Vapaa-ajan asukasvaltuuskunnan kyselyssä selvitettiin esimerkiksi ostoskäyttäytymistä
Mikkelin seudun vapaa-ajan asukasvaltuuskunta teki alueen vapaa-ajan asukkaille suunnatun palvelututkimuksen 2012, 2014 ja 2016. Tänä vuonna vastaava palvelututkimus uusittiin. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa vapaa-ajan asukkaiden näkemystä Mikkelin seudun ja heidän mökkikuntiensa palveluista sekä miten he kokevat palvelut.
Tutkimuksella halutaan myös antaa palautetta seudun palvelutuottajille siitä, miten mökkiläiset kokevat palvelut. Palvelukyselyn toistamisella haluttiin myös nähdä, miten käsitykset palveluista ovat muuttuneet. Vastaamaan pääsi laiturilla.fi -sivuston kautta ja vastauksia saatiin enemmän kuin aikaisempina vuosina.
Kyselyssä kävi selkeästi ilmi, että mökkiläisten ruokakauppa-asiointi tapahtuu suurimmaksi osaksi vapaa-ajan asunnon paikkakunnalta ja lomalla ollessa lähimmästä kaupasta. Palvelututkimukseen vastanneista Ristiinan ja Suomenniemen alueen mökkiläisistä kaksi kolmannesta (65,4 prosenttia) vastasi tekevänsä ruokaostokset lähikaupasta vapaa-ajan asunnolla ollessaan. Avoimissa vastauksissa käytettäviksi kaupoiksi mainitaan Ristiinan S- ja K-marketit, K-Supermarket Mäntyharju sekä Sale Suomenniemi. Noin viidennes vastaajista kertoo tekevänsä ruokaostoksensa Mikkelin automarketeissa (Prisma ja Citymarket).
Asioinnin helppous ja valikoima ovat edelleen olleet tärkeimmät asiointiin vaikuttavat tekijät. Kiinnostus lähiruokaan näyttää vahvistuneen. Lähiruokaa ostetaan eniten tavallisista ruokakaupoista ja kesätoreilta.
Rautakaupan tuotteita haetaan ensisijaisesti oman kylän myymälöistä kun sellainen löytyy. Asioinnin helppous ja riittävä valikoima ovat olleet tärkeimmät kriteerit ostopaikan valintaan myös rautakaupan osalta. Tosin rautakaupan valinnan osalta Ristiinan ja Suomenniemen vastaajat nostavat merkittäviksi seikoiksi myös henkilöstön palvelualttiuden ja avuliaisuuden (54 %) sekä kaupan ja kauppiaan tuttuuden (38,5%). Ristiinan ja Suomenniemen osalta rautakauppana on käytetty noin 85-prosenttisesti Ristiinan tai Mäntyharjun K-Rautaa. Vastauksissa mainitaan myös Ristiinan Säästöhalli sekä Mikkelin K-Rauta.
Niko Takala
K: Heinäkuiset Ristiinan markkinat on yksi tapahtuma, johon alueen vapaa-ajanasukkaat kertovat osallistuvansa. Arkistokuva
Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.
30 vuotta sitten oli Ristiinassa oma lätkäjoukkuekin, RisKi!
Miltäpä se maailma (tai ainakin Ristiinalainen) näytti 30 vuotta sitten?
Ristiinalaisen ensimmäisenä syksynä kerrottiin rakennusprojekteista ja jääkiekosta – ja taisteltiin lehden olemassaolosta
Ristiinalainen ilmestyi ensimmäistä kertaa keskiviikkona 5.10.1988. Tämän nyt käsissä pitämäsi (tai ruudulta lukemasi) lehden ilmestyessä lehti on siis ilmestynyt 30 vuotta ja yhden viikon. Täysien vuosikymmenien kunniaksi lueskelin läpi 30 vuoden takaisia lehtiä, ja kokosin niistä hieman ajatuksia tälle aukeamalle. Tulemme myös julkaisemaan Ristiinalaisessa (ainakin) loppuvuoden ajan ”30 vuotta sitten” -juttusarjaa, johon nostamme aina kerrallaan 1-2 syystä tai toisesta mielenkiintoista artikkelia kolmen vuosikymmenen takaa.
Niko Takala
Jotkin asiat eivät vaihdu
Ensimmäisen Ristiinalaisen kannessa ei ole suurta otsikkoa ”Tässä on nyt ensimmäinen Ristiinalainen”. Etusivun yläosan otsikko kuuluu sen sijaan ”Vanhusten viikko avattiin Ristiinassa”. Ja, kuinka ollakaan, myös tällä viikolla (vko 41, 2018) on meneillään vanhusten viikko, jota myös Ristiinassa vietetään. Esimerkiksi tiistaina vietettiin jo perinteeksi muodostuneita vanhuspalveluiden palvelupäiviä Vaarinsaaressa. Vaarinsaarestakin muuten puhutaan syksyn 1988 lehdissä. Se on mukana yhtenä kolmesta suuresta rakennushankkeesta, kun (14.12.1988) lehti esittelee kunnanhallituksen esityksen kuntasuunnitelman tavoiteohjelmasta. Muut suurhankkeet vuosille 1989-1993 muuten olivat Kirkonkylän ala-asteen laajennus ja urheilukentän huoltorakennus (joka oli joulukuussa 1988 jo harjakorkeudessa). Kunnalliseen päätöksentekoon liittyy myös 26.10.1988 uutinen, jossa kerrotaan kuntalaisaloitteesta, joka on jätetty kunnanvirastolle. Aloitteessa 142 allekirjoittanutta ”toteavat odottelevansa, milloin kunta aloittaa kaavassa olevien puistoalueidensa kunnostamisen”, koskien erityisesti Muurikin ja Joutsenrannan aluetta. Hmmm…mitenhän tämä ei kuulosta noin vanhalta uutiselta?!?
Urheilua ja ilmastonmuutosta
Heti paikallislehden ensimmäisistä numeroista alkaen paikallislehti on ollut ajan hermolla myös monenlaisesta urheilusta. Itsellä osui silmään juoksutuloksia toisesta lehdestä 12.10.1988. Ensinnäkin siksi, että Ristiinan syksyn kympillä (jutussa ei järjestäjää mainita, mutta RiU on vahvasti epäiltyjen listalla…) Sollan Reijon voittoaika 37.38,50 on harrastelijapohjalta melko kovaa luokkaa. Ja toisekseen siksi, että allekirjoittanut on kipittänyt 3000 metriä 9-vuotiaana aikaan 13.12,19. Vaikka monessa lajissa varmaan tulos olisi parempi nyt kuin 30 vuotta sitten, niin lieköhän tuohon aikaan kykenisi nyt…
Olipa tuolloin seurattavana monta muutakin urheilulajia. Uutisia on niin jalkapallosta (RP-82 ja FC Ristiina!), lentopallosta (puulaakisarja oli aktiivinen, lisäksi RiU:n miesten joukkue pelasi sarjaa) ja myös jääkiekosta. Ristiinan Kiekko (RisKi) oli valmistautumassa sarjakauteen lehdessä 8.12.1988. Pelaajia kaipailivat jutussa valmentaja Seppo Hintsa ja puheenjohtaja Hannu Komulainen. Pulaa oli ainakin pian myös muusta, sillä RisKi:n toiminta päättyi jo reilua vuotta myöhemmin…
RisKi:n toiminnasta kertovan jutun yhteydessä muuten kerrotaan, että ”jäähalliharjoituksia ei ole tarvinnut pitää, sillä omalle ulkojäälle päästiin 2.11.! Samaisessa lehdessä on myös uutinen että Ristiinan kalakerhon pilkkikilpailu-sarjan ensimmäinen osakilpailu oli käyty kahta päivää aiemmin eli itsenäisyyspäivänä Kuonojärvellä! Pistää miettimään, varsinkin kun juuri on julkaistu kovasti keskustelua aiheuttanut tuore hallitusten välisen ilmastopaneelin ilmastonmuutosraportti.
Toive, joka puoliksi on toteutunut
Alkuaikoina lehteen tunnuttiin kirjoittavan varsin paljon mielipidekirjoituksia ”Kirjeitä kyliltä” -osastolle. Kirjeitä on sekä tulikivenkatkuisia että rennonletkeitä. Esimerkkinä ensimmäisistä mainittakoon kunnallisvaalien jälkipyykki, jota käytiin useassa numerossa. Kaihertamaan oli jäänyt puolueiden neuvottelumenettelyt liittyen luottamuspaikkojen jakoon. Kokoomuslaiset kokivat tulleensa keplotelluksi ulos neuvotteluista keskustalaisten ja demareiden toimesta. Toisessa leirissä taas nähtiin kokoomuslaisten itse omalla toiminnallaan aiheuttaneen tilanteen. Mene ja tiedä, mutta viihdettähän tuo näin ajan jälkeen on…
Rennonletkeistä kirjoituksista taas hykerryttävänä jäi mieleen nimimerkin ”Olivin mannekiini” (noin lehdessä lukee, liekö ollut tarkoitus olla Olvin mannekiini?!) kirjoitus lehdestä 14.12.1988. Siinä nimimerkki kirjoittaa otsikolla Ristiinaan viinakauppa muun muassa näin: ”…rehellinen viinakauppa meidän ristiinalaistenkin pitäisi saada, kun kerran Puumalassakaan ei tartte kuivin suin juttukavereita haastattaa…”. Nimimerkki toivoo myös: ”..sais ne nyt ainakin punkun laskee nuihin sekatavaramyymälöihin. Lähtis tuo aamuinen tutina helepommin pois.” Puoliksihan nimimerkin toive toteutui jo syyskuussa 2003, jolloin Alko avasi myymälän Ristiinassa (jonka ensimmäinen asiakas muuten oli Ristiinalaisen taittaja, toim. huom.). Viinien tuloa ruokakauppoihin sen sijaan saadaan yhä edelleen odottaa, vaikka alkoholilainsäädäntö onkin vuosien varrella lientynyt, ja tätä nykyä esimerkiksi lonkeroa (sitä oikeaa) saa myydä ”maitokaupoissakin”.
