Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa kutsutaan hätiin, kun viranomaisten omat resurssit eivät riitä. Hangastenmaalla harjoiteltiin kadonneen etsintää.

Ketju seis! kajahtaa ryhmänjohtajan käsky.

Etsintäketjussa mukanaolijat toistavat käskyn ja pysähtyvät sijoilleen. Stoppi tehdään siksi, että runsaslumisessa maastossa on havaittu jalan kulkeneen henkilön jäljet. Voisiko kyseessä olla aamulla kadonneeksi ilmoitetun, 82-vuotiaan Matti Meikäläisen jäljet?

Olemme Hangastenmaan kylätalon lähimaastoissa, ja meneillään on Vapaaehtoisen pelastuspalvelun kurssi, jolla harjoitellaan kadonneen etsintää. Seuraavaksi toinen kurssin ohjaajista, ristiinalaislähtöinen Teemu Pukarinen, neuvoo, miten tilanteessa toimitaan.

– Nyt otamme yhteyden tuonne johtopaikkaan, ja infoamme tästä löydöksestä. Sieltä saamme sitten ohjeita kuinka toimia.

Ohjeet saapuvat hetken kuluttua. Jäljet on syytä lähteä tarkastamaan, etsinnän johdon mukaan niillä ei ole aiemmin käyty.

– Ylipäätään etsinnässä on tärkeää se, että ollaan aina ennemmin liian huolellisia kuin niin, että joku askarruttamaan jäänyt asia jätettäisiin huomiotta, Pukarinen jatkaa.

Aiemmin päivällä Hangastenmaan kylätalolla oli käyty henkilöetsinnän teoriaa läpi. Kuten esimerkiksi erilaiset etsintämenetelmät.

– Nykyisin useimmiten käytetään menetelmänä partioetsintää. Siinä muodostetaan yleensä kolmen hengen partioita, joille määrätään maastosta lohkot, joilta he etsivät. Tämä on nopea etsintätapa, ja sen nimenomainen etu on se, että etsintä päästään aloittamaan heti, kun muutama henkilö on saapunut paikalle, korosti kurssin pääkouluttajana toiminut Vapepan Mikkelin toimikunnan puheenjohtaja, valmiuskouluttaja Juha Häkkinen.

Häkkinen kävi läpi kurssille osallistuneille parille kymmenelle henkilölle myös Vapepan hälytysperusteita.  Vapepa ei ole itsenäinen toimija, eli koulutusten ja kurssien perusteella kasatut hälytysryhmät eivät lähde omin päin ketään etsimään, vastaamaan ensihuollosta tai antamaan henkistä tukea.

– Vapepa lähtee aina liikkeelle vain viranomaisen pyynnöstä. Poliisi, pelastustoimi ja sote ovat tahoja, jotka voivat meitä pyytää lisäresurssiksi, Häkkinen muistutti.

Suomessa Vapaaehtoinen pelastuspalvelu toimii osana Suomen Punaisen Ristin organisaatiota, ja SPR huolehtii Vapepa-ryhmien vapaaehtoisten koulutuksista, kuten nyt Hangastenmaalla.

Yllä kuvatussa harjoittelussa käytössä oli perinteinen etsintämenetelmä, eli näkötuntumaharavointi. Siinä etsitään kadonnutta tai mitä tahansa tähän viittaavia merkkejä maastosta ketjumuodostelmassa edeten. Näiden menetelmien lisäksi kolmas yleisin etsinnässä käytettävä menetelmä on reittiharavointi. Tätä käytetään muutaman etsintäpartion voimin esimerkiksi silloin, kun on syytä olettaa, että etsittävä on jonkun tietyn kulkureitin, kuten tien tai polun, varrella tai välittömässä läheisyydessä.

– Tositilanteessa viranomainen ja Vapepa yhteistyössä päättävät sen, millä menetelmällä etsintöjä lähdetään tekemään, Häkkinen totesi.

Tämä riippuu aina esimerkiksi siitä, missä kunnossa kadonneen epäillään olevan, kuinka kauan edellisestä havainnosta on ja myös siitä, millaisessa maastossa etsintöjä lähdetään tekemään.

– Tänään harjoittelemme käytännön tasolla vain tuota näkötuntumaharavointia. Sovimme tässä ryhmäläisten kanssa, että kun kevät etenee, niin otamme porukan uudestaan kasaan, ja käymme vielä nopeasti läpi nämä eri menetelmät ja sitten käydään maastossa noita muitakin harjoittelemassa. Nyt siellä on lunta niin paljon, että liikkuminen on hankalaa, niin se ei nyt harjoittelun näkökulmasta ole tarkoituksenmukaista, Häkkinen ja Pukarinen tuumasivat.

Halu auttaa tarpeen tullen ja yhteisöllisyys. Ainakin nämä syyt nousevat esille, kun tiedustelen ristiinalaisilta Tero ja Nina Kalliolta sitä, mikä heidät sai lähtemään kurssille mukaan.

– Olimme SPR:n järjestämällä ensiapukurssilla, kun kuulimme tästä etsintäkurssista Huhtiniemen Raijalta. Mielenkiinto heräsi, ja tässä ollaan!

– Ja kyllähän se on tärkeä syy olla mukana, että pystyisi mahdollisen aidon tehtävän hetkellä olemaan jotenkin avuksi. Mikä tehtävä sitten tilanteessa määrättäisiinkään, Kalliot pohtivat.

Ja lisäävät, että jo harjoitusvaiheen yhteisöllisyys kyläläisten kesken on tärkeä juttu.

Niko Takala

Lisätietoa Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminnasta: www.vapepa.fi

Suuri Norppailta viihdyttää koululla keskiviikkona 13. maaliskuuta.

Saimaan Norppaklubi ry järjestää Suuren Norppaillan Ristiinan koulukeskuksessa keskiviikkona 13.3.

Norppailta on suunnattu etenkin peruskoulun alakoulun oppilaille ja heidän vanhemmilleen mutta se on avoin kaikille. Tilaisuudessa kerrotaan saimaannorpasta, sen suojelusta sekä kerrotaan ajankohtaisia tutkimustuloksia ja niin edelleen.

Koulu on aktiivisesti mukana tapahtumassa. Norppaillassa palkitaan koulussa järjestetyn piirustuskilpailun parhaat sekä nähdään koulun näytelmäkerhon norppa-aiheisen esityksen ensi-ilta. Tilaisuudessa myös valmistetaan norppaturvallinen katiska, jonka tekemistä voi seurata ohjelman ohessa.

Norppaillan asiantuntijapuhujana toimii Marja Niemi Itä-Suomen yliopistosta. Niemi puhuu saimaannorppien siirroista Saimaalla. Tilaisuudessa nähdään myös taikuri Paavo Slazenger. Tilaisuudessa palkitaan myös eräs ristiinalainen toimija työstä luonnon ja luontokasvatuksen hyväksi.

Saimaan Norppaklubi vietti 20-vuotisjuhlaansa keväällä 2022 Savonlinnassa. Klubin syntysanat on lausuttu Pihlajavedellä Juha Taskisen veneessä 6.9.2001, kun Juhan (Savonlinna) lisäksi Veikko Kilkki (Mikkeli) ja Kaiku Marttinen (Taipalsaari) päättivät perustaa ”Hyljeaatteellisten ajattelijoiden seuran”. Ensimmäisen tapahtuman aktivistit järjestivät yhdessä Suur-Savon Luonnonsuojelupiirin kanssa Mikkelin Mikaelissa maaliskuussa 2002. Se oli ensimmäinen Suuri Norppailta, keräten runsaat 300 osanottajaa.

Klubi järjestää vuosittain norppaillan Saimaan rantakunnissa. Ensimmäinen kuntakierros päättyi Heinävedellä vuonna 2020 ja uusi aloitettiin Puumalasta 2023. Klubin tavoitteena on jakaa ajantasaista tietoa kaikille norpasta kiinnostuneille. Klubi toimii jäsenmaksujensa ja vapaaehtoisten lahjoitusten varassa. Norppailtojen lisäksi klubi järjestää jäsenistölleen norpparetkiä Saimaalle, joskus ulkomaille saakka. Klubin tavoitteen voi kiteyttää sanoihin ”Saimaannorpan puolesta, ei ketään vastaan”.

Ristiinassa norppailta järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010, jolloin paikalle saapui yli 450 osallistujaa!

Saimaannorppa on pääosassa myös Norpan Saimaa -näyttelyssä, johon pääsee tutustumaan Ristiinan kirjastossa maaliskuussa. Videot, valokuvat ja tietovisa antavat koko perheelle monipuolista tietoa harvinaisen järvihylkeen elämästä.

Suomen luonnonsuojeluliiton tuottama näyttely on kiertänyt kouluissa ja kirjastoissa Saimaan rannoilla keväästä 2022, ja nyt on siis vuorossa Ristiina. Näyttelyn suunnitellut Marjaana Kovanen on tästä erityisen iloinen.

– Ristiina on Suomen luonnonsuojeluliiton norppaväelle tuttu paikka: olemme käyneet täällä pitämässä sekä katiskatalkoita että koululaisten norppaoppitunteja. Näyttelyn tuominen tänne kirjastoon on ollut mielessämme pitkään, ja nyt tämä istahti mukavasti Suuren Norppaillan yhteyteen.

Näyttelyssä voi muun muassa tutustua Minna-norpan sosiaalisiin ympyröihin ja siihen, miten niitä tutkittiin. Myös norppien ruokalista, Saimaan vaiheet jääkauden jälkeen sekä monet muut saimaannorpan elämää sivuavat asiat tulevat tutuiksi. Näyttely jatkuu 21. maaliskuuta saakka.

Suuri Norppailta koulukeskuksen isossa salissa ke 13.3. klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.15. Vapaa pääsy.

Tobias Urpilainen on puhunut tamperelaisille niin paljon kotipaikkakunnastaan, että ristiinalaisuudesta on tullut jo käsite.

En tunne toista, joka niin ylpeästi viikoittain puhuisi omasta kotipaikkakunnastaan. Näillä sanoilla Danske Bankin Tampereen konttorinjohtaja Timmy Mattila lähestyi sähköpostilla Ristiinalaisen toimitusta.

Hän kertoi, että heillä työskentelee rahoitusasiantuntijana ristiinalaislähtöinen Tobias Urpilainen, joka pitää huolen, että sekä työkaverit että asiakkaat tietävät Ristiinan.

Urpilaista naurattaa, kun kerron Mattilan yhteydenotosta. Mattila kertoi viestissään myös, että Urpilainen menestyy työssään erittäin hyvin ja kollegat jo vitsailevat, että syynä täytyy olla ristiinalaisuus. Hän korosti, että Urpilainen on työyhteisössään todella pidetty.

Mutta annetaan Urpilaisen kertoa, miten hänestä tuli Ristiinan mainosmies Tampereella.

– Ihan alkujaan se lähti siitä, että kun muutin Tampereelle ja aloin tutustua kollegoihin, niin harva tiesi, missä Ristiina on tai mitään siitä. Ajattelin, että tähän on nyt saatava muutos ja aloin aina kun mahdollista tuoda esiin positiivisia asioita Ristiinasta. Runsaan kolmen vuoden jälkeen, tässä on lopputulos. Nyt varmasti melkein kaikki konttorilla tietävät Ristiinan, Urpilainen kertoo.

