ne alkuperäiset heinäkuun esiintyjät ja muutama muu varma, Tikkanen kertoo ja jatkaa, että artistikattaus on sellainen, että jos homma ei toimi sillä, niin ei millään.
Metsälinna saikin esiintymään oikeastaan kaikki tämän hetken tanssilavojen parhaat tanssittajat. Tikkanen kertoo, että kalenteria tehdään yhdessä ohjelmatoimiston kanssa mutta artisteillakin on sanansa sanottavana.
– Artistien kanssa pitää olla hyvissä väleissä. Metsälinnalla on hyvä maine, koska otamme esiintyjät huomioon. Halutessaan he pääsevät saunaan ja saavat aina ruokaa. Ne ovat pieniä asioita, joilla on iso merkitys, Tikkanen sanoo.
Tanssilavojenkin pitää nykyään erottua laadulla. Metsälinnassa on panostettu viime vuosina erityisesti rakennuksiin ja siisteyteen. Lisäksi henkilökunta on talkoissa iloisella mielellä asiakkaita varten
– Ja esimerkiksi esiintymisaikaa on yleisön toiveesta aikaistettu.
Nyt Metsälinnassa tanssitaan kello 18–22.30.
Elina Alanne
Metsälinnan ohjeet tanssijoille
Jos sinulla on koronavirukseen viittaavia oireita tai olet koronaviruksen altistusketjussa tai sinut on määrätty karanteeniin, niin älä saavu tansseihin.
Pese kätesi tai desinfioi ne, kun saavut tanssipaikalle sekä myös tansseissa/ravintolassa olosi aikana sekä poistuessasi tanssipaikalta.
Käsidesiä on saatavilla lippujen myyntipisteellä, ravintolan myyntipisteissä sekä muualla lavan/ravintolan tiloissa.
WC-tiloissa on käsienpesumahdollisuus.
Jos sinulla on tarve yskiä tai aivastaa, tee se kertakäyttöiseen nenäliinaan.
Säilytä riittävä turvaväli mahdollisuuksien mukaan muihin asiakkaisiin ja henkilökuntaan sekä vältä tungosta.
Suosittelemme korttimaksua, etenkin lähimaksua, mikäli mahdollista.
Ristiinalaisen metallibändi Dyecrestin kappaleeseen Winterblood ollaan tekemässä musiikkivideota. Videolla esiintyy ristiinalainen Pilvi Mäkeläinen. Videon tekemistä voi tukea osallistumalla joukkorahoituskampanjaan. Kuva: Gallacas Films
Ristiinalaisen metallibändi Dyecrestin The Stage Is Set –EP:llä viime keväänä julkaistusta Winterblood –kappaleen akustisesta versiosta toteutuu musiikkivideo. Videon ohjaa Saara Leutola (Gallacas Films). Käynnissä on myös Mesenaatti-kampanjana, jonka avulla kerätään rahoitusta videon toteuttamiseen.
– Winterblood pohjautuu tekstiltään ristiinalaiskirjailija Helena Wariksen Pohjankontu –trilogian päättävään kirjaan Talviverinen, joten on hienoa että videon tekee juuri Saara, joka on tehnyt myös Helenan kanssa yhteistyötä jo pitkään, bändi iloitsee tiedotteessaan omalla Facebook-sivullaan.
– Lyhyet maistiaiset on nähty, ja jo tuon teaserin perusteella voi sanoa että upeeta matskua on tulossa! Nyt sitten toivotaan, että mahdollisimman moni lähtisi tukemaan musavideon tekoa, jotta se saadaan maaliin tekijöiden toivomalla tavalla!
Kampanjassa videota voi tukea 10-100 euron rahoituksella, vastikkeina rahoitukselle toimivat muun muassa making of –videot, Winterblood –julisteet, sekä luonnollisesti liput Dyecrestin keikalle! Lisäinfoa löytyy kampanjan sivulta.
Joukkorahoitus toteutuu, mikäli siihen saadaan kerättyä vähintään 1000 euroa. Mikäli panostukset jäävät yhteensä alle tuon, niin osallistuneet saavat rahansa takaisin. Tällä hetkellä (tiistai-iltapäivällä) kertymä oli jo 780 euroa, joten enää ollaan tavoitteesta pari sataa euroa jäljessä. Kampanja on voimassa vielä 17.12. saakka.
– Joukkorahoituksen avulla pystymme toteuttamaan Pohjankonnun maailman uskottavasti puvustuksen, maskeerauksen, lavastuksen ja rekvisiitan kautta. Lisäksi pystymme vuokraamaan kuvaus- ja valokalustoa, jonka avulla pystymme toteuttamaan videon visuaalisesti laadukkaasti, summaa ohjaaja Leutola Mesenaatti-kampanjan sivuilla.
Leutola on aiemmin ohjannut myös Pohjankontu-trilogiaan pohjautuvan lyhytelokuvan Noidantuli.
Musiikkivideon teaser ja esimerkiksi linkki Mesenaatti –kampanjan sivuille löytyy osoitteesta www.facebook.com/dyecrestband.
Juurihoitoa lauantaina, Hangastajat juhlii sunnuntaina uudella näytelmällä
Ismo Kotron (vas.) ja Jarmo Mäkisen Juurihoito tuo Miika Nousiaisen tekstiin pohjautuvan komedian Ristiinaan lauantaina. Kuva: Elina Alanne
Hurissalossa asuva Ismo Kotro ja Puumalan seudulla mökkeilevä Jarmo Mäkinen vierailevat esityksellään Juurihoito Ristiinassa tämän viikon lauantaina. Menestyskirjailija Miika Nousiaisen saman nimiseen kirjaan perustuva näytelmä kertoo sattumalta toisensa löytävistä veljeksistä, jotka lähtevät yhteiselle matkalle etsimään isäänsä. Kotro sorvasi tarinan kahden miehen esitykseksi.