Lehteen kirjoittaminen on muuten erittäin sallittua – jopa toivottua – myös tänä päivänä, eli kirjoitelkaa ihmeessä!
Talvisota ja muuta historiaa
Osuupa paikallislehden ensimmäiselle syksylle myös uutisointi Pekka Parikan ohjaamasta, Antti Tuurin kirjaan perustuvasta, elokuvasta Talvisota. Kyseiseen elokuvaan nimittäin kuvattiin kohtauksia Ristiinassa. Kameran edessä nähtiin lukuisia ristiinalaisavustajiakin Pien-Toijolan talonpoikaismuseolla, Kallioniemessä ja Tiirolahdella. Elokuva valmistui noin vuotta myöhemmin, 1989 syksylle, jolloin talvisodasta tuli kuluneeksi 50 vuotta.
Historiallisia tekstejä löytyy lehden sivuilta muutakin. Esimerkiksi ”Poliisin viikko”, jossa paikallinen poliisi kirjoitti heidän terveisiään viikon tapahtumista. Ensimmäiseltä syksyltä mielenkiintoisena yksityiskohtana nousee esiin myös paikallislehtien valtataistelu. Ristiinassa oli vanhastaan jalansijaa tilauspohjaisella Länsi-Saimaalla, jonka ”Ristiina-pitoisuus” kuitenkin oli laskenut vuosien saatossa. Lisää taistelua syntyi, kun Länsi-Saimaatakin kustantanut yhtiö rupesi tekemään ilmaisjakelulehteä Ristiina. Varsinkin jälkimmäiseen liittyen Ristiinalaisen sivuilla sekä Lare Lempiäinen että Jussi Vartiainen loihe lausuman melko kirpakoitakin kommentteja… (esim. Laren avoin kirje 30.11.1988 lehdessä). Lopulta Länsi-Saimaa sinnitteli vuoteen 1992 saakka, mutta Ristiina jäi vain parin kuukauden ikäiseksi.
Yleisesti ottaen voisi sanoa, että jo tämän 30 vuoden aikana on kertynyt lehden sivuille valtavasti paikallishistoriaa, jota ei ole varmaankaan missään muualla kansien välissä. Tarinoita sieltä olisi valtavasti jaettavana, mutta tähän ei mahtunut kuin muutama esiin nostettavaksi!
Antero ”Antsu” Heikkinen on tehnyt pitkän työuran paikallislehtien parissa.
Paikallislehdellä on aina paikkansa
Ristiinassa paikallislehden/lehtien elinkaari on poikkeuksellisen monivivahteinen. Keskeinen osa tilattuja ja edelleen ilmestyviä paikallislehtiä on Etelä-Savossa syntynyt 1950-luvulla. Kauko Laasosen 1965 perustama Länsi-Saimaa oli Ristiinan, Anttolan ja Mikkelin maalaiskunnan pää-äänenkannattajana äärimmäisen tärkeä aviisi. Rimppulan Kauko oli monella tavalla muutoinkin toimelias isäntä, kalastaja ja Hangastenmaan Taavelin kylävaikuttaja.
Oman paikallislehden perustaminen herätti lukuisia kirjoittamisen harrastajia tarjoamaan hengentuotteitaan ”Rimppulan sanomien” julkaistavaksi. Vitsiälän koulun aktiivinen ja monitaitoinen ”rehtori” Juhani Jussi Vartiainen oli Länsi-Saimaan tunnetuimpia kirjoittajia. Jussi toimi pitkään myös Savon Sanomien Ristiinan kirjeenvaihtajana. 1970-80 luvulla hän oli useina vuosina maakuntalehden tuotteliain kirjeenvaihtaja.
Lempiäisen Laren Ristiinalainen oli luonnollisesti mukana monissa paikallisissa toimissa. Erityisesti on mieleen jäänyt 2000-luvun alussa Kallioniemessä järjestetty Kesäasukas-tapahtuma. Lare ja Yrittäjien puheenjohtaja Jouni Oravapyysivät, että kertoisin muistoja kesäasukasvuosilta. Lupauduin. Juvan Paikallisravit sattuivat samaksi perjantai-illaksi. Sovittiin, että tulen ohjelman jo kestäessä.
Poikkeuksellisesti olin kirjoittanut muistoja ihan printtimuotoon. Kun laskeuduin huvilanmäeltä rantaan, Lare kuulutti: ”Sieltähän juhlapuhujamme tuleekin!” Onneksi olin vähän kirjoittanut… Pidin puheen ja se julkaistiin sellaisenaan Ristiinalaisessa.
Ristiinalainen on alati muuttuvassa maailmassa tärkeä ja erinomainen tapa pitää useille tahoille yhteyksiä. Mäkelän ja Vesterin kylillä vaikuttava Tillinmäen Ryhti on valinnut Ristiinalaisen vuosittain vaikutusalueen parhaaksi ja tehokkaimmaksi paperilehdeksi, kaikilla kriteereillä!
Jokainen eläväinen paikkakunta ansaitsee ja tarvitsee paikallislehtensä. Ristiina on Ristiina, ainakin minulle, vaikka nykyään on osa Mikkeliä.
Ristiinalainen nykymeiningillään pitää erinomaisesti yllä Ristiina -henkeä. Se on erityisen tärkeää Ristiinassa syntyneille, varttuneille, nykyisille ja vapaa-ajan asukkaille!
Aino Maija Lempiäinen ja Seija Vartiainen pääsivät seuraamaan aitiopaikoilta Ristiinalaisen syntyhetkiä 30 vuotta sitten. Eivätkä ainoastaan katselleet, vaan kumpikin heistä osallistui myös lehden tekoon.
”Kyllä siinä oli koko perhe mukana”
Paikallislehden alkuaikoina Ristiinalaisen tekeminen oli hektistä puuhaa
Ristiinalaisen alulle panijat olivat ”Löytö-Vitsiälän” hurjat, eli Lauri ”Lare” Lempiäinen ja Juhani ”Jussi” Vartiainen. Heistä Larea jututin sekä lehden 20- että 25-vuotisjuhlanumeroihin vuosina 2008 ja 2013. Lare kuitenkin menehtyi äkillisesti pari kuukautta viimeisimmäksi jääneen tapaamisemme jälkeen. Jussi poistui keskuudestamme jo 1996, joten tarinoiden alkujuurille lehden perustamisesta ei enää ole pääsyä. Niinpä päädyin juttusille edellä mainittujen miesten puolisoiden, Aino Maija Lempiäisen ja Seija Vartiaisen kanssa.
– Kun soitit minulle niin tuli kyllä mieleen että onko siitä herran jestas jo 30 vuotta aikaa! päivittelee Lempiäinen, joka on edelleen mukana työelämässä, työskennellen Kyyhykylässä osa-aikaisesti, ”kun ei ne ole poiskaan sieltä päästäneet”.
Vartiainen sen sijaan on ollut jo 16 vuotta eläkkeellä perhepäivähoidon ohjaajan työstä.
Heillä kummallakin on paikkakunnan oman lehden syntymisestä yhteneväiset muistot. Jussi ideoi asian ja sai Laren ylipuhuttua lähtemään yrittäjäksi ja päätoimittajaksi.
– Jussin ideahan se oli. Lare kun sitten oli rohkea, sanoisinko jopa tyhmänrohkea, niin hän sitten lähti mukaan! Lempiäinen hymähtää.
– Ja kyllä minun täytyy myöntää, että vastustin ajatusta silloin alussa. Ajattelin ettei tämä ole hyvä idea. Mutta Lare piti päänsä, tässäkin asiassa. Hänhän oli sellainen ennakkoluuloton, ei häntä pelottanut mikään.
Vartiaisen perheessä lehden aloittamista ei koettu yhtä dramaattisesti, siellä kun ei lähdetty yrittäjäksi mukaan.
– Muistan sen kyllä hyvin että Jussi oli jo pitkään puhunut, että Ristiinaan pitäisi saada oma lehti, kun Länsi-Saimaassa oli Ristiinaa koskeva uutisointi laskenut jo pitkään. Eiköhän tämä idea Ristiinalaisesta sitten alkanut hahmottua kun Jussi ja Lare kävivät kalassa yhdessä. Jussi oli sitä tosiaan puhunut, että kyllä Ristiinasta juttuja riittäisi ihan omaankin lehteen, muistelee puolestaan Vartiainen.
Lehden 20-vuotisnumerossa Lare muisteli itse kuinka aluksi hänellä ”oli aika paljon perhosia vatsassa, kun enhän minä tiennyt lehden tekemisetä mitään”. Tämä näkyi Aino Maijan mukaan koko perheelle.
– Kyllähän se oli aluksi sitä, että koko perhe siinä oli mukana. Pistettiin laskuja kirjekuoreen, minä oikoluin juttuja ja niin edelleen. Siinä mentiin koko porukka aika pitkälti lehden ilmestymisen aikataulussa. Tiistaisin, jolloin lehti lähti painoon, aina helpotti hetkeksi. Silloin käytiin usein ”juhlan” kunniaksi ravintolassa syömässä.
– Hektisenä lehden tekeminen jatkui vielä pitkään. En minä ainakaan muista että ainakaan ensimmäisen vuoden aikana mitään ratkaisevaa helpotusta tilanteeseen olisi tullut, kyllä siihen varmaan pari kolme vuotta meni ennen kuin tekeminen tasaantui rutiinien myötä, Lempiäinen pyörittelee päätään.
Rankkaa mutta opettavaista
Vaikka lehden teko koski osittain koko perhettä, ja se oli ajoin raskastakin, oli ajanjakso myös hyvin opettavaista.
– Sehän siinä ilman muuta oli positiivista. Me kaikki opittiin monenlaista tekemistä, minäkin kirjoittelin juttuja, varsinkin jos oli jotain kulttuuripuolen asioita. Valokuvien kehittämisen Lare oli opetellut jo sukulaisensa kautta jo aiemmin. Mutta kyllä niitä valokuvia kotona kauan roikkui!
– Ja yksi iso juttu oli se kun hommattiin tietokone melko pian lehden perustamisen jälkeen. Eihän niitä silloin 80-luvun lopulla vielä paljon ollut. Itse opin siitä, mutta erityisesti meidän Juha (silloin 10 v.), joka istua nakotti siinä vieressä kun Laren veli Timo opetti Larelle sen puolen hommia. Juhahan on sittemmin koko ikänsä touhunnut tietotekniikan kanssa.