Hänen työyhteisössään pankissa on noin 50 henkilöä.

27-vuotias Urpilainen on syntynyt ja kasvanut Ristiinassa. Hän opiskeli tradenomiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ja erikoistui finanssialaan. Kesätyöt pankissa Mikkelissä entisestään vahvistivat ajatusta, että pankkiala on se, missä hän haluaa työskennellä.

– Kun rupesin kolmen vuoden opiskelujen jälkeen valmistumaan, niin Mikkelistä ei löytynyt töitä. Pistin haun valtakunnalliseksi ja Tampereelta tärppäsi. Eli muutin ihan työn perässä Tampereelle ja olen täällä tykännyt olla.

Urpilainen miettii, että ylpeys ja rakkaus Ristiinaa kohtaan juontaa juurensa lapsuuteen.

– Minulla oli tosi onnellinen lapsuus Ristiinassa. Sieltä on pelkkiä hyviä muistoja ja elinikäisiä ystäviä edelleen matkassa mukana. Tiedän, että olen onnellisessa asemassa siinä suhteessa.

Tampere on kaukana Etelä-Savosta ja Urpilainen pohtii, että varmaan siksi Ristiina oli hänen työkavereilleen tuntemattomampi.

– Helsinkiläisille Ristiina on tuttu mökkipaikka, mutta tamperelaisten ja pirkanmaalaisten mökit ovat tällä alueella tai Länsi-Suomen suuntaan. He harvoin ajelevat Ristiinan ohi.

Mutta jos Urpilaisesta riippuu, niin ainakin Tampereen pankki-ihmisiä saadaan vielä Ristiinaan.

– Kovasti olen esimerkiksi perheellisiä koittanut saada kesälomareissuille sinne. Saa nähdä, onnistunko. Vähän olen siis turisminkin asialla, Urpilainen kertoo hyväntuulisesti.

Hän itse veisi Ristiinaan tulijat markkinoille, Uikkalaan ja Astuvansalmelle.

– Kesä on se juttu, milloin Ristiinassa pitää käydä. Ihmiset ovat iloisia ja yhteisö kaikessa mukana.

Urpilaiselle ristiinalaisuus on sosiaalisuutta, ulospäin suuntautuneisuutta, huumorintajua ja auttavaisuutta. Hän ei pidä mahdottomana ajatusta, että joskus muuttaisi takaisin kotipaikkakunnalle.

– Joskus olisi siistiä sieltä hankkia vaikka mökki tai muuttaakin. Ei sitä tiedä, miten elämä vie. En pidä paluumuuttoa mahdottomana ajatuksena, jos työ- ja perhekuviot menisivät yksiin, Urpilainen miettii.

Siihen asti, hän puhuu edelleen Ristiinan puolesta Pirkanmaalla. Mitä terveisiä paikkakunnan paras puolestapuhuja lähettäisi Ristiinaan?

– Ollaan kaikki jatkossakin Ristiinasta ylpeitä. Puhutaan hyviä asioita, niin saadaan Ristiina maailmankartalle!

Elina Alanne

Harri Pettinen kuuli tapahtumasta nuorena sukulaismieheltään. Historioitsija Mikko Moilanen on seurannut Ristiinan tapahtumia arkistoissa aiempaa pidemmälle.

Ristiinalaislähtöinen Harri Pettinen muistaa hyvin erään hetken kahvipöydän ääressä 1960-luvulta. Pettinen oli nuori mies ja vanha sukulainen, August Ruokolainen muisteli Ristiinan viimeistä mestausta. Matti Aukustinpoika Syrjäläinen tuomittiin kuolemaan ja mestattiin Ristiinan Mestausaholla vuonna 1822.

– August kertoi tapauksesta, että pyöveli yöpyi Ristiinassa meidän sukuumme myöhemmin päätyneessä torpassa. Tuo nykyisessä Brahentie 44:ssä sijainnut torppa oli aikoinaan Brahenlinnan omistuksessa. Tarinan mukaan pyöveli pyyhki kirveensä säkkikankaaseen ja yöpyi tuossa torpassa, Pettinen muistelee.

Hän oli yhteydessä Ristiinalaisen toimitukseen luettuaan 8.2. lehdestä Mestausahosta. Pettinen on aina ajatellut, että Augustin tarina on lähinnä tarinaa mutta siinä olikin paljon yhtymäkohtia historiasta todennettuihin tapahtumiin. Sitä ei tiedetä, kuka tarinan oli Augustille kertonut. Hän oli syntynyt vuonna 1887 ja kuoli vuonna 1971.

– Muistan, miten August kertoi, että joka talosta mestaukseen käskettiin seiväsmiehiä. Heitä oli suuri määrä. Hänen mukaansa mestaaja olisi tullut Kuopiosta ja ollut Kuopion kappalaisen poika.

Hänen tarinassaan tuomittu Syrjäläinen oli mestaukseen tuotaessa huonossa kunnossa.

– Ymmärsin, että erityisesti henkisesti huonona. Matkan varrella tarina on varmasti muuttunut ja Augustikin sitä varmasti joiltain kohdin muutti. Hän kertoi, että mestaus ei olisi onnistunut kerralla vaan siinä olisi jouduttu vähän hieraisemaan, Pettinen sanoo.

Suomen pyöveleiden ja kuolemaan tuomioiden historiasta kaksi teosta kirjoittanut Mikko Moilanen pitää Augustin kertomusta arvokkaana.

– Hänen aikanaan siinä on ollut vasta yksi sukupolvi välissä. Vielä 3–4 sukupolvea myöhemmin ihmiset muistavat näitä tietoja todella hyvin, Moilanen sanoo.

Erityisesti Moilanen miettii pyövelistä kerrottua.

– Olen ollut siinä käsityksessä, että Ristiinassa olisi vuonna 1822 käynyt Kymen lääninpyöveli Simo Rask Heinolasta. Mutta tuohon aikaan Kuopion lääninpyövelinä oli Lauri Jauhiainen ja hän myös asui Kuopiossa, Moilanen kertoo.

Jauhiainen on vuosina 1824–25 ollut pyövelinä Savon viimeisimmissä kirvesmestauksissa Pieksämäellä ja Nilsiässä.

Moilanen kertoo, että kun hän oli kirjoittanut kaksi synkähköä kirjaa, niin hän oli hetken sitä mieltä, että harrastus voisi vaihtua kevyempään. Mutta hän päätyi kuitenkin tutkimaan teemaa taas lisää, koska mieleen oli jäänyt erityisesti tapaukset, joissa mestattu oli vakuuttanut syyttömyyttään tai kansan parissa eli myöhemmin käsitys, että kuolemaantuomittu oli ollut syytön.

Syrjäläisen tapaus Ristiinasta on tällainen tarina ja Moilanen on seuraillut sitä arkistoissa entistä pidemmälle. Surma tapahtui Ristiinassa 2.7.1820.

– Siinähän oli jo heti alkujaan kolme syytettyä: isä ja kaksi poikaa. Vastapuolellakin oli useampi mies, joista yksi kuoli. Tappo tapahtui hääjuhlien jälkeen ja kaikki Syrjäläiset väittivät, etteivät muista tapahtunutta tarkkaan, koska olivat niin humalassa. Oikeus päätti, että viina ei ole veruke ja ensin he kaikki saivat kuolemaantuomion.

Harri Pettinenkin muistaa Augustin kertoneen, että tilanteessa isä yllytti poikaansa surmaamaan. Moilanen kertoo, että oikeuden asiakirjojen perusteella näin on tosiaan ollut. Isä Aukusti Pekanpoika Syrjäläinen tilanteessa sekä uhkaili että teki väkivaltaa myös itse.

Kuolleeseen Antti Kallenpoikaan kohdistivat väkivaltaa pojista sekä Matti että Paavo Aukustinpoika mutta Matin airolla tekemien lyöntien jälkeen Antti ei enää noussut vaan kuoli seuraavana päivänä. Perimätieto viittaa siihen, että riitelyn taustalla oli Antin ja Matin kisailu samasta heilasta ja mustasukkaisuudesta kummunnut vihanpito.

Turun hovioikeus päätti marraskuussa 1820, että kaikki kolme Syrjäläistä tuomitaan kuolemaan kaulankatkaisulla, minkä jälkeen heidän ruumiinsa pitää haudata kirkkomaan ulkopuolelle. Tuomitut tekivät armonanomuksen keisarille. Lopullinen tuomio tuli helmikuussa 1822. Siinä todetaan, että periaatteessa kaikki kolme ansaitsisivat kuolemantuomion mutta ankarin seuraamus jäi vain Matin osaksi.

Aukustin ja Paavonkaan tilanne ei ollut helppo:

”Keisari on suosiollisesti myöntynyt Aukusti ja Paavo Syrjäläisen armonanomuksiin ja langettaa heille kuolemantuomion sijasta 40 parin raipparangaistuksen, kolme lyöntiä paria kohti. Sen lisäksi miesten tulee kärsiä kirkkorangaistus yhtenä sunnuntaina Ristiinan kirkossa, minkä jälkeen heidät passitetaan työvankeuteen Viaporin linnoitukseen koko loppuelämänsä ajaksi”.

Moilanen on seurannut arkistoista Syrjäläisten jälkiä tästäkin eteenpäin.

– Isä lienee kuollut vankeudessa aika pian, koska hänestä ei enää löydy tietoja mutta poika elää pitkään. Säännöllisesti, ja vielä 40 vuotta myöhemmin Paavo anoo armoa. Viimeisessä armonanomuksessaan hän pyytää taas armahdusta ja vankilastakin ollaan suostuvaisia siihen ja todetaan, että hän on viettänyt tottelevaista elämää.

Vielä 40 vuotta myöhemmin Ristiina ei kuitenkaan Paavoa armahda.

– Vapaaksi päästämisestä kysytään lupaa Ristiinan pitäjänkokoukselta. Ristiinasta vastataan, että ei oteta.

Tämän jälkeen Moilanen ei ole löytänyt Paavo Aukustinpoika Syrjäläisestä mainintoja. Hän oli tapon tapahtuessa 24-vuotias ja kuolee jossain vaiheessa vankeudessa.

Viimeinen mestaus

Matti Aukustinpoika Syrjäläinen kärsi kuolemaantuomion Ristiinan Mestausaholla, lähellä osoitetta Brahentie 52 vuonna 1822.

Mestaus on tapahtunut ilmeisesti keväällä.

Perimätiedossa Mattia kutsutaan joko Tiinuksen Matiksi tai Tiituksen Matiksi.

Hänen mukaansa on nimetty Tiitus-Matintie Ristiinassa.

Jutun lähteinä on käytetty Mikko Moilasen teoksia Suomen pyövelit ja Kohtalona mestauslava — Kuolemanrangaistus Suomessa 1500-1825 sekä hänen erikseen Ristiinasta keräämäänsä aineistoa.

Ristiina nousee merkittävänä

Kuolemanrangaistusten historiaa tutkinut Mikko Moilanen sanoo, että hänen aineistossaan suomalaisia paikkakuntia verratessa Ristiina nousee merkittävänä esiin ja monipuolisempien joukkoon.

Erityistä Ristiinassa on myös se, että mestauspaikka on sijainnut keskellä pitäjää.

– Yleensä ne ovat olleet jossain sivummalla, kilometrien päässä asutuksesta, Moilanen kertoo.