– Näyttelijän kannalta sellaisia tekstejä ei ole monia, joissa pääsee näin revittelemään kuin Juurihoidossa. Teksti on hirvittävän hauska, Kotro summaa.
Muokkaamista tarinassa oli, koska alkuperäisessä teoksessa on useita henkilöhahmoja. Kotron ja Mäkisen esityksessä esiintyjiä on tosiaan vain kaksi mutta hahmoja on siinäkin enemmän. Näyttelijät esittävät kymmenkuntaa henkilöä. Mäkinen ja Kotro esittivät Juurihoidon ensimmäistä kertaa keväällä. Esityksiä on ollut kymmenkunta. Näyttelijät kertovat, että Juurihoito on tarkentunut koko ajan esitysten aikana.
– Hahmoja on paljon, joten parannusehdotuksia tulee lennossa. Yleisönkin reaktiot vaikuttavat, Mäkinen toteaa.
Esityksessä on tilaa myös sille, että teksti vaihtuu tilanteiden mukaan. Kotro ja Mäkinen aikovat kiertää Juurihoidolla ennalta määrittämättömän ajan.
Hankainmaalla hoivakotiin
Hangastajat tarjoavat sunnuntaina komedian Hoivakoti Bel-Ami kahden näytöksen voimin. Ryhmässä ovat mukana Taru Rantalainen (eturivi vas.), Liisa Pipatti ja Pia Hanski sekä Sakari Pipatti (takarivi vas.), Jaana Laasonen, Pia Ordning ja Päivi Engberg. Kuva: Pia Hanski
Kerroimme jo keväällä (25.4.2019) Ristiinalaisessa Hangastenmaan harrastajateatteriryhmä Hangastajien rakentavan jo täyttä häkää uutta näytelmää Hoivakoti Bel-Ami. Monenmoisten aikatauluhaasteiden myötä, näytelmän valmistuminen venähti lopulta syksyyn, mutta eipä hätää, sillä kävikin ilmi, että nyt uusi näytelmä päästään esittämään sopivasti ryhmän kaksivuotis-synttäreiden merkeissä! Näytökset ovat tämän viikon sunnuntaina Hangastenmaan kylätalolla.
– Sattuipa juu sopivasti tämä viivästyminen. Nimittäin näinä aikoina tulee siis kaksi vuotta täyteen siitä kun laadittiin ryhmän ”perustusasiakirja”, muistelee ryhmän näytelmät kirjoittanut Sakari Pipatti.
Hangastajien syntyhetkiä koettiin syyskuun lopulla 2017, kun Hangastenmaan kylätalolla oli seurakunnan ja kylätoimikunnan järjestämä ”soppajuhla”, jossa laitettiin lista kiertämään, tiedustellen mahdollisten halukkaiden nimiä teatteriryhmän perustamiseen. Nimiä tuli vajaa kymmenen, joista ensimmäiseen tapaamiseen saapui neljä henkilöä.
– Heiltä sitten tiedusteltiin tuttuja tai tuttujen tuttuja, jotka olisivat potentiaalisia näyttelijän lahjoilla varustettuja! Pipatti naurahtaa.
– Muutama henkilö sitten alkuperäisestä listasta jäi pois, mutta lopulta oli loistava porukka koossa harjoittelemassa uutuuskomediaa Muistilääke.
Harvakseltaan, työkiireiden keskellä, harjoiteltu tuote oli valmis esitettäväksi kevättalvella 2018.
– Kaikki kolme näytöstä olivat loppuunmyytyjä, ja kylätalon ylläpitoon tilitettiinkin sievoinen summa. Niinpä toimintaa päätettiin jatkaa. Seuraava projekti olikin hirvipeijaisiin kirjoitettu ja harjoiteltu musikaalinen ”Hirvenmetsästysrevyy”, joka esitettiin kahteen kertaan saman päivän aikana täpötäydelle salille.
Edelleen ryhmässä oltiin sitä mieltä, että voitaisiin jatkaa. Pia Ordning lupautui ohjaajaksi ja Sakke lupautui edelleen kirjoittamaan. Siitäpä tulikin sitten edellisten tapaan mainio komedia.
Hoivakoti Bel-Ami kertoo tapahtumasarjasta, jossa Caymansaarilta saapuu pieneen suomalaiseen hoivakotiin ”sijoittaja” Käpinkäinen (Pipatti), joka on asiamiehenä laitettu hoitamaan asiaa niin, että hoivakoti päätyisi mahdollisimman halvalla rahanpesijöiden käsiin. Noh, kuten arvata saattaa, niin tomeran henkilökunnan (ja asukkaiden) toimien myötä kaikki ei mene aivan Käpinkäisen suunnitelmien mukaan, ja luvassa on yksi jos toinenkin lystikäs käänne ennen kuin asiat ovat ensin sotkussa ja sitten sotku selvillä…
Juurihoito Ristiinan yhtenäiskoulun Setälä-salissa la 26.10 kello 14. Liput 20 eur. Varaukset p. 050 5949 050.
Hoivakoti Bel-Ami Hangastenmaan kylätalolla su 27.10. klo 13 JA klo 16. Liput 10 eur (sis. kahvi ja käsiohjelma). Lippuvaraukset p. 044 3241 720 (klo 15-20).