Aino Maija sanoo myös Laren puhuneen jälkikäteenkin siitä, että lehdenteossa yksi parhaista asioista oli se, kuinka paljon se opetti uutta.
– Sekä aivan käytännön tekemistä, mutta myös sitä, että kyllähän Ristiina ja ristiinalaiset tulivat Larelle erittäin tutuksi.
Jos kirjoitteli Aino Maija kulttuurista, niin Seijakin joutui silloin tällöin juttu- tai kuvauskeikoille.
– Jussi minua paimensi milloin mihinkin. Minä sitten yritin paikan päällä kuunnella ja kirjata ylös mitä siellä puhutaan!
Yksi kuvausreissu on jäänyt erityisen vahvasti mieleen…
– Jussi oli sopinut Kalolan Villen (silloinen kirkkoherra) kanssa valokuvauksen pappilaan. Jussi ei itse päässyt joten hän käski minut reissuun. Ville odotti paikalla sovittuun aikaan ja minähän otin kuvia lipputangon juurella ja kukkapenkin edessä ja vaikka miten. Noh, kun pääsin takaisin kotiin, niin huomattiin että kamerassa ei ollut filmiä! Voitte kuvitella että tuli palautetta…
Aino Maija muistelee erityisellä lämmöllä Ristiinalaisen puitteissa järjestettyjä lukijamatkoja, jotka suuntautuivat esimerkiksi useisiin eri laskettelukohteisiin.
– Se matkustaminenhan oli Larelle iso juttu, ja kaikki me siitä tykättiin. Ja se matkojen järjestäminenhän jatkui sitten senkin jälkeen kun Lare oli jäänyt lehdentekemisestä pois.
Vartiaisen Jussin rooli pieneni Ristiinalaisen teossa pikku hiljaa kun lehti alkoi yhä enemmän pärjätä omillaan. Toki avustavia kirjoittajia oli sitten muitakin.
– Ja kirjoitteli se Jussikin juttuja aina kuolemaansa saakka. Alkuaikojen iso rooli kuitenkin pieneni tosiaan ”tavalliseksi” avustajaksi, Seija ynnää.
Ja niitä tarinoita, niitä riittäisi varmasti muutaman lehden täytteeksi… Tähän loppuun lienee syytä vain todeta lyhykäisyydessään arvostus sitä kohtaan, että pitkälti näiden kahden miehen ansiosta tänäkin päivänä Ristiinassa luetaan paikallislehteä!
Kauko Paltta on pistänyt ristiinalaisten hampaita kuntoon jo 42 vuotta! Hänen mukaansa ihmisten hampaat ovat tätä nykyä pääsääntöisesti ihan mukavassa kunnossa. Paltta siirtyy ensi kuun alussa oloneuvokseksi.
Nykyisin tuntuu siltä, että yhä harvinaisemmaksi käyvät henkilöt, joiden cv:stä ei työuran päättyessä löydy kuin muutama työnantaja. Vielä harvinaisempia ovat varmasti he, jotka ovat olleet koko työuransa samassa työpaikassa.
Yksi tällainen harvinaisuus löytyy Ristiinan terveysaseman hammashoitolasta. Paltan Kauko nimittäin on työskennellyt hammaslääkärinä 42 vuotta, koko sen ajan Ristiinassa, eli aina elokuusta 1976 saakka.
– Jos ihan tarkkoja ollaan, niin työnantajahan tässä matkan varrella on vaihtunut pariin otteeseen. Kun on ollut näitä eri kuntayhtymiä ja nyt viimeisimmäksi työnantajaksi jää Essote, kertailee Paltta tämän viikon tiistaina, kun hän on hoitanut päivän viimeisen potilaansa.
– Sain Ristiinasta viran samaan aikaan kun vaimoni Raija sai töitä koululta opettajana. Itse asiassa minulla oli silloin joku yksittäinen tentti vielä suorittamatta, ja viran saamisen ehtona oli se, että valmistun. Sain sitten lisensiaatin paperit muutaman viikon kuluttua aloittamisesta.
Pieniä hymähdyksiä ja naurahduksia aiheuttaa myös hänen ensimmäinen virallinen tittelinsä…
– Jos minä nyt oikein muistan, niin se taisi kaikessa lyhykäisyydessään olla ”Mikkelin seudun kansanterveystyön kuntayhtymän kahdeksas terveyskeskushammaslääkäri”!
Ensimmäisinä vuosina Paltan työpiste löytyi kerrostalosta, Pietarinpirtistä, Kitereentien alusta.
– Siellä oltiin toisessa kerroksessa, keskellä asuntoja. Siellä tulikin sitten välillä vähän ongelmia esimerkiksi silloin kun jostain sivukyliltä tuli taksilastillinen lapsia kerralla hammastarkastuksiin ja vuoroaan odottavat keksivät itselleen tekemistä!
Ristiinan terveysasema valmistui 1983, jolloin myös hammashoito siirtyi uusiin tiloihin.
– Ja täytyy kyllä sanoa, että olen työssäni viihtynyt erittäin hyvin. Täällä terveysasemalla on ollut hirmuisen hyvä yhteishenki koko tämän ajan. Toimiminen on ollut mutkatonta.
– Ja itselle ihan erityisen tärkeää on tietenkin se, että hammashoitajien kanssa yhteistyö on pelannut hyvin. Se on tässä avainasemassa, varmasti potilaatkin ovat sen aistineet että on toimittu hyvässä hengessä eikä mitään kireyksiä ole ollut. Aluksi hoitajana oli Kainulaisen Mirja, sitten meni useampi vuosi Sirkku Matilaisen kanssa. Kaikkein pisimpään työparina oli Hilosen Eija ja viimeinen kymmenen vuotta on nyt sitten mennyt Merja Purosalmen kanssa.
Varsinaissuomalaisena Savoon
Kauko Paltta sanoo, että Turun seudulta tulleena hänellä oli – ja on edelleen – tietysti täysin erilainen murre kuin paikallisilla.
– Kyllä silloin alkuaikoina melkoinen vakio -keskustelunavaus kuului, että ”tohtori ei taida olla täältäpäin”!
– Omasta mielestäni varsinaissuomalainen murre on pysynyt matkassani tänne saakka, en ole savoa ryhtynyt puhumaan. Tai ainakaan itse en ole huomannut että olisi ”miä” lipsahtanut.
Murresanojen eroista puolestaan on joskus syntynyt väärinkäsityksiä.
– Kerran eräälle hangastenmaalaiselle isännälle sanoin paikkojen tekemisen jälkeen että voitte tuossa lavuaarin äärellä viruttaa suuta jos tarvis on. Minä sitten hämmästelin että mitäs hän rupesi naamansa vääntelemään ja venyttelemään. Hoitaja täsmensi että ”eikun huuhdelkaa suutanne”! Turun murteessa viruttelu kun on huuhtelua, Paltta naurahtaa hupaisalle muistolle.
Vaikka murre ei paikalliseksi kääntynytkään, niin se ei estänyt pitkäaikaisia, hyviä ja luottamuksellisia potilassuhteita syntymästä.
– Paikalliset olivat aluksi vähän hiljaisia, mutta sitten kun vuosien varrella tutustuttiin, niin kyllähän siinä puhuttiin kaikennäköiset asiat. Välillä oli melkein hankalaa pysyä aikataulussa, kun asiaa olisi ollut vaikka miten! hän naurahtaa.
Ihmisten luottamus hammaslääkäriä kohtaan näkyi monesti myös muualla kuin vastaanotolla. Eräskin henkilö oli ruokakaupan kassajonossa ottanut hammasproteesin ulos suusta ja kysellyt Paltalta vinkkiä että pitäisikö sitä korjata.
– En ole koskaan kokenut sitä ongelmaksi että ihmiset ovat pitäneet myös vapaa-ajalla minua hammaslääkärinä, konkarihammaslääkäri sanoo ja ymmärtää hyvin, että pienellä paikkakunnalla tietyt asiat ja ammatit henkilöityvät.
Mutta, hetken päästä on siis Paltan Kaukon osattava itse orientoitua siihen, että on enää vain sitä vapaa-aikaa, eikä enää töitä. Työpäiviä on tällä hetkellä (tiistaina) jäljellä 11, viimeinen työpaikalla vietettävä kliininen työpäivä on edessä keskiviikkona 7.11.
Tekemisen puutteen hän ei usko ihan heti yllättävän, vaikka työura päättyykin.
– Se on tuo omakotitalo sellainen, että siellä on kertynyt vuosien varrella vaikka mitä rästihommia! Ja sitten tietysti on omat ja vaimon kanssa yhteiset harrastukset, kuten kuntosali ja etenkin tanssiminen, jota olemme harrastaneet vuodesta 2004 saakka.
Ja mieluisaa puuhaa on luvassa myös lasten parissa. Paltan kolme aikuista lasta asuvat nykyisin Järvenpäässä, Turussa ja Mikkelissä. Heidän myötä isovanhemmilla on tällä hetkellä neljä lastenlasta silmäterinään.
– Ja ihan kohta niitä lastenlapsia on yksi enemmän! Eli tekemistä kyllä riittää heidänkin kanssaan, Paltta iloitsee.
Ruohonleikkureilla ajetaan kilpaa monenlaisilla alustoilla. Ristiinan kisassa mennään soramontulla. Lokakuussa Koivakkalassa ajettavassa kisassa tuskin tällaista pölypilveä kuitenkaan nähdään. Kuva: Kari Nikrus
Lokakuussa Koivakkalassa ajetaan ruohonleikkureilla
Lokakuussa on pitäjässämme tarjolla aavistuksen harvinaisempaa moottoriurheilua, kun ruohonleikkureiden Le Mans -ajot rantautuvat lokakuussa Ristiinaan. Kaikkiaan viisi osakilpailua sisältävän SM/Baltic Cupin kisasarjan päätöskilpailu ajetaan Koivakkalan soramontun (Koivakkalantien ja Hietasentien risteyksessä) maastoissa lauantaina 20.10.