Matti Syrjäläisen kuolemaantuomion lisäksi Moilanen on voinut varmistaa arkistoista kuusi Ristiinassa toimeenpantua mestausta. Näistä ensimmäinen on vuonna 1703 tapahtunut lapsenmurha ja sen lisäksi 1700-luvulla on tuomittu vuonna 1751 toisestakin lapsenmurhasta sekä vuonna 1756 kaksi henkilöä sukurutsasta. Tuon jälkeen 1700-luvulla tuomittiin vielä kaksi tappoa ja yksi murha, kunnes vuonna 1822 Ristiinassa oli viimeinen mestaus. Viimeinen Suomessa rauhan aikana tehty teloitus tapahtui Pieksämäellä heinäkuussa 1825.

Elina Alanne

Juttu on julkaistu Ristiinalaisessa 29.2.2024.  Mikko Moilanen sai samoihin aikoihin Kansallisarkistosta lisätietoa Paavo Syrjäläisestä. Hän kuoli linnoituksen lasaretissa 14. heinäkuuta 1862. Kuolinsyytä ei ole merkitty. Viimeisin armonanomus oli hylätty saman vuoden helmikuussa.

Tomi Savolainen pitää erityisesti vesiväreillä maalaamisesta mutta nyt Mr Lussukka on pitänyt hänet otteessaan.

Kun ristiinalaisen Tomi Savolaisen kolme lasta on illalla saatu nukkumaan, alkaa hän maalata. Hänen työskentelypisteensä on olohuoneen nurkassa, niin lapsiarjessa rauhassa tekeminen on usein muulloin hankalaa.

– Maalaan öisin, ja välillä vapaapäivisin, autokorinkorjaajana työskentelevä Savolainen kertoo.

Hän on aina tykännyt piirtämisestä ja maalaamisesta mutta aktiivisessa tekemisessä oli lähes 10 vuoden tauko.

– Sitten innostuin vesiväreistä ja aloin maalata. Jostain tuli sitten mieleen ankkahahmo ja niitä onkin sitten syntynyt aika monta. Kokeilin, miten piirtäisin ankan ja siitä tulikin aika kivannäköinen.

Savolaisen ankka Mr Lussukka puuhailee tauluissa yksin ja kaverinsa Murmurin kanssa. Mr Lussukka sai oman Instagram-tilinsä joulukuussa.

– Siellä kerrotaan Mr Lussukan elämästä. Jostain tuli mieleen, että ihmiset ottavat selfieitä, niin miksei sitten ankkakin, Savolainen kertoo.

Instagramista voi käydä myös katsomassa, millainen tämän jutun kuvassa näkyvästä vielä kesken olleesta taulusta tuli valmiina.

Savolaisen ensimmäinen taidenäyttely ”Tomi Savolainen, Selfie” avautuu lauantaina Mikkelissä GalleriArissa. Savolainen oli itse yhteydessä galleriaan, jossa innostuttiin tauluista kovasti.

– Kivahan se on, että muutkin niitä näkee.

Kun Savolainen vei jo osan tauluista galleriaan, kannustettiin sieltä häntä maalaamaan niitä näyttelyyn vielä lisää.

– Nyt on ollut vielä loppukiri menossa. Kyllä se tavallaan työstä käy, mutta on mukavaa. Olen tottunut aikatauluihin, mies tuumaa.

Näyttelyn avajaisia vietetään lauantaina 2. maaliskuuta kello 10–13. Samalla juhlitaan galleristi Ari Hännisen 60-vuotisjuhlia, joten tarjolla on kakkukahvit.

Maalaamisen Savolainen kertoo olevan vastapainoa työlle.

– Töissä pitää tehdä millintarkasti, niin tässä saa antaa mennä ja katsoa, mitä tulee. En suunnittele tarkkaan etukäteen, vaan annan kuvien tulla päästä käteen.

Nyt hän on ehtinyt maalaamaan vain ankkoja akryyliväreillä mutta itse asiassa mieleisintä olisi tehdä vesiväreillä.

– Tykkään maalata koiria. Myös kaupunkikuvat ovat mukavia. Ihmisiäkin on kiva tehdä välillä. Eli teen kaikkea, mitä tulee mieleen, Savolainen kertoo.

Hän maalaa myös tilauksesta. Tällä hetkellä maalaaminen on hänelle rauhoittava ja kiva harrastus.

– Mutta jos tauluja alkaa enemmän menemään, niin tehdään. Olisihan se mukavaa, Savolainen vastaa kysyttäessä, voisiko taide olla joskus hänelle myös tulonlähde.

Elina Alanne

Tomi Savolainen, Selfie -näyttely GalleriArissa, Kasarminkatu 3, Mikkeli, 2.–30.3. GalleriAri on avoinna ti–pe 10–17 ja la 10–13. Vapaa pääsy.

Tällä viikolla vietettiin suomalaisen kulttuurin päivää. Joko sinä olet lukenut nämä klassikot tai uudemmat suomalaisuutta luotsaavat teokset?

Waltari, Mika: Sinuhe egyptiläinen

WSOY, 1945

Sanotaan, että yksi klassikkokirjan varmoista merkeistä on ajattomuus mutta myös se, jos teoksesta on jäänyt sanontoja elämään kansan suuhun. Sinuhe egyptiläisestä tuollainen sanonta on melko varmasti: Puheesi on kärpäsen surinaa korvissani.

Sinuhe egyptiläinen koostuu viidestätoista kirjasta, jotka kertovat lääkäri Sinuhen elämästä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat muinaiseen Egyptiin faarao Ekhnatonin valtakaudelle noin 1390–1335 eaa. Sinuhe on egyptiläisen köyhän lääkärin kasvattama poika, joka saa monien vaiheiden jälkeen kunnian toimia uudistusmielisen faaraon kuninkaallisena aivokirurgina. Paitsi seikkailutarina, Sinuhe on myös kertomus miehen ja naisen välisestä rakkaudesta. Sinuhe egyptiläinen on Mika Waltarin pääteos ja yksi käännetyimmistä suomalaisista romaaneista. Mielenkiintoisen teoksesta tekee myös se, että Waltari itse ei koskaan käynyt Egyptissä, vaan kirjoitti kirjan kesän 1945 aikana huvilallaan Hartolassa.

Itse aloitin Sinuhen lukemisen yläkoulun päättymisen jälkeisenä kesänä mutta silloin kirja jäi kesken. Olisikohan nyt viimein aika viedä asia päätökseen? Sivun 587 sijaan taidan aloittaa sivulta 1.

Kunnas, Kirsi: Tiitiäisen satupuu

WSOY, 1956

Tänä vuonna juhlitaan runoilija Kirsi Kunnaksen syntymän satavuotisjuhlaa. Muistan, kun sain lastenlorukokoelma Tiitiäisen satupuun lahjaksi tädiltäni joskus alakouluikäisenä ja luin runoja ääneen peilin edessä. Runojen leikkisä kieli, sanoilla hassuttelu ja veikeä riimittely uppoaa edelleen sekä lapsiin että aikuisiin. Hetkessä mieleen nousevat runot tunteellisesta siilestä, Herra Pii Poosta, Haitulasta, Jaakko Vaakko Vesirotasta ja Kissa Krumeluusta. Vieläköhän muistaisin ne ulkoa?

Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla – trilogia

WSOY, 1959, 1960 ja 1962

Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi. Väinö Linnan romaanitrilogia kertoo yhden suomalaisen suvun vaiheista aina 1880-luvulta 1950-luvulle saakka. Samalla se kuvaa yhteiskunnan muutoksia ja niiden vaikutuksia tavallisen ihmisen elämään. Erityistä trilogiassa on, että se tuo esille vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat sodan hävinneiden eli punaisten näkökulmasta. Kirjan pääteemoja historiallisten faktojen ohessa ovat pappilan torpparin Jussi Koskelan ja hänen perheensä elämä sekä Jussin pojan Akseli Koskelan ja Elina Kivivuoren rakkaustarina.

Jansson, Tove: Kesäkirja

WSOY, 1973

Sofia, hänen isänsä ja isoäitinsä viettävät kesää Suomenlahden saarella. Kesäpäivät ovat pitkiä ja kiireettömiä, yöt valoisia ja lämpimiä. Kirjan punaisena lankana kulkee isoäidin ja Sofian, vanhuksen ja lapsen, ystävyys ja yhdessä viettämä aika. Henkilöiden välinen suhde on lämmin ja konstailematon. Yhdessä he kalastavat, uivat, tarkkailevat lintuja ja keskustelevat kaikesta, mikä milloinkin mieleen juolahtaa. Tähän kirjaan tulee tartuttua harva se kesä. Kirjassa on jotain sellaista positiivista pysähtyneisyyttä, mikä rauhoittaa lukijan mieltä.

Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja

WSOY, 2010

Kun asiat eivät mene oman mielen mukaan, on parempi antaa olla. No eipä sittenkään. Parempi on tietenkin pahoittaa mieli niin kuin Tuomas Kyrön luoma 80-vuotias päähenkilö tekee kirjassa Mielensäpahoittaja. Ja mielensähän voi pahoittaa ihan mistä vaan maan ja taivaan välillä kuten esimerkiksi imettämisestä julkisilla paikoilla, kauppojen ostosrajoituksista tai koululaisten aamuväsymyksestä ja suomalaisten yleisestä laiskistumisesta. Elämän ei tule olla helppoa koska sitä se ei kirjan päähenkilöllä itselläkään ole ollut. Vaikka kirjan lukeminen naurattaa, on huumorin sekaan kylvetty pieni totuuden siemen suomalaisesta mielenmaisemasta. Ennen kaikki oli paremmin ja sitä rataa…

Ollikainen, Aki: Nälkävuosi

Siltala, 2012

Vuosina 1865–1868 Suomea koettelivat ns. suuret nälkävuodet, joiden seurauksena noin 8 prosenttia maan silloisesta väestöstä kuoli nälkään ja erilaisiin tauteihin. Aki Ollikainen kuvaa kirjassaan Nälkävuosi tuota ajanjaksoa samaan aikaan koskettavasti mutta sanoja säästelemättä. Kirjan alussa eletään vuotta 1867. Marja joutuu jättämään miehensä Juhanin kuolemaan pakkasen kylmettämään torppaansa ja lähtee lastensa Mataleenan ja Juhon kanssa etsimään leipää. Matka on kuitenkin pitkä ja raskas ja kuoleman askel nopeampi. Eloon jää ainoastaan Juho, joka saa turvan Helsingissä asuvan parempiosaisen lääkäri Teo Renqvistin luota. Nälkävuosi on pienestä koostaan huolimatta vavahduttava ja voimakas kirja, jonka tapahtumat jäävät pyörimään mieleen pitkäksi aikaa.

Kytömäki, Anni: Kultarinta

Gummerus, 2014

Suomen itsenäistymisen ja sitä seuranneisiin sisällissotien vuosiin sijoittuva Kultarinta on tarina isästä, tyttärestä ja metsästä. Se on ennen kaikkea ylistys suomalaiselle luonnolle, sen kauneudelle ja ainutlaatuisuudelle. Kirja kertoo metsänomistajan pojasta Erikistä, joka vastoin isänsä odotuksia ryhtyy opiskelemaan eläin- ja kasvitiedettä. Vuoden 1917 keväällä Erik kohtaa lapsuuskesiensä ystävän Lidian, ystävyys syvenee rakkaudeksi ja lyhyen onnellisen ajan aikana syntyy Malla. Malla sijoitetaan lapsena vieraaseen perheeseen mutta isän tyttönä rakkaus metsään ja luontoon pysyy. Isän opetukset askeltensa alla Malla jatkaa elämäänsä oman tiensä kulkijana.

Kytömäen runollinen ja kuvaileva kieli on jotain sellaista, jota en ole tavoittanut pitkään aikaan mistään muusta kirjasta. Kirjan luontokuvauksissa haluaa viivähtää, ihan niin kuin luonnossa kulkiessakin usein tapahtuu.

Noora Tähtinen

Kaikkien turvallisuuden vuoksi ikäihmisen pitää olla omasta ajotaidostaan rehellinen itselleen ja muille.

Omaa autolla ajamista pitää tarkastella kriittisesti, vaikka se ei olekaan helppoa. Näin kannustaa Liikenneturvan Eini Karvonen.

Erityisesti silloin kun ikää alkaa olla enemmän, pitää olla valmis keskustelemaan ja miettimään omaa ajotaitoa.

– Useamman mielestä ajotaito on vain ajoneuvon hallintaa mutta tosiasiassa se on vain pieni osa kokonaisuudesta. Ajotaidossa tärkeintä on havaintojen tekeminen liikenteessä, Karvonen sanoo.

Havaintojen tekeminen taas hidastuu vanhetessa.

– Se on niin, että aivot käy hitaammin kun ikää tulee. Aivot vaatii myös enemmän rauhaa siihen keskittymiseen. Risteyksissä voi huomata, että kartanlukija ei saa puhua mitään tai radio pitää laittaa pois. Aivot ei pysty niin moneen asiaan yhtä aikaa, kun pitää seurata liikennemerkkejä tai sitä, kuka tulee mistäkin, Riitta Halonen Mikkelin seudun Muisti ry:stä kertoo.

Karvonen ja Halonen puhuivat teemasta Ristiinassa viime torstaina järjestetyssä tilaisuudessa.

Muuttuvat liikenneympäristöt haastavat iäkästä kuljettajaa ihan eri tavalla kuin nuorta. Jos vaikka jokin risteys rakennetaan uusiksi tai alueella on tietyö, havainnoi nuorempi nopeasti, mistä pitää ajaa.

– Jos liikenteessä tuntuu, että nyt en ehdi havainnoida, niin on viisasta pysähtyä vaikka bussipysäkille ja katsella siitä, miten tuossa risteyksessä kuuluu kulkea. Ja sitten lähteä liikkeelle, Karvonen kannustaa.

Tilastojen mukaan liikenneonnettomuuksissa kuolee eniten nuoria ja ikäihmisiä. Karvonen toteaa, että iäkkäät eivät kuitenkaan ole liikenteessä sen suurempi riskiryhmä. Heidän kuolleisuuttaan selittää enemmänkin se, että onnettomuustilanteissa keho ei kestä.

– Minun kokemukseni on, että ikäihmiset ovat hyvin järkeviä. Moni alkaa rajoittaa itse kulkemistaan, kun huomaa muutoksia. Esimerkiksi pimeässä ajaminen ei tunnu enää hyvältä, niin ajetaan vain valoisalla tai polkupyörä jätetään pois, kun ajaminen ei tunnu enää turvalliselta, Karvonen sanoo.

Hän pitää tärkeänä, että liikenne kuuluu kaikille ja ikäihmiset myös tuovat sinne rauhallisuutta.

Karvonen kannustaa autoilijoita olemaan rehellisiä omasta ajotaidostaan ja läheisiä käymään keskustelun, jos asiassa herää huolta.

– Jos kyydissä olijasta usein tuntuu, että minun pitää puuttua siihen, että toinen ei esimerkiksi lähde rampilta väärään suuntaan tai aja muuten väärin, niin se keskustelu pitää käydä. Se ei ole mikään helppo keskustelu kenellekään. Jos vaikka 30–40 vuotta on oltu naimisissa, niin sanoa sitten, että nyt sinun ajaminen ei ole enää turvallista, Karvonen sanoo.

Jos omasta ajotaidosta sanotaan, Karvonen kannustaa kuulemaan viestin.

– Esimerkiksi jos omat lapset sanoo, että en enää uskalla laskea lastenlasta kyytiisi, niin se on painava osoitus siitä, että asiaa pitää miettiä.

Kun ikää tulee lisää, voi autosta ylös nouseminen muuttua entistä hankalammaksi. Liikenneturvan Eini Karvonen kertoo, että silloin hyvä apu voi olla autoon asennettava apukahva.

– Se laitetaan oven viereen keskipilariin. Siellä on valmis koukku. Silloin kuljettajan paikalta on helpompi nousta pois, kun saa vasemmalla kädellä tuosta kahvasta tukea. Osassa näistä kahvoista on myös onnettomuustilanteisiin ikkunansärkijä.

Esimerkiksi lonkka- ja polvivaivaisille myös penkissä kääntyminen voi olla tukalaa. Silloin hyvä apukeino on penkin päälle tuleva kääntölevy.

– Näitä saa apuvälinekaupoista ja myös verkkokaupoista. Kannattaa hankkiessa katsoa, että levy on tarpeeksi suuri, niin se toimii paremmin, Karvonen vinkkaa.

Elina Alanne

Mikkeli panostaa nyt erityisesti Astuvansalmen kalliomaalauksiin ja päämajahistoriaan.

Mikkeli nostaa matkailukärjikseen entistä vahvemmin päämajahistorian ja Astuvansalmen kalliomaalaukset. Mikkelin kehitysyhtiö Miksein sekä Sodan ja rauhan keskus Muistin yhteisen matkailun kehittämishankkeen toinen osa on Astuvansalmen kalliomaalausalueen matkailullinen kehittäminen.

Ristiinaan toteutetaan kalliotaiteen opastuskeskus. Sen näyttelyssä kalliomaalausten tarina yhdistetään Saimaan tarinaan ja kerättyyn tutkimustietoon kalliotaiteesta.

– Samalla kehitetään sitä, millaisia tuotteita ja palveluja saadaan Astuvansalmen ympärille, projektipäällikkö Tarja Pönniö-Kanerva Mikseistä sanoo.

Kalliotaiteen opastuskeskuksen näyttely pyritään avaamaan vuonna 2025 Ristiinan Everstin virkatalossa, jota myös Brahelinnaksi ja sotakouluksi kutsutaan. Näyttelylle tulee sotakouluun kaksi omaa huonetta. Pönniö-Kanerva toteaa, että mahdollisesti pienempi muotoinen opastuskeskus palvelee Ristiinassa myös kesällä 2024.

Koko hankkeessa iso osa on yhteistyöverkoston kokoaminen ja kehittäminen. Mukaan halutaan myös Mikkelissä tärkeät vapaa-ajan asukkaat.

– Koko hankkeen pohjalla on Mikkelin kaupungin matkailun- ja vapaa-ajan kehittämisalusta. Strategia on siellä tehty ja nyt on meidän tehtävä tuoda konkretiaa, Pönniö-Kanerva sanoo.

Yhdessä kehitetään nyt myös sitä, minkä kaiken päämaja Mikkeli voisikaan olla. Hyvän ruuan tai torikahvittelun? Eläkeläisten päämaja?

– Tarkoitus on osaltaan puhaltaa pölyjä päämajakaupunki-imagosta ja tuoda sitä tähän päivään, toteaa hankkeen sisältöasiantuntija, tutkija Leena Hangasmaa Muistista.

Muistin sisältöjohtaja Pia Puntanen toteaa, että on tärkeää ymmärtää, mitä meillä on sellaista, mitä ei ole muilla paikkakunnilla. Historiaakaan ei siis todellakaan unohdeta.

– Meillä on päämajahistoria. Saimme aikoinaan kansallisen tehtävän pyytämättä ja yllättäen. Jos ajattelemme matkailijaa, niin hänellä on jokin syy mennä jonnekin ja usein siihen syyhyn liittyy kulttuuriperintöä, Puntanen toteaa.

Siksi Mikkelin kannattaa edelleen hyödyntää matkailussaan myös historiaansa, vaikka Mannerheimin ja Päämajan korostaminen saattaa jo välillä paikallisia kyllästyttää.

– Minä ajattelen, että ihmiselle tekee hyvää tuntea kotiseutunsa ja sen historia, ja miten se kaikki liittyy maakuntaan, Suomeen ja Eurooppaan, Puntanen pohtii ja lisää, että Mikkelin matkailujohtaja Maisa Häkkinen on joskus todennut hyvin, että silloin kun jokin asia vähän jo ällöttää kaikkia paikallisia, niin silloin se vasta menee läpi laajemmin.

Esimerkkinä Puntanen mainitsee vaikka Itävallan Salzburgin, jossa Mozart on esillä kaikkialla.

– Päämaja-asiaa voi edelleen konseptoida, kehittää ja brändätä uudelleen. Ytimessä on historialliset tosiseikat ja sitä esittelevät paikat, kuten museot, Puntanen sanoo.

Hän toteaa, että Sodan ja rauhan keskus Muistin tehtävä on kertoa siitä, mitä sota tekee ihmiselle ja yhteiskunnalle. Muistamisen merkitystä ei nykymaailmassakaan voi liikaa korostaa.

Elina Alanne

Laajempi omistus antaa mahdollisuuksia kehitystyöhön. 

Mikkelin keskustassa toimivalle Eepin grillille on saatu tämän talven aikana lisäharteita omistukseen, kun grillin taustayhtiöksi perustettiin Eepin Grilli Oy. Uudesta yhtiöstä ristiinalainen Tommi Kinanen omistaa yrityksensä Topinka Oy:n kautta 51 prosenttia, ja on näin yrityksen pääomistaja. Toisen, aavistuksen pienemmän osuuden suositusta grillitoimijasta omistaa mikkeliläinen perheyhtiö Pietilä Holding Oy.

Eepin Grillin tarina juontaa vuoteen 2016, jolloin yrityksen perustaja Esa Pietilä aloitti toiminnan grillivaunullaan Mikkelin torilla.

– Maaliskuussa 2016 aloitettiin vaunun kanssa torilla. Vuodesta 2018 on sitten ollut katto pään päällä, ja ollaan oltu tässä Vuorikadun toimipisteessä, Pietilä kertaa.

Hänen mukaansa toiminnassa on ollut vauhtia ja kysyntää, mutta Pietilä kertoo samalla viimeisten vuosien olleen myös raskaita.

– Ensimmäiset vuodethan meni koko ajan kasvun merkeissä. Sitten korona stoppasi homman, ja sen jälkeen sota Ukrainassa ja sen mukanaan tuomat energiakriisi ja hintojen nousu ovat kyllä koetelleet. Meilläkin meni tässä vuosi sitten talous pakkaselle, kun tuli ihan hirmuiset sähkölaskut.

– Sitten kun oli samaan aikaan työntekijävajausta, niin kyllähän se oma työkuorma kävi tosi rankaksi. Vaikka missään vaiheessa ei ole intohimo tähän varsinaiseen tekemiseen sammunut, niin kyllä viime syksynä kävi mielessä, että mitä jos luovun kokonaan tästä kivijalasta, ja tehdään vain vaunulla, Pietilä muistelee.

Toisin kuitenkin kävi, kun Pietilä hoksasi kysyä Kinasen mahdollista kiinnostusta lähteä mukaan.