Kilpailun varsinaisena järjestäjänä toimii Lawn Mower Racing Finland -yhdistys. Paikallisina yhteistyökumppaneina toimivat Nina’s Erikoistaksipalvelut Oy sekä maastoautoilua harrastava Temmitiimi.
– Joskus yli kymmenen vuotta ollut Sipoossa lippumiehenä ja katsoin tätä motor-sportin hienoutta! Ja siitä asti ollu monenlaista touhutessa käyny mielessä että tällainen kisa olisi hieno saada tännekin. Sitten sain nuo Temmitiimin jätkät innostumaan aiheesta niin lähdin tarjoamaan yhteistyötä, kertaa kisojen päätymistä Ristiinaan Mikko Syrjäläinen Nina’s erikoitaksipalveluista.
– Tämä kisa tuli sitten järjestettäväksi vähän aiemmin kuin itse edes kuvittelimme. Alun perin itse ajattelimme että josko 2019 olisi kisat täällä. Sitten kun olin yhteydessä lajin kilpailutoimintaa hoitavaan Patrik Lindahliin, niin hän tokaisikin että tämän vuoden cupin finaalikisalle on vielä järjestäjä auki, että ottakaa se!
Ruohonleikkurien Le Mans -cup on kestävyyslaji, jota ajetaan kahdessa eri luokassa, avoimessa ja vakiossa. Avoimessa luokassa ruohonleikkurin virittely on huomattavasti vapaampaa, mutta sielläkin on tiettyjä rajoituksia, kuten että rungon täytyy olla vakio ja että taka-akselin oltava jäykkä eli taka-akseliin ei saa tehdä jousitusta. Pakollisia toimenpiteitä on leikkuupöydän poistaminen, takavalon asentaminen ja tappokatkaisija, eli järjestelmä, joka sammuttaa koneen, mikäli esimerkiksi kuski putoaa kyydistä. Lisäksi varikkotiimille on omat määräyksensä esimerkiksi sammuttimesta.
– Cupin osakilpailuja ajetaan erilaisilla radoilla. On menty talvella jäällä, asfaltilla ja edellinen kisa oli sänkipellolla. Joka oli rankkasateen myötä mennyt aikamoiseksi mutavelliksi, niin siellä oli kyllä tapahtumia ja katsottavaa! Syrjäläinen nauraa ja näyttää vakuudeksi videokuvaa kisasta, jossa osa kisailijoista joutuu tulemaan varikolle itseään ja ajoneuvoaan putsaamaan…
Myös paikallinen haastekisa
Ristiinassakin kisataan kestävyysajossa. Kisa kestää kolme tuntia, ja molempien luokkien voittajat ovat ne ajajat, jotka ovat onnistuneet kiertämään eniten kierroksia.
– Eli vaikka miten konetta virittäisi, niin kyllä siihen kestävyyteen pitäisi satsata. Ei paljon helpota jos menee kovaa mutta pelit hajoaa heti kättelyssä.
Korjaustoimenpiteitäkin kisan aikana toki voi tehdä. Joukkueen kuskien määrää ei ole rajoitettu, mutta mekaanikkoja saa olla enintään kaksi.
– Radasta pyritään tekemään monipuolinen. Me täällä päässä hahmottelemme sen, ja pääjärjestäjät sitten tekevät lopulliset silaukset ja hyväksynnät. Itse toivoisin että tulisi vaikka pikkuisen lunta kisapäivänä tai jotain muuta yllättävää että saataisiin sitäkin kautta ekstra-eloa kisaan!
Radan tulee Syrjäläisen mukaan olla 400-800 metriä pitkä ja jokaiselta kohdaltaan vähintään 1,5 metriä leveä.
Syrjäläinen hehkuttaa, että kisan yhteydessä ajetaan myös paikallinen haaste-sarja.
– Koitetaan saadan mahdollisimman paljon paikallisia mukaan kokeilemaan ja pidetään hauska leikkimieleinen kisa. Säännöt ja rajoitukset ovat samat kuin virallisissa sarjoissa, joista kaikista löytyy tarkempaa tietoa Leikkureiden Le Mansin nettisivuilta.
Nämä kyseiset sivut löytyvät siis netistä osoitteesta www.leikkurilemans.com. Paikalliseen haastesarjaan osallistuminen maksaa joukkueelta 50 euroa. Ilmoittautumiset tähän sarjaan osoitteeseen ninas@erikoistaksipalvelut.fi perjantaihin 12.10. mennessä.
– Laji on kyllä niin viimeisen päälle hölmönhauskaa kuin vain voi olla! Suosittelen ilman muuta osallistumaan, eli ei muuta kuin kilpureita rakentamaan, Syrjäläinen nauraa.
Jos ei kisaamaan halua lähteä, niin kisaa voi luonnollisesti saapua vain katsomaan. Paikan päällä on vapaaehtoinen pääsymaksu, jonka maksamalla osallistuu arvontaan. Lisäksi Temmi-tiimi pitää kisa-alueella kanttiinia.
Ruohonleikkureiden kestävyysajon SM/Baltic cupin finaali Ristiinassa la 20.10. Lisätietoja lajista www.leikkurilemans.com.
Kisakaaressa tanssitaan jälleen sunnuntaisin huhtikuuhun saakka. Esiintyjinä on Suomen tanssittajien kärkinimiä, kuten tässä Finlanders muutama vuosi takaperin. Arkistokuva / Niko Takala
Kisakaaren talvitanssit starttaavat
Edellisvuosilta tutut Kisakaaren tanssit jatkuvat tällekin talvikaudelle. Kun Metsälinnan lavatanssit hyvästeltiin viime sunnuntaina talvitauolle, niin Kisakaaressa puolestaan herätään ”kesäunilta”. Kisakaaren ohjelma on Suomen parhaimpien tanssiorkestereiden siivittämä. Tanssien järjestelyistä vastaava Jaana Strandman kertoo, että Pellosniemellä sijaitsevassa Kisakaaressa on luvassa ”taattua ja laadukasta tanssimusiikkia” jokaisena sunnuntaina aina ensi vuoden huhtikuuhun saakka klo 17-21.30. Kisakaaren tansseilla on perinteitä jo 70- luvulta saakka.
Tanssikauden avajaiset ovat tämän viikon sunnuntaina 30.9. Tuolloin Kisakaareen saapuu vuoden 2003 tangokuningatar Saija Tuupanen orkesterinsa eXmiesten kanssa.
Kisakaareen ovat syksyn aikana tulossa lisäksi muun muassa Pekkaniskan pojat (7.10.) ja Finlanders (14.10.). Syksyn aikana tullaan kuulemaan Tuupasen lisäksi myös useita muita tangokuninkaallisia, kuten Heidi Pakarinen, Leif Lindeman ja Teemu Roivainen. Tuore tangokuningatar Saana Sassali esiintyy uudenvuodenpäivän tansseissa 1.1.2019.
Kisakaaren tanssienjärjestäjä Strandman lupaa jokaiselle illalle tanssittavaa ja viihdyttävää musiikkia ja toivoo tanssin harrastajien löytävän tanssiaskeleet sunnuntaitansseihin Kisakaareen.
Kisakaaren (Karsikkoniementie 3, 52420 Pellosniemi) tanssit su 30.9. alkaen. Liput 15e.
Niko Takala
Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.
Kentän hahmo oli RiPa:n Sami Kontulainen. Hän nosti koko kauden maalimääränsä hattutempun myötä jo 12:een. Taustalla oleva Eetu Eronen osui niin ikään maalipuiden väliin, kaksi maalia olivat Erosen ensimmäiset Kolmosessa.
Sarjapaikka varmistui selkeällä voitolla
Ristiinan Pallo päätti tämän kauden kotiottelunsa lauantaina mallikkaasti. Mikkelissä Hänskissä varsin tuulisessa kelissä pelatussa ottelussa nimittäin kaatui heinolalainen Union Plaani liki murskaluvuin 6-0 (2-0). Voiton takuumiehinä hääri puhtaan hattutempun tehnyt Sami Kontulainen. Häntä säestivät mukavasti kahdella maalillaan ensimmäiset osumansa Kolmosessa tehnyt Eetu Eronen ja upealla kaukolaukauksellaan joukkueen kapteeni Antti Pulkkinen.
Pelin lopputulos tarkoitti sitä, että RiPa pelaa varmuudella Kolmosta myös ensi kaudella. Sarjapaikka varmeni tosin tuplasti, kun sarjan hännillä oleva Lappee JK hävisi oman ottelunsa. Union Plaani joutuu vielä jännittämään sarjapaikkansa puolesta, sillä mikäli Lappee JK voittaa oman viimeisen ottelunsa IPS Edustusta vastaan, olisi Plaanin onnistuttava kellistämään sarjanousunsa Kakkoseen jo varmistaneen, kauden tappioitta pelannut Kouvolan Sudet. Sarjassa toiseksi viimeinenkin putoaa teoriassa Neloseen, mutta käytännössä sarjan 11. tulee halutessaan säilyttämään sarjapaikkansa, sillä Kakkosesta ei putoa Kaakon Kolmoseen tällä kertaa yhtään joukkuetta.
RiPa – Union Plaani alkoi hieman tunnustelevissa ja melko tasaisissakin merkeissä, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä selvemmin isännät olivat kuskin paikalla. Maalinteon aloitti Kontulainen, kun peliä oli pelattu hieman vajaat 40 minuuttia. Toppari Mika Hurskainen antoi puolesta kentästä vapaapotkun, jonka Kontulainen jatkoi päällään verkon perukoille. Vain pari minuuttia myöhemmin Union Plaanin Kalle Manelius rikkoi Kontulaista rangaistusalueella sillä seurauksella että Manelius sai varoituksen ja pallo vietiin pilkulle, josta Kontulainen upotti pallon varmasti maaliin. Tauolle mentiin näissä 2-0 lukemissa.