– Meillähän oli jo sellainen kytkös, että Topinka Oy on omistanut pari vuotta tämän kiinteistön, jossa Eepin Grilli toimii, Kinanen kertoo taustoista.

– Olen aikanaan Helsingissä työskennellyt ravintola-alalla kymmenisen vuotta monenlaisissa tehtävissä, että siinä mielessä toimialakin on tuttua. Kiinnostuin, koska tiesin, että Esan kautta tämä varsinainen tuote on vahvassa iskussa. Kun saadaan vähän apuja näihin hallinnollisiin hommiin, niin Esalle jää enemmän aikaa kehitystyöhön.

Kinanen on itsekin päivittäisessä, suorittavassa työssä mukana, jota hän sanoo opettelevansa koko ajan, jotta kaikki työvaiheet tulevat tutuksi. Vastuulle kuuluu myös muun muassa tilojen kehittäminen.

– Meillä on tulossa vähän suurempikin keittiö- ja sähköremontti, jonka myötä pystytään entisestään monipuolistamaan ruokalistaamme, Kinanen ja Pietilä sanovat.

Vielä ei kuitenkaan ole aika tarkemmin avata, mitä nämä uudistukset ovat, joten niistä jäädään kuulolle!

Yrittäjiensä lisäksi Eepin Grilli Oy työllistää tällä hetkellä kuusi henkilöä, kesän ajaksi vielä ainakin neljä lisää.

Niko Takala

Dyecrest mukana yhteistyössä

Eepin Grilli on yhtenä uutena toimintamallina aloittamassa yhteistyön paikallisten bändien ja artistien kanssa. Tarkoituksena on lanseerata kausiluontoisesti bändien ja artistien nimikkoannoksia, sekä mahdollisesti tehdä muutakin yhteistyötä.

– Ainakin nuo nimikkoannokset tulevat. Ja suunnitteilla on myös, että kunkin bändin ”kauden” aikana myös bändin oheistuotteita, kuten paitoja, olisi tästä meiltä saatavilla. Myös muunlaista yhteistyötä voidaan toteuttaa. Katsotaan ajan kanssa, mitä keksitään, Tommi Kinanen kertoo.

Ajatus bändien kanssa työskentelystä nytkähti eteenpäin, kun Kinanen kysyi mukaan hyvää tuttuaan, mikkeliläislähtöistä ex-Children of Bodom -kitaristia, Daniel Freybergiä. Uuden bändinsä Crownshiftin kanssa juuri uutta musiikkia julkaissut Freyberg innostui ajatuksesta välittömästi, ja hänen nimikkoannoksensa onkin jo suunniteltu.

– Ei tullut mikään varsinainen terveyspommi! Kinanen nauraa myöhemmin julkaistavaa annosta.

Paikallisista bändeistä yhteistyössä tulevat olemaan mukana ainakin ristiinalainen, melodista metallia tekevä Dyecrest sekä mikkeliläinen melodeath-bändi Deathropy.

Suomenniemen Nuorisoseuran Muistilääke-näytelmä on komedia kyläyhteisöstä. Sen toteuttaa tiivis ja sitoutunut porukka. 

Nyt ne saavat kerrankin sitä, mitä tilaavat! Naurahtaa Sirkku Salmensuo miettiessään Suomenniemellä perjantaina ensi-iltaan tulevaa Muistilääke-näytelmää.

– Ihmiset kaipaavat sitä, että he saavat katsoa ja nauraa, ja hetkeksi unohtaa muun, Salmensuo pohtii.

Suomenniemen Nuorisoseuran näytelmässä matkataan kyläyhteisöön ja seurataan erityisesti kaupastaan luopumaan joutunutta Paavoa ja hänen vaimoaan Kerttua.

– Tämä on komedia kyläyhteisöstä. Joku voi ajatella, että se on Suomenniemi mutta se on oma maailmansa. On Paavo, jolla epäillään muistisairautta ja hänen puolisonsa Kerttu. Tarinassa seurataan heidän edesottamuksiaan, ohjaaja Sami Sivonen kertoo.

Lavalla nähdään isoimmissa rooleissa kuusi näyttelijää, jotka kaikki ovat tuttuja Suomenniemen näytelmistä. Kerttua esittää Sirkku Salmensuo ja Paavoa Jukka Halttunen.

– Komedian tyylilajissa siis ollaan, mutta tilanteet eivät aina mene siihen suuntaan kuin ajattelisi, Sivonen sanoo.

Terveydenhoitaja Leenaa näyttelevä Iida Juopperi pohtii, että näytelmässä on sarjakuvallista tunnelmaa. Muistilääke on näytelmänä erilainen kuin viimevuotinen Aukko.

– Mutta ei välttämättä sen helpompi näyttelijälle. Hauskakaan ei tekemättä tule vaan se pitää saada näyttämään luonnolliselta, Juopperi ja Salmensuo pohtivat.

He naurahtavat, että kaikilla porukassa alkaa jo olla reilusti kilometrejä teatterintekijöinä. Jokin vetää aina mukaan, vaikka teatterin tekeminen vaatii ja vie aikaa.

Sivonen kiittää, että Suomenniemellä on sitoutunut ja pitkäjänteinen porukka, jota on helppo ohjata.

– Jotenkin meillä on löytynyt yhteinen kieli tai sitten omat puhelahjani ovat parantuneet. Täällä on arvostettavaa pitkäjänteisyyttä. Tämänkin näytelmän harjoitukset aloitettiin jo syksyllä. Lyhytjänteisyys ja sitoutumattomuus ovat yleisiä tänä päivänä mutta ei näytelmiä tehdä parissa viikossa kasaan, Sivonen sanoo.

– Kyllä tähän niin paljon vapaa-aikaa menee, että kai tästä täytyy tykätä, Salmensuo pohtii.

Muistilääkettä esitetään Suomenniemellä kuutena viikonloppuna. Viimeinen esitys on pääsiäissunnuntaina. Ensi kesänä esitys nähdään myös Suomenniemi-päivillä.

Elina Alanne

Muistilääkkeen ensi-ilta on pe 16.2. kello 19. Liput 20 e. Lisätietoja www.suomenniemennuorisoseura.fi.

Lue Suomenniemen nuorisoseurasta lisää 15.2. Ristiinalaisesta. Lehden voit tilata paperisena täältä tai diginä täältä. 

Ristiinan kirjastosta lainattu kirja vei Hännisen kiinalaisen lääketieteen opiskelijaksi.

Vasemman lapaluuni alla kihelmöi yllättäen, kun istun työpisteeni ääressä ja kirjoitan tätä juttua. Edellisenä päivänä olen haastatellut Kimmo Hännistä, joka opiskelee kiinalaista lääketiedettä.

Juttelun lomassa Hänninen kysyi, haluanko kokeilla kuivakuppausta. Huomasin vähän jännittäväni, miltä se tuntuukaan mutta uskaltauduin kokeiluun. Vuorokausi hoidon jälkeen huomaan, että kannatti. Kroonisesti jumissa oleva niska-hartiaseutu ja yläselkä eivät tunnu yhtään niin jumittavilta kuin normaalisti.

Kimmon jooga, neula ja kuppaus tekee erilaisia kiinalaisen lääketieteen hoitoja Ristiinassa. Hänen aikataulunsa löytää tuon nimiseltä sivulta Facebookista. Hänninen opiskelee ja tekee hoitoja oman työnsä ohessa.

– Olen jo pitkään ollut kiinnostunut ihmisen kokonaisvaltaisesta huomioimisesta. Noin kolmisen vuotta sitten löysin Ristiinan kirjastosta kirjan akupainannasta. Se oli niin mielenkiintoinen, että uusin lainan monta kertaa ja aloin miettiä, missä voisin opiskella aiheesta lisää.

Opiskelupaikaksi löytyi Kiinalaisen lääketieteen Akatemia Helsingistä.

– Siellä tehdään harjoittelut Eiran akupunktioklinikalla, eli sairaalamaailmassa. Se kiinnosti, ja toki Helsinkiin on täältä helpompi matkustaa opiskelemaan kuin esimerkiksi Tampereelle tai Ouluun, Hänninen kertoo.

Hän aloitti opinnot tammikuussa 2023.

– On ollut ihan tosi mielenkiintoista. Olen tosi innoissani.

Hänninen ohjaa edelleen myös joogaa kansalaisopistossa. Hän toteaa, että nykyisten opintojen myötä on vain entisestään vahvistunut kiinnostus ihmiseen kokonaisuutena.

– Ihmisen kehossa on paljon voimavaroja, mitä aktivoimalla voidaan saada vaikutuksia aikaan. Kiinalaisessa lääketieteessä ei hoideta vain oiretta vaan pyritään löytämään ne syyt, mitkä oireen aiheuttavat ja näin saamaan oire vähäisemmäksi ja poistetuksi.

Hännisen opintoihin kuuluu 800 tuntia itsenäistä hoitojen harjoittelua. Siksi hän vuokrasi Ristiinasta työhuoneen ja ottaa asiakkaita opiskelijahinnalla vastaan.

Hän tekee muun muassa kuivakuppausta, akupunktiota, akupainantaa, Tuina-hierontaa ja guashaa.

– Guasha on nyt jopa vähän muodissakin, eli sitä käyttävät myös monet kosmetologit kasvojen hoidossa. Se on vanha menetelmä, jossa kivellä käsitellään hoidettavien alueiden lihaksia. Sitä voi verrata moniin faskiamenetelmiin. Tuina-hieronta tehdään vaatteiden päältä. Siinä on ajatuksena saada pintaverenkiertoa ja aineenvaihduntaa käyntiin. Se voidaan tehdä esimerkiksi ennen akupunktioneuloja, Hänninen selventää.

Hänninen kaivelee esille myös moksan, eli hiilitikun, jota hän voi käyttää hoidoissa.

– Tällä lämmitetään läheltä ihoa akupunktiopisteitä, hän näyttää.

Hän lisää, että kaikkia hoitoja voi tehdä myös yhdessä.

– Voi esimerkiksi tehdä kuivakuppauksen ja laittaa sen jälkeen yhden tai muutaman akupunktioneulan vaikuttamaan.

Akupunktio on varmasti monelle ainakin jo käsitteenä tuttua mutta Hänninen naurahtaa, että välillä ihmisillä on mielikuva, että siinä keho pistellään täyteen neuloja.

– Mutta neulojen määrä ei ole siinä mikään itseisarvo. Joskus yksikin neula riittää. Niiden paikat pitää oireiden perusteella miettiä tarkkaan.

Hänninen suosittelee kiinalaisen lääketieteen hoitoja kaikille.

– Rohkeasti vain kokeilemaan! Apua voi saada esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinvaivoihin liittyviin kiputiloihin. Jotkut saavat näistä hoidoista apua esimerkiksi migreeniin tai unettomuuteen. Se täytyy totta kai muistaa, että ei kiinalainenkaan lääketiede kaikkeen pysty. Jos nivelissä on kulumaa, niin kirurgille on usein mentävä. Mutta sen tekonivelleikkauksen jälkeen, jos jää esimerkiksi liikerajoitteita, niin niihin voi saada hyvinkin apua akupunktiosta tai kuivakuppauksesta.

Miltä kuivakuppaus sitten tuntui?

Vasemman lapaluuni tienoilla on ollut jo kauan jokin jumitus, joten alkuun kuppauskupin imu tuntuu voimakkaasti. Hänninenkin sanoo, että vasen puoli kehostani reagoi selkeästi voimakkaammin. Missään vaiheessa hoito ei kuitenkaan tunnu niin epämiellyttävältä, että tekisi mieli irvistellä.

Pikkuhiljaa huomaan, kuinka lihakset alkavat antaa periksi. Loppuvaiheessa, kun Hänninen liu’uttaa kuppauskuppia yläselälläni, en enää kysyttäessä tietäisi, hierotaanko minua käsin vai kupilla. Vähän aikaa hoidon jälkeen huomaan, että sairastamastani flunssasta pitkäksi ajaksi jäänyt tukkoisuus on poissa. Sattumaa, lumevaikutusta vai aineenvaihdunnan parannusta hoidon takia? Oli mitä vain, iloitsen muutoksesta!

Elina Alanne

Kaupunkilaiset saavat antaa äänensä 25. helmikuuta saakka. 

Mikkelin kaupunki on avannut kaupunkilaisille kyselyn, jossa asukas voi valita kolme toteutettavaa kohdetta neljäntoista pieninvestointikohteen joukosta. Kohteita on ympäri laajaa Mikkelin aluetta. Yksittäisen investoinnin arvo vaihtelee 2 000 eurosta aina 20 000 euroon asti.

Ristiinasta listalla ovat hiihtoreitin kunnostaminen Huumontien itäpuolella, 15 000 euroa, ja kahden-kolmen korin puistofrisbeegolf-alue Ristiinan taajamaan, 7500 euroa, sekä Mestausahon aukion merkitseminen muistomerkillä, 4000 euroa. Suomenniemeltä listalla on mukana ilmoitustaulu Suomenniemen keskustaan, bussipysäkin yhteyteen, 2000 euroa. Kyselyssä voi myös ehdottaa vapaasti jotakin omaa kohdetta.

Kysely on auki 25. helmikuuta saakka. Siihen pääsee kaupungin nettisivuilta. Valittavien kohteiden joukossa on muun muassa ongintalaiturit Kaihunharjulle, jouluvaloja Mikkelin keskustaan ja BMX-polkupyörärata Anttolaan. Kaupungin tiedotteessa kerrotaan, että esityksissä on huomioitu eri alueiden lisäksi myös eri ikäiset asukkaat.

Osallistuvan budjetoinnin määräraha vuodelle 2024 on yhteensä 100 000 euroa. Kyselyn tulokset huomioidaan investointikohteiden valinnassa. Valinnoista päättää kaupunkikehityslautakunta maaliskuussa 2024.

Kuntaliiton määritelmän mukaan osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Sen toteuttamiseen ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa menetelmää, vaan sitä voidaan toteuttaa monin eri tavoin.

Osallistuvaa budjetointia voidaan käyttää monissa erilaisissa tilanteissa, monenlaisten tarpeiden ja ongelmien ratkaisemisessa. Sitä voidaan hyödyntää, kun suunnitellaan ja tehdään päätöksiä esimerkiksi investoinneista tai palveluista.

Seurakunnan lastenohjaajat ovat edelleen myös lapsiperheiden apuna Ristiinassa.

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan tarjoamaa Pikkuhelppi-toimintaa on nyt myös ikäihmisille Ristiinassa. Seurakunnan Mervi Kovanen ja Henna Tapanainen ovat käytettävissä esimerkiksi juttuseurana tai tukena arjen askareissa.

– Joitakin aikoja onkin jo varattu. Iäkkäät ovat usein yksin kotona, niin juttuseura on kaivattua. Meihin voi olla yhteydessä itse tai läheiset, Tapanainen kertoo.

Pikkuhelppi-toiminnassa Kovanen tai Tapanainen voi lähteä esimerkiksi kaveriksi ulkoilemaan tai hoitamaan asioita.

– Emme kuljeta autolla ketään, eli kävellen pitää päästä. Itse ajattelen, että kunhan sulaa tietä on taas enemmän, niin pienikin lenkki ulkoilmassa piristää varmasti, Kovanen sanoo.

Pikkuhelppinä ei hoideta terveydenhoidollisia asioita, eikä työntekijä yksin käy kaupassa tai siivoa asiakkaan puolesta.

– Mutta kaikkea voimme tehdä yhdessä. Emme ole ateria- tai siivouspalvelu mutta yhdessä asiakkaan kanssa voimme vaikka kokata, Tapanainen selventää.

Työntekijät uskovat, että monelle varmasti juttuseura on sitä kaikista toivotuinta.

– Kiva, että voimme tarjota seuraa, että mieli virkistyy, Tapanainen miettii.

Aiemmin seurakunnan lastenohjaajat ovat tehneet Pikkuhelppi-työtä alle kouluikäisten lasten perheissä. Myös lapsiperheiden Pikkuhelppi on edelleen mahdollista. Kovanen ja Tapanainen kertovat, että sille on ollut Ristiinassa satunnaisesti kysyntää.

– Me emme kysele syytä, miksi joku varaa aikaa, eli ihan hyvin voi heittää vain jalat seinälle ja antaa lapset hetkeksi meille, Tapanainen muistuttaa.

Lastenohjaajille työ ikäihmisten parissa on uusi suuntaus. Tuomiokirkkoseurakunnasta kerrotaan, että kun alueen lapsimäärät vähenevät, mietitään toimintoja rohkeasti myös uusiksi. Kovanen ja Tapanainen pitävät ajatusta virkistävänä.

– Ihan innolla odotan näitä kohtaamisia. Aina on kiva, jos toiminnalla voi jollekin olla piristävä vaikutus, Tapanainen sanoo.

Kovanen pohtii, että hän on usein miettinyt, että voisi eläkeläisenä tehdä vapaaehtoistyötä ikäihmisten parissa. Nyt hän on osa-aikaeläkkeellä.

– Ihan mukavalle tuntuu nyt tämä mahdollisuus. Paljon Ristiinan vanhempaa väkeä toki tunnenkin, Kovanen sanoo.

Elina Alanne

Pikkuhelppi

PikkuHelppi-palvelun kautta voit pyytää avuksi tai seuraksi seurakunnan työntekijän tiettyinä aikoina.

Palvelu on maksuton, eikä sitä saadakseen tarvitse kuulua kirkkoon.

Tukea voi saada neljä kertaa syksyllä ja keväällä.

Tarkemmat tapaamisajat ja avun luonne sovitaan yhdessä ohjaajan kanssa.

Yhteydessä voi olla Henna Tapanaiseen, p. 0400 143 348 tai Mervi Kovaseen, p. 0400 143 297.

Yin-joogassa rauhoittuu mieli ja keho notkistuu.

Jooga auttoi minua ihan hirveästi siinä tilanteessa, kertoo Siina Kiehelä kerratessaan, miten hänestä tuli joogaaja.

– Kymmenisen vuotta sitten olin elämässäni risteyskohdassa ja minulla oli pieni kriisi. Oli paljon surua ja menetystä mutta samalla myös uuden aloittamista ja oppimista. Menin joogatunnille Vihdissä vanhaan työväentaloon ja ajattelin heti, että tämä on niin minun juttuni.

Kiehelä kertoo, että oli ihmeellistä, miten monipuolisesti jooga teki hyvää.

– Sain mielenrauhaa ja kykyä käsitellä tunteita, myötätuntoa itseäni kohtaan. Sen lisäksi se antoi uudenlaista kehotietoisuutta sekä notkeutta ja vahvuutta kehoon.

Noiden ensimmäisten työväentalon tuntien jälkeen Kiehelä on kokeillut useita eri joogalajeja. Hiljalleen mielessä alkoi itää myös ajatus, että joskus hän voisi itsekin ohjata tunteja. Hän kävi kaksi yin-joogaohjaajakoulutusta ja koki olevansa valmis omiin tunteihin.

Tuossa välissä elämä oli kuljettanut Kiehelän ja hänen miehensä Ristiinaan.

– Meillä ei kummallakaan ole juuria täällä mutta veneilemme aina kesät Saimaalla. Aina syksyisin oli haikea olo ja mietimme välillä, että voisimmeko muuttaa jonnekin tälle seudulle.

Lopulta pariskunnan sysäsi muutokseen korona-aika.

– Asuimme Helsingissä sen Uudenmaan sulun ja muun eristäytymisen, ja se oli kamalaa. Silloin päätimme, että nyt me teemme sen muutoksen.

Kiehelä muutti miehensä kanssa kolmisen vuotta sitten Ristiinaan, josta he ovat nyt muuttaneet Mikkeliin. Töitä he tekevät sekä etänä että Helsingissä. Mutta Kiehelän joogatunnit alkoivat Ristiinassa ja jäivät kylille. Kiehelä ilmoittaa niiden aikatauluista Facebookissa sivullaan Yinsiina.

– Järjestin joulukuussa 2022 pari tutustumistuntia kylätalo Sampolassa ja ne saivat valtavan hyvän vastaanoton. Koen, että tunnit ovat sekä minulle että osallistujille tärkeitä. Itse tykkään ohjata kylätaloilla. Siinä on jotenkin sitä samaa kuin miten itse aloitin. On itselleni merkityksellistä, että olemme siellä, Kiehelä miettii.

Nykyään yin-joogatunnit ovat sunnuntaisin sekä Vitsiälän kylätalo Sampolassa että Hangastenmaan kylätalossa.

– Eräs osallistuja kysyi, että voisinko ohjata myös Hangastenmaalla, ja sekin tunti on saanut hyvän vastaanoton.

Yin-jooga on joogamuodoista rauhallisin. Siinä ollaan asennoissa pitkään ja annetaan keholle mahdollisuus pehmentyä ja laskeutua asentoon. Yinin syvin olemus on pysähtymisessä.

– Se antaa venytystä lihaksiin ja lihaskalvoihin ja lisää liikkuvuutta ja notkeutta. Mutta ennen kaikkea se auttaa pysähtymään ja rauhoittumaan. Mieli pehmenee myös, stressit ja kireydet alkavat laueta, kun pitkään on asennossa ja keskittyy hengittämiseen.

Kiehelä korostaa, että yin-jooga on turvallista kaiken tasoisille liikkujille, koska jokainen voi tehdä tunnista omanlaisensa.

– Jokaisen keho ja sen liikkuvuus on erilaista. Asennot eivät alkuun ole täysin miellyttäviä mutta kipua ei saa tuntea. Yin-jooga sopii esimerkiksi uupuneelle, josta tuntuu, että keho ei ole valmis rankkaan liikuntaan. Se sopii myös aktiiviliikkujille palauttavana harjoituksena.

Erityisen notkea ei joogatakseen tarvitse olla.

– En minäkään ole, Kiehelä naurahtaa.

Elina Alanne

Luonto kiinnostaa ristiinalaislapsia, Suomen Luonnonsuojeluliiton asiantuntijat huomasivat.

Minkä kokoinen on isoin norppa? Minkä ikäisiksi norpat elävät? Häiritsevätkö ravut norppia?

Ristiinan yhtenäiskoulun 3B-luokalla on kysyttävää saimaannorpista, kun uhanalaisesta lajista ovat kertomassa Marjaana Kovanen ja Kaarina Tiainen Suomen Luonnonsuojeluliitosta.

– Lapsilla on ollut Ristiinassa paljon kysyttävää. Nykylapset ovat siitä ihania, että he niin rohkeasti kysyvät, Tiainen kertoi ennen 3B-luokan norppatunnin alkua.