Toinen puoliaika saatiin häthätää käyntiin, kun hyviä otteita hyökkäyspäässä esittänyt Joonas Heinikainen petasi paikan Kontulaiselle, joka jatkoi suoraan ilmasta pelin lopullisesti ratkaisseen 3-0 osuman. Tämän jälkeen syyskierroksen sanalla sanoen surkeasti (saldona kaksi pistettä) suorittanut Union Plaani näytti kentällä hyvin hampaattomalta, eikä siltä enää löytynyt taisteluilmettä. Ristiinalaiset isännät puolestaan vielä kaunistelivat loppulukemia Eetu Erosen (2) ja Antti Pulkkisen toimesta.
Niko Takala
Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.
2,5-vuotias Jemina Hänninen mittasi vauvanukelta kuumetta (sitä oli 11 astetta), kun tämä oli tullut avoimen päiväkodin Puuhatupaan äitinsä Jenna Hännisen kanssa. Puuhatupa toimii toistaiseksi osoitteessa Kaaritie 4 as 7.
Runsas lasten määrä päiväkotiryhmissä on tuonut pysyvän lisätilan tarpeen
– Ykstoista astetta!
Näin tuumaa 2,5-vuotias Jemina, kun hän leikkii vauvanukella, jolta hän on juuri mitannut kuumeen.
Jemina on tullut Ristiinan päiväkodin avoimeen toimintaan, Puuhatupaan, äitinsä Jenna Hännisen kanssa.
Avoin päiväkotitoiminta aloitti tämän syksyn toimintakauden uudessa paikassa, kun tiloiksi vaihtui päiväkodilta väliaikaistilat Kaaritien varrelta Mikalo Oy:n rivitaloasunnosta.
Tilojen toimivuuden ainakin väliaikaisratkaisuna vahvistavat myös Puuhatuvan ohjaajat, lastentarhanopettaja Anitta Särkkä ja lastenohjaaja Niina Korhonen.
– Tässä on kaksi tilavaa huonetta leikkimiseen ja sitten keittiö. Tämähän on sillä tavalla kevyempää kuin päiväkodin kiinteät lapsiryhmät, että emme tarvitse esimerkiksi sänkyjä nukkumiseen. Tai keittiötä sinänsä ruuan valmistamiseen, kun perheet tuovat eväät mukanaan.
Avointa päiväkotitoimintaa on tällä hetkellä tarjolla kolmena päivänä, maanantaina ja tiistaina klo 9-13 ja keskiviikkoisin 9-16.
Muutolle syynä päiväkodin tilantarve
– Tosiaan meillä on tällainen positiivinen ongelma, että päiväkodilla on tilat käytännössä täynnä. Meillä on esimerkiksi alle 3-vuotiaiden ryhmät nyt täynnä, kun niihin tulee vielä syksyn mittaan muutama lapsi lisää, kertoo Ristiinan päiväkodin vt. johtaja Jaana Vartiainen.
Päiväkodin tilaongelmaan pysyvämmäksi ratkaisuksi on tulossa kiinteä parakkirakennus.
– Tilan tarve on tällä hetkellä pysyvä, ja paikalle tuleva parakki onkin kaupungin oma, ei vuokrattu. Parakin toimituksesta tehdyssä sopimuksessa on kirjattu, että se olisi paikan päällä viimeistään tammikuun loppuun mennessä, mutta elätellään nyt vielä toiveita, että päästäisiin siellä heti vuoden vaihteessa aloittamaan, Vartiainen uumoilee.
Niko Takala
Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.
Ristiinan Metsälinnan äänestettiin juuri kauneimmaksi kesälavaksi. Viime viikolla julkistetun tittelin voittanut tanssilava viettää tämän kauden päättäjäisiä tulevana sunnuntaina. Arkistokuva / Juho Jolkkonen
Metsälinna äänestettiin kauneimmaksi kesälavaksi
Ristiinan tanssilava Metsälinna on voittanut SuomiViihde -lehden Suomen Kaunein Kesälava 2018 -lukijaäänestyksen. Lehden Facebook-sivuilla kerrotaan, että ääniä tuli reilut tuhat ja ne jakautuvat kaikkiaan 67 eri paikan kesken. Voiton vei ylivoimaisella äänimäärällä ”upea ja hyvin hoidettu” Metsälinna.
Palkintona Metsälinna tulee saamaan ilmaisen tanssipaikkaesittelyn SuomiViihde -lehden kesän 2019 numeroon sekä kunniakirjan voitosta.
Toiseksi äänestyksessä sijoittui Ämyri Somerniemeltä ja kolmanneksi Saukonkallion lava Iitistä.
Tanssikauden päättäjäiset Suomen kauneimmalla kesälavalla Metsälinnassa su 23.9. klo 18 alkaen. Esiintyjänä Väliaikainen. Liput 12 e.
Omatoimiaikoina lainaaminen ja palautus tapahtuu automaatin avulla.
Ristiinan kirjastolla on kesän ja alkusyksyn aikana tehty teknisiä muutostöitä, jotta kirjaston omatoimiajat päästään ottamaan käyttöön vielä tämän kuun aikana. Omatoimiajat tulevat mahdollistamaan kirjastossa asioimisen myös sen ajan ulkopuolella, kun kirjastossa on paikalla henkilökuntaa.
Omatoimikirjaston käyttäjiksi haluavien on käytävä kirjastossa palveluaikana hakemassa omatoimikirjaston käyttöoikeus. Tämän jälkeen kirjautuminen sisään omatoimikirjaston ovella onnistuu oman kirjastokortin ja pin-koodin avulla.
– Tällä viikolla me jo testailemme näitä järjestelmiä, mutta ihan vielä niitä ei päästä virallisesti ottamaan käyttöön. Kunhan systeemit toimivat varmasti ja kuten niiden pitää, niin sitten asiasta kyllä heti kerrotaan, kertovat Riia Marttinen ja Noora Tähtinen kirjastolta.
Ympärivuorokautista pääsyä kirjastoon ei ole jatkossakaan, mutta nykyisiin aukioloaikoihin omatoimiajat tuovat merkittävän lisäyksen. Kunhan omatoimiajat otetaan käyttöön, voi sen käyttäjäksi rekisteröityneet henkilöt asioida Ristiinan kirjastossa maanantaista perjantaihin klo 9-20 välisenä aikana sekä lauantaina ja sunnuntaina klo 9-14.
– Kyllä varmasti tämä on monen mielessä toivottu ja miellyttävä uudistus. Takuulla moni ottaa mielellään vastaan sen että kirjastoon pääsee aamusta iltaan ja vielä viikonloppuisinkin päiväsaikaan, Marttinen ja Tähtinen arvioivat.
He sanovat, että jonkun verran omatoimikäyttämistä ja toiminnon rekisteröimistä kirjastokortteihin on jo kyselty. Alun perinhän aikataulutus oli sellainen, että omatoimiajat tiedotettiin otettavan käyttöön Ristiinassa jo kesän aikana. Nyt muutostöitä on tehty samanaikaisesti Ristiinan lisäksi myös Haukivuoren, Hirvensalmen ja Puumalan kirjastoissa, joissa palvelu otetaan niin ikään käyttöön syyskuun aikana.
Suomenniemellä kirjaston omatoimiajat otettiin käyttöön jo viime vuoden puolella. Aivan kuten Suomenniemellä, myöskään Ristiinassa omatoimiajat eivät pienennä henkilökunnan läsnäolotunteja. Palvelua on kirjastolla jatkossakin tutusti, eli ma 12-19, ti, ke ja pe klo 10-16 ja to 13-19.
Ristiinan Urheilijat saivat viime viikolla tiedon, että seura sai ensi vuodelle anomansa aikuisurheilun maantiejuoksun SM-kisat järjestettäväkseen. Seuran ”ikiaktiivit” Leo Pekkanen ja Mirja Luntinen ovat mukana järjestelmässä 31.8.2019 juostavia kisoja.
Neljä vuotta sitten Ristiinassa järjestettiin aikuisurheiluliiton SM-kilpailut viestijuoksussa. Ensi vuonna on kreivikunnassa jälleen luvassa Suomen mestaruustason kisailua, kun Ristiinan Urheilijat saivat järjestettäväkseen aikuisurheilun vuoden 2019 SM-maantiejuoksun.
– Tässä muutama vuosi on jo mennyt, niin olihan se jo aikakin taas kisoja päästä järjestämään, kertoo naurahtaen tapahtumaa esittäneisiin, ja aktiivisiin järjestäjiin kuuluva Leo Pekkanen.
Aikuisurheilussa sarjat etenevät ikäluokittain viiden vuoden välein alkaen 30-vuotiaista. Sekä Pekkanen ja Mirja Luntinen uskovat, että kuntoliikunnassa kasvanut juoksun suosio tulee näkymään osallistujamäärässä.
– Koska kilpailuun ei ole mitään ranking-järjestelmää tai tulosrajoja, niin totta kai myös kuntoilijat voivat osallistua. Tällaisissa kisoissa on viime vuosina ollut noinosallistujaa, eli kyllä ainakin sen verran odotetaan tännekin, he ynnäilevät.
Aivan parin hengen talkooporukalla tämän suuruusluokan kisoja ei pystyyn saada.
– Jos kaikki ruokahuollon ynnä muiden palveluiden talkoolaisetkin ynnätään mukaan, niin varmaan mennään tuonne noin 50 järjestäjän määrään. Uskon kyllä sen määrän löytyvän ihan hyvin, Pekkanen ynnäilee.
Kilpailukeskuksena tulee toimimaan urheilukentän alue, josta varmasti löytyykin paitsi looginen maalintulopaikka, niin myös yhteistyössä koulun kanssa hyvät tilat esimerkiksi ruokailuihin ja peseytymiseen ynnä muihin kilpailun niin sanottuihin tukipalveluihin.
Niko Takala
Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.
Anni Suutari (oik.) ja Riina Minkkinen juonimassa RiPan 2-0 maalia IPSWitchiä vastaan. Naisten pienpelin piirisarjan mestaruus ratkeaa ensi viikonloppuna.
Ristiinan Pallon naisten mestaruus Kaakkois-Suomen piirin pienpelisarjassa jäi vielä viime viikonlopun kotipeleissä vaille sinettiä. Ensimmäisen puolikkaan leiviskästään joukkue hoiteli erinomaisesti, kun RiPan naiset voittivat sarjan kärkiottelussa Imatran IPSWitchin komeasti 2-0 (2-0). Toisessa ottelussa niin ikään eteläkarjalaista vastustajaa vastaan oli tyytyminen 1-1 (0-1) lukemiin, kun RiPa tasasi pisteet SiUn Nice Futiksen (Simpele) kanssa.