Yhtenäiskoulun kaikki 1–6-luokkalaiset saivat oppitunnillisen verran tietoa saimaannorpasta. Norppatunneilla valmistauduttiin suureen norppailtaan, joka Ristiinassa koittaa 13. maaliskuuta. Maaliskuussa myös kirjastossa on norppanäyttely.

Tiainen kertoo, että hän pitää lasten ympäristökasvatusta hyvin tärkeänä.

– He ovat niitä tulevaisuuden päättäjiä. Niin kuin aina sanotaan: lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus ja toivo. Jos alusta alkaen oppii esimerkiksi norppaturvalliset kalastustavat, niin silloin ei koskaan tarvitse luopua mistään, Tiainen sanoo.

Ristiinassa kaksikko huomasi, että saimaannorppa ja lähiluonto kiinnostavat lapsia, ja on myös monille tuttua.

– Täällä huomaa, että luonnossa liikkuminen ja kalastaminen on lapsille tuttua. Lapset tuntevat hienosti kalalajeja ja luonto kiinnostaa. Näissä meidän tunneissa saimaannorppa on se konkreettinen kohde mutta kyllähän se liittyy myös laajempaan kokonaisuuteen, kuten vesien- ja rantojensuojeluun ja luonnossa liikkumiseen ja retkeilyyn, Tiainen sanoo.

Ristiinassa myös tosi moni lapsista viittasi kysyttäessä, kuka on nähnyt norpan.

– Sekin kertoo, että luonnossa liikutaan, koska Ristiina ei kuitenkaan ole keskeisintä norppa-aluetta.

Norppatunneilla saimaannorpasta ja Saimaan uhanalaisista lohikaloista kerrottiin lapsille ikätason mukaan. Pienemmille tunti keskittyi enemmän norpan tapoihin ja elämään, isompien kanssa esillä oli jo enemmän genetiikkaa ja termistöä.

– Kaikille kerroimme myös siitä, miten itse kukin voi auttaa saimaannorpan suojelua, Tiainen ja Kovanen kertovat.

Mutta mitkä ovat olleet vanhin ja isoin saimaannorppa?

– Vanhin tiedetty norppa on Venla. Valokuvien ja kiehkuraiskuvioiden avulla on päätelty, että sen ikä on ainakin 35 vuotta. Tiettävästi Venla on edelleen hengissä. Suurin punnitukseen päätynyt norppa oli Viljo, joka löytyi kuolleena rantavedestä tammikuussa 2020. Se painoi parhaimmillaan lähes 130 kiloa. Normaalisti norppa painaa 50-90 kiloa. Viljo oli noin 150 senttimetriä pitkä, kun normaalisti saimaannorppa on 130–140 senttimetriä. Viljon iäksi arveltiin kuolinhetkellä noin 20 vuotta, Tiainen kertoo.

Entäs ne ravut?

Ne eivät häiritse norppia mutta eivät joudu myöskään norpan ravinnoksi.

Elina Alanne

Lupasitko taas vuoden alussa kehittää itsestäsi aiempaa paremman version?

Lupasit tai et, kirjaston Noora Tähtinen kertoo kirjavinkkejä parempaan arkeen ja elämänviisauteen.

Miao, Minna: Prokrastinaatio: aloittamisen vaikeus ja miten se voitetaan

SKS, 2023

Miten useasti asiat tuppaavatkin jäämään viime tippaan. Ja miten usein sitä havahtuukaan siihen, että jos olisi aloittanut jonkin asian tekemisen ajoissa, niin se asia olisi jo tehty. Aika moni meistä kärsii ainakin ajoittain asioiden lykkäämisestä. Pahimmillaan asioiden lykkääminen lisää stressiä ja aiheuttaa ahdistusta. Psykologi Minna Miao avaa teoksessaan prokrastinaatiota käytännönläheisesti ja antaa kannustavia vinkkejä ja ratkaisuja sen selättämiseen.

Aalto, Ilana: Vartin voima: 365 nopeaa konstia kodin järjestämiseksi

Atena, 2024

Kulttuurihistorioitsija, ammattijärjestäjä ja neuropsykiatrinen valmentaja Ilana Aalto on tuttu Paikka kaikelle -nimisestä blogista, joka käsittelee ihmisen tavarasuhdetta ja antaa vinkkejä kodin järjestämiseen. Aallon kirjassa ei ole kyse konmarittamisesta tai hiki päässä suorittamisesta, vaan se opettaa suhtautumaan kotiin ja sen järjestyksessä pitämiseen armollisemmin. Vartti päivässä riittää. Aallon sanoin: Mieluummin sukkalaatikko päivässä kuin kymmenen vuotta kokonaan järjestämättä!

Toivonen, Hannu: Mitä tekoäly on? 100 kysymystä ja vastausta

Teos, 2023

Ajankohtainen tietokirja vastaa mieltä askarruttaviin kysymyksiin tekoälystä. Tietojenkäsittelytieteen professori Hannu Toivonen on onnistunut kirjoittamaan aiheesta teoksen, joka on helppotajuinen ja jopa viihdyttävä. Jos aihe vie mennessään, kirjan voi lukea kannesta kanteen kysymys kerrallaan järjestyksessä mutta sitä voi lukea myös sieltä täältä ja perehtyä niihin kysymyksiin, jotka tuntuvat itsestä mielenkiintoisilta. Teos käsittelee myös tekoälyyn liittyviä väärinkäsityksiä ja harhaluuloja.

Mattila, Juhani: Onnea etsimässä — Mitä kaipaamme kun kaipaamme onnellisuutta

Kirjapaja, 2023

Ihminen tavoittelee onnellisuutta monin eri tavoin. Mutta mitä se onni tai onnellisuus sitten lopulta on? Millainen on onnellinen ihminen? Psykiatrian erikoislääkäri ja tietokirjailija Juhani Mattila kuvailee kirjassaan, kuinka ihminen usein kuvittelee onnellisuuden olevan elämässä tietty taso, jolle pitää päästä ja jolla pysyä. Onnellisuus ei kuitenkaan tarkoita kaikille ihmisille samoja asioita eikä se ole luonteeltaan pysyvää. Sillä on yleensä tapana muuttua ja löytää uusia muotoja elämän eri vaiheissa. Mattila on aikaisemmin kirjoittanut myös ujoudesta, sosiaalisista peloista ja työuupumuksesta.

Riikonen, Marika: Yksin, kiitos

Hertta Kustannus, 2023

Yksinolo ja yksinäisyys ovat eri asioita. Jollekin toisten ihmisten seura ja sosiaaliset kanssakäymiset tuovat lisäenergiaa, kun taas joku toinen kuormittuu niistä. Ja kuinka paljon onkaan olemassa kaikkea näiden kahden väliltä. Marika Riikonen on uskaltanut tarttua herkkään aiheeseen, joka tuntuu herättävän ihmisissä toisinaan hyvin voimakkaitakin tunteita. Vaikka Yksin kiitos -teos onkin hyvin omakohtainen, Riikonen on onnistunut käsittelemään tietoista yksinoloa monelta eri kantilta huumoria kaihtamatta.

Rasa, Satu: Kaamosväsymys – Pimeän kauden selviytymisopas

Viisas Elämä, 2024

Onneksi ollaan jo menossa valoa ja kevättä kohti. Arviolta nimittäin jopa 85 prosenttia suomalaisista kärsii joka talvi erilaisista kaamosoireista. Satu Rasan teos esittelee mukaansatempaavalla tavalla viimeisintä tutkimustietoa kaamosväsymyksestä ja sisältää asiantuntijahaastatteluihin perustuvia vinkkejä pimeästä vuodenajasta selviämiseen. Kirjasta löytyy myös hieman kokeilevampia keinoja kaamoksen kesyttämiseen. Auttaisikohan saunafulness tai dopamiinipukeutuminen?

Noora Tähtinen

Loppuviikosta 1.–2. helmikuuta järjestettävä poliittinen lakko vaikuttaa myös Ristiinalaisen jakeluun. Lehtiä ei monilla paikkakunnilla jaeta torstaina eikä perjantaina. Paperinen lehti on siis useilla tilaajilla vasta alkuviikosta. Ristiinalaisen näköislehti on tilanteen vuoksi kaikkien luettavissa heti torstaiaamuna.

Laaja lakko näkyy Ristiinassa myös muuten. Koulun lounaalla tarjoillaan torstaina leipää, leikkeleitä, hedelmää ja juomia sekä päiväkodilla lisäksi hiutalepuuroa. Koulu on antanut oppilaille luvan ottaa mukaan myös itse pieniä eväitä. Kaupungin kiinteistöissä jää siivoukset osin tekemättä puolen päivän osalta.

Lakko vaikuttaa myös linja-autoliikenteeseen perjantaina. Ristiinan suunnan liikennöintiin vaikutuksia ei pitäisi olla. Mikkelin paikallisliikenteessä on peruttu useita vuoroja. Lisätiedot löytyvät kaupungin nettisivuilta.

S-market Ristiina on torstaina avoinna supistetusti kello 9–18.

Jos Eveliina Tevala ei olisi opiskellut ekokampaajaksi, hän olisi varmasti vaihtanut jo alaa.

Täällä on vielä aika sekavaa, toteaa Eveliina Tevala avatessaan ovea Säästöpankin talon liiketilassa. Kulmassa sijaitseva tila on jo kokenut myllerryksen mutta muuntautuu vielä ennen kuin EcoSalon Eden on valmis avaamaan.

– Varmaankin maaliskuu on realistinen avausajankohta. Ehkä jo helmi-maaliskuun vaihde, Tevala miettii.

Omaa kampaamoa hän on pyörittänyt myös Suomenniemellä ja Lappeenrannassa. Ristiinan liikkeen avautuessa toiminta Suomenniemellä loppuu. Tevalan löytää jatkossa pääasiassa Ristiinasta.

Suurin syy tähän on oma arki ja se, että Lappeenrannantie on tullut hänelle jo turhan tutuksi.

– Tyttäreni harrastaa urheilua tavoitteellisesti. Hänen koulunsa on täällä ja harjoitukset Mikkelissä. Nyt kun tytön treenaaminen on erittäin tiivistä, niin harkkakuljettaminen on tehnyt arjesta haastavaa, Suomenniemellä asuva Tevala kertoo.

Hän on tehnyt parturi-kampaajan töitä jo yli 20 vuotta. Työvuosista jo yli puolet Tevala on ollut ekokampaaja.

– Vuonna 2010 kävin koulutuksen ja minulla on ollut ekokampaamo Lappeenrannassa yhdeksän vuotta. Olisin varmasti jo vaihtanut alaa, jos en olisi ekokampaaja. Minulle tämä on ainut vaihtoehto tehdä tätä työtä, hän miettii.

Kun Tevala yli 20 vuotta sitten opiskeli alalle, opinnoissa todettiin, että puolet teistä tulee allergisoitumaan työn kemikaaleille ja joutuu sen vuoksi vaihtamaan alaa.

– Välillä mietin, että jos joka toinen putkimies sairastuisi työnsä vuoksi, niin olisiko se kaikille vaan ihan ok, Tevala pohtii naisvaltaisen alan tilannetta.