Kärkijoukkueiden piste-ero ennen ensi viikonlopun viimeisiä otteluita on viisi pistettä RiPan naisten hyväksi. RiPalle riittää siis kahdesta viimeisestä ottelusta yhteensä kaksi pistettä mestaruuden varmistamiseksi.
RiPa pelaa viimeiset kaksi otteluaan ensi lauantaina 8.9. Valkealassa, ensin sarjajumbo HaPK:ia (Hamina) vastaan klo 11 ja tuntia myöhemmin sarjassa kolmantena olevaa kotkalaista PeKaa vastaan. Imatralaisilla kilpasiskoilla puolestaan on vastassa Simpeleellä lappeenrantalaisjoukkueet Lappee JK Nuts ja FC LaPa.
Niko Takala
Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.
Ainakin vielä tänä syksynä perinteet olivat Ristiinan lukiossa paikoillaan, Aapeli Ahoranta sitoi Säde Nurmisen ja Joonas Pulkkisen jalat yhteen sisäänpotkijaisissa. Vuoden vaihteessa Ristiinan lukio siirtyy hallinnollisesti osaksi Mikkelin lukiota.
Seitsemän pulloa ketsuppia ja sinappia, viitisen kiloa jauhoa, hassut vaatteet ja pussijuoksua – kas siinä hyvän yhteishengen resepti. Ristiinan lukion tuoreet ykkösluokkalaiset pääsivät tutustumaan lukion arvojärjestykseen viime torstain perinteisissä sisäänpotkijaisissa, joissa he oppivat, että kakkonen on koulun kuningas ja ykkönen tämän hölmö apulainen, jonka olisi ehkä kannattanut lähteä ammattikouluun.
Vaikka ykkösluokkalaisten olikin kumarrettava joka kerta, kun joku mainitsi sanan kaksi, ei illan ollut tarkoitus luoda kuilua luokka-asteiden välille vaan pikemminkin tutustuttaa oppilaat toisiinsa. Leikkimielisyys ja huumori olivat avainasemassa, kun ykkösluokkalaiset ryömivät koulun lattioilla ja rikkoivat raakoja kananmunia otsiaan vasten.
– Ehkä sitä kaksi-sanaa olisi voinut käyttää vähän vähemmän, tuumi kakkosluokkalainen Santeri Purhonen.
Ykkösluokkalaiset joutuivatkin illan aikana kumartamaan kymmeniä elleivät jopa satoja kertoja, mikä ei haittaa, sillä ensi vuonna on heidän vuoronsa laittaa ”hyvä” kiertoon.
– Totta kai me kostamme seuraaville ykkösille, nauroi ykkösluokkaa käyvä Säde Nurminen. – Meillä oli tosi mukavaa, sillä melkein koko luokka oli mukana.
Kutistuva lukio
Ristiinan sisäänpotkijaiset on yksi niistä asioista, jotka eroavat Mikkelin lukion tavoista ja tuovat esiin pienen lukion hyviä puolia. Ristiinan lukion oppilasmäärä on kuitenkin yhä pienenemään päin, minkä vuoksi kaupunginvaltuusto on päättänyt tehdä siitä Mikkelin lukion yksikön. Hallintojen yhdistyessä lukiot saavat yhteisen rehtorin, mikä tarkoittaa, että Ristiinan lukiota parikymmentä vuotta johtanut Matti Hämäläinen hoitaa vuoden alusta ainoastaan yhtenäiskoulun rehtorinpestiä.
Muutos näkyi lukiolaisten elämässä heti lukuvuoden alussa esimerkiksi Mikkeliin siirrettyjen kurssien ja 75 minuutin pituisiksi venyneiden oppituntien myötä, mutta Hämäläisen mukaan kaikki hallintojen yhdistämiseen liittyvät yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä. Kaupunginvaltuuston työryhmällä, johon kuuluu muun muassa koulujen rehtorit ja kaupunginvaltuutettuja, riittää vielä neuvoteltavaa ennen vuodenvaihdetta.
Työryhmän ristiinalaisjäseniä mietityttää ainakin se, että yhdistynyttä lukiota aiotaan kutsua Mikkelin lukioksi. Se saattaa sanoa jotakin Ristiinan lukion tulevaisuudesta: tänä vuonna lukiossa aloitti 21 uutta opiskelijaa eli 35 prosenttia alueen ikäluokasta, ja koska ristiinalaisnuorten määrä pienenee vuosi vuodelta, ei kolmen vuoden päästä edes 50 prosenttia ikäluokasta riittäisi pitämään lukion oppilasmäärää juuri 60:n yläpuolella.
– Ristiinan lukion tulevaisuus pitäisi turvata, mutta työryhmän luottamushenkilöt vähän pelkäävät, ettei pelkkä hallintojen yhdistäminen riitä, Hämäläinen valottaa. – Voi olla, että asiat vielä muuttuvat ennen vuodenvaihdetta, mutta en minä sitä todennäköisenä pidä.
Kuka kuskaa ja opettaa?
Hämäläinen näkee hallintojen yhdistymisessä joitakin valoisia puolia, kuten sen, että lukion apurehtoriksi valittiin ristiinalaisille tuttu Erkki Salmela. Myös kurssivalikoima tulee kasvamaan, joskin osaa oppiaineista voi opiskella vain Mikkelin keskustan lukioyksikössä.
Eri lukioiden välillä liikkuminen ja siihen liittyvät matkakustannukset ovat herättäneet ristiinalaisopiskelijoissa ärtymystä. Esimerkiksi historian kursseista tarjotaan Ristiinassa enää pakolliset, ja loput on suoritettava joko itsenäisesti, etäopetuksena tai Mikkelin lukiossa. Mikkelin lukion opettajat suosisivat jälkimmäistä vaihtoehtoa, mutta ristiinalaisoppilaat valitsevat mieluiten itsenäisen opiskelun.
– Voisin ehkä käydä omalla autolla Mikkelin keskustassa, mutta ei sekään olisi hyvä. Koululta pitäisi olla kyyti, pohti Purhonen.
– Miksi me ei voitaisi vain olla oma lukio, harmitteli Nurminen.
Hämäläinen sanoo huomanneensa, että oppilaat ovat vanhoillisia, eivätkä muutokset ole vielä konkretisoituneet heille. Rehtori toivoo, että kaupunki suhtautuisi armollisesti pieneneviin oppilasmääriin.
– Kyllä minäkin haluaisin, että Ristiinan lukio on itsenäinen, mutta olen sisäistänyt itselleni jo jonkin aikaa sitten, että asiat tulevat muuttumaan.
Palloliiton Kaakkois-Suomen tyttöfutiskehittäjä Mano Honkanen kävi tämän viikon maanantaina Ristiinassa tutustumassa paikallisen futisseura Ristiinan Pallon tyttötoimintaan. Harrastajamassat pitäisi saada pysymään lajin parissa pidempään, hän sanoo.
Tyttöjen jalkapallo on Suomessa kovassa nosteessa. Tästä ovat merkkinä paitsi jo vuosia kasvussa olleet harrastajamäärät, niin myös Suomen naisten sekä tyttöjen maajoukkueiden hyvät otteet pelikentillä. Tuoreimpana esimerkkinä alle 17-vuotiaiden tyttöjen hyvät otteet EM-kisoissa, jossa U17 -tytöt sijoittuivat upeasti kolmanneksi voitettuaan ratkaisupelissä Englannin 2-1. Kyseisen ottelun voitto toi paikan myös ensi marraskuun MM-kisoihin Uruguayihin. Lisäksi useiden suomalaisnaispelaajien siirtymisestä ulkomaiden ammattilaiskentille (esimerkiksi Tuija Hyrysen ja Sanni Franssin siirrot Juventukseen Italiaan tai Juliette Kemppi Bristol Cityyn Englantiin) on uutisoitu tämän vuoden aikana näyttävästi.
Suuri lopettamisprosentti aikuistumisen kynnyksellä on kuitenkin erityisen suuri ongelma tyttöjen jalkapallossa. Tätä ongelmaa nosti esille myös maanantaina Ristiinan Pallon vieraana Ristiinassa käynyt Suomen Palloliiton Kaakon tyttöfutiskehittäjä Marko ”Mano” Honkanen.
– Tällä hetkellä meillä on Kaakossa esimerkiksi sellainen tilanne, että 2000-2003 -syntyneiden ikäluokkien osalta pelaajamäärät ovat joko tosi pieniä tai sitten ne näyttävät nollaa. Tämä sitten tarkoittaa sitä, että tulevalla kaudella ollaan jäämässä ilman b-tyttöjä useammassakin paikassa, Honkanen harmittelee.
– Jotenkinhan meidän pitäisi saada Kaakossakin tuo tyttöfutiksen buumi näkymään siinä, että pelaamista jatkettaisiin myös teini-iän jälkeen. Monelle innokkaallekin jatkamisen kynnys vaan valitettavasti nousee tosi korkeaksi, jos moni kavereista lopettaa, ja se ”oma joukkue” loppuu ja pitäisi lähteä johonkin muualle pelaamaan.
Honkanen sanoo pistäneensä merkille, että tytöillä ”laumasieluisuus” on vielä suurempaa kuin pojilla. Poikapuolellakin teini-iän lopettaminen on suuri ongelma, mutta tyttöjen osalta puhutaan vielä selkeästi hankalammasta tilanteesta.
– Tyttöjen puolella käy useammin niin, että jos yksi lopettaa, niin samalla saattaa jäädä kuusi pelaajaa pois. Ja jos määrät ovat muutenkin pieniä, niin sehän voi tarkoittaa kokonaisen joukkueen loppua.
Niko Takala
Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.
Nuori Dessa-koira on omistajansa Sirpa Oinosen (oik.) mukaan vielä ”ihan kakara”. Ruusukkeen ojensi ryhmien 2 ja 4 tuomarina toiminut Nina Janger.