– Ekokampaajakoulutuksessa on todella paljon sellaista asiaa, mikä pitäisi opettaa alan opiskelijoille jo heti. Siellä oppii paljon sellaista tietoa, mikä olisi tärkeää tietää. Suosittelen lämpimästä koulutusta kaikille kampaajille, hän sanoo.

EcoSalon Edenin hän toteaa olevan koko perheen parturi-kampaamo.

– Ekokampaamoissa on sekin hyvä puoli, että myöskään lapset eivät joudu olemaan kemikaalihöyryjen keskellä.

Ekokampaamoissa värjäykset tehdään kasviväreillä ja sekä hiuspohjaa että hiusta hoidetaan esimerkiksi savella, turpeella tai merilevällä.

– Kaikki kasvivärit jo itsessään ovat hiusta ja hiuspohjaa hoitavia, Tevala kertoo.

Hän toteaa, että monenlaiset värjäykset ekokampaamoissa onnistuvat mutta permanentit eivät.

– Siihen ei ole luonnonmukaista vaihtoehtoa olemassa.

Ekokampaamon asiakkaaksi tullaan monesta syystä. Osa on tiedostanut, miten vaarallisia kemikaalit ja niiden kuorma ovat. Toiset ovat jo niille allergisoituneet tai herkistyneet. Jotkut ovat enemmän kiinnostuneita ympäristöasioista ja miettivät koko kosmetiikkateollisuuden prosessia.

– Syitä on monia, ja jollain saattaa olla näistä kaikki. Itse koen, että tämä on omille arvoilleni sopiva tapa tehdä tätä työtä. Jos joskus ennen ajattelin, että haluan testata kaikkia kosmetiikkatuotteita itse, niin nykyään ajattelen enemmänkin niin, että mitä sitä suostuu enää iholleen laittamaan, Tevala toteaa.

Elina Alanne

Perusparannussuunnitelmia ei kannata tehdä etukäteen, jos rahoitusta ei ole, toteaa ely-keskus.

Suurlahdentie sai eduskunnan joululahjarahaa 100 000 euroa joulun alla 2022. Tuolloin kerrottiin, että ely-keskus alkaa suunnitella tien perusparannusta. Rahoitus oli kytketty myös Astuvansalmen saavutettavuuden parantamiseen.

Mikkelin kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä totesi tuolloin Ristiinalaisessa (15.12.2022), että hankkeen saaminen suunnitteluun on iso askel. Hän totesi, että suunnittelu on väylä siihen suuntaan, että valtion rahoitus joskus saadaan myös peruskunnostukseen.

Nyt ely-keskuksesta kerrotaan, että suurempaa suunnitelmaa Suurlahdentien hyväksi ei tehdä.

– Tie tosiaan sai 100 000 euron rahoituksen. Tämä rahoitus käytettiin akuutteihin asioihin, eli korjaustarpeisiin. Tietä päällystettiin uudelleen noin kilometrin matkalta ja lisäksi tehtiin päällystepaikkauksia Astuvansalmelle saakka. Näihin töihin meni noin 200 000 euroa, ylläpitovastaava Kimmo Tiikkainen kertoo.

Tiikkainen jatkaa, että perusparannussuunnitelmat tehdään aina tarpeiden mukaan, kun näköpiirissä on, että tien kunnostamiseen on rahoitus.

– Suunnittelu ei ole kallista mutta ei sitä kannata tehdä etukäteen. Jos suunnitelma on tehty vaikka viisi vuotta aiemmin, niin toimenpiteet eivät olekaan enää relevantteja, kun peruskorjaus alkaa. Teitä ei kannata suunnitella varastoon, koska tiet rapistuvat aina, Tiikkainen perustelee.

Hän toteaa, että ilman tarkempaa suunnitelmaa voi arvioida, että Suurlahdentien peruskorjaus maksaisi noin 20 kilometrin matkalta 2,5–3 miljoonaa euroa ja tuollaista rahoitusta ei ole nyt näköpiirissä.

Riihelä toteaa, että ely-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja Tommi Huttunen on selventänyt asian hänelle samaan tapaan kuin Tiikkainen Ristiinalaiselle. Riihelä sanoo olevansa hieman kaksijakoisella mielellä ja harmissaan asiasta.

– Toki olen siitä tyytyväinen, että Suurlahdentietä korjattiin ja ely-keskus käytti siihen rahaa. Luotan myös ely-keskuksen näkökulmaan siitä, että he voivat suunnitelman laatia samantien, jos tien parannukseen on rahoitus. Mutta isossa kuvassa ajattelen edelleen, että jos on suunnitelma, niin saa helpommin myös rahoitusta, niin siksi olen aavistuksen harmissani, Riihelä sanoo.

Hän toteaa, että nyt on päättäjien, virkamiesten ja maakuntaliiton tehtävä pitää tieasioita aktiivisesti esillä.

– Asioita pidetään aktiivisesti esillä ja on vain uskottava, että vaikka heti ei tapahdu, niin jonain päivänä. Valtiolla on toki Itä-Suomessa paljon korjausvelkaa. Mutta jos ajatellaan Itä-Suomen kehitystä, puuhuoltoa, logistiikkaa ja matkailua, niin siinä joukossa Suurlahdentie on merkityksellinen.

Riihelä kertoo, että kaupungin edustajat tapaavat ely-keskuksen kanssa säännöllisesti ja tuolloin mietitään muun muassa erilaisia mahdollisia rahoitusratkaisuja tiehankkeille. Ely-keskuksen Tiikkainen toteaa EU-rahoituksesta, että joitakin yksittäisiä EU-rahoituksia on teille itäiseen Suomeen saatu.

– Kaikkea kannattaa ainakin yrittää, hän kannustaa kaupunkia olemaan aktiivinen asiassa.

Elina Alanne

Ristiinaan suunniteltu julkinen sauna odottaa nyt kaavan valmistumista. 

Ristiinaan suunniteltu julkinen sauna nytkähti pykälän eteenpäin, kun Ristiinan kehittämisyhdistys Hönkä ry teki saunasta ehdollisen tilauksen Kontiolle.

Höngän varapuheenjohtaja Sami Hilonen kertoo, että Kontio tuli sopivalla tavalla vastaan, jotta asia saadaan etenemään.

– Tämä on pelin avaus. Veejjakaja-rahoitukseen ja rakennuslupaan pitää olla piirustuksia ja muita tietoja, ja niitä ei saa käyttöön, ellei tilaa rakennusta jostain tai piirrätä kuvia jollain. Nyt odotamme, että alueen kaava on lainvoimainen ja sitten asiat voi edetä.

Hilonen sanoo, että hankkeessa on saanut huomata, että kaikki on toisesta asiasta riippuvaista.

– Jostain on aloitettava. Kontio tuli vastaan, että aloitukseen ei tarvittu isoja rahoja.

Rahoitus- ja rakennuslupapäätöksistä vastaavat tahot tekevät ratkaisuja vasta kun Sotakoulun alueen uusi kaava saa lainvoiman. Saunaa suunnitellaan niin sanotulle emäntäkoulun pellolle sataman viereen. Höngän toiveena on, että saunaa päästäisiin rakentamaan kesällä.

– Mutta kaikki on tosiaan kiinni ensin kaavan lainvoimaisuudesta. Olen kyllä pettynyt, jos syksyllä ei vielä saunota, Hilonen sanoo.

Saunasta on tulossa 30-neliöinen ja sitä voi käyttää ympärivuotisesti.

– Aloitetaan hankkeella, johon resurssit riittävät. Nyt täytyy jo alkaa miettiä saunan käyttöä ja lähestyä yhteistyökumppaneita ja tukijoita sen suhteen, Hilonen sanoo.

Elina Alanne

Majoitustilan tarve sai Löydön Kartanon yrittäjät laajentamaan. 

Hotelli Heimarin toimintaa pyörittää ensi kesänä Löydön Kartanon yrittäjät. Kesäkuun alusta elokuun puoliväliin yritys vastaa ravintola- ja majoitustoiminnasta sekä muun muassa rantasaunojen vuokraamisesta. 

Espanjasta tavoitettu yrittäjä Heikki Alanko kertoo, että suurin syy siihen, miksi he päättivät laajentaa myös Heimariin, on majoitustilan tarve. Heimari ei ollut avoinna viime kesänä. 

– Meillä on rajalliset omat tilat ja hetkittäin heinäkuussa oli tilanteita, että asiakkaita riittäisi mutta seudulla ei ollut tilaa heille, Alanko kertoo. 

–Mietimme, että me olemme joka tapauksessa kesäisin ympärivuorokautisesti töissä, niin miksemme olisi niin vielä enemmän, Alanko naurahtaa viitaten itseensä ja puolisoonsa Aila Alankoon. 

Hän muistuttaa, että Mikkelin seudulla totuus on se, että matkailuyrityksissä tili tehdään kesäsesongin aikaan.

Kylmiltään Alangot eivät Heimariin hyppää. 

– Olemme tehneet siellä nyt uusien omistajien aikaan monia tilausravintolakeikkoja. Siitä se ajatus lähti kääntymään, että voisimme tehdä enemmänkin ja pyörittää koko hotellia. 

Alanko kertoo, että kaikki suunnitelmat ovat vielä hyvin alkuvaiheessa. Esimerkiksi ravintolan ruokalistoista tai aukioloajoista ei ole vielä päätöksiä. 

– Ihan ensimmäisenä täytyy saada hotellin sähköinen varausjärjestelmä toimimaan mahdollisimman pian ja hotelli näkymään esimerkiksi booking-sivustolla. Ilman suomen lisäksi englanniksi toimivaa varausjärjestelmää ei saa näkyvyyttä esimerkiksi Visit Finlandin kautta, Alanko selventää. 

Kesällä juhlatilaisuuksia voi järjestää yrityksen kautta sekä Löydön Kartanossa että Heimarissa. Alanko kertoo, että Löydön Kartanossa on häävarauksia mutta kalenteriin myös edelleen mahtuu. 

– Kaiken kaikkiaan se muuttui koronavuosien aikana, että enää häitä ei varata kahta vuotta etukäteen. Sykli muuttui lyhyemmäksi. Saman huomaa myös suomalaisten majoitusvarauksissa, että niitä ei tehdä niin paljoa etukäteen. Ulkomailta varaukset tulevat aiemmin kuin suomalaiset varaavat. 

Heimarin omistavan St Michel Resort Oy:n toimitusjohtaja Harri Sjögren iloitsee, että alueen toiminnoille löytyi yrittäjä ensi kesäksi. 

– Tosi tärkeää, että saadaan sinne palveluja kesäksi. Tätä on moni odottanut. Totta kai se on myös kiinteistölle tärkeää, että sitä käytetään, Sjögren toteaa ja lisää, että täysin tyhjillään tienoo ei ole ollut talvellakaan. 

– Siellä on nytkin kurssitoimintaa, eli tilat ovat hyvin käytössä. 

Alueelle laaditusta ranta-asemakaavasta valitettiin Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Sjögren toteaa, että omistajayhtiötä ei yllättänyt, että kaava-asioissa aina kestää. Kiinteistökehitysyhtiö odottaa nyt kaava-asian ratkaisua rauhassa. 

– Mitään tarkempia suunnitelmia jatkosta ei kannata tehdä ennen kuin alueella on kaava. 

Vieläkö omistajalla riittää uskoa alueen kehittämiseen?

– Riittää, totta kai! Sjögren vakuuttaa. 

Elina Alanne