Miltei 2000 koirantassua eli yhteensä 491 nelijalkaista vipelsi lauantaina pitkin urheilukentän nurmikenttää. Ristiinan koirakerhon järjestämässä näyttelyssä lemmikit kilpailivat rotunsa kauneimman tittelistä, ruusukkeista, pokaaleista sekä tietenkin herkkupaloista.
Kaikista eniten kunniaa näyttelyssä niittivät tietysti ne kaksi koiraa, jotka valittiin paitsi rotunsa parhaiksi, myös ryhmänäyttelyiden voittajiksi. Jotta kaikki rodut pääsivät mukaan ryhmänäyttelyihin, oli ryhmät 1 ja 3 ja ryhmät 2 ja 4 oli yhdistetty toisiinsa. Koirakerhon Irmeli Partion mukaan tämä kikka sai näyttelyn kasvamaan melkein 200 koiraa ja sata rotua suuremmaksi kuin viime vuonna.
Toisen ja neljännen ryhmän eli pinsereiden, snautsereiden, molossien ja mäyräkoirien upein ilmestys oli berninpaimenkoira Divabernina All-Time Dream. Ensimmäisen ja kolmannen ryhmän eli lammas- ja karjakoirien sekä terriereiden voittajaksi taas valittiin norfolkinterrieri Viinamäen Odessa, joka nimettiin samalla koko näyttelyn kauneimmaksi koiraksi.
Pikkuruinen Dessa-terrieri sai sylintäydeltä huomiota heti ryhmänäyttelyn tuomarin julkistettua valintansa, sillä koiran omistaja Sirpa Oinonen ei olisi osannut uneksiakaan yhtä hienosta menestyksestä. Ristiinan näyttely oli puolitoistavuotiaalle Dessalle vasta kolmas, ja sinne oli lähdetty rennolla asenteella.
– Ovat ne edellisetkin näyttelyt hyvin menneet, mutta eivät sentään näin hienosti. Kyllä sinä yllätit mamman ihan täydellisesti! Oinonen jutteli koiraystävälleen. Mikkeliläisnaiselle itselleen oli kertynyt näyttelymenestystä jo pidemmältä ajalta ja etenkin beaglejen saralta.
Dessaa odotti kotona herkkuluu ja paljon hellittelyjä.
– Ehkä vietämme huomenna kakkukahveja, Oinonen pohdiskeli.
Lotta Tuominen
Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.
Kenkien viimeistelyssä työskentelevä Helvi Vanninen kertoo tykkäävänsä työstään. – Täällä on hyvä henkilöstö, mukava työnantaja ja työkaverit ovat ihania! hän kehuu. Työvuosia kenkätehtaalla hänellä on takana kahdeksan. Kuva: Niko Takala
Kuomiokoski Oy on jo ysikymppinen
Kuomiokoski Oy viettää tänä vuonna 90 v juhlavuottaan, sillä tehtaan toiminta Kuomiokoskella alkoi jo vuonna 1928. Tuolloin aloitettiin pohjallisten valmistuksella, josta pikkuhiljaa siirryttiin tohveleihin, kengänosiin ja lopulta valmiisiin kenkiin.
Tällä Kenkiä päätuotteenaan tekevä tehdas alkaa olla Suomessa harvinaisuus, sillä teollisessa mittakaavassa kotimaisia kengänvalmistajia on enää yhden käden sormilla laskettava määrä. Niin sanottu Kiina-ilmiö on vaikuttanut myös kenkien tekemiseen Suomessa.
– Kenkäala on haasteellinen, kuten kaikki muukin kulutustavara-ala nykyisessä kansainvälisessä kilpailussa, tuumaa Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtaja Antti Puttonen.
Puttonen kertoo, että viennillä on merkittävä vaikutus yhtiön toimintaan. Tällä hetkellä Kuomiokosken tehtaalla valmistuu paitsi Suomeen, myös Venäjälle, Ruotsiin, Norjaan sekä Baltian maihin vietäväksi noin 15 000 paria kenkiä joka viikko.
– Näiden maiden lisäksi viimeisimpänä meillä on työn alla Kanada. Sielläkin kuitenkin on samantyylistä talviolosuhdetta kuin meillä täällä, niin periaatteessa mahdollisuuksia pitäisi olla.
Työntekijät koulutetaan itse
Kuoma -kengillä on avainlipputunnus, joka tarkoittaa korkeaa kotimaisuusastetta. Kuoma -kenkiinkin osa työstä tehdään Virossa ja Latviassa, mutta Puttosen mukaan kenkien kotimaisuusaste ylittää selvästi 60 prosenttia.
Huippuvuosinaan 1960-1970 luvuilla Kuomiokoski Oy työllisti jopa 200 henkilöä, jolloin Kuomiokoskella tehtiin pohjallisia ja kenkien osia muille kenkätehtaille.
– Tällä hetkellä työntekijöitä on noin 140. Heistä reilu 100 henkilöä on täällä (Kuomiokosken tehtaalla), ja noin 30-40 Mäntyharjulla, jossa meillä on varastotoimintaa sekä tuotantoa.
– Myyntiorganisaatiota on sekä täällä että erillisessä myyntitoimistossa Vantaalla, Puttonen ynnää.
Työntekijöissä on paljonkin jo toista sukupolvea, Puttosen mukaan jonkin verran jo kolmattakin. Työntekijät Kuomiokoski Oy kouluttaa itse, sekä jonkun verran oppisopimuskoulutuksella yhteistyössä Esedun kanssa. Valmiita alan ammattilaisia ei Suomesta löydy.
Työvoiman saatavuuden lisäksi haasteita yhtiölle tuo logistiikka.
– Sijaintimme vuoksi meille tietenkin tieyhteys ja tien kunnossapito on erinomaisen tärkeä asia. Varsinkin talviseen aikaan. Ja yhtälailla tietenkin myös sähköverkko ja sen toimintavarmuus, Puttonen luettelee toiveita toimivan infrastruktuurin suuntaan.
Edellisellä vahvistetulla tilikaudella (päättynyt 06/2017) Kuomiokoski Oy:n liikevaihto oli noin 15,5 miljoonaa, ja liikekauden tulos reilut 900 000 euroa.
Jari Tukiainen (oik.) pitää laivan liikkeellä konehuoneesta käsin. Laivan omistaja Pauli Löppönen (Tukiaisen vieressä) on laivamies jo viidennessä polvessa.
Sotakoulu-risteilyä viettämässä
Warkaus-laiva on viettänyt viime kuukaudet visusti kotilaiturissaan, sillä tekniset ongelmat vaivasivat sitä koko kesän ajan. Nyt höyrypaatti on jälleen ajokunnossa ja pääsi vihdoin seilaamaan kyydissään joukko sotakoulutalkoolaisia.
Talkooryhmä lähti risteilylle paitsi palkintona kovasta uurastuksestaan, myös ensi vuoden suunnitelmat mielen päällä. Seuraavan kerran tämä seurue nimittäin lähtee risteilylle ensi kesänä, jolloin mukaan kutsutaan projektin suojelijoina toimivia henkilöitä. Tähän arvovaltaiseen joukkoon kuuluvat muun muassa puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg ja monien suomalaisten suuryritysten johtajia.
Talkoolaisten työnjälki näytti vakuuttavalta ainakin itse sotakoulun tiloissa, jossa ryhmä pistäytyi ennen laivaan nousua.
– Rakennuksen vanhimmat osat ovat säilyneet harvinaisen hyvin, kehui arkkitehdin työstä eläköitynyt Kirsti Kovanen, joka kuului perjantai-illan risteilyjoukkoon.
Remonttiprojektissa Kovasen tehtävänä on valvoa työnjälkeä, ja hän näkee, että niin historialliseen rakennukseen kajotessa pitääkin olla tarkkana.
– Tällaisissa taloissa on tosi monikerroksinen historia. Siinä on merkkejä eri aikakausilta, ja niinpä on haastavaa saada kokonaisuus pysymään ”hanskassa”, Kovanen selitti. – Se on kuitenkin mielenkiintoista, mitä kaikkea rakennuksen pinnoista ja rakenteista on löydetty.
Lotta Tuominen
Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.
16-vuotiaat Guimarães (vas.) ja Vieth suunnittelivat käyvänsä hyppytunneilla koulun kuntosalilla. Guimarãesin haaveissa olleita kori- tai lentopallojoukkueita Ristiinan lukiosta ei löytynyt.
Marin ja Franzin ensimmäinen koulupäivä
Lauantaina 11. elokuuta, eli kaksi viikkoa sen jälkeen, kun ristiinalainen Aino Halinen lähti vaihto-oppilaaksi Brasiliaan, muutti Ristiinaan samaisesta maasta kotoisin oleva Marianne Guimarães. Ristiinan lukio päätti tänä vuonna heittäytyä kansainväliseksi ja toivottaa tervetulleeksi kaksikin vaihto-oppilasta, ja niinpä samalla viikolla Ristiinaan saapui myös saksalainen Franziska ”Franzi” Vieth.
Vaihto-oppilaan tärkein tehtävä on tietenkin tutustua paikalliseen arkeen käymällä koulua tavallisten lukiolaisten tapaan. Niinpä Guimarães ja Vieth aloittivat koulun samana päivänä muiden ristiinalaisnuorten kanssa – oltuaan maassa alle viikon ja ymmärtämättä sanaakaan suomen kieltä.
Päivän lopussa kumpikin tytöistä vaikutti uupuneilta ja edelleen hieman hämmentyneiltä, mutta omien sanojensa mukaan heille jäi koulusta hyvä mielikuva. Myös kouluvuoden ensimmäinen lounas, riisiä kanakastikkeella, sai tytöiltä kehuja. Viethista erityisen hienoa oli se, että kouluruoka on täysin ilmaista.
– Tuo on hyvä pointti, vahvisti Guimarães.
Vaihto-oppilaiden mukaan koululounas maksaa brasilialaisessa lukiossa 1-2 euroa ja saksalaisessa 3-4 euroa.
Vieth pohti jo edessä häämöttäviä koeviikkoja ja sitä, miten raskaita niistä mahtaa tulla. Kumpikaan tytöistä ei onneksi joudu puurtamaan koulun eteen aivan niska hiessä, sillä heidän lukujärjestyksistään löytyy vain matematiikkaa, englantia, maantietoa, musiikkia ja kotitaloutta.
Ensimmäiseen koulupäivään mennessä Guimarãesia ja Viethia oli hämmästyttänyt eniten paikallinen tapa käydä alasti saunassa. Sitä kumpikaan ei kehdannut kokeilla, eikä Vieth ollut uskaltautunut saunaan koulunalkuun mennessä vielä ollenkaan. Viime sunnuntai-iltana hänkin loikkasi vihdoin rantasaunan lauteille ja kirjoitti sitten Instagramiin: ”Suomalainen sauna ja järvi ovat parhaita”.
Lotta Tuominen
Lue lisää verkkolehdestä tai perinteisestä paperiversiosta.
Kallioniemen yrittäjä Otto Ravantilla riittää syytä hymyyn. Helteiden sävyttämä kesä on ollut vilkas, ja tapahtumia on luvassa vielä syksyn mittaankin. Arkistokuva / Niko Takala
Kallioniemi jatkaa kesää esimerkiksi Elomarkkinoilla ja Venetsialaisilla
Helteinen kesä teki hyvää varmasti monelle matkailukohteelle. Sitä se on ollut myös Someenjärvellä aivan Kirkkotaipaleen kanavan ääressä sijaitsevalle Ravintola Kallioniemelle. Yrittäjä Otto Ravantti vahvistaa että väkeä on riittänyt todella hyvin läpi kesän.
– Kyllä on vilkasta ollut! Viime lauantainakin ollut Rosvopaisti-ilta on todellinen menestys. Porukkaa oli hyvin ja ihmiset viihtyivät pitkään. Niin että lopulta piti puoli kahden aikoihin ryhtyä vihjailemaan että jokohan pistettäisiin pillit pussiin! Ravantti nauraa.
Ainoana miinuspuolena kiireisestä kesästä hän mainitsee sen, että omat unet ovat jääneet hyvin vähäisiksi. Ravantti kuitenkin toteaa sen kuuluvan asiaan ja että ”nukutaan sitten talvella”.
Koulujen alettua suurin kiirus arkipäiviltä on varmasti hellittänyt, mutta Kallioniemi ei suinkaan ole vielä jäämässä talviteloille. Esimerkiksi tämän viikon lauantaina 18.8. paikan päällä pidetään Elomarkkinoita, joihin kuuluu muun muassa päiväsaikaan museoautojen (ns. ”Eijan ja Ollin ajot”, odotettavissa noin 40 ajoneuvoa) vierailua, myyntikojuja ja muuta touhua.
– Myyntipaikkoja voi hyvin vielä tiedustella, ensisijaisesti oli tarkoitus että paikallisia tekijöitä ja tuottajia saataisiin paikalle. Päivällä on rantamakasiineilla ohjelmassa Arvolan Ilkan grillailua ja hieman musiikkia, huvilalla ei ole lounasta kun se on varattu yksityistilaisuuteen.
– Illalla mennään kahdeksasta alkaen sitten Huvilalla rapujuhlien merkeissä. Esiintyjänä meillä on tunnelmaa luomassa jazz-laulaja Katyana. Rantamakasiinilla puolestaan mennään karaoken merkeissä. Eli ohjelmaa kyllä lauantaille piisaa! Sunnuntaina sitten nautitaan Ilkan tekemästä brunssista.
Eikä tapahtumat vielä tähän viikonloppuun pääty. Viikon päästä 25.8. vietetään kesäkauden päättäjäisiä Venetsialaisten merkeissä.
– Josko siitäkin saisi ihan perinteen rakennettua. Ja samalla venetsialais-kulttuuria juurrutettu vähän tänne Järvi-Suomeenkin ja erityisesti Saimaan rannoille, Ravantti pohtii sanoen että tuolloin ohjelmaan on suunnitteilla esimerkiksi ilotulitus.
– Ja tuolloin siis vain päättyy kesäkausi, eli siitä alkaa sitten syyskausi. Ovet eivät sulkeudu silloinkaan, yrittäjä muistuttaa.
Ville Leinonen näyttelee trailerissa Eliasta. Leinosella sotilaalliset liikkeet ovat tuoreessa muistissa omasta varusmiespalvelusta! Kuvauksissa käytettiin muun muassa drone-kameraa.
”Kaikkien piti olla sankari”
Ensi kesän sota-aiheisen kesäteatterinäytelmän traileri kuvattiin lauantaina
”Muista, poika: siinä ei itku auta, kun ryssä painaa päälle”,
lausui Ristiinan kesäteatterin ohjaajanpenkiltä tuttu Kössi Kanto eläytyessään vaarin rooliin Elias, rakastettuni -näytelmän trailerin kuvauksissa. Oli viimelauantainen iltapäivä, ja Kanto kuvausryhmineen oli muuttanut Gränna-talon pihapiiristä löytyvän savupirtin oikeaksi elokuvastudioksi.
Aitoon, jatkosodan aikaiseen sotilaspukuun oli pukeutunut Ville Leinonen, joka hyppäsi traileria varten näytelmän päähenkilö Eliaksen rooliin. Leinosen vieressä pirttipöydän ääressä istui Eliaksen rakasta Sylviä esittävä Enni Suutari. Kaksikkoa ympäröi joukko kuvausvaloja ja rekvisiittaa, joiden avulla videon katsoja vietäisiin sisälle 40-luvun sota-aikaan.
– Ihan kuin olisitte pidempäänkin naimisissa ollut pariskunta, ohjaaja Kanto vitsaili näyttelijäkaksikon odottaessa hiljaa omia kohtauksiaan.
Eipä sitä saanut meteliä pitääkään, sillä koko trailerin kuvauksesta vastanneen Harri Valkosen kamera kävi koko ajan tämän kuvatessa pirtin esineistä lyhyitä, tunnelmaa luovia videopätkiä.
Tuntemattomasta tuttu Leinonen
Ristiinan nuorisoseuran puheenjohtaja ja monitoiminainen sekä ennen kaikkea Elias, rakastettuni -näytelmän käsikirjoittaja Tanja Puustinen-Kiljunen kehui vuolaasti nuorten näyttelijöiden työnjälkeä ja toivoi, että heidät nähtäisiin myös teatterilavalla ensi kesänä. Vaikka sekä Suutari että Leinonen olivat epävarmoja tulevan kesän suunnitelmistaan, ei videon kuvauksiin osallistumista ollut kauaa tarvinnut miettiä.
– Olin edelliskesänä mukana Tukkijoella-näytelmässä, ja siitä jäi sellainen halu tehdä lisää, Suutari kertoi.
Leinonen taas ryhtyi leikkiin puolivahingossa, sillä Puustinen-Kiljunen oli huomannut hänet Linnankorvan lippuluukulla hänen ostaessa lippuja tämän kesän farssinäytökseen.
– Totesin, että tuossahan olisi hyvä sotilas! Puustinen-Kiljunen nauroi ja muistutti, että olihan Leinonen avustanut myös uudelleenfilmatun Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa.
Helsingissä ohjelmoijantöitä tekevän Valkosen Puustinen-Kiljunen sai mukaan tutustuttuaan tähän harrastajateatteripiireissä. Kantoa taas ei juuri tarvinnut taivutella, kun häntä yhteisen Nyt meneetunteisiin -projektin jälkeen pyydettiin ohjaamaan myös ensi vuoden näytelmää.
– Tämähän on eläkeläiselle terapiaa! Kanto vakuutti.
Näyttelijäkiinnityksiä ensi kesälle on tehty vasta yksi. Päivi Orava näyttelee ikääntynyttä Sylviä, joka muistelee 90-luvun vanhainkodissa sodassa kadonnutta Eliastaan. Myös näistä kohtauksista traileri antaa esimakua, ja niinpä kuvausryhmä oli viettänyt samaisen lauantaiaamupäivän Vaarinsaaressa. Eräs palvelutalon asukkaista lainasi trailerikohtausta varten huonettaan, ja vastapalveluksena näyttelijät lupasivat tulla syksyllä Vaarinsaareen laulamaan.
Tunnelataus ja kunnianosoitus
Oravan repliikki videolla kuuluu sanoin ”Sinä tulit, Elias”. Se sai tarinaan eläytyneen näyttelijättären kyyneliin.
Ei olisi ihme, vaikka itse näytelmäkin saisi niin näyttelijöiden kuin myös jokusen katsojan silmät kostumaan. Puustinen-Kiljusen käsikirjoitus ja Kannon ohjaus ovat saaneet inspiraatiota lukuisista kirjeistä, joita Puustinen-Kiljunen löysi äitinsä Elias-enon tavaroista.
– Olen Siitarin sukuseuralle valtavan kiitollinen siitä, että saamme käyttää näytelmässä Eliaksen oikeaa nimeä. Se, että herätämme katsojissa tunteita – olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia –, on taidetta parhaimmillaan, käsikirjoittaja totesi.
Ohjaaja kuvaili näytelmätekstiä naisnäkökulman kuvaukseksi sota-ajasta ja kunnianosoitukseksi niitä sotilaita kohtaan, joita heidän omat sukunsa häpesivät.
– Kaikkien piti olla sankareita, Kanto pohdiskeli. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan osan mieli murtui sodan pyörteissä.
Puustinen-Kiljunen muisteli Tukkijoella-näytelmää, jonka suuria markkinointibudjettia ja näyttelijäkaartia katsellessa usko omaan tekemiseen meinasi toisinaan loppua. Tällä kertaa kyseessä on vieläkin kunnianhimoisempi projekti, mutta koska yhteistyökumppaneita löytyy pitkä liuta eikä näytelmä vaadi suuria rahallisia ponnistuksia, odottaa Puustinen-Kiljunen innolla kaikkea sitä, mitä näytelmä tuo tullessaan.
Sitä paitsi kyseessä ei ole mikä tahansa näytelmä, vaan teksti, joka toden totta ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi kaikkialla.
– Yhteen kirjeeseen Elias oli kirjoittanut, ettei hänen elämällään ole ”mitään virkaa”. Jos meillä käy ensi kesänä 3000-4000 katsojaa, niin kyllähän se varmasti heille jokaiselle merkkaa jotakin, Puustinen-Kiljunen uskoi.
